Valtapeli ja sidonnaisuudet estävät korvausten haun puukartelliyhtiöiltä

Kunnanjohtajalla on ongelma. Pipo on unohtunut kotiin.

Seppo Pirttikoski (kesk) harppoo virastotalon aulasta parkkipaikalle. Lakeuksien yli puhaltaa kylmä viima, mutta ulos on mentävä, yhteiskuvaan.

Ilmajoella kun ollaan, kuva halutaan ottaa metsäautotiellä puupinon edessä. Nuijasodan hengessä.

Kilpakumppani, kunnanvaltuutettu Juha Mäenpää (ps), rapistelee pakettiautonsa lattialla olevaa muovipussia.

”Mulla olis täällä IKL:n pipoja!”

”En ota!”

Mäenpää hörähtää omalle vitsilleen ja ojentaa kunnanjohtajalle salmiakkikuvioisen Jussi-pipon, samanlaisen kuin hänellä itsellään on.

Kaksintaistelun aseet on näemmä valittu.

Molemmat miehet ovat ehdolla kevään eduskuntavaaleissa. Vaaliasetelma sähköistää jo valmiiksi tulehtuneita välejä, joiden setvimiseen on tarvittu poliisin apua.

Viime marraskuussa Pirttikoski syytti julkisesti Mäenpäätä virkamiehen uhkailusta. Mäenpää vastasi tekemällä kunnanjohtajasta rikosilmoituksen.

Tänään pohjalainen pystypaini saa jatkoa. Sen ytimessä on puukauppa.

Ilmajoki ei hakenut vahingonkorvauksia koko Suomea kuohuttaneessa puukartellijutussa.

Mäenpää väittää, että Pirttikoski ajoi keskustapuolueen eliitin etua kuntalaisten kustannuksella.

Se on raskas syytös, jonka taustat on syytä kerrata ajomatkan aikana.

Kuvauspaikalle miehet lähtevät eri autoissa.

Miljardikartelli

Tästä ei tarvitse riidellä: Vuosina 1997–2004 Metsäliitto, UPM Kymmene ja Stora Enso pyörittivät Suomessa laitonta puukartellia. Markkinaoikeus langetti rikoksesta tuomiot joulukuussa 2009.

Samalla pedattiin asetelma Suomen historian suurimmalle vahingonkorvausoikeudenkäynnille. Arviolta 400 000 metsänomistajaa oli myynyt puuta kartelliyhtiöille.

Vahinkojen suuruudesta on erilaisia näkemyksiä. Metsäntutkimuslaitos Metlan arvion mukaan kartellista koitui puun myyjille yli miljardin euron tappiot.

Vuonna 2011 kartellikorvauksia haki noin 750 metsänomistajaa. Helsingin käräjäoikeus piti kuitenkin korvausvaatimuksia vanhentuneina, joten prosessi pysähtyi. Marraskuussa 2014 hovioikeus päätti, että korvauksia voi edelleen hakea. Takaraja asetettiin vuodenvaihteeseen.

Helsingin käräjäoikeuteen tulvi yli tuhat uutta korvausvaatimusta.

Kantajien joukossa on pieniä ja suuria puun myyjiä: yksityishenkilöitä, yhteisöjä, kuntia – jopa mahtava Metsähallitus, joka valvoo valtion metsiä.

Yksittäiset kunnat katsovat menettäneensä puukartellille satojatuhansia euroja.

Rahan lisäksi kyse on periaatteesta: Kuntalaisten etua on loukattu. Asia on syytä selvittää oikeudessa.

Silti harva korvausten hakemiseen oikeutettu kunta lähti käräjille.

Ilmajoki möi kartelliyhtiöille puuta 850 000 eurolla. Kunta olisi voinut vaatia noin 200 000 euron korvaukset.

Sillä rahalla voisi pyörittää kolme vuotta Ilmajoen musiikkijuhlia. Summalla voisi myös pystyttää kuntalaisten kaipaamat katuvalot Tuomikylän pimeälle tieosuudelle. Asiasta on väännetty pitkään, mutta tarvittavaa 80 000 euroa ei ole löytynyt.

Silti Ilmajoki ei lähtenyt hakemaan oikeudesta kartellikorvauksiaan.

Tositteet tuhottiin

Tammikuussa julkaistun Ilmajoki-lehden mukaan kunta on tuhonnut yli kymmenen vuotta vanhat puukaupan mittaustodistukset. Niistä olisi selvinnyt, mitä puuta kartellifirmoille oli myyty ja kuinka paljon.

Ilmajoki päätti olla hakematta kartellikorvauksia vuonna 2011. Vanhojen tositteiden katsottiin joutavan uuniin.

Ilman dokumentteja vahingon toteennäyttäminen on vaikeaa, joskaan ei mahdotonta. Osa puun myyjistä on pelastanut kadonneet paperit vaatimalla niitä suoraan kartelliyhtiöiltä.

Tähän Ilmajoki ei halunnut lähteä.

Puukaupan perustiedot olisivat selvinneet myös verottajalle lähetetyistä vuosi-ilmoituksista. Kunnanjohtaja Seppo Pirttikosken mukaan sekin tie oli tukossa.

”Asiaa tutkiessamme olemme saaneet verottajalta tiedon, että kyseisiä tietoja ei ole enää heilläkään tallessa”, Pirttikoski perusteli Ilmajoki-lehdelle.

Se on outoa. Verohallinnosta kerrotaan, että kartellikaupan vuosi-ilmoituksia on annettu kaikille niitä pyytäneille.

