Vaatteita, jäätelöä, hajuvesiä, renkaita ja liimoja: Suomalainen sellu on potentiaalinen tulevaisuuden raaka-aine

Tehdashallissa ei näy ihmisiä töissä, vaikka koneet pyörivät melkein täysillä. Hallin sisällä on pienen kerrostalon kokoinen kuivauskone. Sen sisällä kulkee sellua yli kuuden metrin levyisenä mattona.

Koneiden jylinä tunkeutuu kuulosuojaimien läpi. Nyt ajonopeus on 215 metriä minuutissa.

Kuivauksen jälkeen sellu leikataan arkeiksi. Arkkipinot lähtevät automaattisilla kuljettimilla paalipuristimille. Pinon päälle prässätään Hugo Simbergin suunnittelema aarnikotkakuvio, joka on UPM:n logo.

Paalauslinjalta koneet kuljettavat sellua vientiin, kauas pois.

Sellun tekeminen on aina ollut siinä mielessä samanlaista, että tehtaan sisälle menee puuraaka-ainetta ja ulos pukataan sellua – paperin, kartongin ja pahvin raaka-ainetta. Nykyään koneet hoitavat suurimman osan töistä, joita työntekijät tarkkailevat valvomon näyttöpäätteiltä.

Kuusankosken, Voikkaan ja Kymin tehtailla työskenteli 20 vuotta sitten noin 3 500 UPM:n työntekijää, nyt heitä on enää 750. Tuotanto sellun osalta on samassa ajassa kaksinkertaistunut.

”Nyt me pusketaan tulevaisuutta kohti ja kasvetaan”, sanoo UPM:n Kymin johtaja Jyri Kylmälä.

Neljän viime vuoden aikana UPM on kasvattanut Kymin sellutehtaan vuosituotantokykyä 340 000 tonnilla. Nyt vuosituotanto on 870 000 tonnia.

Kymin 258 miljoonan euron investoinneilla on tuotannonlaajennuksen lisäksi parannettu tuotteiden laatua sekä tehtaiden ympäristösuoritusta ja energiatehokkuutta.

Automatiikka hoitaa sellupaalien käsittelyn ja liikuttelun. © Vessi Hämäläinen / Otavamedia

Kiinalaiset investoivat

Suomeen rakennetaan jälleen sellutehtaita, vaikka viime vuosikymmenellä niitä suljettiin.

Paperin kysyntä on hiipunut, mutta nyt sellua tarvitaan muun muassa pakkausmateriaaleja varten. Verkkokaupan kasvu on lisännyt pakkauksien tarvetta. Etenkin Aasia nielee sellua.

Äänekoskella aloitti viime vuonna toimintansa yli miljardin euron sellutehdas. Uusia tehtaita suunnitellaan muun muassa Kemiin, Kuopioon, Paltamoon ja Kemijärvelle. Rahoituksesta merkittävä osuus tulee Kiinasta.

Sellun hankkiminen Suomesta on kiinalaisille edullista, koska Suomessa puu on lähellä sellutehtaita. Lopputuotannon on taas järkevä sijaita mahdollisimman lähellä kuluttajia.

”Kiinassa elintavat länsimaistuvat, kun väestö kaupungistuu ja keskiluokkaistuu. Kulutus kasvaa valtavasti, vaurastuminen lisääntyy, minkä vuoksi puuhun perustuvien tuotteiden kysyntä kasvaa siellä”, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Riitta Hänninen sanoo.

Kuopioon sellutehdasta suunnitteleva Finnpulp ilmoitti huhtikuussa, että mukaan tulee merkittävä kiinalaissijoittaja. Kemijärvelle suunnitellun sellutehtaan takana on Boreal Bioref, jonka pääomistaja on kiinalainen Shanying. Paltamoon tehdasta kaavaillut KaiCell Fibers on taas tehnyt aie- ja yhteistyösopimuksen kiinalaisen CHTC:n kanssa.

Kiinassa on melkein 1,4 miljardia asukasta, joista suuri osa keskiluokkaistuu. Maalla on suuriin tarpeisiin nähden hyvin rajallisesti metsiä ja puuta, joten sitä on pakko tuoda muualta.

