Lapin uskomaton jättirekka - tie saattaa hajota tämän maanteiden hirmun alta

Kalenterin mukaan kaamos alkaa hellittää, mutta vielä nyt päivänvalosta ei ole merkkiäkään.

Heti aamukuudelta Rovaniemellä tukit viuhuvat pinoihin. Lumipöly lentää purkutyössä kuin muinaisen Lapin velhon taiat Käsivarren yössä.

Rekat jonottavat odottaen kouraa, joka vapauttaa ne tukkitonnien taakasta.

Jonon hännillä seisoo jätti. Sen dieselmoottori raksuttaa rauhallisesti ja elvistelemättä: koko sadan tonnin paino lepää 46 renkaan päällä.

Seitsemältä purku on ohi, ja jättikin on vapautunut kuormastaan. Kuljettaja siivoaa lumet ja oksat lavalta, nousee hyttiin ja vapauttaa käsijarrun.

Scanian tehokkain moottori, 16-litrainen V8 murahtaa sivistyneesti, kun koneen 730 hevosvoimaa pakottavat kolmiosaisen ajoneuvoyhdistelmän eteenpäin. Seuraava reissu alkaa – Rovaniemen keskusta on pian takana, ja 13 akselillista renkaita rullaa kohti pohjoista.

Lapin jättiläinen on liikkeellä.

”Tällä ei voi lähteä opettelemaan. Kyllä ne taidot on pitänyt opetella aiemmin”, kuljettaja Aki Suoraniemi sanoo

Tankit täyteen

Scanian hytissä tuntee selvästi, miten rekkaveturin perä hakee linjaansa, kun renkaat vetävät sutia.

”On tässä luistonesto. Se antaa hieman pyörittää tyhjää”, Suoraniemi kommentoi.

Nopeus nousee 30 kilometriin tunnissa, ja sutiminen loppuu. Moottori hyrrää tasaisesti, ja 33 metrin pituinen yhdistelmä oikenee rampilta Sodankylän tielle kohti Napapiiriä.

Siellä on menomatkan ensimmäinen pysähdys. Suoraniemi tankkaa Napapiirin Nesteellä tankit täyteen. Scanian kahteen tankkiin lurahtaa 400 litraa dieseliä.

Näin suuresta polttoainemäärästä automaatti antaa kiitokseksi kahvilipun. Sen Suoraniemi toki käyttää. Hän ei jää istumaan huoltoaseman kahvioon, vaan ottaa kahvin pahvimukiin ja kävelee ripeästi hyttiin. Mukana on muutama eväsleipä ja pieni kahvitermari.

Hytti on rekkamiehen toimisto, ei olohuone. Aikataulu on tiukka, eikä pysähdyksiin ole juuri varaa. Menomatkalla Suoraniemi pysähtyy tankkaamaan, paluumatkalla ei kertaakaan, jollei liikenne sitä vaadi.

Satatonninen rekka on liukkalla sen verran raskas liikkeellelähtijä, että lasti päällä määränpäähän on parempi ajaa mahdollisimman suoraan.

Ja matkaa yhteen suuntaan on yli 300 kilometriä. Vessakäynnit on mietittävä tarkkaan.

Jättirekka on vain rekka

Kuusamolaissyntyinen Suoraniemi ajaisi mieluimmin pohjoisen aavaa moottoripyörällään. Honda Pan European on jykevä ja lupsakka matkapyörä, 1100-kuutioinen ja 300 kiloiinen.

Ei hän valita satatonnisesta Scaniastakaan, kun se hiljalleen kiihdyttää ohi Vikajärven kohti Sodankylää. Mielellään hän sen rattiin nousee, kun siihen on päivittäin mahdollisuus.

Vielä kesällä sitä mahdollisuutta ei ollut. Suoraniemi oli tuolloin osa-aikatyöläinen.

Kääntäen voi sanoa, että hän oli myös osa-aikatyötön.

Erilaisia kuorma-autoja Suoraniemi on ajanut siitä lähtien, kun armeijassa sai taskuunsa yhdistelmä-ajoneuvokortin. Armeijasta on nyt jo 25 vuotta.

Kymmenisen vuotta Suoraniemi ajoin turistibussia, siis silloin kun ajoja sattui olemaan.

”Murmanskista Nordkappiin. Norjaa ylös ja alas. Ja sitten tietenkin tämä Suomi.”

Pohjoisen tiet taitavat olla tuttuja.

”Ei tarvitse navigaattoria”, mies hymähtää.

