Millainen on 149 euron Turkin-matka?

Lähtisitkö kahdeksan päivän kiertomatkalle Turkin, jos se maksaa vain 149 euroa? Moni on lähtenyt. Onko halpamatka hintansa arvoinen?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Matkaan lähdettiin huimin alennuksin.

Lähtisitkö kahdeksan päivän kiertomatkalle Turkin, jos se maksaa vain 149 euroa? Moni on lähtenyt. Onko halpamatka hintansa arvoinen?
Teksti:
Hannu Teider

Risto Pylkkänen innostui, kun hän luki aikakauslehden välissä olleen värikkään mainosesitteen edullisesta Turkin kiertomatkasta.

Tarjoushinta kahdeksan päivän kiertomatkalle oli 149 euroa. Hintaan sisältyi edestakainen lento Helsingistä tai Oulusta Antalyaan, perillä majoitus neljän tai viiden tähden hotelleissa, buffet- aamiaiset sekä bussikiertoajelut.

Matkan normaalihinta vaihteli esitteen mukaan 749–949 euron välillä.

Runsaan puolen vuoden aikana lähes jokainen suomalaiskoti on saanut aikakauslehtien välissä vastaavanlaisen matkaesitteen. Suomessa tuskin on nähty koskaan aiemmin yhtä massiivista matkailukampanjaa.

Pylkkänen lähti vaimonsa kanssa Turkin kiertomatkalle viime vuoden lopulla. Matkan aikana Pylkkänen mietti useasti, mistä tarjousmatkassa oikein on kyse.

Pitkän päivän ilta

Ensimmäinen matkapäivä Turkissa alkoi varhain aamulla, vaikka nukkumaan oli päästy lentomatkan jälkeen aamuyöllä vain pari tuntia aikaisemmin. Aikatauluista ei matkan aikana muutenkaan tingitty.

”Aamuisin lähtö oli viimeistään kello 7.30 ja hotellissa oltiin illalla vasta kello 17–18.30 tienoilla”, Pylkkänen kertoo.

Matkaohjelmaan oli pakko osallistua, eikä hotelliin saanut jäädä pidemmäksi aikaa.

Päivämatkojen pituuksia tai hotellien välisiä etäisyyksiä ei kerrottu etukäteen. Lisäksi hotellit sijaitsivat yleensä sivussa kylistä ja asumuksista. Hotelleista oli pitkä matka lähteä omatoimisesti etsimään illalla paikallisia ruokapaikkoja.

Talvikaudella maaseudun monet kahvilat ja ravintolat olivat kaiken lisäksi suljettuja.

Matkaohjelmaan sisältyi joka päivä tutustumista Turkin nähtävyyksiin ja maan luonnonihmeisiin. Pylkkäsen kokemuksen mukaan suomalaiset viettivätkin viikon Turkissa pääasiassa bussissa istuen. Hän laskee, että viikon aikana bussin matkamittariin kertyi noin 1 550 kilometriä.

”Kolmena päivänä ajoimme yli 300 kilometriä per päivä. Selkävaivaisille jatkuva bussissa istuminen oli yhtä kärsimystä.”

Bussissa ei ollut lainkaan vessaa.

”Pysähtelimme puolentoista kahden tunnin välein huoltoasemilla ja kahviloissa vessassa käyntiä varten. Jokainen vessassa käynti maksoi keskimäärin kaksi euroa”, Pylkkänen hymähtää.

”Yhden matkapäivän aikana meni kymmenisen euroa pelkästään vessan pöntöstä alas.”

Kallis vesi

Jos ei ole tarkka ja lue matkaesitettä etukäteen todella huolellisesti, matkan hintaan saattaa perillä tulla ikäviä yllätyksiä. Niinpä Pylkkänen ja valtaosa hänen kanssaan samalla matkalla olleista maksoi lisämaksun lounaista, buffet-illallisista ja pääsymaksuista kiertomatkan eri kohteisiin.