Kiinalaiset haluavat turvata ruoan ja raaka-aineiden tuotantoa investoimalla muualle maailmaan.

Ulkomailta tulleet investoinnit ovat tervetulleita, mutta jos ne ohjaavat suomalaista teollisuutta jäämään vain sellun tuottajaksi, hyöty on kyseenalainen pitkällä aikavälillä.

Sellutehtaan hermokeskus on valvomo, jossa prosessia tarkkaillaan monitoreilta. © Vessi Hämäläinen / Otavamedia

”Isot firmat ovat laiskoja”

Kun suomalainen paperiteollisuus oli vielä voimissaan, sellusta saatiin korkean jalostusarvon tuotetta, paperia. Kun paperin kysyntä on hiipunut, metsäteollisuus tuottaa vientiin matalan jalostusarvon bulkkia, sellua. Jalostusarvon nostaminen tarkoittaa sitä, että samoista raaka-aineista tehdään entistä kalliimpia tuotteita.

Puun käyttö kasvaa Pellervon taloustutkimuksen arvion mukaan 14 prosenttia vuoteen 2035 mennessä, mutta puusta jalostettujen tuotteiden arvonlisäys kasvaa samalla ajanjaksolla vain kuusi prosenttia.

Puuta käytetään siis enemmän, mutta siitä saadaan suhteellisesti vähemmän jalostusarvoa irti.

Metsäteollisuudella olisi mahdollisuus jalostaa tuotteita pitemmälle, mutta sellubuumin valossa tilanne näyttää siltä, että Suomi jämähtää kiinalaisten sellunkeittäjäksi.

Aalto-yliopiston puunjalostustekniikan professori Olli Dahl on huolestunut etenkin isojen yritysten jalostusarvon tasosta.

”Isot firmat ovat niin laiskoja, että ne eivät jaksa kehittää korkean jalostusarvon tuotantoa. Ne haluavat tehdä vain kassavirtaa ja tuottaa osakkeiden omistajille hyötyä”, Dahl sanoo.

Äänekosken tehdas ja Kuopioon suunnitteilla oleva tehdas ovat vuosituotantokapasiteetiltaan yli miljoonan tonnin sellutehtaita. Ne tekevät havusellua, josta suuri osa menee ulkomaille bulkkina.

Dahlin mielestä suunnitteilla olevilla pienemmillä tehtailla, Kemijärvellä ja Paltamolla, on sen sijaan parempi jalostusarvostrategia. Kemijärven ja Paltamon tehtaiden kapasiteetit ovat puolen miljoonan sellutonnin kieppeillä.

Kemijärven tehtaalla aletaan tehdä liukosellua, jolla on jo tavallista sellua korkeampi jalostusarvo. Lisäksi siellä on tarkoitus tehdä mikrokiteistä selluloosaa, jonka jalostusarvo on noin viisinkertainen perinteiseen selluun verrattuna.

Mikrokiteistä selluloosaa voidaan käyttää lääke-, elintarvike- ja rehuteollisuuden raaka-aineena.

”Mikrokiteisen selluloosan markkinat avautuvat, kun sen hinta asettuu järkevälle tasolle. Silloin Kemijärven tehtaan tuotanto voidaan suunnata kokonaan mikrokiteiseen selluun”, Dahl sanoo.

Paltamon tehdas on havusellutehdas, mutta siellä on tarkoitus tehdä niin sanottua Arbron-materiaalia, josta voidaan valmistaa tekstiilikuituja.

Vaikka nämä pienet tehtaat ovat suuntautuneet tekemään korkean jalostusarvon tuotteita, aluksi nekin joutuvat tuottamaan havusellua kasvaville markkinoille.

”Sieltä saadaan kassavirtaa investoinnin maksamiseen, mutta pikku hiljaa tuotantoa voidaan kääntää uusiin tuotteisiin”, Dahl sanoo.

