Tekisitkö sinäkin? Tarjolla mahtavaa työtä – ilman palkkaa
Mikä saa suomalaiset tekemään palkatta työtä pakolaisten hyväksi?
Krystyna Weglowska, Jyrki Tsutsunen ja Thita Tipagon viimeistelevät kasviskastiketta kansalaistapahtuman illalliselle.
Helsingin Diakonissalaitoksen ruokalassa taitellaan lautasliinoja ja ripustetaan syksyn kellastamia vaahteranlehtiä lankaan. Joukko vapaaehtoistyöntekijöitä valmistelee tilaa illan korttelitapahtumaa varten. Vieraiksi on kutsuttu kalliolaisen naapuruston asukkaita ja vastikään Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita.
Mikä saa heidät auttamaan? Motiiveja on monia. Ihmisen voi vetää mukaan auttamishalu, ammatillinen kiinnostus tai molemmat.
Eläkkeellä oleva professori Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila on pitkän linjan aktivisti, joka oli mukana rauhanliikkeen toiminnassa jo 1970-luvulla.
”Jo silloin puhuttiin, että Eurooppaan tulee vielä paljon pakolaisia, mikäli ei ryhdytä poistamaan köyhyyttä ja vakauttamaan kriisialueita. Nyt näkyy se, että tätä haastetta ei ole otettu riittävän vakavasti. Nykytilanne on monella tavalla koskettava asia. Me joudumme kohtaamaan nämä ihmiset ja kyseenalaistamaan oman itseriittoisuutemme.”
Aalto-yliopiston johtamisen laitoksella työskennellyttä tutkijaa kiinnostaa sekin, miten vapaaehtoistyötä organisoidaan.
”Lähdin tutustumaan ihmisiin ja teen mielelläni mitä tahansa tarvitaan. Tässä joutuu hyväksymään senkin, että vapaaehtoisia on tällä hetkellä paljon ja välillä joutuu odottamaan, mitä tehdä seuraavaksi. Tulin äskettäin, enkä ole vielä tehnyt muuta kuin kiinnittänyt yhden lapun puuhun.”
Ritva Rajamäki kertoo löytäneensä tapahtuman aivan sattumalta.
”Olin hammaslääkärireissulla Kontulassa. Siellä on Diakonissalaitoksen piste ja jäin sattumalta lukemaan ilmoitustaulua. Heidän työntekijänsä tuli juttelemaan, ja siitä syntyi idea tulla tänne. Tämä on minulle ihan ensimmäinen kerta.”
Kokkina ilman palkkaa
Tomaattipohjainen kastike kiehuu liedellä, kauhan varressa on kolme kokkia. Kattilallinen päätyy osaksi korttelitapahtuman ruokalistaa.
Thaimaalainen Thita Tipagon opiskelee Diakoniaopiston valmentavan ammattikoulutuksen linjalla ja tuli keittiöhommiin opettajansa kutsusta.
”Turvapaikanhakijoiden tilanne surettaa. Monet lapset tulevat ilman vanhempiaan ja aikuiset lapsiaan ja muuta perhettään. Mieheni on suomalainen ja hänen isovanhempansa joutuivat jättämään kotinsa ja pakenemaan sodan jaloista samalla tavalla kuin nämä ihmiset, jotka nyt tulevat Suomeen.”
Puolalainen Krystyna Weglowska sai kipinän vapaaehtoistyöhön sosiaalisesta mediasta, kuten niin moni tänä päivänä.
”Ulkomaalaisten Facebook-ryhmässä kerrottiin, että Diakonissalaitoksen keittiössä kokataan kasvisruokaa kansalaistapahtumaan. Olen itse vegaani ja ajattelin, että mikä ettei.”
Kolmas naama kattilan ääressä on tv:stä tuttu. Makujen Maailma -ohjelmassaan eri ruokakulttuureita esitellyt Jyrki Tsutsunen on mukana samanlaisella nollatyösopimuksella kuin muutkin, ilman palkkaa.
”Kaverini pyysi ideoimaan, että mitä täällä voitaisiin tehdä. Raaka-aineet on saatu lahjoituksina, mutta en yhtään tiedä mistä. Menu on tänään aamulla kehitetty. Tuolla näkyy meidän aamun tuotokset,” Tsutsunen sanoo ja viittaa kädellään kohti kelmutettuja tarjoiluastioita.
”Olemme tehneet kasvispainotteista ruokaa, koska tulossa on ihmisiä eri kulttuureista, eikä lähdetä leikkimään kenenkään uskonnon kanssa.”
Jokainen voi auttaa
Naapurilieden kokeilla on ongelma. Keittiömestarina toimivan Tsutsusen pitäisi tällä kertaa tietää, mistä löytyy siivilä öljyssä paistetun valkosipulihakkeluksen valuttamiseksi.
”Niitä muovisia löytyy lavuaarien alta! Niin… tulin vapaaehtoistyöhön, koska välittäminen ja ystävällisyys eivät paljon vaadi. Katso nyt, miten tyytyväisiä ihmiset täälläkin ovat.”
Tsutsunen koki henkilökohtaisen herätyksensä vapaaehtoistyöhön reilu kuukausi sitten. Hän oli kavereineen järjestänyt korealaisteemaisen kim chi -päivän taiteilijayhteisön työhuoneella Helsingin Kalliossa.
