Elinkautinen vankeustuomio maksaa yli miljoonan

Entinen elinkautisvanki Mika arvioi Seuran haastattelussa, että hänen tuomionsa tuli maksamaan miljoonan. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan heitto meni lähelle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mikan elinkautinen tuomio kesti yli 13 vuotta.

Entinen elinkautisvanki Mika arvioi Seuran haastattelussa, että hänen tuomionsa tuli maksamaan miljoonan. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan heitto meni lähelle.
(Päivitetty: )
Teksti:
Aino Loikkanen

Seuran haastattelussa entinen elinkautisvanki Mika pohti olevansa tuomionsa jälkeen velkaa yhteiskunnalle, koska hänen vankila-aikansa oli maksanut yhteiskunnalle ”varmaan miljoonan”. Voit lukea jutun täältä.

Selvitimme, osuuko Mikan arvio elinkautisen kustannuksista lähellekään oikeaa.

Elinkautinen vankeustuomio kestää nykyisin noin 15 vuotta. Rikosseuraamuslaitoksen (RISE) laskelman mukaan vanki viettää suljetussa vankilassa noin 10 vuotta, avovankilassa seuraavat viisi vuotta ja vielä vapauduttuaan joitain kuukausia koevapaudessa ja kolme vuotta ehdonalaisessa.

Laskelman esimerkkitapauksessa elinkautisesta kertyy lähes 1,1 miljoonan euron kustannukset.

 

Elinkautinen vankeustuomio kestää keskimäärin 15 vuotta. Sitä seuraa aina kolmen vuoden ehdonalainen vapaus, jonka kustannukset ovat noin 9 000 euroa. Grafiikka: Tinka Lindroth/Otavamedian visualistiryhmä.

Elinkautinen vankeustuomio kestää keskimäärin 15 vuotta. Sitä seuraa aina kolmen vuoden ehdonalainen vapaus, jonka kustannukset ovat noin 9 000 euroa. Grafiikka: Tinka Lindroth/Otavamedian visualistiryhmä.

Pitkä vankila-aika

Helsingin vankilan johtaja Jouko Pietilä huomauttaa, ettei elinkautisvangeista koidu vankila-arjessa sen enempää kustannuksia kuin muistakaan vangeista.

”He ovat samoilla osastoilla kuin muutkin vangit ja elävät saman päiväohjelman mukaan. Kustannukset nousevat, koska elinkautisvangin tuomio on niin pitkä verrattuna muihin vankeihin.”

Suomen vankiloissa on tällä hetkellä yli 200 elinkautisvankia.

Iso siivu henkilökunnasta

Miljoonakustannuksista jopa 70 prosenttia syntyy henkilökunnan palkoista ja kiinteistökuluista.

Esimerkiksi Pietilän johtamassa Helsingin vankilassa on lähes 300 vankipaikkaa ja yli 170 henkilökunnan jäsentä. Henkilökuntaa on paikalla ympäri vuorokauden. Pelkästään vartijoita on aina päivävuorossa kerrallaan 50–60.

Toiseksi eniten kustannuksia luo vankien perushuolto eli ruokailu ja vaatetus sekä asuminen.

”Useimmat vangit saisivat käyttää myös omia vaatteitaan. Jotkut eivät kuitenkaan halua pukeutua laitoksessa siviilivaatteisiin”, Pietilä kertoo.

Samanlaiset päivät

Suuri osa vangeista, myös elinkautisvangeista, viettää päivänsä vankilassa töitä tehden tai opiskellen. Lisäksi he osallistuvat erilaisiin kuntouttaviin ohjelmiin, joita on muun muassa päihdeongelmaisille ja väkivaltaisen käyttäytymisen ehkäisyyn.

”Vankeusvankien päivät toistuvat melko lailla samanlaisina. Kesäisin on heilläkin muutaman viikon loma töistä. Avovankilassa taas päivän ohjelma ei ole niin tiukka, ja vangeilla on enemmän vapaata aikaa”, Pietilä kuvailee.

Mikan nimi on muutettu.

Aiheesta lisää: Kerran murhamies – vapautuvista elinkautisvangeista ei tule vankiloiden vakiokasvoja.

X