Monta tonnia Afrikkaan lähetettyä elektroniikkajätettä palautettiin Suomeen

Hyvästi, Beko!

Monet Keski-Euroopan mäkiviikot tuli yhdessä istutuksi, mutta nyt se on loppu. Vanhaan kuvaputkitelkkariin ei tule virtaa, eikä korjaamisessakaan ole järkeä.

Taulutelkkarit ovat vallanneet markkinat, ja kotiteattereissa katsellaan HD-kuvaa ja bluray-leffoja. Kuvaputki on yksinkertaisesti pudonnut kehityksen kelkasta.

Mutta ei Bekoa voi kaatopaikallekaan heittää. Maailma hukkuu vaarallisiin jätteisiin. Laki määrää, että sähköromu on kierrätettävä.

”Recycle or die!”

On siis vyötettävä Beko auton takapenkille ja ajettava Helsingin Herttoniemeen.

Täällä toimiva Työ & Toiminta ry on yksi monista paikoista, jotka ottavat vastaan vanhoja sähkölaitteita. Hyväkuntoiset testataan ja kaupataan sitten uuteen kotiin. Romut puretaan, ja osat myydään kilohinnalla kierrätykseen.

Tavaran vastaanottopaikalla haalaripukuinen työmies nappaa harmaan telkkarin käsivarsilleen ja lähtee kantamaan sitä kohti rullakkoa.

”Meillä kaikki rikkinäiset telkkarit pannaan tänne”, Hessuksi esittäytyvä mies murahtaa.

Hän laskee 24-tuumaisen Bekon kasaan, jossa on muitakin kuvaputkitelkkareita.

Tästä alkaa matka television taivaaseen.

Mutta missä se on?

Pimeät romumarkkinat

Suomessa sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätys perustuu tuottajavastuun ajatukseen.

Kun kuluttaja ostaa uuden telkkarin, hän maksaa samalla kierrätysmaksun. Isot kauppaketjut ovat sitoutuneet kierrättämään vanhat laitteet. Eri puolille maata on perustettu keräyspisteitä, jonne kuka tahansa voi viedä romunsa ilmaiseksi.

Keräyspisteistä romut toimitetaan kierrätykseen erikoistuneille firmoille, jotka huolehtivat tavaran jatkokäsittelystä.

Näin se käy, ainakin teoriassa.

Viime syksynä julkaistiin ensimmäinen suomalainen tutkimus sähkö- ja elektroniikkaromun jätevirroista. Pro gradu -tutkielmassaan Anu Toppila laski, että jokainen suomalainen tuottaa vuodessa 24 kiloa sähkö- ja elektroniikkaromua. Puolet siitä päätyy virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle.

Jokaista kierrätettyä Bekoa kohti on toinen, jonka kohtalo on tuntematon.

Pieni osa näistä ”kadonneista” laitteista myydään käytettynä eteenpäin. Osa päätyy kaatopaikalle tai ullakoiden perukoille.

Ja sitten on se osa, joka kuljetetaan laittomasti pois Suomesta.

Arvokasta raaka-ainetta

”Romubisnes on ihmeellinen maailma”, Kari Honkanen naurahtaa.

Työ & Toiminta ry:n kehittämisjohtaja esittelee lajitteluhallia, jossa laitteet puretaan. Jokainen metallihäkki on täynnä tarinoita. Makkaran viipalointikone ja Ylen vanhat studiolaitteet lepäävät rinta rinnan, sisuksistaan tyhjennettyinä.

Honkanen on ollut mukana romubisneksissä jo vuodesta 1999, siitä lähtien kun Työ & Toiminta perustettiin.

Alussa oli vain Itä-Helsingissä toimiva kirpputori. Nyt yhdistys vastaanottaa joka kuukausi 100 tonnia romua.

Työ & Toiminnan palkkalistoilla on 70 työntekijää. Iso osa heistä on maahanmuuttajia, mutta mukana on myös vaihteleva joukko pitkäaikaistyöttömiä ja kuntoutujia. Heidän työllistämiseensä yhdistys saa valtion tukea.

Sosiaalinen ulottuvuus on tuonut Työ & Toiminnalle yhteiskunnallista arvostusta.

”Eduskunta tuo tietokoneensa meille tuhottavaksi”, Honkanen sanoo ripaus ylpeyttä äänessään.

Paljon on siis tapahtunut 13 vuodessa. Suurimman muutoksen Honkanen kiteyttää kuitenkin näin:

”Kun me aloitettiin, käsittelijälle maksettiin romun käsittelystä. Nykyään käsittelijä maksaa siitä, että saa käsitellä romua.”

