Epäreilut palkankorotukset

Kuka hyötyy ja kuka jää jalkoihin, kun palkat nousevat prosenttimuotoisesti? Palkankorotusten oikeudenmukaisuus näyttää erilaiselta siivoojan kuin pankinjohtajan silmin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Oikeutta siivoojille -aktiivin Kirsti Kangaksen mukaan ammattiliitto ei ole hoitanut riittävästi siivoojien asioita, ja se näkyy myös palkka-pussissa. Kuva: Sampo Korhonen.

Kuka hyötyy ja kuka jää jalkoihin, kun palkat nousevat prosenttimuotoisesti? Palkankorotusten oikeudenmukaisuus näyttää erilaiselta siivoojan kuin pankinjohtajan silmin.
Teksti:
Lauri Seppälä

Käsi ylös, jos koet saavasi liian suuria palkankorotuksia. Niinpä niin, tuskin monikaan näin hurskaaksi heittäytyy.

Mutta voimme sentään selvittää, ovatko palkankorotukset jakautuneet kaikille ajanoloon tasaisesti.

Tilastokeskuksen mukaan vuosina 1996–2011 kaikkien sopimusalojen keskimääräiset vuotuiset palkankorotukset olivat 3,2–4,3 prosenttia. Prosenttierot tuskin ketään isosti hetkauttavat, mutta kun prosentit käännetään euroiksi, asetelma näyttäytyy räikeämpänä.

Ovatko prosenttimuotoiset nostot ollenkaan oikeudenmukainen tapa korottaa palkkoja?

Euroilla maksetaan

Kun vertailuarvona ovat nykyiset keskipalkat, voidaan laskea, että esimerkiksi kokki on saanut vuosittain keskimäärin noin 70 euron korotuksen kuukausipalkkaansa. Sen sijaan pankinjohtaja on pokannut noin 315 euron palkankorotukset.

Vertailu kokin ja pankinjohtajan välillä on rujo, mutta ainakin kysymys palkankorotusten eroista hahmottuu kirkkaana.

Eroa perustellaan ajattelutavalla, jonka mukaan hyväpalkkainen hyötyy 100 euron korotuksesta yhtä paljon kuin pienipalkkainen 30 euron korotuksesta.

”Tuo on toki yksi tapa ajatella, mutta minä ajattelen toisin. Minun mielestäni 100 euroa ei ole sama kuin 30 euroa. Palkansaaja maksaa ostoksensa euroilla eikä prosenteilla”, toteaa SAK:n ekonomisti Ilkka Kaukoranta.

Onkin syytä kysyä, miksi palkankorotukset toteutetaan lähes tyystin prosentti- eikä euromuotoisina. Eikö tämä kasvata tuloeroja?

Miksi valtio tukee kolmikantaisessa työmarkkinajärjestelmässä prosenttikorotuksia, kun se kuitenkin harjoittaa tulontasauksia muilla keinoin?

Prosenttien puolustuspuhe

Lähes kaikkien markkinatalousmaiden palkankorotusjärjestelmä perustuu prosenttikorotuksille. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ylijohtajan Juhana Vartiaisen mukaan palkkojen tarkoitus on hinnoitella osaamistasoja eikä järjestää tulontasausta.

”Jos aina pyrittäisiin euromääräisesti samoihin palkankorotuksiin, olisivat prosentuaaliset palkankorotukset isompia pienituloisilla ja silloin ajan mittaan kaikki saisivat samaa palkkaa”, Vartiainen toteaa.

Varsinkin Ruotsissa tehtiin 60- ja 70-luvuilla säännöllisesti kruunumääräisiä palkankorotuksia. Silloin pienituloisten ja suurituloisten palkkaerot pienenivät nopeasti, Vartiainen kertoo.

”Siitä seurasi sellainen eripura, että koko Ruotsin tulopoliittinen järjestelmä romahti. Yritykset ja akateemisesti koulutetut eivät halunneet olla enää olleenkaan mukana, ja moni oli valmis lähtemään ulkomaille töihin.”

Siksi myös Suomen valtio pyrkii hoitamaan tulontasauksia muilla keinoin – ensisijassa verojen, tulonsiirtojen ja julkispalvelujen kautta.

Palkkaerot repeävät

Erityisen suopeita prosenttikorotuksille ovat olleet korkeapalkkaiset toimihenkilöt. Ylempien Toimihenkilöiden YTN:n viestintäpäällikkö Ari Åberg painottaa, että prosenttikorotuksilla taataan suhteellisesti oikeantasoinen ostovoima. Se taas on juuri nyt erityisen tärkeää, kun Suomi on euroalueen kalleimpia maita.

”Mitä koulutetumpi henkilö, sen heikompi on palkan vertailusuhde muihin Euroopan maihin. Pienituloisten osalta me kyllä pärjätään hyvin kansainvälisessä vertailussa. Meille EK tarjosi viimeksi nollalinjaa, kun taas esimerkiksi Ruotsissa sovittiin juuri teollisuudessa 6,3 prosentin palkankorotuksista”, Åberg toteaa.

