Karhu on Porissa kaikkialla: nimessä, vaakunassa, olutpullossa ja kansanluonteessa - Mutta mistä se on sinne tullut?

Karhu kuuluu Poriin kuin kuono naamaan. On vaakunan karhu, Karhu-olut, kauppakeskus Isokarhu.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jan Wessberg sai kuvan Porissa yllättäen kohtaamastaan karhusta.

Karhu kuuluu Poriin kuin kuono naamaan. On vaakunan karhu, Karhu-olut, kauppakeskus Isokarhu.
Teksti: Milla Ollikainen

Kolme vuotta sitten eräs porilainen kohtasi karhun.

Täysikasvuinen uroskarhu nousi varhain kesäkuisena aamuna merestä rannalle Porin Tahkoluodossa. Kukaan ei tiedä, mistä se tuli, mutta jälkeenpäin sen arveltiin olleen kiimassa, parittelukumppania etsimässä. Tahkoluoto oli joka tapauksessa metsiemme suurimmalle luonnonvaraiselle pedolle aivan väärä osoite. Siellä sijaitsee Suomen kymmenenneksi suurin ja Pohjanlahden syvin satama.

Jan Wessberg oli tullut vapaapäivänään sataman liepeille laskemaan omaa venettään vesille. Kun hän huomasi julkisen rannan olevan täynnä uistelijoita, hän päätti ajaa trailereineen satama-alueelle, jonne hänellä on työnsä vuoksi kulkulupa.

Käännettyään nelivetonsa Wessberg nousi autosta katsomaan, osuuko traileri rantaan sopivassa kohdassa. Samassa hän näki liikettä pumppukopin takana. Wessberg arveli, että siellä on joku tuttava ja otti pari askelta kurkatakseen, kuka on kyseessä.

Niin porilainen mies kuin karhu menivät yllättävästä kohtaamisesta aivan sekaisin. Wessberg juoksi paniikissa autoonsa. Karhu hyppi päin turva-aitaa ja nousi takajaloilleen.

Hädästään huolimatta valokuvausta harrastava Wessberg sai kaivettua kameransa esille, ennen kuin karhu säntäsi aivan auton keulan editse kohti metsikköä.

Wessbergin ilmoitusta ei meinattu ensin uskoa todeksi sen enempää satamatoimistossa kuin poliisissakaan.

”Ei varmaan kukaan olisi uskonut, ellei mulla olisi ollut kuvia”, Wessberg sanoo.

Päivän aikana poliisi ja riistanhoitoyhdistys karhukoirineen yrittävät paikantaa riehaantunutta otsoa. Uutisvideossa keltaliiviset miehet kulkevat pitkin tienvartta kiväärit olalla. Illalla karhun uutisoitiin uineen Tahkoluodon pohjoispuolisille saarille. Onneksi, sillä pahimmassa tapauksessa petoeläin olisi pitänyt lopettaa.

Kaataa karhu keskellä Karhukaupunkia.

Sillä sehän on Porin alkuperäinen, ruotsinkielinen nimi: Björneborg. Karhulinna, Karhukaupunki.

Herttua halusi linnan

Jos oikeaa metsäneläintä ei oteta lukuun, niin porilainen kohtaa karhun harva se päivä. Ostokset hän tekee kauppakeskus Isokarhussa, ja urheiltuaan töiden jälkeen jossakin kaupungin lukuisista karhun mukaan nimetyistä urheiluseuroista porilainen saattaa nauttia janoonsa Karhu-oluen.

Jos Karhuja tulee otettua liikaa, saattaa joutua tekemisiin Karhu Securityn kanssa. Aamulla pitää sitten käväistä Karhu-apteekissa.

Ja niin edelleen. Karhu on niin olennainen osa Porin katukuvaa, ettei sen alkuperää tule ehkä ajatelleeksi.

Karhu on ollut kytköksissä Poriin yhtä kauan kuin kaupunki on ollut olemassa, oikeastaan kauemminkin.

Suomen yhdeksänneksi vanhimmalla kaupungilla on suomalaisittain komea historia; jos kaupungin perustajan Juhana-herttuan suuret suunnitelmat olisivat toteutuneet, tänä päivänä tehtäisiin luokkaretkiä ja kesälomareissuja Porin linnaan.

Herttuan kaavailut katkaisi kuitenkin riitaantuminen oman veljen, kuningas Eerik XIV:n kanssa. Eerik ei pitänyt Juhanan avioitumisesta Puolan kuninkaan sisaren Katariina Jagellonican kanssa, ja lopulta veljekset ajautuivat sotaan. Hävinnyt Juhana vietiin vangiksi Tukholmaan.

Sittemmin hänestä tuli kyllä Ruotsin kuningas, mutta linnaa Poriin ei saatu. Talonpoikien eri puolilta Satakuntaa Poriin linnaa varten kuljettamat kivet jäivät lojumaan Porin Linnamäelle 1800-luvulle saakka, kunnes ne käytettiin muihin tarkoituksiin.

Ei Juhanaa silti Porissa pahalla muistella, päinvastoin. Vuonna 2008 hän sai oman patsaankin Raatihuoneen eteen. Antoihan hän vuonna 1558 kaupungin perustamisjulistuksen, jossa hän kertoo katsoneensa sopivan linnoituspaikan ”Porin luota, jonne kaiketi voi vahvan kauppakaupungin rakentaa”.

Alkuperäinen julistus annettiin tietysti ruotsin kielellä, ja siinä lukee ”vid Björneborg”. Kaupungin suomenkielinen nimi mukailtiin myöhemmin Björneborgin loppuosasta.