”Ruokaa jäi paljon yli, emmekä halunneet heittää sitä roskiin. Kävimme hakemassa läheisestä pakolaiskeskuksesta porukkaa syömään. Siitä tuli ahaa-elämys, että pienestä ihmiset tulevat tyytyväiseksi. Ruoka on yhdistävä tekijä eri kulttuureissa. Ei tarvita yhteistä kieltä, toivotat vaan ihmiset tervetulleeksi.”
Tsutsunen pesee kätensä ja poistuu. Vetovuoron ottaa hänen kaverinsa Aleksi Tikander.
”Olen valmistunut kokiksi, mutta työskentelen baarimikkona ja teen kokin hommia keikkaluonteisesti. Haluan pitää ammattitaitoani yllä ja se oli tärkein syy tulla tänne. Aikaisemmin olen tehnyt vapaaehtoistyötä vertaisohjaajana nuorisotalolla.”
Kipeitä muistoja
Kirsti Aaltosen tie vapaaehtoistyön pariin johti omakohtaisten elämänkokemusten kautta.
”Seitsemän vuotta sitten isäni oli Diakonissalaitoksen sairaalassa potilaana. Tunsin entuudestaan sairaalapapin, joka kysyi, voisinko tulla osastolle lausumaan runoja. Nykyään minua pyydetään keikoille hyvin paljon, aina kahvipalkalla.”
Turvapaikanhakijoiden kohtalot ovat tuoneet mieleen muistoja omasta nuoruudesta.
”Omassa elämässänikin on joskus ollut vaikeaa. Tarvitsin silloin apua, ja olin tavallaan pakolaisena omasta kodistani. Ne tuntemukset palaavat, ja se tuska millaista oli pienen lapsen kanssa. Mutta nyt minulla on tällainen luova elämänvaihe.”
Suomalaiset heräsivät
Diakonissalaitoksen kansalaistoiminnan johtaja Laura Hakoköngäs sanoo, että vapaaehtoisille yhteistä on hyvä sydän ja järki päässä.
”He ovat viisaita ja he tietävät, missä raja kulkee. He eivät ole huolissaan mistään vaan pärjäävät pienellä valmennuksella. Heillä on hyvin kehittyneet kansalaistaidot, meidän pitää vaan osata tukea niitä.”
Vapaaehtoistyön organisoinnissa salainen ase on käytännöllisyys. Mitä konkreettisemmin voidaan kertoa, mitä tehdään, sitä parempi.
Maailmanpoliittinen tilanne ja pakolaiskriisi näkyvät myös Diakonissalaitoksen kansalaistoiminnassa, johon ilmoittautuneiden vapaehtoisten määrä on kasvanut huomattavasti.
”Suomalaiset ovat heränneet auttamaan. Osa aktivoitui, kun Välimerellä hukkui pakolaisia. Loputkin heräsivät nyt, kun turvapaikanhakijoita tulee ja he näkyvät katukuvassa.”
Hakokönkäällä on myös omakohtaista kokemusta.
”Äitini oli sotalapsi. Nykytermeillä hän olisi yksin maahan tullut alaikäinen turvapaikanhakija. Hän lähti 12-vuotiaana lähtenyt Ruotsiin, joka otti vastaan 60 000 suomalaista lasta. Nyt puhutaan siitä, onko muististamme pyyhkiytynyt se, että meitä autettiin.”
Rasismin lisääntyminen surettaa Hakoköngästä, mutta ei kosketa käytännön vapaaehtoistyötä, joka keskittyy positiiviseen tekemiseen.
”Kriittisiä ja pelokkaitakin ääniä täytyy kuunnella ja ymmärtää, ei niitä voi sulkea pois. Somessa sellaista esiintyy, mutta täällä ihmisiä kiinnostaa enemmän se, mitä halutaan tehdä – ei se mitä joku ei halua.”
Solidaarisuuden paluu
Diakonissalaitoksen 800 vapaaehtoistyöntekijän verkosto on naisvaltainen yhteisö. Miehiä on nuorten mentoreista vajaa kolmannes ja muussa työssä noin viidennes.
”Olen huomannut, että miehet ovat nyt aktivoitumassa. Vapaaehtoistyössä on ollut kukkahattutätien leima, mutta jos teemme tämän sellaiseksi, että ihmiset kiinnostuvat, niin sekin muuttuu,” Hakoköngäs sanoo.
Muutoksen on huomannut myös monitoimiaktivisti Jaakko Blomberg.
”Solidaarisuus on kasvussa ja se näkyy. Ihmiset lähtevät auttamaan turvapaikanhakijoita, koska haluavat tehdä merkityksellisiä juttuja.”
Sosiaalinen media on tehnyt koolle kutsumisesta nopeaa ja helppoa, mutta se on vain väline.
”Kaikki lähtee ihmisestä. Hyvän tekeminen tuottaa hyvän fiiliksen itsellekin.”
Blomberg näkee vapaaehtoistyön suosiossa yhtäläisyyksiä Suomen pitkään talkooperinteeseen.
”Suomalaisten yhteisöllisyys katosi kaupungistumisen myötä. Nyt se on tulossa takaisin. Uskon, että nykyinen talous- ja ympäristökriisi ajaa ihmisiä yhdessä tekemiseen ja kestävämpään kuluttamiseen”, Blomberg sanoo.
”Olemme siirtymässä kulutusyhteiskunnasta osallistumisen kulttuuriin.”