Kymin tehtaalla selluntuotannossa syntyy ohessa merkittäviä määriä mäntyöljyä ja tärpättiä, joita hyödynnetään biotalouden tuotteisiin. © Vessi Hämäläinen / Otavamedia

Sellua suuhun

Sellu on potentiaalinen tulevaisuuden raaka-aine. Siitä voi periaatteessa tehdä hyvin monenlaisia korkean jalostusasteen tuotteita.

Japanissa on jo pitkään testattu puuhun perustuvia autojen osia. Sellusta kehitetään vaatekuituja sekä erilaisia geelejä ja saostusaineita.

”Ruokateollisuudessakin käytetään sellua elintarvikkeiden rakennetta parantamassa. Me syömme sellua tavallisessa arjessa”, Luonnonvarakeskuksen Hänninen sanoo.

”Jos muovia ruvetaan korvaamaan laajamittaisesti uusiutuvilla materiaaleilla, silloin puulla on todella isot mahdollisuudet.”

Vaikka sellun tulevaisuus voi olla hyvinkin edistyksellistä teknologiaa, tällä hetkellä uusia käyttötapoja on vain pieni murto-osa tuotannosta.

Tulevaisuudessa sellusta tehdään esimerkiksi tennareita, mekkoja, jäätelöä, hajuvesiä, renkaita ja liimoja, mutta laajamuotoista tuotantoa joudutaan odottamaan vielä tovi.

Suomessakin on yritetty kehittää erilaisia sellupohjaisia tuotteita, mutta mikään ei ole tehnyt läpimurtoa.

Kymin tehtaalle tulee päivittäin 70 junavaunullista ja 90 rekkakuormallista puuta. Tulevaisuudessa puuta tarvitaan enemmän. © Vessi Hämäläinen / Otavamedia

Puun kasvava hinta

Jos kaikki suunnitteilla olevat sellutehtaat toteutuvat, kotimaisen puuraaka-aineen riittävyys voi muodostua jopa pullonkaulaksi.

Kansallisen metsästrategian tavoitteena on nostaa runkopuun käyttö noin 72 miljoonasta kiintokuutiometristä noin 80 kiintokuutiometriin vuoteen 2025 mennessä. Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo sanoo, että tällä näkymällä tavoite on mahdollista saavuttaa.

Jos kaikki sellubuumin hankkeet toteutuvat, Suomen pitäisi nostaa hakkuumääriä vieläkin enemmän.

”Puuston määrä metsissä on nyt suurempi kuin koskaan 1900-luvun alun jälkeen. Metsien hiilivarasto ja puumäärä ovat kasvaneet”, Salo sanoo. Metsät sitovat ilmakehän merkittävintä kasvihuonekaasua, hiilidioksidia, kasvillisuuteen ja maaperään. Kun metsien hiilivarasto kasvaa, metsät voivat toimia hiilinieluna.

Salo uskoo, että hakkuumääriin liittyvä politiikka on tärkeä myös ulkomaisten sijoittajien näkökulmasta. Suomeen investointeja suunnittelevat tahot seuraavat raaka-aineen saatavuuden ja kustannuksen kehitystä ja arvioivat, onko tänne kannattava tulla.

Jos sellubuumin myötä puun kysyntä kasvaa, puun hinta nousee. Se voi tarkoittaa teollisuudelle kustannusten nousua, mikä vaikuttaa kannattavuuteen ja kustannuskilpailukykyyn.

”Voi käydä niin, että kaikki suunnitellut investoinnit eivät välttämättä toteudu”, Luonnonvarakeskuksen Hänninen pohtii. ”Toisaalta voi käydä niin että vanhaa kapasiteettia suljetaan, jotta voidaan ottaa uutta tehokkaampaa kapasiteettia käyttöön.”

Päästöjä, päästöjä

Luonnonsuojelijat vaativat 1970-luvulla, että metsäteollisuuden pitää puhdistaa jätevetensä ja ilmaan tulevat päästöt. Silloin ehdotuksia pidettiin haihatteluna, joka veisi koko metsäteollisuuden konkurssiin.

Toisin on käynyt. Metsäteollisuudella menee paremmin kuin pitkiin aikoihin, ja metsäyritykset markkinoivat päästöjen vähentämistä suurena edistysaskeleena ja korostavat ekologisia arvoja.