Alalla on alkanut liikkua rahaa. Syy on metallien markkinahinnoissa, jotka ovat nousseet hurjaa vauhtia. Samalla romun käsittelystä on tullut uudenlaista kaivosteollisuutta.

Sähkölaitteista louhitaan arvometalleja. Kansainvälisillä romumarkkinoilla jokaisella nippelillä on oma kilohintansa.

Honkanen ottaa varastolaatikosta tietokoneen piirilevyn, jonka valmistukseen on käytetty kultaa ja palladiumia. Tonni tällaista tavaraa on 7 000 euron arvoinen.

”Samalla kun raaka-aineiden arvo nousee, kilpailu kovenee. Romumarkkinoille tulee jobbareita ja välistävetäjiä”, Honkanen sanoo.

Ongelmajätettä

Ei kaikki romu ole arvokasta.

Bekon kuvaputki on romunkerääjälle ongelma, sillä loppukäsittely on kallista. Putken lasi sisältää myrkyllistä lyijyä, josta ei saa rahaa.

Tavaraa tulee kuitenkin sisään tasaisena virtana.

”Näyttöjä tulee koko ajan vähemmän, mutta telkkareita tulee vielä monta vuotta”, Honkanen arvelee.

Tutkijat ovat laskeneet, että suomalaisissa kotitalouksissa on vähintään kuusi miljoonaa televisiota ja tietokonetta. Ja toimistokoneet päälle. Siinä on sellainen vuori kuvaputkia, jonka käsittely kotimaisin voimin veisi yli 20 vuotta.

Raskaiden kulujen vuoksi television kuvaputkien käsittely on nollasummapeliä. Siinä menestyy vain, jos pystyy tekemään purkutyöt mahdollisimman halvalla.

Työ & Toiminta pystyy teettämään käsityötä, koska yhdistys saa valtiolta tukea palkkoihin.

Kaikilla asiat eivät ole yhtä hyvin.

Honkanen kertoo nähneensä, kuinka iso suomalainen televisioiden kierrättäjä lappasi kuvaputket liukuhihnalta asfaltoidulle pihalle ja ajoi jyrällä yli. Toinen merkittävä toimija antoi työntekijöilleen pajavasarat. Kuvaputket hakattiin säpäleiksi.

Tarina ei kerro, minne myrkyllinen lasimurska lopulta päätyi.

Slummien roviot

Jo vuosia on tiedetty, että Afrikka ja Aasia ovat länsimaisen elektroniikkaromun kaatopaikkoja. Monissa länsimaissa romun laittomat kuljetukset ovat nousseet puheenaiheeksi.

On Suomessakin säädetty lakeja.

Me olemme allekirjoittaneet direktiivejä ja muita kansainvälisiä sopimuksia, joiden avulla yritetään estää elektroniikkaromun kuljetukset kehitysmaihin. Lakien valvominen on kuitenkin vaikeaa, sillä ammattimaiset romujobbarit väittävät vievänsä Afrikkaan käytettyä tavaraa.

Iso-Britanniassa viranomaiset päättivät muutama vuosi sitten tutkia, mihin vanhat televisiot päätyvät. Rikkinäisten telkkareiden sisään asennettiin gps-paikantimet, minkä jälkeen ne vietiin virallisiin kierrätyspisteisiin.

Iso osa telkkareista päätyi Länsi-Afrikkaan.

Yksi suurimmista käytetyn elektroniikan basaareista sijaitsee Nigeriassa, Lagosin lähellä. Ikeja Computer Villagessa tuhannet myyjät kauppaavat käytettyä elektroniikkaa. Toimivat laitteet päätyvät kasvavan keskiluokan käyttöön.

Markkinoiden logiikka toimii siten, että jo muutama toimiva laite maksaa tavarakontin rahtikulut. Osa rikkinäisistä laitteista käytetään varaosiksi. Loput heitetään pois.

Televisiot, kännykät ja tietokoneet kasautuvat slummien laitamille, missä ne poltetaan roviolla. Sen jälkeen lapset tonkivat arvokkaat metallinpalat talteen.

Hyvänä päivänä myrkyllisestä tuhkasta saa kaavittua kahden dollarin edestä kuparia.

Neljän euron telkkari

Voisiko Bekon taivas olla Egyptissä?

Se ei ole mahdoton ajatus.

Tämä käy ilmi Tullin vientitilastoista, joissa kerrotaan, mitä kaikkea Suomesta viedään ulkomaille. Viiden viime vuoden aikana meiltä on lähetetty ulkomaille yhteensä kaksi miljoonaa telkkaria ja tietokonemonitoria.