Viime heinäkuussa Kuljetusliike Ketonen etsi kuljettajaa päivittäiseen ajoon. Ajoneuvo olisi Euroopan järein ajoneuvoyhdistelmä.

”Haastattelun jälkeen tuli soitto ja kysyttiin, että vieläkö olen kiinnostunut.”

Olihan hän. Ajokin koko ei ollut säikäyttänyt, rekkahan se on jättirekkakin.

”Enemmän mietin, että saa perheelle ruokaa.”

Kahta tuuria

Eurooppatie 75 lähtee Kreikasta Kreetan saarelta.

Tietokoneohjattu vakionopeudensäädin kuljettaa nyt Scaniaa ja sen kahta perävaunua tasaista kahdeksankympin vauhtia pitkin E75:n loppupätkää eli Suomen Nelostietä.

Napapiiri on jo kaukana takana, kun aurinko hiljalleen nousee. Tai eipä sitä näy pilvikerroksen takaa, mutta valoa sentään on jo, vaikkakin hailakkaa.

Se miellyttää Suoraniemeä. Hän ei koskaan ole ajanut jättirekkaa niin valoisassa kuin nyt. Liikennöinti alkoi viime lokakuun puolivälissä, jolloin aurinko nousi Rovaniemellä hieman ennen kahdeksaa. Nyt se nousee jo seitsemän jälkeen.

Kesällä Suoraniemi ja hänen kollegansa Erkki Karjalainen saavat ajella iltavuoron loppuosankin, sen yökahdelta päättyvän, auringonvalossa.

Vuorokauden aikana rekka käy kaksi reissua Inarissa Ivalon kylässä. Yhteensä tukkia ja sellupuuta tulee yli 150 tonnia. Tukkipuuna määrä riittäisi kymmenen omakotitalon rakentamiseen.

Suoraniemi ja Karjalainen ajavat vuoroin päivää ja iltaa. Iltavuoron päätyttyä auto jää lasteineen Rovaniemen rautatieaseman viereen, puuterminaaliin. Se puretaan aamulla, minkä jälkeen auto lähtee taas pohjoista kohti.

Jarrutus Ivalossa

Sodankylän Vuotoksen kylän jälkeen tulee kunnanraja ja Inarin Kakslauttanen.

Kuttura jää vasemmalle. Sen jälkeen Laanila – Scania jatkaa matkaa Saariselän ohi ja kipuaa Kaunispäälle. Edessä avautuvat lumoavan kauniit Inarin tunturimaisemat.

Vartin yli yksitoista lopulta: Ivalo – Avvil. Tiekyltit ovat olleet suomen lisäksi saamenkielisiä Sodankylästä asti.

Aki Suoraniemen puhelin on soinut hetkeä aiemmin. Hietasen Markku kertoi, että hän tuo tukkilastin tällä kertaa Lintumaan terminaalille. Siellä vaihdetaan peräkärryjä ja lastataan Suoraniemen jättirekka täyteen.

Kun Suoraniemi painaa jarrua, 46 rengasta jarruttaa.

”Kaikki jarrut toimivat täsmälleen yhtä aikaa. Ei ole niin kuin joskus, että kun jarrua painoi, kärryn jarrut saattoivat ehtiä mukaan joskus harvoin”, Suoraniemi sanoo.

”Tässä on niin huippujarrut kuin nykyään voi olla.”

Silti jää on jäätä. Kaksi kärryä painaa nuppia eteenpäin, ja auto puskee vielä, kun Suoraniemi on kymmenen kilometrin tuntinopeudella kääntämässä sitä tieltä.

”Puskeminen loppuu viimeistään, kun pysäyttää”, Suoraniemi sanoo.

Sitä ei tällä kertaa tarvitse tehdä ennen kuin renkaat saavat taas otteen. Auto kääntyy kuuliaisesti jakelupaikan pihaan.

Maksimipainot nousevat

Puoliperävaunullinen ajoneuvoyhdistelmä peruuttaa hiljaa kohti järeää täysperävaunua. Vetoakseli lonksahtaa kiinni.

Rekasta on nyt tullut jälleen jättirekka, jossa on kaksi eri peräkärryä. Tätä yhdistelmää ei ole tarkoitettu peruutteluun. Euroopan raskain ajoneuvoyhdistelmä on valmiina lähtöön, kyydissään 78 tonnia puuta.

