Muistisairas 84-vuotias Anja katosi talviyöhön ja menehtyi - miten näin pääsi tapahtumaan?
Kun muistisairaan vanhuksen takana ulko-ovi loksahtaa lukkoon ja pakkanen paukkuu, turvajärjestelmät pettävät luvattoman usein.
Loppiaisena Anja löydettiin vain muutaman sadan metrin päässä kodistaan.
On tämän vuoden ensimmäinen päivä. Helsingin Oulunkylässä yksinäisen oloinen Anja Koskela, 84, kuljeskelee taloyhtiön pihamaalla.
Paikalle osunut naapuri huomaa vanhuksen, ohjaa hänet omaan kotiinsa, tarjoaa lämmintä juotavaa ja antaa lisää vaatetta. Sen jälkeen naapuri soittaa Palmiaan, Helsingin kaupungin omistamaan liikelaitokseen. Sieltä työntekijä saapuu paikalle, avaa Anjan kotioven ja päästää tämän jälleen kotiinsa.
”Totta kai asiakkaan kunto katsotaan siinä. Meillä on sairaanhoitajat ja lähihoitajat, jotka sinne menevät, totta kai he tarkistavat asiakkaan tilan”, sanoo Palmian puhelin- ja hyvinvointipalveluiden yksikönjohtaja Riitta Karvinen myöhemmin.
Anja Koskela on muistisairas. Hänellä on diagnosoitu Alzheimerin tauti. Siksi Anjan apuna käy omaisten lisäksi päivittäin Helsingin kaupungin kotihoitaja.
Anja puhuu vain vähän, mutta hymyilee paljon. Televisiota hän ei enää halua katsoa eikä kuunnella radiota. Lehtiä hän lukee tai ainakin katsoo niiden sarjakuvasivut.
Omaiset ja kotihoitajat ovat olleet jo vuoden sitä mieltä, ettei Anja pärjää enää yksin kotona. Sitä viestiä on yritetty välittää Helsingin kaupungille, mutta kaupungin mielestä vanhus on tarpeeksi hyväkuntoinen asumaan kotonaan.
Pakkanen kiristyy, iltayöstä on jo -13 astetta. Puolikuu loistaa pilvien välistä, kun Anja astuu ulos asunnostaan perjantai-iltana puoli yhdentoista aikoihin.
Päällään Anjalla on sisävaatteiden lisäksi tumma takki, mutta jalassa vain ohuet sisäkengät.
Etsintä alkaa
Muistisairas ei voi poistua kodistaan noin vain.
Öisin Anjan kulkua valvoo Palmian turvaovi, tai ainakin pitäisi valvoa. Oven avaamisesta tulevat hälytykset ovat Palmiassa erittäin arkisia.
Jos ovi avataan yöllä, se aiheuttaa Palmian valvonnassa hälytyksen. Aiemmin hälytys oli käytössä ympärivuorokautisesti, mutta päivähälytys on otettu pois päältä Anjan aiheutettua Palmian mielestä liikaa hälytyksiä.
Anjan kotoaan poistumista seuraavana aamuna kaupungin kotiavustaja tulee asunnolle tavalliseen tapaan, mutta huomaa järkytyksekseen, ettei asiakasta löydy asunnosta.
Kotiapu soittaa hätäkeskukseen ja poliisipartio saapuu paikalle. Siinä vaiheessa Anjan yöllisestä ovenavauksesta on yli yhdeksän tuntia.
Kadonneiden etsinnässä ensimmäiset kolme vuorokautta ovat kriittisimmät. Sen jälkeen kadonneen menehtymisriski kasvaa.
Anjan asunnolle tullut poliisipartio kertoo aloittavansa etsinnät ja pyytää kuvaa kadonneesta.
Kotiavun henkilö ja samalla lähiomaiset luulevat, että näin tultiin tehneeksi katoamisilmoitus, ja etsinnät alkoivat. Samalla sukulaiset ryhtyvät kiertämään kodin lähialueita, sairaaloiden päivystyksiä ja Anjan vanhoja asuinalueita.
Ehkä joku jossain on ottanut Anjan hoiviinsa. Jospa tilanne voisi laueta onnellisesti.