Puolet niistä oli uusia televisioita, jotka kuljetettiin Suomen satamien kautta Venäjälle.

Käytetyn tavaran kauppa suuntautuu eteläisempiin maihin.

Viimeisten viiden vuoden aikana Suomesta on viety Afrikkaan 65 000 käytettyä monitoria. Suurin osa niistä on ollut vanhanaikaisia kuvaputkimonitoreja. Viime vuosi oli ennätyksellisen vilkas. Suomesta vietiin Afrikkaan 18 000 monitoria, joiden hinta pyöri 30 euron tuntumassa.

Valtaosa laitteista vietiin Egyptiin.

Romukauppiaiden mukaan Egyptiin on ollut vaikea myydä mitään Arabikevään jälkeen. Kauppa yskii, koska kukistunut hallinto jätti maan sekasortoiseen tilaan. Mutta jostain syystä käytettyjen kuvaputkimonitorien kauppa on lähtenyt kovaan nousuun.

On kolme muutakin Afrikan maata, jotka kilpailevat vientitilaston kärkipaikoista.

Nigeria.

Marokko.

Ghana.

Tuoreen eurooppalaisen raportin mukaan sähkö- ja elektroniikkaromun virta Ghanaan on ryöstäytynyt ”hallitsemattomaksi”. Valtaosa romusta on peräisin EU:sta.

Viime vuonna Suomesta vietiin Ghanaan yli tuhat telkkaria. Hinta: 4 euroa kappale. Tullin raporteissa kyseessä oli käytetty tavara.

Missä on bisnes?

Mikä on käytetyn telkkarin arvo?

Projektipäällikkö Jaakko Savolaisen pitäisi tietää. Hän vastaa Kuusakoski Oy:n sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätyksestä ja uudelleenkäytöstä.

Kuusakoski käsittelee joka vuosi satoja tuhansia monitoreja. Suomen lisäksi yrityksellä on toimintaa monissa muissakin maissa. Sisään tulevan tavaran määrällä mitattuna Kuusakoski on maailman toiseksi suurin elektroniikkaromun kierrättäjä.

Savolainen tuijottaa Tullin vientitilastoja.

”Käsittämätöntä! Nämä luvut yllättivät minut täysin.”

Jos Tullille ilmoitetut hinnat pitäisivät paikkansa, käytetyn kuvaputkimonitorin myyntihinta olisi Afrikassa 50 euroa.

”Jos minä tarjoaisin tavaraa sillä hinnalla, afrikkalaiset asiakkaat nauraisivat minut pihalle”, Savolainen sanoo.

Hänen mukaansa kuvaputkimonitorit ovat ongelmajätettä, josta kukaan ei ole enää valmis maksamaan. Markkinat hyytyivät jo vuosia sitten. Afrikkalainen kuluttaja saa 50 eurolla kiinalaisen litteän monitorin.

”En yksinkertaisesti ymmärrä, missä tässä on bisnes”, Savolainen ihmettelee.

Yksi selitys on, että Afrikkaan lähetetyt laitteet ovat ”testaamattomia”. Se on ammattislangia, joka merkitsee romua. Siis tavaraa, jonka vieminen Afrikkaan on laitonta.

Savolainen sanoo itsekin saavansa jatkuvasti yhteydenottoja ihmisiltä, jotka haluavat ostaa testaamatonta elektroniikkaa.

”Lyön heille luuria korvaan. Tavaran myyminen olisi moraalitonta ja lainvastaista, koska arvaan, mihin laitteet päätyisivät.”

Savolaisen mukaan Kuusakoski myy testattuja tietokoneita nigerialaiselle asiakkaalle, joka myy koneet kotimaassaan. Laki edellyttää, että jokainen laite on täysin toimintakunnossa ja testattu dokumentoidusti. Kuusakoski valmistaa koneista kirjallisen raportin, joka osoittaa, että kyse on käytetystä tavarasta eikä romusta.

Käytännössä se on turhaa työtä. Viranomainen ei papereita kaipaa.

”Nigerialaisen asiakkaan mukaan Tulli ei ole kysynyt koneiden testitodistuksia kertaakaan monen vuoden aikana.”

Liputtomat laivat

Virallisten lukujen valossa Suomi on romunkierrätyksen mallimaa. Tähän päivään mennessä viranomaiset eivät ole paljastaneet ainuttakaan laitonta vientiyritystä Afrikkaan.