Suoraniemen ajama Scania on vain yksi rekka. Ajoneuvoyhdistelmien paino on parin vuoden aikana Suomessa kasvanut roimasti: kun kaksi vuotta sitten tukkilastin paino sai olla vain noin 40 tonnia, nyt lastin maksimipaino on lähes puolitoistakertainen eli 57 tonnia. Suomen maanteillä tuleekin nykyään jatkuvasti vastaan kahdeksan- ja jopa yhdeksänakselisia rekkoja, joiden kokonaispaino lasteineen on yli 70 tonnia. Niistä jokainen on iso verrattuna muutaman vuoden takaisiin suurimpiin yhdistelmiin.

Ja sitten ovat vielä nämä jätit. Suoraniemen ohjastama sadan tonnin Scania on niin järeä, että sen kyytiin voisi lastata yhdeksänakselisen tukkirekan lasteineen eikä kantavuus ylittyisi.

Helsingin ja Oulun välillä kulkee tällä hetkellä jo muutama vielä pidempi, yli 34,5 -metrinen yhdistelmä, mikä on puolitoista metriä enemmän kuin Ketosen jättirekalla. Painoa etelän jäteillä on kuitenkin huomattavasti vähemmän: puutavara on raskasta. Helsingin ja Oulun väliä liikennöivien rekkojen maksimipaino on 90 tonnia.

Vain.

Mureneeko tie?

Täyteen tukkilastiin kuormattu rekka – tai renkailla kulkeva juna – vyöryy pihalla hiljalleen kohti Nelostietä. Jälleen jäinen risteys, auto puskee. Suoraniemi hidastaa rekan lähes paikalleen, ja renkaat kääntävät yhdistelmän kaistalle.

Miten tie kestää tämmöisen jättiläisen?

Sitä ei vielä tiedetä. Asiaa tutkii Tampereen teknillinen yliopisto kolmen vuoden kokeilujakson aikana.

Teoreettisesti tien pitäisi kestää. Koska jättirekassa on peräti 13 akselia, sen akselipaino on keskimäärin 8 000 kiloa. Se on kolmisen sataa kiloa vähemmän kuin isoimmissa tavallisissa rekoissa. Lisäksi jokaisessa akselissa on kummallakin puolella paripyörät.

Yksi rengas painaa tietä siis vähemmän kuin monissa muissa rekoissa.

”Ensi kesänä toivottavasti tehdään mittauksia, ja talvella on sitten hyvää aikaa analysoida tuloksia. Kun tie on jäässä, sehän kestää vaikka mitä”, sanoo rakennustekniikan professori Pauli Kolisoja tampereen teknillisestä yliopistosta.

Massiivisen ajoneuvon aiheuttamat voimat kiinnostavat tutkijoita erityisesti. Oulun yliopiston projektitutkija Ville Pirnes oli saapunut lastauspaikalle keräämään tietoja antureista, joita runkoon ja ohjausjärjestelmiin on asennettu. Ne mittaavat rungon venymiä ja vaunujen sekä auton liikkeitä. Liikkeet antavat osviittaa, miten hyvin auto pysyy hallinnassa.

”Mitään huolestuttavaa ei ole ilmennyt”, Pirnes sanoo.

Venymät puolestaan ovat varsin pieniä: jos esimerkiksi vetoaisa olisi kilometrin mittainen, sen venymä olisi millimetrejä.

Veto Kaunispäälle

Magneettimäki!

Kaunispään rinnettä nouseva kiemurteleva museotienpätkä on saanut nimensä siitä, että ylämäkeen hyytyneiden rekkojen kuljettajat sanoivat maassa olevan jotain magneettista, joka jumittaa rekat.

Todellisuudessa kyse ei ole aivan magneetista, mutta planeetaarisesta vetovoimasta kuitenkin. Scanian automaattivaihteisto pykältää koko ajan pienempää vaihdetta, kunnes nopeus on 29 kilometriä tunnissa. Sen kovempaa vauhtia Lapin jätti ei mäen päälle nouse.

Mutta se sentään nousee. Moottori on valmistajan tehokkain. Vaikka paikka on tunnettu siitä, että talvella tuuli puhaltaa sen jäiseksi ja lumiseksi, kertaakaan Suoraniemi ei ole jäänyt rekallaan kiinni.

”Kaikki säät on koettu”, hän sanoo.

Kuljettaja saa napinpainalluksella siroteltua vetävien telirenkaiden eteen hiekkaa. Jopa ketjut tulevat renkaisiin nappia painamalla. Ketjuja

Suoraniemi ensimmäiseksi käyttääkin tarpeen vaatiessa. Molempia varokeinoja hän on käyttänyt.

