Huh tätä feissarin hommaa: Vain joka kolmaskymmenes pysähtyy edessäni

Hyväntekeväisyys on elintärkeää yhteiskunnan hyvinvoinnille. Mutta luoko se myös eriarvoisuutta?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Nelihenkinen feissaustiimimme teki töitä yhteensä 14 tuntia ja sai solmittua 6 kuukausilahjoittajasopimusta. Niiden yhteenlaskettu rahallinen arvo on 64 euroa. Sitä pidetään hyvänä tuloksena.

Hyväntekeväisyys on elintärkeää yhteiskunnan hyvinvoinnille. Mutta luoko se myös eriarvoisuutta?
Teksti:
Sanna Puhto

Ne, jotka huomaavat minut jo kaukaa, vaihtavat kulkureittiään. Ne, jotka eivät huomaa ajoissa, painavat päänsä tai katsovat tiiviisti muualle.

Jotkut nostavat jo matkan päästä torjuvan kätensä tehdäkseen selväksi, että ei todellakaan kiitos.

Noin toimin itsekin tavallisesti.

Vaan nyt tehtäväni on saada mahdollisimman moni ihminen pysähtymään, kuuntelemaan asiani ja ryhtymään hyväntekeväisyysjärjestö Helsinki Mission kuukausilahjoittajaksi.

Olen feissari eli katuvarainhankkija. Tänäänkin meitä feissareita pyörii Helsingin keskustan vilkkaimmilla kulkureiteillä toistakymmentä hankkimassa varoja eri hyväntekeväisyysjärjestölle.

Ne ohikulkijat, joihin saan katsekontaktin, sanovat:

”Ei kiitos.”

”On kiire.”

”Mulla on just tapaaminen.”

Jos ihmisten torjunnan ottaa henkilökohtaisesti, se lamaannuttaa.

Kouluttajani, Helsinki Mission varainhankinnan koordinaattori Sonja Kopponen, varoitti jo etukäteen vastaan vyöryvästä välinpitämättömyydestä.

Joka sadas auttaa

Kontaktin saaminen on kaikkein vaikein osa feissarin työtä.

”Vain joka kolmaskymmenes pysähtyy. Joudut tekemään sata kontaktiyritystä saadaksesi yhden sopimuksen”, Kopponen evästi.

Täällä kadulla tuntuu, että vielä harvempi kuin joka kolmaskymmenes pysähtyy. Ehkä vika on avausrepliikissäni. Voi olla, että ”Hei! Olisiko sinulla hetki aikaa hyvälle asialle?” ei ole tarpeeksi koukuttava.

Kopponen tosin vakuutti, että ei ole niin väliä mitä sanoo, kunhan on aktiivinen, ystävällinen, eikä tunkeile.

Jos joku hidastaisi askeleitaan, kertoisin, miten muutaman euron kuukausilahjoituksella voi pelastaa henkiä. Kertoisin, että joka toinen päivä suomalainen vanhus riistää itseltään hengen, ja että alle kaksikymppisten miesten suurin kuolinsyy on itsemurha. Sanoisin, että taustalla on usein yksinäisyys, jota pystytään lievittämään monin tavoin Helsinki Mission tekemällä työllä.

Tässä ohikävelevien ihmisten virrassa ei tunne itseään hyväntekijäksi vaan häiritsijäksi. Myöskään suomalaiset eivät näytä erityisen auttamishaluisilta.

Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä tutkimusten mukaan olemme melko avuliaita.

Avuliaimpien joukossa

Laajin suomalaisten auttavaisuutta selvittänyt tutkimus on Helsingin yliopiston kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessin seitsemän vuotta sitten tekemä kartoitus. Tulokset pitävät edelleen paikkansa.

Sen mukaan yhdeksän kymmenestä auttaa lähipiiriään. Yli puolet suomalaisista auttaa naapureitaan ja tuntemattomia. Kolme neljästä lahjoittaa rahaa keräyksiin. Pitkäaikaisiin avustushankkeisiin on sitoutunut melkein joka neljäs.

Kaikkein avuliaimmat ihmiset löytyvät täältä pääkaupunkiseudulta.

Tyypillisimmillään he ovat yli 35-vuotiaita, hyvätuloisia, kokoomuksen tai vihreiden kannattajia – ja naisia.

Juuri sellaisia, kuin tuo ohikävelevä nainen, jonka tunnistan vihreäksi media-alan toimijaksi.