”En silti sano, että homma olisi reilassa. Voi ajatella, mikä on annettujen ilmoitusten laatu ja tarkastusten määrä todellisuudessa”, tulliylitarkastaja Esa Lindqvist myöntää.

Tarkastuksia tehdään riskianalyysin perusteella ja virheitä kyllä löytyy. Valtaosa niistä hoidetaan neuvonnalla ja opastuksella.

Lindqvistin mukaan Tulli tietää, kuka monitoreja vie Afrikkaan. Laki kuitenkin estää viranomaista kertomasta tietoja julkisuuteen.

Tulliselvitys perustuu yhtiöiden antamiin tietoihin. Valvonnan kiertämiseksi asiakas voi ilmoittaa esimerkiksi väärän tullausarvon. Oikeat ostolaskut säilytetään yrityksen kirjanpidossa.

”Niitä tarkastetaan harvoin”, Lindqvist sanoo.

Valvonta on vielä olemattomampaa EU-maiden välillä. Periaatteessa romulasti olisi helppo ”kierrättää” Afrikkaan toisen eurooppalaisen maan kautta.

”Se, mikä toisesta EU-maasta livahtaa eteenpäin, on täysin meidän ulottumattomissa”, ylitarkastaja Esa Lindqvist huokaa.

Käry käy Rotterdamissa

Jos suomalaisten toiminta vaikuttaa hampaattomalta, niin Hollannissa sentään osataan.

Viime maaliskuussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kaksi afrikkalaista miestä maksamaan sakkoja ympäristön turmelemisesta.

Miehet olivat ostaneet monta tonnia käytettyä elektroniikkaa. Tavara pakattiin konttiin ja lähetettiin Kameruniin.

Laiva seilasi Itämeren halki Rotterdamiin, missä kontti oli tarkoitus siirtää toiseen laivaan.

Silloin kaikki meni pieleen.

Hollannin Tulli avasi kontin. Sisältä löytyi rikkinäisiä televisioita, jääkaappeja, printtereitä ja muuta tavaraa.

Ilmeisesti laitteet oli pakattu niin huonosti, että ne olivat rikkoutuneet merenkäynnissä.

Viranomaisten mukaan lasti oli elektroniikkajätettä, jonka vieminen Afrikkaan on kiellettyä.

Kontti palautettiin Suomeen.

Poliisikuulusteluissa miehet kertoivat ostaneensa laittomat tavarat Herttoniemestä.

Työ & Toiminta ry:stä.

Yksityisyritteliäisyyttä

”Ei voi olla totta”, Kari Honkanen parahtaa.

Hän sanoo kuulevansa nyt tuomiosta ensimmäisen kerran.

Honkasen mukaan viranomaiset eivät ole olleet missään yhteydessä Työ & Toimintaan. Ei, vaikka sen on katsottu myyneen tonnikaupalla elektroniikkaa romun salakuljettajille.

Honkanen lupaa selvittää asiaa ja soittaa takaisin puolen tunnin kuluttua.

Ilmeisesti yksi yhdistyksen työntekijöistä on myynyt tavaraa pimeästi omiin nimiinsä ja ottanut rahat.

”Me aiomme nyt selvittää, mitä on tapahtunut. Muutenhan tässä menee koko firman maine”, Honkanen lupaa.

Hän hämmästelee, ettei viranomainen ole lähtenyt selvittämään asiaa.

Kansainvälisten jätekuljetusten valvonta on Suomessa Ympäristökeskuksen (SYKE) vastuulla. Kun käräjäoikeus käsitteli laitonta jätekuljetusta, SYKEn asiantuntijalausunnon antoi ylitarkastaja Hannele Nikander.

”Minä tunnen Nikanderin henkilökohtaisesti. Ei siitä ole edes kovin kauan, kun juttelin hänen kanssaan. Hän ei maininnut tästä asiasta mitään”, Honkanen sanoo.

SYKEn salaisuudet

”En kommentoi”, Hannele Nikander vastaa, kun häneltä kysytään käräjäoikeuden langettamasta tuomiosta.

Hänen mukaansa SYKE teki kyseisestä laittomasta jätesiirrosta tutkintapyynnön poliisille. Tämän jälkeen tutkinta oli poliisin vastuulla, eikä SYKE puuttunut sen etenemiseen.

Näin Työ & Toiminnan rooli jäi selvittämättä.

Asiassa on myös kiusallisia piirteitä, sillä Työ & Toiminta Ry saa osan rahoituksestaan ELY-keskukselta. ELY-keskus on Suomessa myös valvova ympäristöviranomainen.

