Mitä paikalliset asukkaat todella ajattelevat sinusta, kesämökkeilijä?

Mäntyharju täyttyy mökeilleen lähteneistä kaupunkilaisista, kirjaimellisesti. Mitä alkuperäisasukkaat ajattelevat kesäihmisistä, jotka valtaavat paikkakunnan muutamaksi kuukaudeksi?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mäntyharju täyttyy mökeilleen lähteneistä kaupunkilaisista, kirjaimellisesti. Mitä alkuperäisasukkaat ajattelevat kesäihmisistä, jotka valtaavat paikkakunnan muutamaksi kuukaudeksi?
Teksti:
Mirka Heinonen

Minä vuodenaikana pienessä maalaispitäjässä voi käydä näin:

Pankkiautomaatille kertyy jonoa. Ensin vain pari ihmistä, mutta pian vuoroaan odottaa jo viisi käteisen tarpeessa olevaa.

Automaatilla parhaillaan asioiva ei pidä kiirettä. Hän etsii lompakkoa kassista kaikessa rauhassa, työntää kortin koneeseen verkkaisesti. Tutkailee tilinsä saldoa, harkitsee nostettavan summan suuruutta. Haluaa kuitin, taittelee sen talteen.

Jono seisoo, hiljaa. Mikäs tässä, valmiissa maailmassa. Odotellaan, hengitellään.

Mutta sitten jonkun pinna katkeaa.

”No mikä siinä kestää”, tuo joku ärähtää vieruskaverilleen sen verran kovaa, että kaikki kuulevat, kuten tarkoitus onkin. ”Mikäsiinäkestää”, tämä joku murisee sanansa yhteen pötköön.

Tapahtuuko näin talvella, kun pakkanen saa jonottajat palelemaan? Vai syksyllä, kun sade piiskaa niskaan? Ei, vaan kesällä, tietenkin kesällä.

Murisija on kesäasukas.

10 000 kesäasukasta

Ollaan Mäntyharjulla, paikkakunnalla, jonka kesäasukkaat valtaavat heti äitienpäivästä alkaen ja missä he pesivät pitkälle syksyyn.

Miltä kesäasukkaiden vyöry vaikuttaa niiden silmissä, jotka asuvat mökkipaikkakunnalla vakituisesti? Mitä alkuperäisasukkaat ajattelevat mökkiläisistä?

Sitä on hyvä selvittää Mäntyharjulla, sillä täällä jos missä kuhisee kesäasukkaita. Paikkakunnalla on 4 738 kesämökkiä. Vakituisesti asuttuja asuntoja on huomattavasti vähemmän, 3 266.

Kun kesämökkien määrä suhteutetaan vakituisesti asuttujen asuntojen määrään, Mäntyharju on Suomen toiseksi vilkkain mökkipaikkakunta, heti saaristokaupunki Paraisten jälkeen. Eivätkä kesäasukkaat täällä Mäntyharjulla katoa saarille tai veneisiin. He kansoittavat kaupat ja torin seudun, koko kylänraitin. Kesäasukkaita tulee kuntaan joka kesä yli 10 000, ja sen kyllä huomaa.

Sen huomaa esimerkiksi siitä, että pienellä paikkakunnalla on kaksi valtavaa ruokamarkettia, ässä ja koo.

Sen huomaa myös siitä, kuinka työlästä kylältä on kesällä löytää vapaata parkkipaikkaa.

Siitäkin pystyy päättelemään paljon, että Mäntyharjun kesäteatterin tämänvuotinen komedia Kesällä kerran sijoittuu – kesämökille.

Lisäksi kesäasukkaiden määrän saattaa havaita vaikkapa hoputtavana murinana pankkiautomaatilla. Mikäsiinäkestää, häh?

Sitä, kiiresieluisen kaupunkilaisen äkäilyä automaattijonossa on kuullut Päivi Mäenpää-Salonen.

Vanne löystyy

Kun Päivi Mäenpää-Salonen kuulee hoputtavaa ärinää, hänen mielessään käväisee kolme asiaa.