Uuden teknologian myötä näyttää siltä, että sellubuumista ei koidu ympäristölle ainakaan merkittävää haittaa. Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä kuitenkin huomauttaa, että tuotantomäärät ovat kasvaneet hyvin paljon. Jättimäiset sellutehtaat kuormittavat ympäristöä.

”Jos Finnpulp rakentaa Kuopioon maailman suurimman havupuusellutehtaan, on arvioitu, että sieltä tulee sulfaattipäästöjä enemmän kuin Talvivaarasta”, Hölttä sanoo. ”Tässä mielessä tilanne on kaksijakoinen. Ollaan pidemmällä puhdistuksessa, mutta tehtaiden tuotanto on kasvanut suureksi.”

Sulfaattipäästöt rehevöittävät vesistöjä ja ovat vahingollisia vesieliöille.

Luonnonsuojelijat ja metsäteollisuuden edustajat vääntävät kättä siitä, kuinka paljon hakkuita voidaan tehdä ja kuinka paljon metsiä pitäisi suojella. Metsäteollisuuden toimijat tarkkailevat ensisijaisesti puun riittävyyttä, eli puuta ei saa hakata niin paljon, että se hupenisi Suomen metsistä. Luonnonsuojelijoiden näkökulmasta taas on ensisijaisen tärkeä suojella vanhoja metsiä ja luonnon monimuotoisuutta.

Hölttä näkee selluntuotannon hyvänä puolena sen, jos sillä voidaan korvata epäekologisempia tuotteita kestävämmillä.

”On hyvä, jos pystytään vähentämään muovisaastaa meristä ja järvistä, tai voidaan tehdä sellusta vaatteita, mikä vähentäisi puuvillan kulutusta”, Hölttä sanoo. ”Mutta vaikka tehdään kuinka innovatiivisia tuotteita, niin se ei oikeuta vanhojen metsien hakkuita tai uhanalaisten lajien elinpaikkojen hakkaamista. Sitä tapahtuu meillä koko ajan.”

Kuivauskoneessa yli kuusi metriä leveä sellumatto liikkuu yli 200 metriä minuutissa. © Vessi Hämäläinen / Otavamedia

Sellubuumin hedelmät

Suomalaisen metsäteollisuuden omistuspohjassa on paljon kansainvälisten sijoittajien rahaa, joka on ensisijaisesti kiinnostunut bisneksen tuotoista, ei suomalaisista veronmaksajista. Voitoista osa valuu ulkomaille.

Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström kuitenkin korostaa, että metsäteollisuuden taloudellinen jalanjälki Suomessa on suuri.

Metsäteollisuuden Suomessa käyttämästä puuraaka-aineesta 86 prosenttia on kotimaista. Näin ollen metsänomistajat hyötyvät kasvavasta puuntarpeesta. Myös prosessin muut vaiheet, kuten metsätalous, puukorjuu ja kuljetus, työllistävät suomalaisia.

”Kun raaka-aine pitää saada kannolta tehtaalle, tehtaalta satamaan ja sieltä maailmalle, prosessin arvo jää merkittävässä määrin Suomeen”, Lindström sanoo.

Sellunkeittämisen tuotantomenetelmät ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä huimaa vauhtia. Kuten Kymin UPM:n tehtaalla, selluteollisuudessa tarvitaan entistä vähemmän väkeä ja samaan aikaan tuotantomäärät kasvavat.

Sellubuumista ei ole suureksi työllistäjäksi muuta kuin tehtaiden rakennusvaiheessa.

Selluntuotannon ympärille syntyy kuitenkin monenlaista taloudellista toimintaa. Luonnonvarakeskuksen Hännisen mukaan buumilla on suuri vaikutus etenkin aluetalouksiin ja maaseudun elinvoimaisuuteen.

Ulkomaankaupasta metsäteollisuuden osuus on noin viidennes viennistä. Kun Nokian vienti-ihme hiipui, metsäteollisuuden merkitys on kasvanut entisestään.