”Ei kiitos nyt. Mutta tsemppiä”, hän sanoo ja näyttää peukalollaan ylöspäin.

”Annoin juuri rahaa Nepaliin”, sanoo vanhempi rouvashenkilö ohittaessaan minut.

Maailman mittakaavassa olimme viime vuonna 25. avuliain kansakunta, heti Turkmenistanin jälkeen.

Viesti pitää myydä

Hyväntekeväisyys muuttui Suomessa 2000-luvulla.

Vuosi 2008 oli keräysten huippuvuosi lähes 155 miljoonan euron tuotolla. Samalla keräykset ovat keskittyneet yhä harvempien järjestöjen käsiin.

”20 prosenttia järjestöistä kerää 80 prosenttia rahoista. Tämä on samaa voimakasta keskittymiskehitystä, joka on meneillään koko yhteiskunnassa”, sanoo sosiologi, Itä-Suomen yliopiston tutkija Emilia Saukko.

Uusi kehitystrendi on myös se, että menestyneet hyväntekeväisyyskampanjat ovat ammattimaisesti toteutettuja. Yhä useammin mainostoimistot muotoilevat kampanjan sanoman samastuttavan tarinan muotoon, joka uppoaa ihmisiin.

Näin on myös Helsinki Mission tapauksessa. Mainostoimisto Folk teki hyväntekeväisyytenä esimerkiksi Helsinki Mission kampanjan iäkkäästä muistisairaasta Eilasta.

Kampanjamainoksessa Eilaa esittävä näyttelijä harhailee talvipakkasessa Helsingissä pelkkä yöpaita päällään. Mainosvideolla näemme, että kukaan ei kiinnitä häneen mitään huomiota. Eilan tarina on tosi ja se päättyi pahimmalla mahdollisella tavalla: hän paleltui kuoliaaksi, koska ohikulkijat eivät välittäneet auttaa yöpaidassa harhailevaa vanhusta.

Välinpitämättömyyttä vastaan taistelevan kampanjan viesti meni hyvin läpi. Myös mainostoimisto kasvatti mainettaan, sillä se voitti palkintoja Eila-kampanjalla.

Uusi lastensairaalahanke on toinen esimerkki hyväntekeväisyyden menestystarinasta, jonka toteutuksesta vastaa mainostoimisto.

Toisin kuin 1980-luvun Osasto 10 -kampanjassa, lastensairaalakampanjassa ei nähdä sairaita lapsia, vaan kääritään hihat yhteisissä talkoissa ja saadaan ihme tapahtumaan.

Hankkeen viestin paketoinnissa onnistuttiin niin hyvin, että keräystavoite 30 miljoonaa saavutettiin jo puolessatoista vuodessa. Alun perin siihen laskettiin kuluvan viisi vuotta. Yhä jatkuvassa keräyksessä on tällä hetkellä kasassa yli 34 miljoonaa euroa.

Armon almut

Hyväntekeväisyys on suuri yhteiskunnallinen voima.

”Oikeastaan koko ajatus hyvinvointivaltiosta alkoi alun perin hyväntekeväisyydestä”, sanoo sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo.

Suomessa parempiosainen rouvasväki järjestäytyi 1800-luvulla hyväntekeväisyysyhdistyksiin ratkaisemaan ongelmia, jotka liittyivät köyhien lasten koulutukseen, orpoihin, vanhuksiin, vammaisiin, prostituoituihin ja vapautuviin vankeihin.

Iso askel hyväntekeväisyyden institutionalisoitumisen suuntaan oli Raha-automaattiyhdistyksen (Ray) perustaminen vuonna 1938. Ray:n perustivat hyväntekeväisyysjärjestöt itse.

Ideana on alusta asti ollut jakaa rahapelien tuottoja kansalaistoimintaan ja sosiaaliseen hyvään rahoittamalla hyväntekeväisyysjärjestöjä.

Yhteiskunnallisesti asiaan liittyy kuitenkin ongelma. Kukaan ei ole lain mukaan oikeutettu saamaan hyväntekeväisyyttä osakseen.

”Hyväntekeväisyys ei perustu oikeuteen, vaan armoon”, Hiilamo sanoo.

Lisäksi kohdistuminen on sattumanvaraista. Apua saa, jos asuu avun ulottuvissa tai on lahjoittajien mielestä avun väärti.