”Käytän niitä, jos alkaa näyttää, että tarvitsee.”

Ennaltaehkäisy on tehokkaampaa kuin pysähtyneen auton liikkeelle rimpuilu. Se on myös liikenteen kannalta sujuvampaa.

Lapin ohittamaton?

Suoraniemi on uransa aikana nähnyt niin monenlaisia ohituksia, että hän on onnellinen, kun ei ole joutunut todistamaan lähietäisyydeltä ihmisten kuolemia. Joskus on kaksikin autoa ollut vierekkäin rekan vieressä, ja Suoraniemi ohjannut rekkaansa pientareelle, jotta autot sopisivat hurahtamaan toistensa ohi.

”Sydän on muljahtanut.”

Myös jättirekkojen liikennevaikutuksia on pohdittu.

Kun henkilöautoilija lähtee ohittamaan tavallistakin rekkaa, iso päätös on jo tehty. Jättirekan ohittamiseen kuluu aikaa pari sekuntia enemmän. Jos siinä ajassa ei ehdi, todennäköisesti ei olisi ehtinyt pienemmänkään rekan ohi.

Hurjia yrityksiä näkee nytkin.

Kaunispään jälkeen Suoraniemi näyttää latvialaiselle pakettiautolle vasemmalla vilkulla merkkiä, että äläpä tule. Rekan hytistä näkee hyvin vastaan tulevan liikenteen.

Jonoa kertyy perään, vaikka Suoraniemi ajaa nopeusrajoituksen mukaisesti. Lomalaiset ovat kiireisiä.

Omat vihreät

Suoraniemi yrittää ajaa Ivalosta Rovaniemelle asti pysähtymättä, ymmärrettävistä syistä. Tehtävä on vaikea ja vaatii tuuriakin: Sodankylän keskustassa on kaksi liikenneympyrää, kahdet liikennevalot ja silta.

Sukkana läpi -temppu näyttää tällä kertaa onnistuvan: liikenneympyrät menevät tarkasti penkkoja hipoen, liikennevaloihin Suoraniemi joutuu hidastamaan, muttei aivan pysähtymään.

Sen jälkeen on edessä silta. Rekka on niin raskas, että se on määrätty kulkemaan sillan keskellä. Siispä Suoraniemi painaa kojelaudan nappia, ja sillan molemmin puolin olevat liikennevalot heräävät. Ne vilkuttavat ensin keltaista, ja sitten vastaantulijoille napsahtaa punainen valo.

Jättiläinen siirtyy keskelle tietä ja ylittää sillan hitaan juhlallisesti. Muutoin sillan rakenteet eivät ehkä kestäisi.

Nyt muu liikenne odottaa kiltisti. Aina ei ole käynyt näin. Esimerkiksi eräänkin kerran yksi varttunut setä ei ajellut citymaasturillaan vain vanhoilla vihreillä vaan peräti vaaleanpunaisilla – ja vastassa olikin jättiläisrekka. Molemmat pysähtyivät, hetkeksi.

”Pakki näytti löytyvän nopeasti”, Suoraniemi naurahtaa.

Ajaessaan sedän ohi Suoraniemi heristi hiukan sormeaan.

”Mies katseli tiukasti rattiin. Taisi hävettää.”

Myös paikalliset nuorukaiset ovat yrittäneet livahtaa sillalta tuoreilla punaisilla. Siinä on sitten peruuteltu satatonnisen järkäleen tieltä.

Kaluston kevennys

Nyt se punainen valo sitten on edessä, risteyksessä keskellä Rovaniemeä. Matkaa purkupaikalle on puoli kilometriä ja alla ylämäki, sekä henkilöautojen alla hioutunut jääpinta.

”Ryömintävaihdetta, ja kyllä se sieltä hitaasti nousee.”

Suoraniemi on oikeassa. Sata tonnia lähtee vaivalloisesti liikkeelle. Ketjuja ei nyt tarvita.

Matkan pää häämöttää. Erkki Karjalainen jo odottelee ajovuoroaan.

Vartti myöhemmin Suoraniemi on samassa risteyksessä. Hänellä on nyt allaan pieni Ford Fiesta, työmatka-auto. Litran moottorilla varustetun Fiestan paino on vain prosentti jättiläisrekan painosta.

Miehisyyden jatkeeksi Suoraniemi ei isoa autoa tarvitse, söpö pikkuauto riittää.

Sekin on valkoinen. Eikä se sudittele.