Näin merten muoviongelmaa paisutellaan – Yllättävän moni roskaväite ei kestä faktantarkistusta

Muoviroskasta ja sen ympäristöhaitoista esitetään vaikka millaisia lukuja. Alan tutkimustulokset ovat epävarmoja, ja media mielellään vielä liioittelee niitä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Muoviroskasta ja sen ympäristöhaitoista esitetään vaikka millaisia lukuja. Alan tutkimustulokset ovat epävarmoja, ja media mielellään vielä liioittelee niitä.
(Päivitetty: )
Teksti: Jukka Heinonen

Tein hiljattain reportaasin Intiasta ja muovista, sillä maa on yksi pahimmista merten roskaajista.

Aihe osoittautui kipeäksi maan viranomaisille, sillä he jos ketkä tuntevat maansa jätehuollon puutteet. Virallista lupaa päästä Kodyngaiyurin kaatopaikalle Chennaissa ei herunut, mutta selvitimme viekkaudella tiemme sisään sivuportista.

Iloa kesti viisi minuuttia. Sitten kummun päälle ilmaantui vihaisia vartijoita, ilmeisesti pääportilta lähetettyjä. Meidät heitettiin ulos.

Koettelemukset Chennain paahteessa olivat silti lastenleikkiä verrattuna siihen, kuinka vaikeaa oli jutun taustoittaminen. Lukijoille kun pitää perustella ongelman merkitys kertomalla luotettavin mahdollinen tieto sen koosta ja vaikutuksista.

Ilmeni kuitenkin, että aihepiiristä julkaistut tiedot perustuvat paljolti olettamuksiin. Eri tiedot ovat usein keskenään ristiriitaisia ja toisinaan jopa virheellisiä. Ja jos mediassa esitetty väittämä eroaa parhaasta tutkimustiedosta, se tahtoo poiketa yläkanttiin.

”10 prosenttia muovista päätyy meriin”

Aloitetaan ongelman mittakaavasta. Ylen mukaan peräti 10 prosenttia maailmassa tuotettavasta muovista päätyy maailman meriin.

Se tuntuu hirvittävän korkealta osuudelta. Maailman jätehuolto olisi todella retuperällä, jos väittämä pitäisi paikkansa.

Onneksi asiat eivät taida olla niin huonosti.

Alan arvostetuimman, vuonna 2015 julkaistun Sheila Jambeckin vetämän tutkimuksen mukaan mereen vuosittain ajautuvan muoviroskan määrä vastaa karkeasti 1,7–4,6 prosenttia muovin tuotannon kokonaismäärästä.

Sama osuus pätee myös muoviroskaan, jota syntyy maailmassa vuosittain jokseenkin yhtä paljon kuin uutta muovia. Suinkaan kaikki uusi muovi ei päädy heti roskaksi, mutta tämän vastapainoksi nykyään heitetään paljon pois takavuosina hankittuja muoviesineitä.

Eikä Jambeckinkaan tutkimus ole välttämättä lopullinen totuus asiasta. Tästä lisää jäljempänä jutussa.

Kodungaiyurin avokaatopaikka

Kodungaiyurin avokaatopaikka Chennain miljoonakaupungissa Intiassa on syntynyt alueelle, jota ei ole kaavoitettu jätehuoltoa varten. Kaatopaikan vieressä oleva kanaali on yhteydessä mereen. © H.K. RAJASHEKAR

Mihin kierrätysluvut perustuvat?

Myös muovin kierrätyksestä esiintyy laajalti väittämiä, jotka ovat vähintäänkin harhaanjohtavia.

Esimerkiksi Ylen mukaan ”95 prosenttia kaikesta muovista käytetään vain kerran ennen kuin se heitetään pois. Vain viisi prosenttia kierrätetään.”

Helsingin Sanomat toistaa saman väitteen lähes samoin sanoin.

Ainakin Ylen lukema perustuu Maailman talousfoorumissa 2016 julkaistuun raporttiin. Sen infografiikoissa todellakin esiintyy luku 95 prosenttia. Niin paljon katoaa uusien muovipakkausten arvosta ensimmäisen käyttökerran jälkeen.

Raportti käsitteli siis muovipakkauksia, ei kaikkea muovia.

Sitä paitsi raportin taulukosta käy selvästi ilmi, että kierrätykseen lajiteltavien muovipakkausten osuus ei ole viisi prosenttia, vaan paljon lohdullisempi 14 prosenttia.