Kun astutaan toimihenkilöportaissa kerros alemmas, suhtautuminen eurokorotuksiin muuttuu huomattavasti myötämielisemmäksi.

Yksityisen sektorin suurimman toimihenkilöliiton Pro:n tutkija Petri Palmu kertoo, miksi euromääräisiä yleiskorotuksia kaivataan: vuokra- ja määräaikaiset työntekijät saattavat saada kymmenen prosenttia pienempää palkkaa samantasoisesta työstä ilman mitään perusteltua syytä.

Silpputyö sapettaa

Kun tarkastellaan eri sopimusalojen tuoreimpia prosenttikorotuksia, parhaiten on pyyhkinyt kiinteistöpalvelualalla. Vuonna 2009 kiinteistöalalla saatiin sovittua palkkaohjelmasta, jossa pienituloisimmille työntekijöille taataan 16,5 prosentin palkankorotukset ajanjaksolla 2011–2015.

Oikeutta siivoojille -liike katsoo, että nykyinen palkkataso on kurja eivätkä prosentit paljoa lämmitä. Heidän vähimmäisvaatimuksensa tulee olemaan jatkossa 11,5 euroa tunnilta, kun nykyisellään tuntipalkka liikkuu 8–10 eurossa.

Siivoojat ovat taloudellisesti tiukoilla, koska silppu- ja pätkätyöt lisääntyvät jatkuvasti. Vuonna 2011 siivoojan laskennallinen säännöllisen työajan kuukausipalkka oli noin 1 530 euroa.

Alalla harvat kuitenkaan enää työskentelevät kuukausipalkalla. Nyt jo 32 prosenttia siivoojista tekee alle 31 tunnin työviikkoa.

”Sain viimeksi kymmenen euroa tunnilta, mutta ei se riitä mihinkään, kun tunteja on viikossa 25. Siten joutuu eri tukien piiriin ja byrokratiaviidakkoon”, toteaa siivooja Kirsti Kangas, joka toimii myös Oikeutta siivoojille -liikkeen aktiivina.

”Osa-aikaisuus on siivoojille jo tuttua, mutta se pitäisi säätää mahdolliseksi vain työntekijän aloitteesta.”

Palautuvat palkkasuhteet

Varsinkin matalapalkkaisten ammattiliitot vetoavat sinnikkäästi solidaarisen palkkapolitiikan puolesta. Silloin siirryttäisiin prosenteista enemmän kohti euromääräisiä korotuksia.

Solidaarisuuden puolustajat uskovat, että euron lisäys kassanhoitajan palkassa elvyttäisi talout­ta, kun se todennäköisesti siirtyisi lähikauppaan tai muihin työllistäviin palveluihin.

EK:n asiantuntija Seppo Saukkonen ei ole tästä vakuuttunut.

”Tutkimukset ovat osoittaneet, että tällaisissa ratkaisuissa kestää noin 1–2 vuotta, kunnes palkkasuhteet palautuvat yritystasolla jokseenkin ennalleen. Siis pitemmässä juoksussa eurokorotukset eivät johda palkkaerojen kaventumiseen.”

Olosuhteiden orjina

Palkoista riittää vääntöä suuntaan jos toiseen, mutta voimmeko mitenkään määritellä oikeudenmukaisen palkankorotuksen kriteerejä?

”Usein pidetään oikeudenmukaisena sitä, että ’kaikki saavat saman korotuksen’. Mutta onko se oikeudenmukaista, jos huono työsuoritus palkitaan samalla korotuksella kuin hyvä työsuoritus? Mielestäni ei ole”, EK:n Seppo Saukkonen toteaa.

Saukkosen mukaan oikeudenmukainen palkankorotus tulisi toteuttaa työn vaativuuden, pätevyyden tai suorituksen perusteella.

Työsuorituksen mittaaminen on tietysti aina jossain määrin yksilöllistä, mutta olosuhteitakaan ei saisi unohtaa, korostaa Pro:n Petri Palmu.

”Palkkausjärjestelmissä ja kehityskeskusteluissa tulisi jatkuvasti arvioi­da työntekijöiden arvo sekä töiden vaatimukset ja olosuhteet.”

Palmu huomauttaa, että parempaa oikeudenmukaisuuden toteutumista edesauttaisi ainakin se, että työpaikoilta poistettaisiin palkkasalaisuus.

”Kaikkien tiedossa olevat palkat luovat läpinäkyvyyttä eri tehtävien välille sekä helpottavat mittaamista ja arviointia.”

Asiantuntijoiden mukaan sellaisia tieteellisiä palkankorotusmittareita ei ole, että niistä voitaisiin olla täysin yhtä mieltä. Eli jokainen tarkastelee oikeudenmukaisuutta aina jossain määrin omasta näkövinkkelistään. Ja niitähän riittää.

 

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 15/2013.

X