Kohtuuhintaisuus unohtui taas - vuokra-asunnoista tuli keinottelun välineitä

Suomen ensimmäinen aravatalo rakennettiin aikana, jolloin maassa oli huutava pula halvoista vuokra-asunnoista.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mannerheimintie 81 Helsingissä on Suomen ensimmäinen aravatalo. Se rakennettiin vuonna 1949 valtion halvalla lainarahalla. Nyt talon ainoa vapaa vuokrakaksio maksaa yli kaksi tonnia kuussa.

Suomen ensimmäinen aravatalo rakennettiin aikana, jolloin maassa oli huutava pula halvoista vuokra-asunnoista.
Teksti:
Mikael Vehkaoja

Kerrostalojen rivistöt seisovat jämptisti Mannerheimintien varressa Helsingin Laaksossa. Asumukset ovat tyyliltään melko yhdenmukaisia sodanjälkeisiä luomuksia, mutta numero 81 erottuu joukosta: huoneistoilla ei ole omaa parveketta.

Niukkuuteen on pätevä syy: Numero 81 on Suomen ensimmäinen aravatalo. Se rakennettiin halvalla valtion lainarahalla vuonna 1949.

Maan asuntotilanne oli katastrofaalinen. Sodan jäljiltä joka kymmenes oli ilman asuntoa. Helsingissä asui 15 000 ihmistä pommisuojissa.

Aravajärjestelmän syntysanat oli lausuttu jo vuotta aiemmin, kun Väestöliitto ja Vuokralaisten keskusliitto olivat esittäneet maan hallitukselle vision: Valtion pitäisi myöntää halpakorkoisia lainoja kaikille, jotka haluavat rakentaa. Vastaavasti rakentaja ei saisi myydä vuokra-asuntoa 40 vuoteen.

Kuka olisi osannut arvata, että aravasta tulee huikea menestystarina. Puoli vuosisataa myöhemmin Suomessa on yli miljoona arava-asuntoa.

Pääministerin kintaat

Vuosi sitten kolmen ässän hallituksen napamiehet kertoivat Smolnassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, miten Suomi saadaan kuntoon.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) osoitti prosessikaaviosta kärkihanketta, jonka tavoite on lisätä asuntorakentamista.

Suomea vaivaa taas asuntokriisi.

Tai oikeastaan kaksi.

Syrjäseuduilla kiinteistöjen hinnat ovat romahtaneet. Asunnosta saatava vuokra ei riitä enää maksamaan edes ylläpitoa. Kun taloja ei korjata, ne rapistuvat purkukuntoon.

Vastaavasti pääkaupunkiseudun asuntopula jarruttaa koko Suomen talouskasvua. Vuokrat ovat yli 50 prosenttia kalliimpia kuin muualla maassa. Kaupungin vuokra-asuntoihin on monen vuoden jonot.

Tilanne on synnyttänyt uudenlaisen ilmiön. Aiemmin asumistukea on pidetty työttömille suunnattuna tukena. Nyt työssäkäyvien osuus tuensaajista kasvaa vauhdilla.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen summasi asuntopolitiikan alennustilan: ”Tämä on politiikan epäonnistumisen tulos, mutta se voidaan politiikalla muuttaa.”

Pohjimmiltaan kysymys on yksinkertainen: Miten saadaan lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja?

Viime vuosina moni asuntoministeri on etsinyt siihen vastausta, turhaan. Vuokrat ovat vain jatkaneet nousuaan. Vuokra-asuntojen määrä on polkenut kymmenen vuotta paikoillaan.

Näin ei voi jatkua. Sipilän tavoitteena on laittaa viimeinkin kintaat kiinni lapion varteen! Urakan johtoon on asetettu maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk).

Ilman vatulointia

Iso muutos voi tapahtua nopeasti.

Heinäkuussa 1948 K.-A. Fagerholm nousi sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen johtoon. Välittömästi päätettiin perustaa valtion elin, jolla on hirveä nimi:

Asuntorakennustuotannon valtuuskunta.

