Nyt se on selvitetty: Puolustusvoimien komentaja voi metsästää vuosityöajastaan ainakin viisi viikkoa

Puolustusvoimien johto sai puhtaat paperit osallistumisestaan talouseliitin jahtimatkoihin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tarkastajien mukaan ylimpien upseerien jahtireissut olivat osin sääntöjen vastaisia, oikeusasiamiehen viraston mielestä eivät.

Puolustusvoimien johto sai puhtaat paperit osallistumisestaan talouseliitin jahtimatkoihin.
Teksti:
Ari Korvola

Vuosi sitten valtiontalouden tarkastusvirasto tutki suomalaista hallintokäytäntöä. Viime toukokuussa Seura kertoi, että 60 tutkitusta laitoksesta ja virastosta jäi ainoana kiinni Puolustusvoimien ylin johto, jonka VTV epäili metsästävän liikaa osallistuessaan yhteiskuntasuhteittensa hoitoon. Se lähetti havaintonsa eduskunnan oikeusasiamiehelle ”toimenpiteitä varten”.

Työaikana jahteihin

Vuoden aikana Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg oli selvityksen mukaan käyttänyt työaikaansa tarjottuihin sidosryhmätilaisuuksiin – käytännössä jahteihin – 25 matkapäivää eli yhteensä viisi työviikkoa. Pääesikunnan ja ilmavoimien komentajien jahtireissuja oli vastaavasti vain 10 ja ”muutama” päivä. Tilaisuuksiin on matkattu virka-autoilla ja niistä on maksettu muun muassa asianmukaiset päivärahat.

Ratkaisu

Ratkaisun tekeminen venyi parista viikosta useaan kuukauteen. Seuran saamien tietojen mukaan perusteita haettiin jopa muiden maiden vastaavista käytännöistä Nyt eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin toteaa ratkaisussaan, että saatujen selitysten mukaan Puolustusvoimien virkamiesten yhteydenpito ympäröivään yhteiskuntaan metsästämällä ei ole epätavallista tai moitittavaa. Puolustusvoimat oli lisäksi kertonut toiminnan olleen avointa: jahtijoukkoihin oli osallistunut myös median edustajia, päätoimittajia ja toimittajia.

Rajanvedot

VTV:n ylijohtaja Marjatta Kimmonen kiistää, että viraston selvityspyyntö olisi ollut turha. Hän ei myöskään usko, että päätös toisi jatkossa nykykäytäntöihin höllennyksen: ”Päätös koskee vain sitä tapausta, jota on selvitetty, ei muuta.”

Se, mikä sopii kenraalimajurille, ei välttämättä sovi majurille. Valtiovarainministeriön ohjeen mukaan vieraanvaraisuuden ja kestityksen vastaanottaminen ei sovi henkilölle, joka esimerkiksi valmistelee tai tekee hankintoja organisaatiolleen. Puolustusvoimien komentajalla ei ole katsottu olevan roolia laitoksensa hankintapäätöksissä.

X