Koulujen kaksikielisyys – Räjähdysherkkä poliittinen ruutitynnyri

Koulujen kaksikielisyys ei ole rikkaus, vaan räjähdysherkkä poliittinen ruutitynnyri. Suomen- ja ruotsinkielisten lasten sekoittumista pidetään yhä uhkana, vaikka pelko on useiden tutkimusten mukaan aiheeton.
Mikael Vehkaoja
Tutkitut 17.3.2017 11:00

Kaksikielinen kunta

Kunta on kaksikielinen, jos kielivähemmistössä on vähintään 3 000 henkeä tai se vastaa kahdeksaa prosenttia kunnan väkiluvusta.

Aita oli niin matala, että pieni lapsi olisi voinut kiivetä sen yli.

Mutta ei kiivennyt.

Välituntivalvojat syynäsivät aina, näkyykö rajavyöhykkeellä epäilyttävää liikettä. Me alakoulun oppilaat opimme pysyttelemään omalla puolellamme. Haukuimme aidan takana liikkuvia hahmoja hurreiksi tai apinoiksi. Kun opettajan silmä vältti, heittelimme niitä kivillä tai lumipalloilla.

Harvoja futisotteluita lukuun ottamatta aidan vastakkaisilla puolilla toimivilla kouluilla ei ollut yhteistä toimintaa. Nämä ”Suomi–Ruotsi maaottelut” olivat kuin viimeinen vahvistus sille, mihin aitaa tarvitaan. Me, Suomen sankarpojat, taistelimme isänmaan puolesta, kun opettajat ja tytöt hurrasivat katsomossa.

Sellaista oli elämä Vaasassa 70-luvulla. Onkilahden ala-asteella kaksikielisyys ei ollut rikkaus. Päinvastoin, se oli pelkoa ja ennakkoluuloa tihkuva sontatunkio, josta lapsen oli paras pysytellä kaukana.

Osa meistä ei koskaan oppinut puhumaan ruotsia. Osa jatkaa hurrittelua vieläkin.

Koulu kasvatti meidät kieroon.

Se tuntuu turhauttavalta. Joka neljäs vaasalainen puhuu äidinkielenään ruotsia. Alueen asukkailla olisi hyvät edellytykset luontevaan kaksikielisyyteen, jos heitä kannustettaisiin siihen lapsesta asti.

Mahdollisuuksia on muuallakin. Melkein kaksi miljoonaa suomalaista asuu kaksikielisessä kunnassa.

Kuntavaalien alla Seura pyysi kahdeksaa kaksikielistä kuntaa kertomaan, miten ne ovat hoitaneet koulujen ja päiväkotien kielikysymyksen. Tulosten perusteella kielirajat ylittävä yhteistyö on edelleen harvinaista. Saman katon alla olevia suomen- ja ruotsinkielisiä kouluja on vain kourallinen.

Mutta oli kyselyn tuloksissa jotain hyvääkin. Vastausten perusteella kuntien väliset erot ovat suuria. Äänestäjä voi vaikuttaa siihen, miten päiväkotien ja koulujen kieliasiat on hoidettu omalla kotipaikkakunnalla.

Neliraajajarrutus

Miksi kahden koulun välissä oli aita?

Pelon takia.

Ruotsinkielinen kielivähemmistö pelkäsi, että heidän lapsensa puhuisivat välitunnilla suomea. Vähitellen enemmistö ottaisi ylivallan ja ruotsinkieliset lapset menettäisivät äidinkielensä. Sama pelko on leimannut koulukeskustelua vuosikymmenten ajan.

Yksikielisyys johtaa kaksikielisyyteen, kaksikielisyys johtaa yksikielisyyteen, on tapana sanoa.

Lause tunnetaan nimellä Taxellin paradoksi. Sen isä on ruotsinkielisen politiikan, talouden ja kulttuurin harmaa eminenssi Christoffer Taxell (rkp), joka toimi 80-luvun lopussa opetusministerinä. Taxellin nimi pomppaa vieläkin esiin, kun puhutaan kielipolitiikasta.