Ei ihme, että se lyhennettiin Aravaksi.

Aravan tehtävä oli vastata valtion tukemien asuntojen rahoituksesta ja vuokraamisesta. Ja se tarttui toimeen ilman vatulointia. Kolme kuukautta myöhemmin Mannerheimintie 81:ssä iskettiin lapiot multaan.

Työmaalla oli pula rakennusmateriaalista, ja talon seinärakenteisiin käytettiin pommitettujen talojen jäännöksiä. Leuto talvisää suosi kuitenkin rakentajia. Harjannostajaisia päästiin juhlimaan jo tammikuussa 1949.

Uusi sosiaalinen asuntotuotanto ei miellyttänyt kaikkia. Keväällä joukko gryndereitä lähetti sisäasiainministerille tulikivenkatkuisen kirjeen:

”Kun aravasuunnitelma tuli ensi kerran julkisuuteen marraskuussa 1948, loppui asuntoja tarvitsevan yleisön mielenkiinto kokonaan yksityisen yritteliäisyyden varassa toimivaan asunnontuotantoon.”

Aravajuna puksutti eteenpäin vastalauseista huolimatta. Kyytiin riitti kyllä tulijoita, etenkin jos vuokralaisten valinnassa ei oltu turhantarkkoja.

Mannerheimintie 81:stä sai vuokra-asunnon kuka tahansa, joka tajusi saapua tontille pystytetyille työmaakopeille. Riitti, kun sopi asiasta työmiesten kanssa ja kirjoitti nimensä asukaslistaan.

Historian ensimmäiset arava-asukkaat muuttivat koteihinsa elokuussa 1949.

Aravan kuolema

Raitiovaunun ääni kuuluu vaimeana rappukäytävään. Mannerheimintie 81:n varastokomeroon on pinottu maalipurkkeja ja ikivanhoja mappeja. Ne sisältävät kellastuneita muistoja arava-ajan alkutaipaleelta.

Autoilija Nyman, maisteri Halonen, taiteilija Sundman ja rakennusmestari Kaljunen – kaikki he asuivat täällä.

Viereisen Mannerheimintie 79:n ”hurritalon” grynderi kelpuutti asukkaaksi vain ruotsinkielisiä. Pihalla vastakkainasettelu äityi lasten välisiksi kähinöiksi. Talvisin riitapukarit tuhosivat toistensa lumilinnoja.

50-luvulla Aravan suosio kasvoi nopeasti. Vauhti kiihtyi, kun suuret ikäluokat tulivat työikään. Kaupungit ja ay-liike lähtivät mukaan rakennustalkoisiin. Ne käyttivät puhevaltaa yhtiöissä, jotka tunnettiin nimellä SATO (Sosiaalinen asuntotuotanto) sekä VVO (Valtakunnallinen vuokratalo-osuuskunta).

Arava takasi kohtuuhintaisen vuokran kaikille, asemaan ja säätyyn katsomatta. Se oli reilu ja tasa-arvoinen ajatus. Ehkä siksi siinä oli jotain niin suomalaista.

Vuokralähiöissä varttuneelle sukupolvelle sana arava merkitsee enemmän kuin pelkkä asunto. Se on multasormisten lasten joukko mesoamassa keinun ympärillä avaimet kaulassaan.

Finnhitsien taustalla siintävä maisema.

Aravan voittokulku hyytyi 90-luvun laman jälkeen. Pankit alkoivat tarjota pitkiä asuntolainoja, joiden korot pysyivät matalalla. Valtion korkotuella rakennettujen talojen määrä romahti.

Moni taisi kuvitella, ettei asumiseen enää tarvita valtion tukijärjestelmää.

Aravatalo ja ökykaksio

Mannerheimintie 81:ssä on vuokrattavana 44 neliön kalustettu kaksio.

Yleiskunto: tyydyttävä.

Vuokra: 2 158 euroa kuukaudessa.

