Jobbarit vedättävät

Kesäkuussa pieneen helsinkiläiseen kampaamoon saapui postia. Ensimmäisen kirjeen kampaaja nakkasi roskiin.

Heinäkuussa tuli toinen kirje. ”Luottokunnan osuustodistus rahaksi”, kuului kirjeen otsikko.

Nyt kampaaja kiinnostui.

Hänellä tosiaan oli Luottokunnan osuustodistus. Takavuosina vain sellaisen omistaja oli saanut käyttöönsä maksupäätteen, sen laitteen, johon asiakas työntää pankkikorttinsa. Mutta nykyään maksupääte toimii ilman osuustodistusta.

Voisiko tarpeettomaksi käyneestä paperista tosiaan saada rahaa? Huippuhinnan, kuten kirjeessä luvattiin?

Voisi, vakuutti mies, joka vastasi kirjeen allekirjoitukseksi laitetusta kännykkänumerosta. 500 euroa, käteisellä. Tavataanko saman tien?

Kampaaja kertoi tarvitsevansa miettimisaikaa. Hän päätti, ettei palaisi asiaan.

Mutta miespä palasi. Hän soitti kampaajalle ja saapui tämän liikkeeseen kauppakirjat allekirjoitusta vaille valmiina.

Viittä minuuttia pitempään siinä ei mennyt, kun mies, viisissäkymmenissä ja suorissa housuissa, teki jo lähtöä.

”Onko tämä oikea raha?” kampaaja epäili viisisatanen kädessään.

”Uunituore. Osuuspankista”, mies vastasi ja kiirehti kauppakirjoja sisältävä mappi kainalossaan seuraavaan tapaamiseen.

Karuja A-nelosia

Heinäkuun alussa myös vantaalaiselle kampaamoyrittäjälle Helena Leinolle alkoi tulla postia. Kaksi parin viikon välein tullutta kirjettä olivat samanlaisia kuin helsinkiläisen kollegan saamat: karuja kopioita A-nelosella.

Tässä on jotakin hämärää, Leino ajatteli ja kysyi Luottokunnasta, minkä arvoinen osuustodistus oli. Tällä hetkellä siitä saisi satasen, mutta tulevaisuudesta ei tiedä, hänelle vastattiin.

Ja sitten, elokuun puolivälissä, Helena Leinoa odotti työpaikalla taas postia, tällä kerralla Luottokunnasta. Kirjeessä kerrottiin, että Luottokunta oli myyty tanskalaiselle maksuratkaisuyritys Netsille − ja todettiin, että osuustodistuksen arvo oli nyt noin 3 400–4 000 euroa.

Pari päivää kaupan julkistamisen jälkeen postinkantaja toi Helena Leinon liikkeeseen vielä yhden osuustodistuksen myymiseen houkuttelevan kirjeen. Soita heti, siinä hoputettiin.

Tällä kerralla Leino soitti, ihan piruuttaan. ”Mikä on päivän tarjous?” hän kysyi.

”Kaksi tonnia”, vastasi hitaasti puhuva mies.

”Ai jaa”, Leino sanoi.

”Paljonko haluaisit?” mies tiedusteli.

”3 500”, Leino linjasi.

Kaupankäynti tyssäsi siihen.

Pilkkahintaan?

Luottokunnassa osuustodistusten haaliminen on huomattu. Osuusrekisterin mukaan tähän viittaavia omistajanvaihdoksia on tehty noin viisikymmentä. Mutta on mahdollista, että osuustodistusten siirtoja on tehty enemmän eikä kaikkia ole vielä ilmoitettu rekisteriin.

Myös tietoja maksetuista summista on kantautunut. Helsinkiläinen kampaaja ei ole ainoa, joka on on myynyt osuutensa viidelläsadalla eurolla.

”Tämä tilanne tekee sen, että niitä pyritään ostamaan”, Luottokunnan lakiasiainjohtaja Minna Kurru toteaa.

Tilanne, siis osuustodistusten arvon nouseminen, alkoi, kun Suomen Luotto-osuuskunta siirsi maaliskuun lopussa toimintansa kokonaan tytäryhtiöön, joka nimettiin Luottokunta Oy:ksi. Elokuun puolivälissä tämä osakeyhtiö myytiin maksuratkaisuyritys Netsille.