Pakkanen jatkuu
Vasta seuraavana päivänä omaisille selvisi, ettei poliisille ollut tehty virallista katoamisilmoitusta, vaan se olisi pitänyt tehdä henkilökohtaisesti Pasilan poliisiasemalla.
Kun omaiset menivät tekemään ilmoitusta, ei poliisilla ollutkaan käytössään kadonneen kuvaa, vaikka se oli partiolle annettu, kun katoaminen oli havaittu.
Julkisuuteen saatiin poliisin tiedotteen kautta leviämään tieto kadonneesta henkilöstä vasta neljäntenä kateissaolopäivänä.
Turvaverkko näyttää Anjan tapauksessa olevan harva ja repeilevänkin yllättävän helposti.
Turun yliopiston lääketieteen emeritaprofessori ja geriatrian erikoislääkäri Sirkka-Liisa Kivelä on seurannut muistisairaiden vanhusten kohtelua Suomessa vuosikymmenien ajan. Suunta alaspäin on aiempaa jyrkempi.
”Moni yksinasuva muistisairas vanhus on Suomessa kuin heitteillä. Se, että kerran päivässä joku käy tuomassa ruokaa, ei riitä ylläpitämään muistin kuntoa, vaan se rapistuu äkkiä. Pitäisi olla jatkuvia sosiaalisia suhteita, yksi käynti päivässä on naurettavaa”, Kivelä sanoo.
Kotipalvelun työntekijöiden puheet ja omaisten hätä Anjan ympärivuorokautisen hoitopaikan puolesta jäivät järjestelmässä vastakaiutta. Moni muukin suomalainen kokee, että hoitopaikkaa on vanhukselle vaikea saada.
Sen Kivelä tietää omastakin kokemuksesta.
”Vanhempani eivät pärjänneet enää keskenään maalaistalossa. Isälleni tuli muistisairaus, ja äiti joutui sairauden vuoksi pyörätuoliin. Heille ei meinannut löytyä hoitopaikkaa, ja minä ihan huusin ja reuhasin puhelimessa kunnan vanhustenhoidosta vastaavalle ihmiselle.”
Vasta kun Kivelä uhkasi mennä julkisuuteen puhumaan kyseisen kunnan vanhustenhoidosta, hoitopaikka vanhemmille järjestyi.
Kivelä korostaa, ettei syytä Suomen vanhusten tilanteesta hoitajia eikä omaisia, vaan kuntia ja poliittista päätöksentekoa.
”Vika löytyy niistä virkamiehistä, jotka näistä asioista päättävät.”
Toivo hiipuu
Hälytysranneke.
Se on tyynesti pöydällä Anjan muiden tavaroiden keskellä.
Neljä vuorokautta katoamisen jälkeen Anjan asunnolla ovat tulleet käymään siskontytär ja siskon tyttärentytär.
Asunto on pieni, siisti tavallinen vanhuksen asunto. Seinillä on useita kissatauluja ja hyllyn päällä rivi pieniä kissapatsaita.
”Anja alkoi vanhemmiten pitää kissoista. Nuorempana ei tykännyt yhtään. Niin se ihminen voi muuttua iän myötä”, siskontytär sanoo.
Naiset esittelevät tuoreita valokuvia Anjasta. Kuvissa hän on hyvävointinen ja iloinen.
Anja Koskela on sota-ajan lapsi. Sodan lopussa hän toimi pikkulottana. Viimeisinä elinvuosina lapsuuden tapahtumat palasivat usein mieleen.
Aikuisena Anja oli kansainvälinen nainen. Hän matkusteli paljon ulkomailla, harrasti taijita ja joogaa ja työskenteli eläkeikään saakka Helsingin kaupungin palveluksessa röntgenhoitajana.
”Anja sanoi aikoinaan, että hänestä ei sitten vanhana tarvitse huolehtia. Että hän on ollut kaupungilla töissä, joten kaupunki kyllä huolehtii hänestä.”
Joulukuussa Anja oli muutaman viikon hoitojaksolla Kustaankartanon palvelukeskuksessa. Sieltä hänet lähetettiin jälleen kotiin, koska hänen katsottiin pärjäävän kotiavun varassa.
”Anjan ulkonäkö on reipas. Ja kun hän syö itse ja liikkuu itse, hän näyttää hyväkuntoiselta. Mutta muistin kunto ei näy ulospäin.”