Netti-ilmoituksen mukaan asunnonvälittäjä on Forenom Oy, joka välittää tilapäisiä asuntoja esimerkiksi ihmisille, jotka reissaavat työn perässä.

Forenom tunnetaan myös siitä, että se tarjosi monta vuotta Helsingin kaupungille hotellihintaista kriisimajoitusta. Sopimusta ei ollut kilpailutettu. Kaupunki maksoi miljoonien eurojen laskut toimeentulotuen rahoista.

Forenomin ja Helsingin välinen sopimus aiheutti paljon julkista paheksuntaa, minkä seurauksena kaupunki kilpailutti kriisiasumisen palvelut. Nyt palveluja tuottaa Luona Oy.

Sekä Forenom että Luona ovat Barona Groupin tytäryhtiöitä. Yhtiössä vaikuttaa Helsingin kaupungin entinen sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen, joka siirtyi Baronan johtotehtäviin 2014.

Nettisivuillaan Forenom houkuttelee asunnon omistajia varmalla vuokratulolla ja huolettomalla asunnon omistamisella.

Mannerheimintie 81:n asukkaiden mukaan kaksion edellinen vuokralainen oli Kelan asiakas, jolla oli arjen hallintaan liittyviä ongelmia.

Hän oli esimerkiksi jättänyt pyykkituvan pesukoneen täyteen märkää pyykkiä. Muut asukkaat olivat siirtäneet märät vaatteet pöydälle, mihin ne homehtuivat. Koko kasa oli lopulta kannettava jätesäkeissä roskikseen.

Roskisepisodin jälkeen ökykaksio on ollut tyhjillään.

Forenomin pyytämä hinta on niin kova, että siihen taitaa olla varaa vain miljonäärillä, Kelan asiakkaalla tai Paavo Voutilaisella, jonka palkka on verotietojen mukaan 10 600 euroa kuussa.

Vai haluaisiko Voutilainen sittenkään asua pienessä vuokrakaksiossa, jonka yleiskunto on tyydyttävä?

Arava 2.0

Voisiko Juha Sipilästä tulla 2000-luvun K.-A. Fagerholm?

Ainakin pääministerin esikunnassa tiedetään, millainen tukisyöppö asumisesta on tullut 2000-luvulla.

Kelan maksaman asumistuen piirissä on jo 13 prosenttia suomalaisista.

Viime vuonna valtion jakaman asumistuen määrä nousi kokonaisuudessaan 2,2 miljardiin euroon. Summa on 700 miljoonaa euroa suurempi kuin 2000-luvun alussa.

Kun mukaan lasketaan vielä omistusasunnon myyntivoiton verovapaus (1,3 miljardia) ja asuntotulon verovapaus (2,9 miljardia), valtio tukee asumista yhteensä 6,4 miljardilla eurolla vuodessa.

Sillä rahalla pitäisi jo saada tulosta aikaan.

Nyt Sipilän hallitus haluaa painaa vuokra-asuntojen hinnat alas lisäämällä valtion tukemaa asuntotuotantoa. Viime syksystä asti ympäristöministeriössä on valmisteltu lakia, jossa on tuulahdus vanhaa aravahenkeä.

Kyse on lyhytaikaisesta korkotuesta. Rakennuttaja saisi valtiolta tukea aivan kuten arava-aikoina. Edullisen rahan edellytyksenä olisi, että rakennuttaja sitoutuu pitämään asunnon vuokralla kymmenen vuotta entisen 40 vuoden sijaan.

Uusi tukimalli on saanut suurilta rakennuttajilta hyvän vastaanoton.

Keinottelun markkinat

Komeron mapeista löytyy kellastunut yleiskirje vuodelta 1953. Asuntotuotantotoimikunnassa on huomattu, että halpoja asuntoja luovutetaan luvatta eteenpäin.

Keinottelu arava-asunnoilla on melko yleistä, eikä pelkkä huomautus tuo toivottua tulosta. Vuonna 1955 otetaan käyttöön järeämmät keinot: Keskuskortisto, johon kaikki talot ja asuntojen omistajat on merkittävä.