Ensinnäkään kenenkään elämä ei ole niin kiireistä, ettei pankkiautomaatilla voi asioida rauhassa. Jos lähtee liikkeelle ajoissa, ei tarvitsisi kiukutella.

Toiseksi Päivi Mäenpää-Salonen ajattelee, että jokainen luo kiireensä itse. Kiire on pelkkä tunne omassa päässä. Asiat, aivan kaikki asiat, hoituvat myös hitaammin.

Kolmas ajatus on se, että äksyilijä pilaa hosumisella myös oman päivänsä.

Mutta eivät kaikki kesäasukkaat suinkaan ärhentele jonossa. Vain pieni osa kantaa kiireen mukanaan mökille.

”Harvalla huomaa vannetta pään ympärillä. Juuri sen takiahan kesämökkiläiset tänne tulevat, että he voivat jättää sen vanteen himaan.”

Mäenpää-Salonen on itse muuttanut muutama vuosi sitten Järvenpäästä Mäntyharjulle, vaikka hänellä ei ollut minkäänlaisia siteitä paikkakunnalle – juuri leppoisamman elämän perässä. Ensin löytyi asunto, sitten työpaikka lähihoitajana, ja nopeasti myös sosiaalista elämää, kun itse vain tunki ihmisten seuraan ja alkoi höpöttää.

Ja kyllä, Päivi Mäenpää-Salonen löysi Mäntyharjulta myös rauhallisen elinympäristön.

”Ihmisillä ei ole täällä sellaista pintakireyttä kuin kaupungeissa. Luulen, että yhteiskunnan paineet vaikuttavat ihmisiin kaupungeissa enemmän. Täällä monilla on jo kiinteää omaisuutta, ja palkka riittää paremmin kuin kaupungissa. Vanne löystyy.”

Paljaat jalat

Mutta takaisin asiaan eli siihen, mitä vakiasukkaat tuumaavat kesämökkiläisistä. Milloin viimeksi kohtasit kesäasukkaan, Matti Hujanen?

”Juuri äsken. Vein naishenkilön hänen mökilleen tuonne Toivolan suuntaan, kuivan maan mökille. Varmaan oli junalta tulossa”, taksinkuljettajana työskentelevä Hujanen sanoo.

Pian pitää lähteä taas. Korhosenniemen sadan mökin keskittymässä odottaa seuraava asiakas kyytiä mökiltä junalle. Mutta hetki vielä, jalka pois kaasulta. Mitä ikänsä Mäntyharjulla asunut mies tuumaa kotikulmille hyökyvistä kaupunkilaisista?

”Jaa-a, no. Kyllä ne ovat melkein kuin normaaleja ihmisiä. Että tervetuloa vaan”, Hujanen linjaa.

Normaaleja ihmisiä, ehkä. Mutta aina kaikki, mitä kaupunkilaiset kesäpaikkakunnallaan tekevät, ei ole mäntyharjulaisittain tavanomaista.

Esimerkiksi paljain jaloin kulkeminen.

Sitä Merja Miller näki torilla edellisenä lauantaina. Aikuinen nainen, ehkä kolmikymppinen, oli tullut keskustaan hoitamaan asioitaan. Ilman kenkiä, varpaat heiluen.

”Paikkakuntalaiset eivät ehkä tekisi niin. Mutta kesäasukkaat tulevat tänne heittäytymään vapaalle. Sen huomaa pukeutumisesta, joka on rennompaa kuin meillä vakiasukkailla. Enkä tarkoita tätä mitenkään negatiivisessa mielessä”, Merja Miller sanoo.

Tärkein syy: raha

Niin, se negatiivisuus. Sitä ei mäntyharjulaisista juuri irtoa. On vain virkistävää, että talven hipihiljaisuuden jälkeen kylä ryöpsähtää eloon. On ihanaa tavata torilla sekä uusia ihmisiä että paikkakunnalta aikoinaan muualle muuttaneita, jotka kesällä palaavat kotiseudulleen. Ja kuinka kutkuttavaa onkaan bongata omalta torilta ilmielävä julkkis, esimerkiksi Kalle Könkkölä tai Klaus Järvinen.