Matkatarjouksessa myös lisäpaketille oli erikoishinta 129 euroa, kun se normaalisti maksaa 169 euroa.

Pylkkänen kuuli lisämaksusta vasta perillä.

”Oppaamme kertoi lisäpaketista, johon kuuluivat pääsyliput ja illalliset hotelleissa. Tämä löytäjäpaketti, joka sisälsi myös lounaan, oli yhteensä 228 euroa eli puolitoista kertaa suurempi kuin matkan alkuperäinen hinta.”

Yksi yllätys matkalaisille oli se, että vettä tarjoiltiin ilmaiseksi vain aamupalan yhteydessä.

”Lounaspaikoissa tai illallisella vesi oli tilattava erikseen. Vesi- tai olutpullo maksoi 3–5 euroa. Kahvikupillinen maksoi kaksi euroa, joka on paljon, kun ottaa huomioon paikallisen hintatason.”

Osa Pylkkäsen ryhmäläisistä ei ollut osannutkaan varautua ylimääräisiin kuluihin, eikä heillä ollut rahaa riittävästi mukana.

”He istuivat bussissa tai kulkivat ympäristössä sen aikaa, kun me muut katsoimme nähtävyyksiä tai söimme lounasta.”

”Oppaamme korosti, että Turkissa pitää aina varautua lisämaksuihin.”

Kivi sormukseen

Turkin kiertomatkalaisilta kuulee myös toisenlaisia kokemuksia. Helsinkiläinen Anja Ahderinne oli kiertomatkalla helmikuussa yhdessä ystävättärensä kanssa.

Ahderinnettä bussissa istuminen ei harmittanut lainkaan, kun viikon aikana näki runsaasti nähtävyyksiä ja Turkin maaseutua.

”Kaikki toimi niin kuin pitikin. Matkalta jäi mukavat muistot.”

Käyntikohteet olivat osin tuttuja, sillä hän kiersi parisen vuotta sitten Kappadokiaa.

”Kielitaidottaman on turvallista käyttää opastettuja kiertomatkoja, joissa on suomenkielinen opas. Kiertomatkoilla näkee aina enemmän”, Ahderinne korostaa.

Ahderinne oli lukenut matkaesitteen tarkasti kotona ja osasi varautua lisämaksuihin.

Peruspaketin lisäksi hän osti perillä löytäjäpaketin, 99 euroa maksaneen lounas- ja lisäpääsylippupaketin. Myös Ahderinteen matkalla oli mukana heitä, jotka eivät jostain syystä tätä pakettia ostaneet.

”He viettivät lounaan tai retken ajan muualla odottamassa meitä. Iltatapahtumassa he jäivät hotelliin.”

Pylkkästä ihmetytti pitkin matkaa turkkilainen päälle käyvä kaupantekotyyli. Kauppiaat tiesivät aina, milloin busseja oli tulossa. Pysähdyspaikoilla päivysti matkamuistojen sekä piraattituotteiden kuten kellojen, levyjen ja asusteiden myyjiä. Myyjät olivat hänen mielestään röyhkeitä ja tunkeilevia.

Ahderinnettä kauppiaat eivät häirinneet. Hän käytti hyväksi liikkeiden palvelua, joka oli ystävällistä.

”Kultaliikkeessä luvattiin puhdistaa veloituksetta kaikki kultaesineet. Yhdellä rouvalla puuttui kivi sormuksesta. Hänelle asennettiin veloituksetta uusi kivi, kun osti sormuksen.”

Pylkkänen kummastelee Turkin neljän ja viiden tähden hotellien heikkoa tasoa. Lisäksi harva hoksasi hänen mukaansa etukäteen esitteen perusteella, että matkalla jokainen yö nukuttiin eri hotellissa.

Ahderinne ei löydä hotelleista moitittavaa.

”Buffet-ruoat olivat maistuvia ja hotellit hyviä. Antalyassa oli tosi hieno hotelli.”

Turkki tukena?

Turkin kiertomatkoilla on koettu pettymyksiä, mutta suomalaiseen tapaan niistä harvoin tehdään virallisia valituksia.

