Yllättävä trendi suomalaisten puheessa: Teitittely nousussa, sinuttelu laskussa
Suomessa sinutellaan tavalla, jota pidettäisiin muissa Euroopan maissa loukkaavana.
”Käytösoppaissa neuvotaan teitittelemään itseä vanhempaa sekä korkeammassa asemassa olevaa – ainakin silloin, kun tapaa henkilön ensimmäistä kertaa. Jos on epävarma puhuttelumuodosta, on varminta teititellä”, kielentutkija Hanna Lappalainen sanoo.
Kielentutkija Hanna Lappalainen joutui 1990-luvun lopulla kiusalliseen tilanteeseen.
Parikymppinen assistentti piti luontevana teititellä pitämäänsä seminaariin osallistunutta eläkeläisrouvaa, entistä äidinkielen opettajaa.
Tämä ei kuitenkaan halunnut tulla teititellyksi. Silti vanha rouva lipsahti itse tämän tästä teitittelemään nuorta tutkijaa.
”Yritin epämukavasti sinutella, vaikka hän oli hienostunut ja kokenut opettaja”, Lappalainen muistelee tilannetta, jossa teitittelykäytäntöihin heijastuvat ikä- ja valtasuhteet menivät solmuun.
Suomen kielen dosentti pohtii teitittelytapoja ranskan kääntämisen yliopistonlehtorin Johanna Isosävin kanssa kirjoittamassaan uutuuskirjassa Saako sinutella vai täytyykö teititellä? (SKS).
Teos paljastaa, että Suomessa 1960-luvulta levinnyt sinuttelu on taas saamassa teitittelystä kilpailijan.
Suomalaisten sinutteluinto sai vauhtia Ruotsista, jossa tasa-arvoeetos heitti kielteisen leiman teitittelyn ja tittelien käytön ylle. Sinuttelu yleistyi länsinaapurissa 60-luvulla nopeasti, ja Suomi seurasi perässä.
Nyt eletään uutta murrosta.
Toveripuhe roskiin
Lappalaisen ja Isosävin kirjassa tarkastellaan kolmentoista eurooppalaisen kielen puhuttelutottumuksia.
Ruotsissa hierarkiaa huokuvasta teitittelystä on luovuttu siinä määrin, että valtiojohtokin pyytää tulla sinutelluksi.
Myös suomeksi sinutellaan merkittävästi enemmän kuin Keski- ja Itä-Euroopan kielissä.
”Esimerkiksi lähisukukielessämme virossa teititellään yleisesti. Sukukielessämme unkarissa on vasta hiljattain lakattu teitittelemästä vanhempia lähisukulaisia”, Lappalainen kertoo esimerkkejä.
Puhutteluun heijastuvat myös yhteiskunnalliset murrokset. Kommunistimaissa hierarkiat pyrittiin karsimaan myös kielestä ”toverin” ja ”kansalaisen” kaltaisia tasa-arvoisia termejä suosimalla. Sosialismin romahduksen myötä tasapäistävä toveripuhe heitettiin romukoppaan. Esimerkiksi Tšekissä valta-asetelmien korostamisen mahdollisuudesta innostuttiin niin paljon, että tutkijat pitävät tšekkejä nyky-Euroopan aktiivisimpina teitittelijöinä ja tittelien käyttäjinä.
Suomessa Lappalainen on tutkinut suomalaisten puhuttelukäytäntöjä esimerkiksi Kelassa ja huomannut virkailijoiden sinuttelevan ja teitittelevän samaa asiakasta yhden keskustelun aikana.
1960-luvulta asti yleistyneen sinuttelun jälkeen tutkija on havainnut teitittelyn jälleen lisääntyneen.
”Esimerkiksi asiakaspalvelussa on pitkän sinutteluvaiheen jälkeen otettu askel takaisin teitittelyn suuntaan”, Lappalainen sanoo.
Tutkijasta asiakaspalvelutilanteet ovat juurruttaneet teitittelyä nykynuorten kielenkäyttöön. Monilla nuorilla on kokemuksia paitsi asiakkaan, myös asiakaspalvelijan roolista.
”Minua nuoremmat eli alle 40-vuotiaat teitittelevät ja opiskelija tituleerasi tohtoriksi”, Lappalainen sanoo.
Ranskasta mallia
Teitittelyn juuret yltävät 200-luvulle ja Roomaan.
”Rooman valtakunnassa oli silloin vielä useita hallitsijoita, ja keisari oli siksi monikollinen”, Johanna Isosävi selittää.
Yleistyttyään Roomassa teitittelykäytäntö levisi maantieteellisesti. Roomalaisten valloitusten myötä se kulkeutui aina Brittein saarille saakka. Tutkijoista teitittelyn vahva asema romaanisissa ja germaanisissa kielissä juontaa juurensa Rooman valtakunnan päiviin asti.
”Ranskan sinuttelu- ja teitittelyjärjestelmä toimi mallina myös muille Euroopan kielille.”
Ranskasta teitittely kulkeutui englantiin. Thou-muodolla sinuteltiin, you-muodolla teititeltiin. Ajan myötä you-muodosta tuli vallitseva.
Skandinaavisissa kielissä teitittelyn asema on vastaavasti vähäisempi. Suomen kielen teitittelytapoihin heijastuivat vuosisatojen ajan ruotsalaiset mieltymykset.