”On ilman muuta selvää, että suuri enemmistö ruotsinkielisistä kokee yksikielisen ruotsinkielisen koulun pyhänä asiana. Se on heidän identiteettinsä säilymisen tae”, Turun yliopiston pohjoismaisten kielten emeritaprofessori Marketta Sundman sanoo.

”Uhan kokeminen tuntuu jotenkin vahvistavan suomenruotsalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta.”

Sundmanin mukaan uhkakuva ei kuitenkaan saa tukea kansainvälisestä tutkimuksesta. Neljä vuotta sitten hän teki selvityksen, jonka otsikko oli Tarvitaanko Suomessa kaksikielisiä kouluja? Siinä Sundman kävi läpi kansainvälisiä esimerkkejä. Esimerkiksi USA:ssa toimii suuri joukko kaksikielisiä kouluja, joissa opetus annetaan samalle ryhmälle osittain espanjaksi, osittain englanniksi.

”Siitä mallista on hirveän hyviä kokemuksia.”

Yhdysvalloissa kaksikielisten koulujen oppilaiden kielitaito ja koulumenestys ovat olleet hyviä. Myös oppilaat ovat olleet tyytyväisiä. Kouluihin on hakeutunut sekä espanjan- että englanninkielisiä oppilaita.

Vastaavia malleja löytyy lähempääkin. Ruotsissa on viisi kaksikielistä koulua, joissa annetaan opetusta sekä suomeksi että ruotsiksi.

Suomessa laki velvoittaa kuntia järjestämään opetuksen erikseen molemmille kieliryhmille. Kielikylpy on tästä ainoa poikkeus. Kaksikielisiä kouluja meillä ei ole.

”Oikeastaan on ihan ihmeellistä, miksi meillä ei ole sellaista. Sen täytyy lähteä ruotsinkielisten vastustuksesta”, Sundman arvelee.

Myrsky ankkalammikossa

Vuonna 2011 Ruotsin ympäristöpuolueen johtaja ja Ville Niinistön (vihr) silloinen vaimo Maria Wetterstrand ihmetteli Hufvudstadsbladetissa, miksi kaksikielisessä maassa ei ole kaksikielisiä kouluja.

Ankkalammikossa puhkesi myrsky.

Kritiikki oli ennenkuulumatonta – painoarvoltaan jotain ihan muuta kuin iänikuinen jankutus pakkoruotsista. Riikinruotsalaisen Wetterstrandin ulostulo pakotti avaamaan keskustelun kaksikielisistä kouluista.

Helsingin Sanomat teki asiasta kyselyn, jonka perusteella enemmistö pääkaupunkiseudun suomenkielisistä olisi valmis laittamaan lapsensa kaksikieliseen kouluun.

Diskuteerausta on jatkunut kuusi vuotta. Joitain uusia avauksia on tehty, mutta toimintaan asti ei ole päästy.

Syyllisiä löytyy molemmista leireistä. Ruotsinkieliset ovat maalailleet uhkakuvia, me suomenkieliset emme ole jaksaneet kiinnostua aiheesta riittävästi, jotta olisi syntynyt kunnon keskustelua.

Marketta Sundmanin mukaan Suomessa on totuttu elämään todellisuudessa, jossa erikielisten koulujen välillä ei ole mitään kontaktia.

”Edes opettajat eivät vieraile toistensa kouluissa.”

Pinttyneet tavat näkyvät myös tiedemaailmassa. Suomessa ei ole tehty yhtään tutkimusta, jossa verrattaisiin eri kuntien koulumalleja keskenään. Ei, vaikka mallien välillä on suuria eroja. Taxellin kotikaupungissa Turussa suomen- ja ruotsinkieliset koulut on pidetty visusti erillään. Porvoossa on kolme kieliparikoulua, jotka toimivat saman katon alla.

”Koulun kaksikielisyys on tabuaihe”, Sundman arvelee.