”Tiedot on kirjoitettava kirjoituskoneella tai käsin musteella”, paimenkirjeessä sanotaan.

Tuettuun asumiseen on aina liittynyt keinottelun mahdollisuus.

Yksi viime vuosien räikeimpiä vuokralaisten rahastusesimerkkejä on Avain Asumisoikeuden tapaus.

Tuhansia asuntoja omistava yhtiö rakennutti yleishyödyllisiä asuntoja valtion tuella. Sen jälkeen Avain osti kiinteistön hoito- ja kunnossapitopalvelut omilta tytäryhtiöiltään ilman kilpailutusta. Palveluiden kova hinta johti vastikkeiden aggressiiviseen korotukseen. Tytäryhtiöt tulouttivat voitot emoyhtiölle ja omistajien taskuun.

Vuonna 2014 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA pyysi Avainta selvittämään, miksi sen isännöinti- ja hallinnointikulut ovat tuntuvasti korkeammat kuin muissa asumisoikeusyhtiöissä. Viivytystaistelun jälkeen Avain lupasi viime syksynä aloittaa palveluiden kilpailuttamisen.

Ympäristöministeriö on kaavaillut ARA:lle lisää valtuuksia puuttua yleishyödyllisillä asunnoilla keinotteluun. Jatkossa ARA voisi kieltää yritysjärjestelyt, joiden tarkoitus on mahdollistaa säännösten vastainen toiminta.

Suuret rakennuttajat ovat vastustaneet ajatusta. SATO ja VVO ovat katsoneet, että tarkempi sääntely loukkaisi niiden perusoikeuksia.

Tavara-asunto

Asunto ei ole pelkästään ihmisen koti.

Heikon talouskasvun aikana asunto on yksi harvoista keinoista ansaita rahaa.

Vanhat aravajättiläiset lähtivät jo kauan sitten kovan rahan asuntobisnekseen. SATO möi viime joulukuussa osake-enemmistönsä ruotsalaiselle pörssiyhtiölle Balderille. Ulkomaisen yhtiön omistamien kiinteistöjen arvo on 7,5 miljardia euroa.

Suomalaiset ay-pomot käyttävät edelleen puhevaltaa VVO:ssa. Rakennusliitto, OAJ, Pro, Pam, JHL ja Metalliliitto – niillä kaikilla on oma edustaja yhtiön hallituksessa.

Kohtuuhintainen asuminen ei kuitenkaan tunnu enää kiinnostavan ay-liikettä. Viime vuosina VVO on korottanut vuokria. Sekä SATO että VVO ovat muuttuneet huippukannattaviksi rahantekokoneiksi.

Ay-järjestöjen nostamat miljoonien eurojen jättiosingot – ja ay-pomojen anteliaat hallituspalkkiot – ovat olleet valtakunnallisen uutisoinnin kohteena.

Myös yksityiset ihmiset ovat oppineet ymmärtämään vuokra-asunnon välinearvon.

Suomessa arvioidaan olevan 290 000 yksityistä vuokra-asuntoa. Vuokranantajien joukossa on paljon tavallisia ihmisiä, jotka hakevat itselleen eläketurvaa tai pientä säännöllistä lisäansiota.

Kokenut isännöitsijä arvioi, että pääkaupunkiseudulla joka neljäs uusi asunto myydään suoraan asuntosijoittajalle. Asuntonäytöissä on salkunhoitajia, jotka houkuttelevat tavallisia palkanmaksajia sijoittajiksi varman vuosituoton toivossa.

Kohonneet tuotto-odotukset näkyvät vuokralaisen kukkarossa. Viimeisen viiden vuoden aikana vapaarahoitteisten asuntojen neliöhinnat ovat nousseet pääkaupungissa neljä euroa neliöltä. Arava-asuntojen vastaava luku on kaksi euroa.