”Hyväntekeväisyyden pohjalta kasvoi ajatus julkisesta järjestelmästä, jossa oikeus sosiaaliturvaan ja palveluihin perustuisi lakiin eikä olisi sattuman- tai harkinnanvaraista,” Hiilamo sanoo.

Moni alun perin yksityisesti organisoitu ja hyväksi havaittu toiminta siirtyi hyvinvointivaltion vastuulle.

Yksi varhainen esimerkki tästä on kouluruokailu. Aluksi Koulukeittolayhdistys järjesti kouluihin ruokaa, mutta vuodesta 1948 lähtien ilmaisen kouluruokailun järjestäminen on ollut kuntien vastuulla.

Turvaverkon paikkausta

1990-luvun lama pysäytti kehityksen, jossa hyvinvointivaltio otti itselleen yhä uusia tehtäviä. Osa yhteiskunnan järjestämistä hoiva- ja terveyspalveluista siirtyi takaisin järjestöjen hoidettavaksi.

Raha ei ollut ainoa syy hyvinvointivaltion osittaiseen purkuun.

”Kun rahat loppuivat, myös kannatus hyvinvointivaltion laajentamiselle heikkeni. Alettiin korostaa yksilön omaa vastuuta”, Hiilamo sanoo.

Täällä feissaushommissa haetaan rahaa juuri tällaiselle kolmannen sektorin toiminnalle, joka täyttää hyvinvointivaltion ulkopuolelle jäävää avuntarvetta.

Sää vain ei suosi varainkeruuta tänään. Alkaa sataa. Silloin yhä harvempi ohikulkija pysähtyy.

Siirrymme feissaustiimin kanssa katettuun alikulkukäytävään Kaivopihalle.

Feissaus on tarkoin säädeltyä toimintaa. Sitä saa tehdä vain tietyissä rajatuissa paikoissa tiettyinä kellonaikoina. Alueet ja kellonajat on jaettu järjestöjen kesken, jotta samalla apajalla ei olisi liian monta kalastajaa yhtä aikaa.

Nyt kohdalle pysähtyy nuori opiskelijatyttö. Hänellä ei ole varaa ryhtyä kuukausilahjoittajaksi, mutta vapaaehtoistyö kiinnostaisi.

Edellinen pysähtyjä oli hänkin nuori nainen. Työtön. Auttamishalua enemmän kuin taloudellisia mahdollisuuksia.

Ensimmäisen tunnin aikana ei muita sitten pysähdykään.

Autan, jos hyödyn

Monet hyväntekeväisyysjärjestöt toivovat, että lahjoittajat saisivat vähentää lahjoituksen verotuksessa. Samaa mielivät myös useat yritykset ja kansalaiset.

43 prosenttia suomalaisista arvioi lisäävänsä todennäköisesti rahan lahjoittamista kehitysyhteistyöhön, mikäli avustaminen olisi verovähennyskelpoista, selvisi Taloustutkimuksen 2011 tekemässä tutkimuksessa.

Verovähennysoikeudesta on itse asiassa jo kokemusta Suomessa. 1980-luvulla sai vähentää verotuksessa kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen avustustoimintaan kohdistuneet lahjoitukset.

Kun vähennysoikeus poistettiin 1980-luvun lopun verouudistuksessa, lahjoitusten määrä romahti.

Nykyinen laki sallii vain osakeyhtiöiden ja muiden yhteisömuotoisten yritysten vähentää verotuksessa 850–250 000 euron suuruiset lahjoitukset tieteeseen. Suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämiseen tehdyillä lahjoituksilla ei ole verovähennyskattoa.

Korvamerkittyä veroa

Myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa (Etla) ajatellaan lämmöllä verovähennysoikeuden lisäämistä, kunhan ensin määritellään yhdessä, mitkä ovat yhteistä hyvää lisääviä avustuskohteita.

”Näin saataisiin enemmän resursseja hyviin asioihin”, Etlan projektijohtaja Timo Nikinmaa sanoo.

Nikinmaa myöntää, että tämä olisi verojen korvamerkitsemisestä.

”Mutta se olisi myös suoran demokratian kanava. Lahjoittaja ei itse saisi taloudellista etua, mutta pääsisi vaikuttamaan siihen, mihin kohteeseen hänen verorahansa käytetään.”

Eikö silloin olisi niin, että enemmän lahjoittavalla olisi enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa mihin rahat kertyvät ja mihin eivät?

”Toki.”

Eli paljon lahjoittavalla olisi enemmän demokratiaa kuin sillä, jolla ei ole varaa lahjoittaa.

