Eikö ole kummallista, että entiset taistolaiset nyökyttelevät nyt myöntyvästi Putinin Venäjälle?

Suomen kommunistisen puolueen Kuuba-kokouksessa vallitsee tunnelma, joka välillä muistuttaa hautajaisia.

Yleisradion Kuubasta palanneet toimittajat on kutsuttu kertomaan, asteleeko Fidel Castron Kuuba kohti kapitalismia.

Ikääntyneelle yleisölle ei ole pelkästään miellyttävä ajatus, että kommunismin viimeinen lukko ennen Pohjois-Koreaa lähestyy markkinataloutta.

Sattumaa ei ole sekään, että Helsingissä Hämeentie 48:ssa sijaitsee myös taistolaiskommunistien sivukonttoriksi mainitun Suomen Rauhanpuolustajat ry:n päämaja.

Ollaanko Kuubassa Venäjän tiellä? Tulihan myös kommunistisesta Neuvostoliitosta lähes kertarysäyksellä varkaiden paratiisi, jossa rikastumista ei säätele enää kuin viidakon laki.

Hämeentien yleisö urahtelee kulmakarvojensa takaa. Joukossa on vain joitain nuorempia, jotka suhtautuvat Kuuban näkymiin rennommin.

Kirjahyllyiltä Kuuba-tilaisuutta seuraavat myös Marxin ja Maon kasvot.

Putin on auttanut

Kuuban uutiset ovat paljastavia: keskitulot 20 euroa kuukaudessa, tuloerot selvässä kasvussa, vapaakauppa-alueita ja verohuojennuksia yrittäjyydelle viritellään jo.

”Eihän tällaista voinut kymmenen vuotta sitten kuvitella. Toisaalta Vladimir Putinin Venäjäkin on pystynyt sittemmin korjaamaan maan pahimpia notkahduksia 1990-luvulta”, sanoo Demokraattisen Sivistysliiton pääsihteeri Leo Partanen ja viittaa presidentti Boris Jeltsinin aikoihin pari vuosikymmentä sitten, jolloin sekasorto valtasi Venäjän.

Partanen on kokenut toveri. Hänen liittonsa on jämäkästi kytköksissä punaisen SKP:n kanssa; konttoritkin sijaitsevat samassa osoitteessa.

Sitten seuraa se kumma kysymys: miksi myös Partanen yrittää ymmärtää Putinin suorittamaa Krimin valtausta ja Ukrainan sotaa parhain päin?

”Länsi ja sotilasliitto Natohan ympäröivät Venäjää joka puolelta”, toveri vastaa. Vihollinen on piirittänyt Venäjän.

Venäjän rauhanpuolustaja

”Venäjä ei aio liittää Krimiä Ukrainasta Venäjään”, sanoi ennen Venäjän Krimin valtausta Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja, televisiostakin tuttu Markku Kangaspuro.

Sotatoimet olivat jo täydessä käynnissä. Kun Venäjä sitten miehitti Krimin, Kangaspuron asiantuntijalausunto Krimistä kaivettiin takaisin elämään.

Ukrainan sodan kiihtyessä taistolaiskommunistina tunnetusta Kangaspurosta tuli näkyvin Venäjä-kommentaattori Suomessa.

Kangaspuro totesi myös presidentti Vladimir Putiniin viitaten, että Ukraina olisi voinut tarttua Venäjän esittämään ”kädenojennukseen”.

Tästä päätellen sota siis ehkä olikin Ukrainan omaa syytä.

Kuten Ilta-Sanomat jo 2014 uutisoi, Kangaspuron esittämistä Venäjä-lausunnoista oli tehty julkinen valitus.

Agentti Jan

Jaakko Laakso lienee suomalaisista taistolaiskommunisteista tunnetuin. Hän toimi kansanedustajana ja valppaana Neuvostoliiton ja Venäjän ystävänä eduskunnassa 1991–2011.

Laakso on edelliseltä ammatiltaan taistolaisten Tiedonantaja-lehden toimittaja. Euroopan neuvoston vasemmistoryhmän puheenjohtajana hän toimi 1992–2003 ja oli Suomen edustaja vuoteen 2011 asti.

Laaksoa on syytetty toimimisesta Neuvostoliiton salaisen palvelun KGB:n agenttina ja viestien viemisestä Neuvostoliiton suurlähetystöön Helsingin Tehtaankadulle.

Erityistä vastenmielisyyttä myöhemmin Vasemmistoliittoon asemoitunutta Laaksoa kohtaan tunsi puolueen puheenjohtaja, ei-kommunisti Suvi-Anne Siimes. Siimeksen esittämät luonnehdinnat eivät olleet kaukana KGB:n agenttiin liitetyistä piirteistä.

KGB:n länteen loikannut ulkomaantiedustelun työntekijä Vasili Mitrohin, jonka paljastamat tiedot julkistettiin 2014 Lontoon Churchill Centressä, kertoo Laakson värväytymisestä KGB:n Jan-nimiseksi tietolähteeksi jo vuonna 1973. Asiakirjojen mainitsema ”luottamussuhde” Laakson kanssa jatkui vuosia.

Kysyttäessä Laakso ei halunnut nyt kommentoida rooliaan.

Vaan mitä tapahtui, kun Neuvostoliitto oli hajonnut, kommunismi kaatunut Suomen itänaapuruudesta ja entinen KGB-vakooja Putin noussut valtaan?