Kaksikielisyys Hinthaarassa

Joukko ala-asteen oppilaita tuijottaa suu auki, kun kameralla varustettu pikkukopteri nousee taivaalle.

Rehtori Olli Kontisella välähtää.

”Tuommoinen meidän pitäisi saada tänne välituntivalvontaan.”

Lapsia naurattaa.

Kopteri kuvaa kahden koulun rinnakkaiseloa lintuperspektiivistä. Täällä Porvoon Hinthaarassa suomen- ja ruotsinkieliset koulut ovat toimineet saman katon alla kymmenisen vuotta. Pihalla ei ole aitaa, eikä kukaan estä lasten seurustelua yli kielirajojen.

Kielitiede on jo kauan sitten osoittanut, että vaasalainen aitateoria perustui harhaluuloon. Jos ruotsinkielinen lapsi puhuu välitunnilla suomea, se ei haittaa äidinkielen kehittymistä millään tavalla.

Puolet paikalla olevista kuudesta lapsesta opiskelee ruotsinkielisessä, puolet suomenkielisessä koulussa. Viisi tulee kaksikielisestä perheestä.

”Me puhutaan välitunnilla aina suomea”, sanoo Tiia Tolppanen, porukan ainoa yksikielinen.

Hinthaaran kahden koulun yhteinen taival sai alkunsa, kun kaksi lähiseudun ruotsinkielistä kyläkoulua lakkautettiin. Olli Kontinen oli mukana ehdottamassa, että suomen- ja ruotsinkieliset ala-asteet siirrettäisiin saman katon alle suurempaan yksikköön. Uudessa rakennuksessa opiskelee 180 suomenkielistä, 54 ruotsinkielistä oppilasta.

Vastaavaa kehitystä on tapahtunut viime vuosina muuallakin. Usein yhdistämisen syy on ollut raha. Resursseja on pitänyt tehostaa. Suomessa toimii noin 40 kieliparikoulua.

Olli Kontisen mukaan muutos edellytti Hinthaarassa kovaa keskustelua. Alussa maalailtiin uhkakuvia.

Nyt, kymmenen vuoden jälkeen, ollaan voiton puolella.

”Pahin pelko on väistynyt, ehkä jopa poistunut. Ainakaan en ole kuullut puhuttavan siitä pitkiin aikoihin”, Kontinen sanoo.

Hänen mukaansa Hinthaarassa halutaan vaalia oppilaan äidinkieltä, olipa se suomi tai ruotsi.

”Suomenkieliset lapset tottuvat siihen, että heidän ympärillään on koko ajan kaksi kieltä. Uskon, että sellainen asenne koituu lopulta kielivähemmistön eduksi”, Kontinen sanoo.

Kopteri on jo korkealla. Sen ottamista kuvista näkyy, että vaikka aitaa ei ole, kieliryhmien sekoittumista kyllä kontrolloidaan. Hinthaaran koulut sijaitsevat kahdessa erillisessä rakennuksessa, joita yhdistää kapea yhdyskäytävä.

Koulujen opettajanhuoneet toimivat erillään.

 Erin Johansson ja Tiia Tolppanen kaveeraavat koulun pihalla. © Tommi Tuomi

Hajoita ja hallitse

Helsingin yliopiston tutkija Tuuli From on tutkinut kolme vuotta saman katon alla toimivia kieliparikouluja. Hän valmistelee aiheesta kasvatustieteen tohtorin väitöskirjaa.

Myös From antaa Taxellin mallille pyyhkeitä.

”Se on edelleen meillä kyseenalaistamaton ajatus, joka ei saa juurikaan tukea kielitieteen tutkimuksesta. Nykytiedon valossa kielet saavat sekoittua keskenään.”

Fromin mukaan on totta, että pieni vähemmistökieli tarvitsee säilyäkseen oman tilansa.

”Mutta ruotsilla on poikkeuksellisen voimakas poliittinen tuki ja lainsäädännöllinen asema, jotka tarjoavat turvallisen perustan myös kaksikielisten ratkaisujen kokeilemiseen.”