Tämä ei kuitenkaan olisi Nikinmaan mukaan ongelma, sillä tätä varten on julkinen sektori.

”Julkisen sektorin perusrooli on korjata markkinapuutteita. Jos markkinamekanismi vinouttaa tilannetta, julkisen sektorin pitää puuttua tilanteeseen ja huolehtia vähäiselle rahoitukselle jäävästä kohteesta. Julkiselle sektorille jää merkittävä rooli.”

Yhteinen potti

Uusi lastensairaala -keräyksessä näkyy, mitä tapahtuu, kun yksi kohde kerää lahjoittajien rahat: muut keräykset tuottavat vähemmän. Näin on käynyt muun muassa Punaisen ristin ja Yhteisvastuukeräyksen kaltaisille vakiintuneille toimijoille.

”Hyväntekeväisyydessä rahan määrä ei juuri lisäänny, vaan toinen on helposti toiselta pois,” professori Hiilamo sanoo.

Haitta ei pysähdy vain keräystuottojen laskuun.

”Joissain pienissä järjestöissä on seurannut lomautuksia. Nämä järjestöt taistelevat olemassaolostaan, kun Ray:n avustukset ovat samaan aikaan olleet laskussa”, tutkija Saukko sanoo.

Hiilamon mielestä on hedelmätöntä asettaa vastakkain hyväntekeväisyysjärjestöjä ja verojen maksua. Tarvitsemme molempia.

”Mutta olemme ongelmissa, jos hyväntekeväisyys alkaa korvata julkisia vastuita. Apu jakautuu oikeudenmukaisemmin, jos sen jaosta päätetään eduskunnassa ja kunnanvaltuustoissa kuin yritysten hallituksissa.”

Ankara ei anna

Tutkimusten mukaan ihmiset lahjoittavat helpoimmin niille, jotka ovat ilman omaa syytään hädässä, kuin niille, joilla omaa osuutta vaikeuksiinsa. Myös avustuskohteet, joihin pystytään samaistumaan, tekevät lahjoittamisesta helpompaa.

Kyky kokea itsestä poikkeavia ihmisiä läheisiksi vaihtelee.

On tutkittu, minkälaiset saksalaiset auttoivat natseja pakenevia juutalaisia.

”Ne, joilla oli paljon ystäviä ja rakastava kasvatus, auttoivat. Ne, joilla oli ollut kurittava ja järjestystä painottava kasvatus, eivät auttaneet”, Hiilamo sanoo.

Samastuminen ja läheiseksi kokeminen näkyvät kadulla.

Kahden tunnin feissaamisen saldo on tämä: vähintään 200 kontaktiyritystä. Keskustelutuokio seitsemän ihmisen kanssa. Yksi solmittu kuukausilahjoitussopimus.

Kaikki mukavasti toimeentulevat kaasuttivat ohitseni.

Ne, jotka pysähtyivät, sympatisoivat rahan keräämistä ennaltaehkäisevään lapsiperhetyöhön, nuorten matalan kynnyksen kriisipisteelle ja seniorityöhön.

Pysähtyjät olisivat kuitenkin voineet itsekin olla keräyksen kohderyhmää, sillä he olivat nuoria, joilla on elämä aluillaan, armeija edessä, opinnot kesken, pieni lapsi kotona, työttömyys kiusana.

Paitsi se yksi, joka ryhtyi kuukausilahjoittajaksi.

Hän oli sattumalta ohi kävellyt tuttuni.

Suosituimmat keräykset

1. Uusi Lastensairaala 34 438 244

2. Suomen Unicef-yhdistys 2010 30 827 158

3. Suomen Punainen Risti 2004 28 518 365

4. Suomen Unicef-yhdistys 2008 26 290 784

5. Suomen Unicef-yhdistys 2006 20 852 322

6. Suomen Punainen Risti 2009 20 155 376

7. Suomen Kulttuurirahasto 2003 17 077 705

8. Plan Suomi säätiö 2009 17 011 898

9. Plan Suomi säätiö 2011 16 792 413

10. Plan Suomi 2007 16 164 353

Luvut ovat vuoteen 2011 mennessä toteutuneita.  Sitä tuoreemmat keräysluvut eivät ole vielä valmistuneet. Poikkeus on Uusi lastensairaala-hanke, joka ilmoittaa nettisivuillaan lähes reaaliaikaisen tilanteen.

X