Laakso arvosteli muun muassa presidentti Martti Ahtisaaren rauhanvälitystoimia ja Nobel-palkintoa Kosovon itsenäistyttyä – aivan kuin Putinin Venäjä.

Nyt Laakso oli Venäjän linjalla.

Tosin hän itse oikoi Ylioppilaslehdessä 2008: ”Venäjä on samalla linjalla kuin minä.”

Euroopan neuvostossa Laakso puolusti Venäjän äänioikeutta, vaikka sitä päätettiin rajoittaa Tšetšenian hyökkäyssodan takia.

Kukin päätelköön itse, toimiiko Laakso Venäjän hyväksi vai ei. Mutta suureksi demokratian ystäväksi häntä ei ole totuttu ylistämään.

Kahelia toimintaa

Ilkka-Christian Björklund (sd, ent. skdl) kulki pitkän tien vasemmistolaisessa nuorisoliikkeessä muun muassa Erkki Tuomiojan (sd) rinnalla. Björklund kertoo usein pohdiskelleensa kommunistisen Neuvostoliiton ja riistokapitalistisen Venäjän kannatuksen yhteyttä Suomessa.

Sen enempää Tuomioja kuin Björklundkaan eivät koskaan poliittisessa toiminnassaan lähentyneet taistolaisia stalinisteja.

”Suomessa joillakin menivät kekkoslainen reaalipolitiikka ja Neuvostoliiton ihailu täydeksi puuroksi. Lautaselle jäi vain taistolaisten kritiikitön Neuvostoliiton fanitus. Lisäksi jotkut rakastivat Neuvostoliittoa pelkkää hölmöyttään”, Björklund sanoo.

Björklundin mukaan etenkin jälkimmäiselle ryhmäkunnalle merkitsi paljon, että Neuvostoliitto oli Suomen naapurina suuri ja imperialistinen maailmanvalta. Pienen ja nöyrän Suomen rinnalla se oli jotain elämää suurempaa.

”Kun Neuvostoliitto sitten lopulta luhistui, jäljelle jäivät kuitenkin iso Venäjä ja Putiniin henkilöitynyt imperialismi, sama suuri perhe,” Björklund sanoo.

”Koira, joka kerran oli rakastunut isäntäänsä, pysyi herralleen uskollisena loppuun asti.”

”Täysin kaheliahan tällainen toiminta on.”

Lännen pommeja vastaan

Palataan vielä Aleksanteri-instituutin Kangaspuroon. Ei ole merkityksetöntä, että Kangaspuron tausta on Suomen Rauhanpuolustajien puheenjohtajan tehtävässä.

”Liityin Rauhanpuolustajiin jo 1970-luvun puolivälissä koulupoikana”, Kangaspuro kertoo.

Kenties parhaiten Rauhanpuolustajat muistetaankin järjestönä, joka tukiessaan Neuvostoliittoa, sen asevoimaa ja imperialismia, vastusti aina vain lännen pommeja.

Erityisen kitkaton yhteys taistolaiskommunisteilla ja Suomen Rauhanpuolustajilla oli juuri kommunismia ajaneen Neuvostoliiton aikana. Rauhanpuolustajat hyväksyi muitta mutkitta myös Neuvostoliiton Tšekkoslovakiaan suorittaman miehityksen 1968.

Vielä niinkin myöhään kuin 1984 Tuomiojan päätoimittamassa Ydin-lehdessä arvosteltiin Rauhanpuolustajia siitä, ettei muita kuin taistolaiskommunisteja kelpuutettu järjestön kymmenien palkattujen työntekijöiden joukkoon.

”Minua vetivät Rauhanpuolustajiin muut kuin Neuvostoliittoon liittyvät asiat. Tšekkoslovakian tapahtumiin ehdin tutustua vasta paljon myöhemmin historiankirjoista”, Kangaspuro sanoo nyt.

Kommunistista ideologiaansa Kangaspuro vahvisti sittemmin nuorisoliitto SDNL:ssä, jonka peruja syntyi meidän aikojemme SKP.

Klassinen takinkääntö

Yhteiskuntafilosofi Timo Airaksinen lähestyy suomalaisittain kiinnostavaa ilmiötä kahdesta näkökulmasta.

”Ensinnäkin suoritetaan klassinen takinkääntö. Kun rakastetun valtakunnan ideologia lakkaa olemasta, ryhdytään palvomaan sitä, mikä on tullut tilalle”, Airaksinen analysoi.

”Vaihdetaan siis Neuvostoliiton kommunismi Putinin Venäjän ryöstökapitalismiin. Yksilötasolla kysymys on eräänlaisesta hengissäpysymisen strategiasta.”

Toiseksi Airaksinen viittaa niin kutsuttuun Tukholman syndroomaan, jossa panttivanki ajan oloon rakastuu kaappaajaansa.

”Neuvostoliitto uhkasi Suomea niin kauan ja aktiivisesti, että siihen samastuneille kelpaa nyt aivan yhtä hyvin Putinin Venäjä.”

Tukholman syndrooma tuli kuuluisaksi 1973 panttivankikaappauksessa, jossa pankkiryöstäjä tunsi vangittujensa suhtautuvan häneen kuin Jeesukseen.

”Tuskin kukaan Putinia Jeesuksena pitää, mutta myös vertaus Staliniin ja Leniniin toimii. On kysymys psykologisesta häiriötilasta ja vammasta, joka ei tavallisesti tee ihmiselle mitään hyvää.”