Suomen ruotsalainen kansanpuolue RKP on tosiaan kokenut vallankäyttäjä. Yli 30 vuoden ajan se on torjunut ulkopuolista uhkaa maan hallituksesta käsin. Vaa’ankieliasema on auttanut voimistamaan kielivähemmistön – ja puolueen – asemaa.

Vuonna 2015 Juha Sipilä (kesk) sysäsi RKP:n pitkästä aikaa oppositioon. Sen jälkeen ilmassa on ollut enemmän uhkakuvia kuin aikoihin.

Ulospäin asetelma näyttää jopa skitsofreeniselta: RKP esiintyy avarakatseisena sivistyspuolueena, joka kannattaa monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa. Samaan aikaan se rakentaa suojamuuria itsensä ja valtaväestön väliin.

”Onhan siinä eräänlainen ristiriita. Nähdään, että moninaisuutta voi olla muualla, mutta ei tässä suhteessa”, Tuuli From sanoo.

Ruotsinkielisten joukossa on kuitenkin yhä enemmän niitä, jotka ovat kyllästyneet uhkakuviin.

Hufvudstadsbladetin pääkirjoitustoimittaja Susanna Ginman kirjoitti helmikuussa mielipidekirjoituksen, jossa hän kysyi, huomioiko yksikielinen koulu riittävästi kaksikielisen lapsen tarpeita.

”Onko Taxellin malli voimassa enää maailmassa, jossa suomenruotsalaisuus tarkoittaa yhä useammin kaksi- tai monikielisyyttä”, Ginman kysyi.

Esimerkiksi Helsingissä melkein 80 prosenttia suomenruotsalaista lapsista tulee kaksikielisestä perheestä. Joukossa on niitä, joiden isä tai äiti on ruotsinkielinen, mutta joiden kotona puhutaan vain suomea. Tällaisille perheille yksikielinen ruotsinkielinen koulu on viimeinen linnake, jonka tehtävä on pelastaa ruotsin kieli.

Se ei kuitenkaan ole kaikkien etu. Tuuli Fromin mukaan yhtä hyvin voi kysyä, miten koulu tukee eri kieliryhmien tai kaksikielisten lasten oppimista.

”Ei se kaksikielisyys ainakaan tällaisessa järjestelmässä helpotu.”

Rehtori Olli Kontisen mukaan Hinthaaran koulujen muutto saman katon alle herätti aluksi asukkaissa pelkoja.  © Tommi Tuomi

Kaksikielisyys ei ole uhka

Missä menee se raja, jonka jälkeen ruotsinkielinen vähemmistö ei tunne identiteettiään uhatuksi?

Pedersöressä.

Peräti 90 prosenttia tämän Pietarsaaren naapurikunnan asukkaista on ruotsinkielisiä.

Paikallisessa Edsevön koulussa kaksikielisyys on viety pitemmälle kuin missään muualla Suomessa. Edsevön malli koettelee jo lakiin kirjattuja rajoja. Koulun musiikin ja liikunnan tunnit ovat kaikille yhteisiä. Tunneilla on kaksi opettajaa, molemmille kieliryhmille omansa.

Pedersöressä on ymmärretty, että kulttuurin ei tarvitse olla erottava tekijä. Se voi olla myös liisteri, joka yhdistää kieliryhmiä. Kouluilla on yhteinen kuoro, joka laulaa molemmilla kotimaisilla. Urheilujoukkueet ovat kaksikielisiä.

”Me hyödynnämme kieliryhmien kulttuuria ja synergiaetua”, suomenkielisen koulun rehtori Mika Järvinen sanoo.

Koulut rohkaisevat oppilaita kaksikieliseen kanssakäymiseen ruokalassa ja välitunnilla. Johtokunta ja oppilaskunnan hallitus ovat kaksikielisiä.

Kielet eivät kuitenkaan ole pääasia.