Siskontyttärentytär purkaa pettymystään suomalaiseen vanhustenhoitojärjestelmään. Hoitopaikka tuntuu liian monen ihmisen kohdalla olevan käsittämättömän ison kiven takana.
Sukulaisnaiset eivät jaksa enää elätellä suuria toiveita Anjan löytymisestä elävänä.
Toivotonta etsintää
Kun poliisi viimein sai tiedotteensa leviämään julkisuuteen, tuli kansalaisilta muutamia havaintoja Anjan tuntomerkkeihin sopivista naisista kantakaupungin alueelta. Eräs henkilö epäili nähneensä Anjan nousevan raitiovaunu seitsemään, toinen puolestaan uskoi vanhuksen istuskelleen keskustassa bussipysäkillä.
Omaisten toivo ehti hitusen verran nousta.
Poliisi kävi tarkistamassa kaikki vihjeet. Kävi ilmi, että kyseessä ei ole Anja.
Vanhuksen tutuin reitti kulki muutaman sadan metrin matkan lähikauppaan ja takaisin. Reitiltä poikkeaa kuusimetsikköön muutama sivupolku.
Tallaan kuvaajan kanssa eteenpäin, ehkä Anjakin olisi voinut kävellä tänne. Elävänä 84-vuotiasta naista täältä ulkoa ei tietenkään enää voisi löytää, sillä mittari näyttää kahdeksantoista asteen pakkasta.
Metsikköpoluilla näkyy useampia jalanjälkiä risteilemässä sinne tänne. On mahdotonta sanoa, voisivatko jotkut niistä olla Anjan.
Metsän takaa paljastuu lumenkaatopaikka ja koirapuisto. Niiden takana kulkee Tuusulanväylä. Autojen virta aiheuttaa vaimean melukohinan, muutoin on hiljaista.
Kiertelemme kerrostalojen takapihoja. Ilmassa leijailee muutamia hentoisia lumihiutaleita. Ajatus siitä, että täältä voisi löytyä ruumis, tuntuu epätodelliselta ja pysäyttävältä. Mielikuva ei sovi lainkaan uinuvantuntuiseen pihapiiriin.
Kuljemme vielä reitin Anjan vanhalle työpaikalle. Siellä Anja oli joulukuussa myös lyhyellä hoitojaksolla. Matkaa on noin kilometri, kahden bussipysäkin välin verran.
Anja löytyy
Olemme tietämättämme ohittaneet Anjan löytöpaikan vain noin sadan metrin päästä.
Seuraavana päivänä, loppiaisena omaiset saavat tietää Anjan löytymisestä. Tieto ei tule poliisilta tai muista viranomaislähteistä, vaan netin uutisvirrasta. Anja on löytynyt menehtyneenä kotinsa lähistöltä metsikössä sijaitsevasta rinteestä lumipeitteen alta.
Kadonneen etsintä -niminen vapaaehtoinen etsintäpartio löysi Anjan noin tunnin etsintöjen jälkeen. Se on ihmeellisen nopea suoritus, kun poliisi ei onnistunut tehtävässä edes useassa päivässä.
”Se ihmetyttää minuakin. Ja kun ajattelee, että on kovat pakkaset ja henkilö on muistisairas vanhus, niin liian pitkä viive on ollut. Tämmöistä ei saisi päästä tapahtumaan”, sanoo Kadonneen etsintä -ryhmän toiminnanjohtaja Jarkko Hyöppönen.
Omaiset olivat kysyneet poliisilta useaan otteeseen, mitä he voisivat tehdä Anjan etsintöjä edistääkseen. Poliisi ei ollut maininnut Kadonneen etsintä -vapaaehtoisryhmästä.
”Poliisi tietää kyllä ryhmästämme. En tiedä miksi he eivät ole kertoneet meistä omaisille. Meillä olisi ollut laittaa koirakin etsintään. Se olisi hyvinkin mahdollisesti saanut vainun kadonneesta ja löytänyt hänet, etenkin kun kadonnut oli niin lähellä kotiaan.”
Vapaaehtoisista koostuva ryhmä on perustettu syksyllä 2015. Lyhyestä historiastaan huolimatta Kadonneen etsintä on ehtinyt todistaa taitonsa jo useaan kertaan. Ryhmäläiset ovat osallistuneet etsintöihin muun muassa Janakkalassa, Espoossa ja Pohjois-Karjalassa sijaitsevan Höytiäisen järvellä.