Joku kyllä jupisee, että voisivat ne mökkiläiset peittää vartalonsa hieman runsaammalla vaatetuksella, kun kylille suuntaavat. Toinen toteaa, että osa kesäasukkaista kuvittelee omistavansa maailman; leuhkuutta ilmenee. Kolmas puhahtaa, etteivät mäntyharjulaiset itse möykkää tai syljeskele minne mielivät; käytöstapoja uupuu.

Eniten mäntyharjulaisia puhututtavat kuitenkin roskat. Kesämökkiläisiltä on tänä keväänä alettu edellyttää jätehuollon järjestämistä paikallisen yrittäjän kanssa. Jotkut nurisevat, että osa mökkiläisistä jättää roskapussinsa tienposkeen, kun jätteitä ei enää voi viedä ilmaisiin keräyspisteisiin.

Mutta jättävätkö he?

”Kukaan ei ole nähnyt, että juuri kesäasukkaat roskaisivat. Yhtä hyvin asialla voivat olla paikalliset”, Anna-Liisa Salmi arvelee eikä keksi mökkiläisistä mitään muutakaan arvosteltavaa.

”Aikaisemmin ärsytti, kun ruokakauppa oli kesällä niin täynnä, ettei sinne mahtunut. Mutta tätä ongelmaa ei enää ole, sillä olemme saaneet isot marketit. Varmaan pitkälti kesäasukkaiden ansiosta, sillä kyllä talvella huomaa, että hyllyillä on myynnissä vähemmän tavaraa kuin kesällä.”

Siinä tulee tärkein syy siihen, miksi kesäasukkaista pidetään. Se syy on tietenkin raha. Mökkiläisten tuomia tuloja tarvitaan paikkakunnalla, joka kärsii muuttotappiosta.

Tuloja tulee paitsi kauppiaille ja muille yrittäjille, mahdollisesti kenelle tahansa mäntyharjulaisille. Esimerkiksi Jari Paasoselle. Hän rekisteröi kaksi viikkoa sitten toiminimen: Lakeland Fishing And Souvenirs.

Ajatuksena on varsinaisten töiden ohella – Paasonen työskentelee koneistajana Veistolla – alkaa viedä venäläisiä turisteja kalastamaan. Siinä yhdistyisi mukavasti oma harrastus bisnekseen. Käsitöistä nauttiva, venäjää äidinkielenään puhuva vaimo puolestaan voi valmistaa myytäväksi matkamuistoja.

”Kaikki on vasta aivan aluillaan. Mutta kokeilla pitää.”

Silmäpeliä ABC:llä

Ja sitten on vielä rakkaus. Sekin on hyvä syy arvostaa mökkiläisiä, tietää 16-vuotias Jessika Valkonen.

Otetaan vaikkapa hetki viime kesän lopulta. Jessika notkui tyttökavereiden kanssa Mäntyharjun ABC:llä. Oli aamupäivä, paras hetki kohdata kesämökeille tulleita nuoria. Aamupäivisin nämä pääsevät kylille, kun vanhemmat lähtevät ostoksille.

Silloin se tapahtui.

”Ne tulivat sinne”, Jessika huokaa.

Ne olivat poikia, suunnilleen Jessikan ikäisiä. Ne olivat Kouvolasta, sillä ne puhuivat mie-kieltä. Ja ne olivat komeita, huomattavan komeita.

”Silmänruokaa.”

Jessika katseli poikia, hänen kaverinsakin katselivat poikia. Pojat vilkuilivat tyttöjä, katseet kohtasivat.

Sitten pojat joutuivat lähtemään. Kohtaaminen oli siinä. Sanaakaan ei vaihdettu. Poikia ei enää näkynyt.

Mutta se oli mahdollisuus rakkauteen. Se riitti.

 

Artikkeli on julkaistu alun perin Seurassa 24/2012.

X