”Olemme perineet teitittelykäytäntömme ruotsista 1700-luvulla”, Hanna Lappalainen tarkentaa.
Valta vs. ikä
Puhuttelutapoja on historian aikana yritetty ohjailla myös käskyillä hyvinkin erilaisten hallintojen toimesta, mutta huonolla tuloksella. Kieli kun elää omaa elämäänsä.
”Ranskassa yritettiin jo vallankumouksen (1789–1799) aikaan siirtyä pelkkään sinutteluun. Muutamassa vuodessa yritys painui unholaan ja teitittely palasi”, Johanna Isosävi kertoo
Benito Mussolinin fasistihallinnon aikaan italiasta koetettiin väkisin kitkeä kunnioitusta osoittava kolmannen persoonan lei-pronomini sen espanjalaisperäisyyden takia. Turhaan.
Myös 1960-lukulaisen tasa-arvoistumisen aallon nostattaman sinuttelubuumin jälkeen teitittely teki paluun. Sinuttelubuumin keskellä varttuneen sukupolven puheeseen teitittely ei tosin meinannut vanhemmitenkaan juurtua.
Puhuttelutapojen sitkeys palautuu niiden heijastamiin valtasuhteisiin. Ikäerojen, sukulaisuussuhteiden ja ammatilliset aseman luomia hierarkioita löytyy aina ja kaikkialta.
Hanna Lappalainen poimii teitittelyn kätkemiä valtasuhteita esittelevän esimerkin Kari Hotakaisen romaanista Jumalan sana: ”Voidaanko sinutella, voidaan, siis sinäkin voit”, rikas liikemies kysyy ja vastaa puhutellessaan itseään vanhempaa autonkuljettajaansa.
Ikäero kannustaa liikemiestä teitittelyyn, mutta esimiesasema painaa ikää enemmän. Siksi liikemies sanelee sinuttelusopimuksen.
Keskeisintä kunnioitus
Vaikka Suomi ei ole jyrkkä luokkayhteiskunta, puhutteluilmapiiri paljastaa, että suomalaisetkin osoittavat kunnioitusta valtaa tai asemaa kohtaan vaikkapa työyhteisössä.
”Teitittely voi olla myös keino pitää etäisyyttä asiakkaaseen ja korostaa osallistujien institutionaalisia rooleja”, Lappalainen sanoo.
Tutkijasta selvin peruste suomalaisen puhuttelutavan valinnalle on kuitenkin ikä. Alle 40-vuotiaita sinutellaan ja yli 60-vuotiaita teititellään. Keski-ikäisten puhuttelussa ilmenee enemmän vaihtelua.
Lappalaisesta nykysuomessa ei ole selkeitä normeja, joita noudattamalla puhuttelisi oikein. Keskeisintä on kunnioitus, ja sitä voi viestiä monin tavoin.
”Käytösoppaissa neuvotaan teitittelemään itseä vanhempaa sekä korkeammassa asemassa olevaa – ainakin silloin, kun tapaa henkilön ensimmäistä kertaa. Jos on epävarma puhuttelumuodosta, on varminta teititellä.”
Kielipoliisi Britanniasta
Kun Suomessa puhutaan luokkayhteiskunnasta, esimerkiksi poimitaan useimmiten Britannia. Puhuttelun ja luokkahierarkian suhteesta kertoo brittitapa, joka antaa ”korkeampiarvoiselle” luvan sinutella, vaikka toinen teitittelisi häntä.
Britanniasta Suomeen 46 vuotta muuttanut teatteri- ja tv-konkari Neil Hardwick on kiivennyt läpi entisen kotimaansa luokkahierarkian.
”Olen työväenluokan lapsi, joka lähetettiin hiilikaivoskylästä yläluokan sisäoppilaitokseen. Silloin piti opetella kokonaan uusi tapa puhua ja käyttäytyä. Cambridgen huippuyliopistossa minun piti taas virittää itseni uuteen ilmaisuun”, Hardwick kertoo.
Suomeen asetuttuaan Hardwick paitsi oppi kielen, myös kuvasi sen käyttöä mestarillisesti tv-sarjoissaan. Tankki täyteen, Reinikainen sekä Sisko ja sen veli naurattavat yhä, koska niiden suomalaishahmot puhuttelevat toisiaan niin realistisesti.
Suomen täydellinen hallinta ei ole saanut Hardwickia tuntemaan suomalaisia sinuttelukäytäntöjä omikseen.
”Teitittelyn suosio välillä kasvaa ja taas hiipuu. En anna muodin vaikuttaa minuun. Teitittelen itse ja pidän siitä, että minua teititellään sopivissa tilanteissa”, Hardwick, 67, kertoo.
Hän korostaa englannin tilanneherkkyyttä: puhujien yhteiskuntaluokka ja status vaikuttavat kieleen. Vastaavaa Hardwick ei ole nähnyt Suomessa, jossa ihmisiltä uupuu brittityyppinen hierarkioiden taju.
Suomalaistuneen britin silmään pistää toinen perustavanlaatuinen ero puhetavoissa. Se liittyy hiljaisuuden sietämiseen.
”Sellainen hiljaisuus, joka on Suomessa täysin luonteva tauko, voidaan saada aikaiseksi Englannissa ainoastaan loukkaamalla avoimesti keskustelukumppania tai pieremällä kovaa ruokarukouksen aikana.”