Mihin eri prosenttiluvut perustuvat?

Raportin mukaan kierrätysmuovin rahallinen arvo on noin puolet neitseellisen muovin arvosta. Lisäksi osa kierrätykseen pistetystä jätemuovista karsitaan kelpaamattomana pois.

Näin uusien muovipakkausten arvosta menetetään 95 prosenttia. Mutta niin kehnosti eivät asiat ole, että yhtä suuri osa pakkauksista heitettäisiin kylmästi heti pois.

Tätä yhtälöä ei ole avattu Ylen ja Hesarin jutuissa, joiden lukijoille syntyy turhan ankea kuva ihmisten kierrätysaktiivisuudesta.

Näin epäluotettavaa kenttätutkimus voi olla

Oma lukunsa on arvio maailman meriin virtaavan jätteen määrästä. Jambeckin ryhmän arvion mukaan maalta meriin päätyy vuosittain 4,8-12,7 miljoonaa tonnia muovijätettä. Moni toimittaja, myös minä, on poiminut juttuunsa yhden luvun asteikon puolivälistä: noin 8 tai 9 miljoonaa tonnia.

Helsingin Sanomien kertoma luku on kuitenkin sama kuin asteikon ylälaita, 12 miljoonaa tonnia vuodessa.

Eräässä toisessa jutussaan Hesari puhuu jopa 10-20 miljoonasta tonnista.

Meriin valuvasta muoviroskasta on vain niukasti tietoa, joka perustuisi kentällä tehtyisiin mittauksiin. Eikä niihinkään voi aina luottaa.

Jambeckin tutkimusraportissa kerrotaan avoimesti kahdesta Tonavassa tehdystä mittauksesta, joista toisen mukaan joessa virtasi päivässä alle kilon verran muovia, toisen mukaan yli 4000 kiloa.

Kun tutkijalla ei ole käytössään luotettavaa kokemusperäistä tietoa, hänen pitää turvautua tiedonrippeiden yhdistämiseen, päättelyyn ja mallinnuksiin.

Puuttuvia tilastoja, lukuisia oletuksia

Jambeckin päätulos perustuu pitkään laskukaavaan, jonka muuttujista kahta voi luonnehtia lähinnä valistuneeksi arvaukseksi.

Laskelman lähtökohtana on alan teollisuuden arvio muovin tuotannon koosta: 270 miljoonaa tonnia vuodessa. Osaksi siihen nojautuen Jambeck olettaa muoviroskaa syntyvän vuosittain 275 miljoonaa tonnia. Sitten hän selvittää, kuinka iso osa maailman väestöstä asuu 50 kilometrin etäisyydellä merestä, ja laskee heidän osuudekseen kaikesta muoviroskasta 99,5 miljoonaa tonnia.

Nämä luvut osuvat luultavasti ainakin oikealle hehtaarille.

Laskelman seuraavassa vaiheessa epävarmuus kasvaa. Jambeck nimittäin luokittelee rannikon läheisyydessä syntyvästä muoviroskasta lähes kolmasosan, eli 31,9 miljoonaa tonnia asianmukaisen jätehuollon ulkopuolelle jääväksi.

Tämä luku pohjautuu vain osittain todennettuun tietoon, sillä useimmista maista ei ole saatavilla kattavia tilastoja. Siksi Jambeckin ryhmä turvautuu monen valtion kohdalla mallinnettuun lukuun.

Laskelman viimeisin vaihe on vaikein, sillä kukaan ei oikeasti tiedä, kuinka iso osa asianmukaisen jätehuollon ulkopuolelle jääneestä muoviroskasta todella kulkeutuu meriin – ja mikä osa jää mantereelle, vaikkapa maakuoppien pohjalle. Jambeck arvioi, että tällaisesta muovista meriin päätyy 15–40 prosenttia.

Raportin taustaselvityksestä ilmenee, että tämä koko maailmaa koskeva oletus perustuu tietoihin, jotka koskevat San Fransiscon lahden valuma-aluetta Kaliforniassa Yhdysvalloissa.