Turkki on ollut kahtena edellisvuonna Suomen matkatoimistoalan liiton (SMAL) tilaston mukaan suomalaisten kolmanneksi suosituin valmismatkakohde Espanjan ja Kreikan jälkeen.

”Yllättävän vähän näistä Turkin kiertomatkoista on tullut yhteydenottoja tai palautetta”, kertoo Suomen matkatoimistoalan liiton toiminnanjohtaja Heli Mäki-Fränti.

Turkin kiertomatkojen esitteestä löytyy myös SMAL:n nimi ja tunnus. Tämä tarkoittaa, että Turkin kiertomatkoja järjestävän TSS Travel Servicen taustalla oleva saksalaisyritys on maksanut takuusumman Suomessa.

”He ovat matkanjärjestäjä siinä missä muutkin. Matkanjärjestäjä noudattaa virallisia sääntöjä”, sanoo Mäki-Fränti.

Yksi syy matkojen edullisuuteen on se, että Turkin valtio tukee maan turistibisnestä ja maksaa osan talvimatkustajien kuluista. Samalla kaupankäynti maaseudulla vilkastuu. Näin ainakin opas kertoi matkalaisille matkalla, johon Ahderinne osallistui.

”Luuletteko te, että muutoin olisitte saaneet matkanne näin halvalla, oppaamme kysyi meiltä.”

Yllättäen Turkin matkailutoimiston edustaja Helsingissä kieltää tuen.

”Turkin hallituksella tai valtiolla ei ole mitään tekemistä Suomessa tarjottujen matkojen kanssa. Talvella hotellit ovat vajaakäytössä ja sen vuoksi hotellit tarjoavat yöpymisiä edulliseen hintaan.”

Lisälentojen suma

Suomalaiset matkanjärjestäjät eivät halua julkisesti kommentoida Turkin halpamatkoja. Tjäreborgin toimitusjohtaja Regina Sippel kuitenkin korostaa, että puheena olevat halpamatkat tehdään sesonkien ulkopuolella eli tammi-maaliskuussa ja marras-joulukuussa, jolloin hotellien hinnat ovat halvemmat.

”Meidän Turkin sesonkimme on lämpimän sään aikaan eli huhtikuun puolivälistä lokakuun loppupuolelle”, Sippel sanoo.

Turkin kiertomatkojen esitteessä maaliskuulle on merkitty Helsingistä ja Oulusta Turkkiin kaikkiaan kahdeksan lähtöä. 149 euron päälle laskutetaan sesonkilisänä maaliskuun alussa 90 euroa ja maaliskuun puolivälistä kuun loppuun 120 euroa henkilöltä. Huhtikuussa sesonkilisä nousee 150 euroon.

Matkaesitteistä löytyy lukijamatkapäällikön Ilona Quikströmin kuvalla varustettu käyntikortti, jossa on maksuton neuvonta- ja varauspalvelunumero.

Yhtiön palvelunumerossa vastaa virolaisella korostuksella suomea puhuva nainen. Halusin varata kaksi matkaa Turkin kiertomatkalle maaliskuun 16. lähtevälle lennolle.

”Valitettavasti 16. päivän lähtö on täynnä, mutta 17. maaliskuuta on lisälähtö”, palvelunumerosta ilmoitetaan.

Kysyn paikkoja seuraavaan lähtöön, joka on 23. maaliskuuta.

”Myös se lähtö on täynnä, mutta lisälähtöön 24. maaliskuuta on vapaita paikkoja”, numerosta jatketaan.

Kun tiedustelen, kuinka matkat ovat niin halpoja, vastaus selviää:

”Koska matka tapahtuu sesongin ulkopuolella.”

Maaliskuun 30. lähtöön luulisi löytyvän vapaita paikkoja. Vastaus noudattelee tuttua kaavaa.

”Valitettavasti sekin on täynnä, mutta 31. päivä on lisälähtö. Kysyntä on ollut kova.”

X