”Vielä tärkeämpi ajatus on, että Edsevössä päästään tutustumaan ja nauttimaan myös sen toisen kulttuurin hyvistä puolista.”

Edsevön malli on toiminut jo parikymmentä vuotta. Mika Järvinen sanoo olevansa mallista ylpeä.

Rehtori tiivistää kokemuksensa yhteen ajatukseen.

”Me voimme rakentaa muureja tai rakentaa yhteistyötä. Mutta me emme voi tehdä molempia samaan aikaan.”

Ilmakuva näyttää, että ”saman katon alla” toimivat koulut ovat erillisiä rakennuksia. ”Hallinnon yhdistämisestä on puhuttu, mutta siitä ollaan vielä kaukana”, rehtori Olli Kontinen sanoo. © Tommi Tuomi

Harmaa eminenssi

Mykkäkoulun lopettaminen näyttää siis olevan mahdollista, jos tahtoa löytyy. On aika selvittää, mistä Taxellin paradoksissa on perimmiltään kyse.

Christoffer Taxell vastaa puhelimeen Turusta.

”Oikeastaan Taxellin paradoksi ei ole taxellilainen eikä se ole paradoksi”, hän naurahtaa.

No mikä se on?

”Todellisuuden ja pitkän kehityksen kuvaus.”

Harmaa eminenssi pitää puheen kaksikielisestä Suomesta. Historia on osoittanut, että hallinnossa asiat tehdään kielienemmistön haluamalla tavalla. Ellei vähemmistön asemaa suojata, sen asema heikkenee. Taxellin paradoksi kuvaa siis etenkin kaksikielisten instituutioiden toimintaa.

Miten se liittyy lasten koulunkäyntiin?

”Koulu luo myös identiteettiä. Jos määrällinen epäsuhta on suuri, on vaara, että se menee täysin toisen kielen puhumiseksi”, Taxell sanoo.

Mutta se ei pidä paikkansa. Tutkijoiden mukaan maailmalla on paljon hyviä kokemuksia kaksikielisistä kouluista.

”Kuule kuule! Ei niitä ole. Hyvin vähän niitä toimivia on, ainakaan Euroopassa.”

Taxell vetoaa kaksikielisyyttä tutkineen Kjell Herbertsin tutkimuksiin.

”Hänen mukaansa Euroopassa ei ole yhtään vähemmistöä, joka olisi kaksikielisten koulujen kannalla.”

Taxell ilmoittaa olevansa kaikenlaisen kielenopetuksen kannattaja. Mutta hänen ajattelunsa perustuu käsitykseen, jossa kaksikielinen Suomi on kansallinen intressi.

”Sinäkin puhut ratkaisusta, jossa ruotsinkieliset koulut olisivat yhteydessä suomenkielisiin. Se voi olla ihan hyvä. Mutta suuri kysymys on, oppivatko ruotsia he, jotka eivät asu kaksikielisellä seudulla.”

Minä puhun kaksikielisistä kunnista, joissa uhkakuvien maalailu repii väestön kahtia.

”Toisaalta, jos tämä on enemmistön ja vähemmistön kysymys, kenen on otettava ensimmäinen askel?”

Ehkä sen voi ottaa yhdessä, kuten Pedersöressä ja Hinthaarassa on tehty. Olisiko Taxell valmis hyväksymään kaksikielisen koulun?

”Ensin pitää määritellä, mikä se on”, hän vastaa.

Jos vaikka tyydyttäisiin Edsevön malliin?

”Se näyttää toimivan siellä hyvin”, Taxell sanoo.

”Lain mukaan on täysin mahdollista opettaa joitain aineita muulla kuin koulun virallisella opetuskielellä. Mutta se ei vielä tee koulusta kaksikielistä.”

Taxellin paradoksi ei siis ainakaan estä koulun kehittämistä kohti kaksikielisyyttä.

Tulevaisuus on meidän omissa käsissämme.

Opetuksen digitalisoiminen ei paranna oppimistuloksia