Kauppahinta, 170 miljoonaa euroa, maksetaan Suomen Luotto-osuuskunnalle. Koska osuuskunnalla ei Nets-kaupan jälkeen ole enää liiketoimintaa, jäsenet saattavat päättää sen lopettamisesta. Tällöin omaisuus jaetaan osuuskunnan jäsenille sen mukaisesti, kuinka monta osuustodistusta kullakin on.

Minna Kurru toteaa, ettei osuustodistusten ostaminen ole laitonta. Osuuskuntaan ei enää oteta uusia jäseniä, joten kukaan ulkopuolinen ei voi alkaa haalia osuuksia. Mutta osuuskunnan 21 000 jäsentä saavat vapaasti ostaa osuuksia muilta jäseniltä.

Mutta tuolla tavalla pilkkahintaan?

”Totta kai meillä on huoli siitä, ettei kukaan myisi osuustodistusta ymmärtämättömyyttään. En kuitenkaan voi ottaa kantaa siihen, onko kyseessä alihinta. Jäsenkunnassamme on valtavasti pieniä yrittäjiä. Joillakin rahoitus voi olla niin ohuella kannalla, että 500 euroa nyt on heille arvokkaampi kuin ehkä 3 500 euroa myöhemmin”, Kurru sanoo ja selittää, että kestänee pari kolme vuotta ennen kuin osuuskunnan varoja aletaan jakaa.

Entä mistä joku tiesi hyvissä ajoin ennen Nets-kaupan julkistamista, että osuustodistusten arvo nousee rajusti?

”Kerroimme keväällä tekevämme liiketoimintasiirron, jonka tavoitteena on kasvu ja kansainvälistyminen. Tästä ja osuuskunnan vahvasta taseesta on ollut luettavissa, että osuustodistuksella on arvoa.”

Sijoitusmielessä

Otetaan puhelu kännykkänumeroon, joka on kirjoitettu osuustodistuksen myymistä ehdottavaan kirjeeseen. Kyseessä on pre paid -liittymä, jonka omistajasta ei saa tietoja, mutta puhelimeen vastaa mies nimellä Janne Takala.

Kerron edustavani yrittäjää, joka harkitsee osuustodistuksen myymistä. Nopealla rytmillä puhuva mies ei suostu sanomaan todistuksesta tarjoa maansa hintaa, koska minä en pysty kertomaan hänelle yritykseni nimeä. Mutta yhteen kysymykseen mies vastaa suoraan: miksi hän haluaa ostaa osuustodistuksia?

”Sijoitusmielessä me näitä hankimme. Samalla tavalla kuin jotkut ostavat Nokian osakkeita”, mies toteaa.

Otetaan toinen puhelu, nyt yritykseen nimeltä Omcon Oy. Kun helsinkiläinen kampaaja myi osuustodistuksensa, laadittiin kauppakirjat. Allekirjoitukseksi vetäistystä ostajan nimestä ei saa selvää, mutta yrityksen nimi on luettavissa.

Kaupparekisterin mukaan Omcon pitää Järvenpäässä kuntokeskusta nimeltä Fortius. Toiminnasta vastaa nelikymppinen Ari Minkkinen.

Yksikään yrityksen kännykkänumeroista ei vastaa – myös helsinkiläinen kampaaja oli kaupat tehtyään yrittänyt tavoittaa Minkkistä siinä onnistumatta. Soitetaan siis vielä uudestaan siihen numeroon, jolla yrittäjille lähetetyt kirjeet on allekirjoitettu.

Puhelimeen vastaa mies nimellä Liinavuori. Tällä kerralla esittelen itseni toimittajaksi.

Liinavuori väittää, ettei tiedä ollenkaan, mistä osuustodistusten ostamisessa on kysymys ja lopettaa puhelun lyhyeen.

Aito seteli

Kun helsinkiläiselle, osuustodistuksensa viisisatasella myyneelle kampaajalle selvisi todistuksen nykyinen arvo, häntä harmitti vietävästi.

Pari päivää jurputettuaan kampaaja kuitenkin päätti, että murehtiminen riittää. Tehty mikä tehty.

Ja 500 euron seteli, se oli aito.

”Ostin käsveskan. Olin oikein onnessani”, kampaaja toteaa.

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 35/2012.