Nikanderin mukaan SYKE on kuitenkin tehostanut viime vuonna jätevientien valvontaa. Tullilta on pyydetty tietoa yrityksistä, jotka vievät käytettyjä laitteita Afrikkaan. Viime kesänä Ympäristökeskus lähetti näille toimijoille kirjeen, jossa kehotettiin perehtymään SYKEn verkkosivuihin ja lakiin, joka kieltää romun viemisen Suomesta.

Nikander vetoaa tullilakiin ja kieltäytyy kertomasta, kenelle kirje lähetettiin.

Hän ei myöskään halua kertoa, millaisiin jatkotoimenpiteisiin viranomainen on ryhtynyt. Sen verran ylitarkastaja paljastaa, että SYKE on keskittänyt jätesiirtojen valvontaa tiettyihin maihin.

”Länsi-Afrikka on ollut erityisessä tarkkailussa.”

Nikander vilkaisee Tullin vientitilastoja.

”Me tiedämme, että tavaraa viedään Suomesta”, hän sanoo.

Kaikissa Euroopan maissa on ihmisiä, joilla on linkkejä Afrikkaan. He kohentavat sikäläisiä elinoloja viemällä kotimaahansa käytettyä elektroniikkaa.

”Välillä toimivan tavaran seassa on romua”, ylitarkastaja Nikander tietää.

Mutta entä laitteiden hinnat? Nehän olivat romukauppiaiden mukaan käsittämättömiä.

”En osaa sanoa, paljonko kuvaputkimonitorit maksavat Afrikassa”, Nikander sanoo.

Hän myöntää, ettei SYKE:llä ole Afrikkaan suoria yhteyksiä. Virkamiehet osallistuvat kerran vuodessa kansainväliseen konferenssiin ja osallistuvat aktiivisesti EU:n verkostoihin. Yhteistyöllä pyritään kehittämään jätesiirtojen valvontaa.

Mutta eikö juuri hintatietoisuus olisi tärkeää, jos romun laittomaan vientiin halutaan puuttua?

”Niin se varmaan olisi. Mutta meillä on pienet resurssit. Tämä hinta-asia ei ole ollut meille mikään ykköskohde”, Nikander vastaa.

Pois silmistä

Tie telkkarin taivaaseen on pitkä ja kivinen, täynnä salaisuuksia.

Annetaan Kari Honkasen vielä itse kertoa, minne Beko lähtee Helsingin Herttoniemestä.

”Muovi ja piirilevy otetaan meillä talteen ja myydään kilohinnalla loppukäsittelyyn”, Honkanen luettelee.

Kuvaputki lähetetään Viroon, missä lyijyä sisältävä osa erotellaan tavallisesta lasista.

”Tallinnan lähellä on firma, joka halkaisee lasin laser-leikkurilla.”

Erottelun jälkeen lyijylasi murskataan ja lähetetään seuraavaan määränpäähän.

”Käsittääkseni se lähtee Intiaan, missä siitä tehdään uusia kuvaputkia”, Kari Honkanen sanoo.

Pian sekin reitti on suljettu. Muutamassa vuodessa kuvaputkien valmistus loppuu myös Intiassa.

Kun kukaan ei enää tee kuvaputkia, vanhoista telkkareista uhkaa tulla kierrättäjän painajainen. Alan kansainväliset toimijat ovat suunnitelleet dumppaavansa lyijylasin Saksan tyhjiin suolakaivoksiin.

Mutta vielä kuvaputkea suurempi ongelma on romun laittomat kuljetukset. Niille ei näy loppua. Romun määrä kasvaa maailmassa koko ajan.

Viime aikoina myös kierrätysala on alkanut huolestua laittomasta toiminnasta. Salzburgissa pidettiin viime tammikuussa kansainvälinen sähkö- ja elektroniikka-alan konferenssi. Puheenjohtaja Viktor Haefel sanoi avauspuheenvuorossaan:

”Kansainvälinen pelikenttä ja lainvalvonnan täydellinen puuttuminen ovat kriittisiä tekijöitä koko kierrätysalan talouden kannalta.”

Voi olla, että muutosta saadaan odottaa pitkään.

Suomessa Talvivaaran ympäristöongelmat ovat osoittaneet, ettei viranomaisilla ole kunnon resursseja puuttua edes kotimaan ongelmiin.

Afrikkaan on pitkä matka. ”Jos minä tarjoaisin Afrikassa kuvaputkinäyttöjä tällaisilla hinnoilla, asiakkaat nauraisivat minut pihalle.”
”Ei tämä asia ole ollut meille mikään ykköskohde.”