Vuokralaisen ääni

Ehkä aravajärjestelmä onnistui, koska asuminen oli sen kehittäjille intohimo.

Idean isä, Väestöliiton toiminnanjohtaja Heikki von Hertzen, oli käynnistämässä myös Tapiolan puutarhakaupunkia. K.-A. Fagerholm toimi myös Vuokralaisten Keskusliiton puheenjohtajana.

Miten vuokralaisen ääni mahtaa kuulua vuonna 2016?

Nykyään Vuokralaisten Keskusliitto toimii nimellä Vuokralaiset VKL Ry, ja se viettää 70. juhlavuottaan.

”Olen 25 vuotta muistuttanut, että asuntoja pitää rakentaa riittävästi. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun tuotantoa saadaan vähän enemmän liikkeelle”, toiminnanjohtaja Anne Viita naurahtaa.

”En silti usko, että kenelläkään on tänä päivänä suurta asuntopolitiikan visiota.”

Viidan mukaan valtion asuntopolitiikan pitäisi olla yli hallituskauden menevää. Viime vuosina jokainen hallitus on puuhastellut omien välimalliensa parissa.

”Asunnontuottajat jäävät odottamaan, mitä herkkupaloja tällä kertaa tulee. Perusehdoilla asuntoja ovat rakentaneet vain kunnat.”

Viita pitää Sipilän hallituksen ajamaa lyhyttä korkotukea uutena herkkupalana.

”Tavoite on hyvä, mutta kohtuuhintaisuus on unohdettu.”

Vuokralaisten toiminnanjohtaja huomauttaa, että lakiluonnoksessa vuokra-asunnoille hyväksyttäisiin jopa 20 euron neliöhinnat. Asukkaita ei asetettaisi järjestykseen sen mukaan, kuka tarvitsee asunnon kipeimmin.

”Ehkä tällainen järjestely palvelee hyvätuloisia ihmisiä, jotka voivat saada aiempaa helpommin vuokra-asunnon”, Viita arvelee.

Kallis halpa asunto

Stubbin hallituksen asuntoministeri Pia Viitanen (sd) toivoi asuntopolitiikkaan tupo-henkeä.

”Minusta se on sama kuin 40-luvun aravahenki. Me tarvitsemme terveitä, tavallisia asuntoja, joissa on hyvä hinta-laatusuhde. Siihen pitäisi löytyä yhteinen halu”, Anne Viita sanoo.

Maailma on kuitenkin monimutkaisempi kuin 40-luvulla. Välistävetäjiä on enemmän ja valittaminen on helpompaa kuin ennen. Viita ottaa esimerkiksi kaavoituksen.

”Helsingissä Vuosaaren satamaa viivästytettiin melkein kymmenen vuotta. Osa valittajista oli Karkkilasta. Se oli minusta aika herättävää.”

Taustalla painaa myös kuntien pelko, että halpa vuokra-asunto käy kalliiksi. Yhteiskunnan tuen varassa elävä asukas on rasite kunnan taloudelle.

”Vuokralaiset mielletään järjestelmällisesti työttömiksi tai sosiaalisia tukia tarvitseviksi. Se pitää osittain paikkansa”, Viita myöntää.

Viita kertoo Osmo Soininvaaran (vihr) laskeneen, että 80 prosenttia suomalaisesta sosiaaliturvasta valuu viidelle prosentille asukkaista. Soininvaaran mielestä sosiaalipuolen kulut voisi sälyttää valtion maksettavaksi. Sen jälkeen kuntien ei tarvitsisi enää taistella hyvistä vuokranmaksajista.

”Mielestäni se on ajatus, jota kannattaisi tutkia”, Viita sanoo.

Soininvaara on ollut muutenkin asuntoasioissa aktiivinen. Tänä keväänä hän sai Helsingissä läpi esityksen, jonka mukaan kaupungissa rakennettaisiin joka vuosi 7 000 uutta asuntoa vuodesta 2019 lähtien.

Miten Sipilä tämän nokittaa?

X