Herää kysymys, kokeeko poliisi ryhmän kilpailijanaan.
”Toivottavasti ei. Kun on kyse hengenpelastustoiminnasta, ei missään nimessä pitäisi kokea kilpailuna. Etusijalla on kadonneen löytäminen ja siihen pitäisi laittaa kaikki saatavilla oleva apu.”
Systeemissä aukkoja
Mitä Anjan kohtalo siis opetti?
Ainakin sen, että etsinnän nopea ja tehokas aloittaminen on ratkaisevaa.
Se myös osoitti, että huolenpitojärjestelmässä on aukkoja. Esimerkiksi järjestelmään ei kuulu kameraa, josta Palmialla voitaisiin todentaa asiakkaan todellinen olinpaikka.
Se vahvisti taas kerran, että jälkeenpäin tapahtuneelle saadaan selityksiä.
Palmian yksikönjohtajan Riitta Karvisen mukaan Anja Koskelan viimeiseksi jäänyt ovenavaus sai Palmian kysymään, missä asiakas on.
”Siinä on tilanne, että on tullut hälytys ja asiakas on kuitannut, että hän on kotona, ja ovi on kiinni. Jos asiakas sanoo meille näin, niin totta kai me luotamme siihen. Mutta jos ovi onkin jäänyt auki, niin silloin hälytys ei toimi ja ovesta voi lähteä uudemman kerran. Mikään järjestelmähän ei ole aukoton.”
Muistisairaan vanhuksen ja Palmian välinen yöllinen keskustelu on Karvisen mukaan tallentunut nauhalle.
”Kaupunki tutkii tämäntyyppiset asiat aina tarkkaan. Meillä on nauhat kaikista puheluista, ja jos omainen haluaa tulla ne kuuntelemaan, niin tietenkin saa tulla. Poliisille nauhat luovutetaan myös. Sillä lailla meidän toimintamme on hyvin läpinäkyvää.”
Tilanne kriisiytyy
Anja eli pitkän ja hyvän elämän, mutta miksi sen piti päättyä näin, kysyvät omaiset.
”Kurjinta tässä on, ettei vanha ihminen saa aikanaan nukkua pois omassa sängyssään, vaan tuolla tavalla pitää kuolla kylmässä ulkona”, Anja Koskelan siskontytär huokaisee.
Väestö ikääntyy ja muistisairaudet yleistyvät.
Silti vuonna 2013 Kataisen hallitus päätti leikata 300 miljoonaa euroa vanhustenhoidosta, eikä nykyinen hallitus ole osoittanut merkkejä toisenlaisesta käytännöstä.
Sirkka-Liisa Kivelän mukaan Suomessa olisi nyt erittäin kova kiire rakentaa senioritaloja ja inhimillisiä, keveitä hoitomalleja.
”Ympärivuorokautista palveluasumista vanhuksille ei rakenneta läheskään tarpeeksi. Minä olen 90-luvulta saakka sanonut, että 2000-luvulla ollaan tilanteessa, että pelastukoon ken voi. Ja nyt siinä tilanteessa ollaan.”
Kivelän mukaan nykyisellä menolla Anja Koskela ei jää viimeiseksi ulos menehtyväksi vanhukseksi.
Mitä tehdä, jos vanhus katoaa?
Kadonneen etsintä -ryhmän toiminnanjohtaja Jarkko Hyöppönen neuvoo:
1. Huolellinen lähiympäristön etsintä on tärkein. ”Muistisairas löytyy usein läheltä. Hän saattaa useita tunteja vaikka kukkaruukkua.”
2. Pelastuspalvelua pitää vaatia mukaan. ”Viranomaisille pitää toistaa usein monta kertaa vaatimus kunnollisesta etsinnästä.”
3. Yhteydenotto Kadonneen etsintään. ”Toivottavasti mahdollisimman moni saisi tietää olemassaolostamme. Emme ota palkkaa toiminnastamme.”
4. Välitä vanhuksista etenkin pakkasella. ”Aina, jos näkee ihmisen vähissä vaatteissa, on syytä mennä ainakin kysymään, onko kaikki kunnossa. Vastauksesta voi jo päätellä, onko avuntarvetta.”