Itse asiassa Jambeck laski, että kyseisen valuma-alueen käsittelemättömistä roskista peräti 61 prosenttia uhkaisi päätyä mereen, mutta selvästikin kavahti tulostaan, ja päätyi soveltamaan koko maailmaan maltillisempaa 15–40 prosentin haarukkaa. Kalifornian lukujen taustalla on tutkimusraportti, joka on vaikeasti saatavilla – se on lähes ainoa Jambeckin lähde ilman nettilinkkiä. Kyseinen raportti on kohdannut arvostelua.

Eli näin Jambeck päätyi siihen, että mereen kulkeutuu 4,8–12,7 miljoonaa tonnia muovijätettä vuosittain.

Pitkän laskukaavan isot ongelmat

Laajasti siteeratun tutkimustuloksen taustalla on siis tukku oletuksia. Kuten se, että köyhien maiden avokaatopaikat on luokiteltu poikkeuksetta epäasianmukaisiksi

Ymmärrän ratkaisun osittain, sillä näin omin silmin, miten Kodyngaiyurin kaatopaikan muurien päältä ja sivuista pursusi jätettä kanaaliin, joka on yhteydessä mereen. Sellaista ei tapahdu länsimaissa.

Mutta kolikon toinen puoli on se, että tuon jättiläismäisen kaatopaikka-alueen jätteistä varmuudella yli 99 prosenttia pysyy muurien sisäpuolella. Ainakaan Kodungaiyurin kohdalla ei pidä kutiaan oletus, että 15-40 prosenttia asianmukaisen jätehuollon ulkopuolelle jääneistä muovijätteistä päätyisi mereen.

Toki suhdeluku on toinen, kun muovia heitetään jokeen tai suoraan mereen.

Pitkät, epävarmaan tietoon perustuvat laskukaavat ovat ongelmallisia. Jos vaikkapa vain kaksi muuttujaa ovat samaan suuntaan kolme kertaa liian pieniä tai liian suuria (ja muut oikean kokoisia), lopputulos on yhdeksän kertaa liian pieni tai suuri.

Jambeckin tutkimustuloksiin pitää siis suhtautua terveellä varauksellisuudella. Toisaalta tutkijoille on syytä nostaa hattua toistaiseksi parhaasta arviosta mereen virtaavan muoviroskan määrästä.

Tutkimuksesta kirjoittavien toimittajien kannattaisi kuitenkin huomioida se, että Jambeck ja kumppanit ovat itsekin tietoisia tutkimuksensa epävarmuustekijöistä ja siksi päätyneet julkaisemaan päätuloksensa laveana haarukkana.

Tämän vuoksi toimittajankaan ei pitäisi ilmaista meriin valuvan muoviroskan määrää vain yhdellä luvulla. Lankesin tosin itsekin tähän syntiin – mutta en sentään poiminut ainoaa numeroani Jambeckin asteikon ääripäästä tai sen ulkopuolelta.

Lokit ja muut merilinnut eivät voi välttyä muoviroskalta

Lokit ja muut merilinnut eivät voi välttyä muoviroskalta, mutta kuinka moni niistä kuolee sen takia? © ISTOCKPHOTO

Milloin merissä on enemmän muovia kuin kalaa?

Onko median muoviroskaa koskevien numerotietojen epäluotettavuuden esiin nostaminen turhaa nillittämistä?

Kuvat valtamerten muovipyörteistä, kymmeniä muovikasseja hotkaisseesta valaasta ja muoviroskaan kuolleista albatrosseista todistavat vääjäämättä, että ongelma on todellinen ja vakava.

Mitä väliä, virtaako mereen muovia viisi vai viisitoista miljoonaa tonnia muovia vuodessa, kun kumpikin vaihtoehto on todella järkyttävä?

Aivan merkityksettömistä eroista ei ole kuitenkaan kyse.

Maailman talousfoorumissa kaksi vuotta sitten julkaistun raportin mukaan maailman merissä voi olla vuonna 2050 painossa mitattuna enemmän muovia kuin kalaa, jos nykymeno jatkuu. Raportin oletus nykymenosta nojaa Jambeckin tutkimustuloksen haarukan puoliväliin, eli noin yhdeksään miljoonaan tonniin 2015.

Jambeckilta on peräisin myös toinen ”kalaraportin” tärkeä oletus: maailman meriin on jo kertynyt muoviroskaa vuosikymmenten saatossa yhteensä 150 miljoonaa tonnia. Sen luvun Jambeck on johtanut arvioimastaan nykypäivän vuosittaisesta muovijätekertymästä, huomioiden sen, että ennen muovia valmistettiin vähemmän.