”Vid Björneborg” tarkoittaa nimenomaan Porin luota tai luona, ei esimerkiksi ”Porista”. Mikä tuo Björneborg on sitten ollut, jonka luokse kaupunki on rakennettu ja jonka vuoksi karhu ja Pori ovat edelleen kuin peppu ja paita?

Voima ja valta

Suomalainen paikannimikirja esittää Björneborg-nimen alkuperästä kolme teoriaa. Niistä epäuskottavimman mukaan Björn viittaa johonkuhun Björn-nimiseen mieheen.

Toinen selitys liittyy Porin paikalla ammoin sijainneeseen kylään nimeltä Bärnäs, joka on voinut alkujaan olla muotoa Björnnäs. Historioitsija Jalmari Jaakkola on esittänyt, että kylän nimi on juontunut sen varhaisesta veronkantoasemasta; ruotsiksi bära eli kantaa tai björna eli karhuta.

Sekin tuntuu hiukan kaukaa haetulta. Satakunnan museon johtaja Juhani Ruohonen naurahtaa muistaessaan Jaakkolan teorian. Hänen mukaansa oikea ja yleisimmin hyväksytty selitys viittaa jonkinlaiseen varhaiskeskiaikaiseen linnoitukseen, jonka nimi on ollut Björneborg.

”Kyllä minä itse kallistun siihen, että se on ollut jonkinnäköinen puurakenteinen varustus keskeisellä paikalla Kokemäenjoen suulla.”

Ruohosen mukaan björn-sana viittaa nimenomaan karhuun, joka on ollut koko Satakunnan tunnuseläin. Juhana-herttua sai oman vaakunan vuonna 1557, ja jo siinä on karhu juuri Satakunnan, silloisen Pohjois-Suomen tunnuksena.

Nykykatsannossa tuntuu ehkä kummalliselta, että karhu on nimenomaan Satakunnan tunnus – karhuja kun on monin verroin enemmän idässä. Toisaalta onhan Suomen vaakunassakin leijona.

”Karhu on voiman ja vallan tunnus”, Ruohonen toteaa.

Voimaa porilaisista on kyllä löytynyt sitten Juhana-herttuan päivien ihan konkreettisesti. Yksi tunnetuimmista porilaisista on painonnoston edelleen ainoa suomalainen olympiavoittaja, New Mexicon 1968 kisojen kultamitalisti Kaarlo Kangasniemi. Kolmen olympiamitalistin joukossa on lisäksi toinenkin porilainen, Los Angelesissa pronssia vuonna 1984 nostanut Jouni Grönman, ja viime vuonna Suomen parhaaksi painonnostajaksi valittiin porilainen Anna Everi.

Vaikka porilaiset ovat ehkä vahvoja kuin karhut, viime vuosikymmenet eivät ole kohdelleet länsirannikon petoa parhaalla mahdollisella tavalla. Tunnetuimman Karhu-tuotteen eli Karhu-oluen valmistuskin siirrettiin Keravalle vuonna 2009, kun Sinebrychoff sulki 156-vuotiaan Porin panimon.

Varsinainen syöksykierre alkoi kuitenkin jo 1970-luvulla, ja nalle sairasti vakavasti lähes kolme vuosikymmentä.

Oppia otsosta

Porin seutu oli Suomen vauraimpia alueita 1800-luvun loppupuolella, ja kehitys jatkui suotuisana sata vuotta. Satamakaupunki teollistui voimakkaasti ja elpyi sodasta monia muita kaupunkeja nopeammin – kansallisesti sotakorvaukset olivat taakka, mutta Poriin ne toivat työtä ja vahvistivat metalliteollisuutta.

Vielä 1960-luvulla Pori oli kuuden nopeimmin kasvavan kunnan joukossa. Mutta sitä seuraavan vuosikymmenen öljykriisit ja taantuma rojauttivat teollisuuskaupungin täysin rähmälleen.

”Aluksi rakennemuutoksen ajateltiin olevan vain väliaikainen ilmiö, mutta Porissa se kesti 1970-luvun puolivälistä tämän vuosituhannen alkuun. Kaikki talouden mittarit olivat erittäin pahasti miinuksella, ja kaupungissa vallitsi henkisesti syvä lamaannus”, sanoo Porin kaupungin kehittämispäällikkö Timo Aro.

Porissa oli vallinnut kova usko raskaan teollisuuden kaikkivoipuuteen. Pieniä ja keskisuuria yrityksiä oli vähän, eikä koulutukseen ollut panostettu. Muutos oli todella raju juuri Porissa, ja vei kaupungista käytännössä yhden sukupolven muualle, mikä Aron mukaan näkyy edelleen Porin väestön ikärakenteessa.

Mielikuva apaattisesta Porista on kuitenkin vanhentunut. Tämän vuosituhannen puolella kaupunki on noussut takaisin marjamättäälle, ja tervehtyneellä otsolla on tärkeää asiaa taantumassa kärvistelevälle Suomelle.

”Moni alue pelkää rakennemuutosta ja yrittää ylläpitää vanhaa maailmaa väkisin. Porin opetus on, että rakennemuutos voi olla mahdollisuus ja luoda pohjan uudelle menestykselle. Porin tarinassa on kaikki onnellisen draaman ainekset”, Aro maalailee.

Porissa osataan nyt luottaa siihen, että pisimmänkin talviunen jälkeen koittaa aina kevät.

X