Jos leikitään ajatuksella, että vuosittainen roskaantuminen olisi jo nyt Hesarin uutisoimalla mahdollisesti 20 miljoonan tonnin tasolla, meidän pitäisi tarkistaa käsitystämme sekä meressä jo olevan että sinne päätyvän muovin arvosta. Näin merten muoviroskan paino ylittäisi kalojen painon jo 2020-luvulla.

Tuskinpa tilanne on oikeasti ihan niin hälyttävä.

Liioittelu ei ole harmitonta

Liian korkealle ampuvat numerot eivät ole harmittomia. Ne luovat meille turhan lohduttoman kuvan ongelmien koosta ja murentavat sitä toiveikkuutta, jota tarvitaan maailman muuttamiseen.

Toisaalta monet ihmiset osaavat vaistonvaraisesti epäillä synkimpiä ennustuksia. Esimerkiksi uutiset erinäisistä uusista terveysriskeistä eivät juuri horjuta suuren yleisön perusturvallisuutta, sillä kaikki tietävät ison kuvan: ihmisen elinikä nousee jatkuvasti.

Jos kansalaiset alkavat suhtautua ympäristöuutisiin samoin kuin heppoisimpiin terveysotsikoihin, uhkia ei oteta vakavasti eikä ongelmiin tartuta.

Jokainen kriittisesti ajatteleva ymmärtää, että ympäristötutkijat tuskin vähättelevät tutkimuskohteidensa ongelmia. Ainakin se olisi epäviisasta tutkimusrahoituksen hankkimisen näkökulmasta.

Jos vielä tutkimustuloksesta kirjoittava toimittaja kokee asian hyvin tärkeäksi –  tai tavoittelee pysäyttävää otsikkoa – tieto suodattuu suurelle yleisölle aiheettoman synkkänä.

Liioiteltu luku ympäristöuhasta saattaa havahduttaa jonkun kansalaistoimintaan, mutta riskinä on se, että vielä useampi tulee epäuskoiseksi ja viittaa kintaalla koko ongelmalle.

”Jäte tappaa 100 000 merinisäkästä”

On kuitenkin eräs muoviluku, joka esiintyy aina saman kokoisena. Nimittäin se, että muovijätteiden takia kuolee joka vuosi miljoona merilintua ja 100 000 merinisäkästä.

Yle ja ympäristöministeriö kertovat asian lähes samoin sanoin. YK:n valtamerikonferenssin tietopaketti mainitsee samat luvut, joskin lisää niiden eteen sanat ”up to” (”jopa”).

Sama väittämä toistuu lukemattomissa julkaisuissa Suomessa ja maailmalla. Niitä yhdistää yksi asia: lukujen lähdettä ei kerrota.

Kysyin asiaa WWF Suomesta, jonka edustaja kertoi heidän tietonsa olevan peräisin kalifornialaisesta akvaariosta. Se tosin ei ole tutkimuslaitos.

Numeroiden tausta kuitenkin paljastui, kiitos ankaran googlettamisen.

Netin syövereistä nousi esiin New York Timesin uutinen vuodelta 1984. Sen mukaan Washingtonissa päämajaansa pitävä ympäristönsuojelujärjestöjen yhteenliittymä The Entanglement Group esitteli konferenssissa Havaijilla tietoja, joiden mukaan miljoonasta kahteen miljoonaan lintua ja yli 100 000 merinisäkästä kuolee muoviroskan takia.

Rehellisyyden nimissä tunnustan, etten löytänyt vanhaa uutista aivan omin neuvoin, vaan sen teki puolestani tiedejulkaisu Scientific Americanin bloggari Harold Johnson. Hänen varoituskellonsa olivat alkaneet soida, kun hän oli nähnyt samat pyöreät luvut useita kertoja, mutta aina ilman lähdeviitettä. Johnsonin kuvaus jäljitystyöstään on viihdyttävää lukemista faktojen tarkistamisesta kiinnostuneille.

Kaikkialla toistettavat numerot muovin surmaamista merten eliöistä ovat siis vähintäänkin vanhentuneita, sillä maailma on muuttunut. Viimeisen reilun vuosikymmenen aikana muovin tuotanto on kolminkertaistunut ja sen kulutus on lisääntynyt erityisesti maissa, joita ei tunneta laadukkaasta jätehuollosta.

Kadonnneen hyljeluvun metsästys

Mutta mihin New York Timesin julkaisemat luvut tarkalleen ottaen perustuivat?

Jäljet johtavat Honoluluun. Havaijin pääkaupungissa marraskuussa 1984 pidetyn konferenssin artikkelikokoelman sivulta 259 alkaa The Entanglement Groupin katsaus merten roskaantumista koskevaan tutkimustietoon.

Katsauksen mukaan 50 000–90 000 pohjanmerikarhun arvellaan kuolevan vuosittain muoviin, esimerkiksi nielemällä sitä tai sotkeutumalla muovisiin kalaverkkoihin.

Pohjanmerikarhut, toiselta nimeltään turkishylkeet, elävät pohjoisen Tyynenmeren kylmissä vesissä. Turkistaan ja muhkeista viiksistään tunnetun lajin edustajia on runsas miljoona maailmassa.

Kansalaisjärjestön katsauksessa ei kerrota muiden lajien kuolleisuuslukuja, mutta sen johtopäätöksissä puhutaan lähes sadantuhannen ja mahdollisesti vielä useamman merinisäkkään kuolemasta.

Katsauksen mukaan tiedot pohjanmerikarhuista ovat peräisin tutkija Charles W. Fowlerin vuotta aiemmin julkaisemasta taustamuistiosta, joka koskee Alaskan Pribilofsaarilla vaikuttavaa kantaa. Muistiota ei löydy netistä, joten on hankala tarkistaa, onko kansalaisjärjestö siteerannut tieteentekijän tuloksia tarkasti.

Mutta kenen tahansa saatavilla on (maksua vastaan) 1987 julkaistu Fowlerin tutkimus, jossa hän käy huolellisesti läpi vuosien varrella selvittämäänsä tietoa roskaantumisen vaikutuksista pohjanmerikarhuihin. Tutkija arvioi, että kalaverkoilla on isompi osuus kuolemiin kuin mantereelta peräisin olevalla muovijätteellä, ja että poikaset ovat alttiimpia takertumaan verkkoihin kuin täyskasvuiset yksilöt.

Fowlerin mukaan poikasista lähes joka kuudes kuolisi muoviin, mutta hän ei esitä arviota siitä, kuinka monta tuhatta pohjanmerikarhua yhteensä kokee saman kohtalon vuodessa. Artikkelin lopussa hän tunnustaa, että muoviongelman laajuutta ei tunneta kunnolla.

Usean tunnin etsintä ei tuo esiin tieteellistä artikkelia, joka kertoisi, kuinka monta pohjanmerikarhua kuolee muoviin vuodessa. Sen sijaan vastaan tulee Kanadan hallituksen raportti, jonka mukaan lajin muovikuolemat ovat 1990-luvulta alkaen vähentyneet merkittävästi perustuen siihen, että havainnot pohjanmerikarhujen sotkeentumisesta kalaverkkoihin ja muuhun muoviin ovat selvästi harventuneet.

Muovikuolemista vain yksi varma tieto

Nykyään kaikkialla esiintyvä väittämä sadantuhannen merinisäkkään muovikuolemasta näyttäisi siis nojaavan kansalaisjärjestön 1984 julkaisemaan raporttiin, jonka numerotieto pohjautuu vain yhden nisäkäslajin yhtä kantaa koskevaan tutkimusraporttiin, joka on hankalasti saatavilla. Ja jonka tekijä pidättäytyi 1987 arvioimasta lajin muovikuolemien lukumäärää, joka sittemmin pieneneni merkittävästi.

Toisaalta pitää muistaa, että maailmassa on toistasataa muutakin merinisäkäslajia, ja että selvä enemmistö niistä kärsii tutkitusti muovista. Kuolemien määrästä ei vain tahdo löydy tietoa.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?

Yksi johtopäätös on ainakin selvä. Jos luku on huolestuttavan pyöreä ja ilman lähdettä, se voi paljastua vanhentuneeksi, epävarmaksi ja osatotuudeksi.

Voi myös olla, että merinisäkkäitä kuolee muoviin paljon enemmän kuin lähes 100 000 yksilöä vuodessa. Tai sitten ei.

Ainoa varma tieto muoviongelman laajuudesta on se, että me emme todellakaan tiedä sitä.

X