Lehdessä Pirttikoski esitti kolmannenkin perustelun vahingonkor- vauksista luopumiselle: ”Mahdolliset vastapuolen korvausvaatimukset ja oikeudenkäyntikulujen korvaamisetkin ajatteluttivat.”

Kolme metsäjättiä on pienelle kunnalle pelottava vastustaja.

Mutta siihenkin ongelmaan olisi ehkä ollut ratkaisu.

Metsämessu

Ilmajoen puukartellikiistan siemenet kylvettiin viime syksynä.

Suuri Savotta -hankkeen nokkamies Reijo Lahtonen oli Kurikassa houkuttelemassa väkeä hakemaan kartellikorvauksia.

Juha Mäenpää meni paikalle uteliaisuuttaan. Lahtosen metsämessu iski kuin miljoona volttia.

Vielä muutama vuosi sitten Mäenpää oli ollut itse Seinäjoen koulutuskuntayhtymässä mukana päättämässä, ettei puukartellista haeta korvauksia. Nyt hän huomasi uuden mahdollisuuden.

Mäenpää soitti Seinäjoen koulutuskuntayhtymään ja löi tiedot pöytään. Korvauksia pitäisi lähteä hakemaan, ja kiireesti.

”Ja ne lähtivät.”

Moni muukin lähti.

Ilmajoen naapurikunta Seinäjoki oli tehnyt kartellivuosina puukauppaa 2,4 miljoonan euron arvosta. Käräjille lähtemistä oli kuitenkin pidetty liian riskialttiina.

Suuri Savotta sai seinäjokelaiset ajattelemaan uudestaan. Hanke takasi, että oikeudenkäyntikulut maksaisivat Seinäjoelle kiinteät 17 000 euroa. Kunnan vahingonkorvausvaatimus puolestaan nousi satoihin tuhansiin.

Ilmajoen kunnanhallituksessa istuva Mäenpää vaati, että Ilmajoki seuraisi naapurikunnan esimerkkiä ja hakisi korvauksia Suuri Savotta -hankkeen kautta.

Kunnanjohtaja ei kuitenkaan suostunut nostamaan asiaa kunnanhallituksen esityslistalle.

Etujärjestöjen verkko

Juha Mäenpään kotona on mappi, joka oli täynnä kartellin vahingonkorvauksiin liittyvää viestittelyä. Mapin kanteen on kirjoitettu yksi sana: ETUJÄRJESTÖRIIPPUVUUS.

”Kaikessa tuntuu olevan kyse siitä. Keskustan jäsenet ovat mukana myös Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitossa MTK:ssa, Metsäliitossa ja metsänhoitoyhdistyksessä”, Mäenpää sanoo.

”En olisi pitänyt pahana, jos Ilmajoella olisi äänestyksen jälkeen päätetty olla hakematta korvauksia. Mutta se, ettei asiaa koskaan edes käsitelty, on sairasta”, Mäenpää lataa.

Ajatus olisi helppo leimata kateellisen panetteluksi. Juuri tällaista puhettahan keskustan kilpailijalta sopii odottaa.

Kysymys etujärjestöriippuvuudesta on kuitenkin oikeutettu.

Ilmajoki sijaitsee syvällä Kepulandian sydämessä. Täällä melkein jokainen vastaantulija on kartellista tuomitun Metsäliiton jäsen. Pirttikoski ja Mäenpää kuuluvat siihen itsekin.

Metsäliitto ei ole mikä tahansa puunostaja, vaan osuuskunta, jonka omistavat 130 000 suomalaista metsänomistajaa. Jäsenyys periytyy isältä pojalle. Moni myy puuta ”omalle liitolle” ilman kilpailutusta.

Kartellin paljastuminen on ollut Metsäliiton jäsenille kiusallinen kysymys. Vanha ystäväkö vihollinen? Sitä ei haluaisi uskoa todeksi. On helpompi vaieta.

Entä MTK? On selvä, että Ilmajoen kaltaisessa maatalouspitäjässä sen ääni kuuluu. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja (ja Seppo Pirttikosken eduskuntavaalien kampanjapäällikkö) Timo Kankaanpää on istunut MTK:n valtakunnallisessa johtokunnassa, kun korvausasiaa on mietitty.

Pirttikoski on itsekin MTK:n miehiä. Kunnanjohtajan tehtävien ohessa hänellä on Perhossa 60 hehtaaria metsää ja 70 naudan karjatila.

MTK oli puukartellin aktiivinen osapuoli.

Siitä on olemassa paljon todistusaineistoa.

Puutupon perillinen

Puukartellin paljastuttua vuonna 2004 Kilpailuvirasto keräsi kaksi vuotta tietoa sen toiminnasta. Matkan varrella kuultiin monia avaintodistajia. Yksi heistä oli Metsäliiton ex-varatoimitusjohtaja Harri Lallukka, joka toimi 1995–1999 puunhankinnasta vastaavana metsäpäällikkönä.

Lallukan mukaan Metsäliiton tehtävä hintaodotusneuvotteluissa oli toimia tiedonvälittäjänä MTK:n, Stora Enson ja UPM:n välillä.

Viestin vieminen oli helppoa. Metsäliiton pääjohtaja, vuorineuvos Antti Oksanen, istui samaan aikaan MTK:n metsäjohtokunnassa.

Johtajien tiivistä sisäpiiriä kutsuttiin vanhempainneuvostoksi.

”Lallukka kävi keskusteluja kilpailijoiden kanssa, koska Esa Härmälä (MTK:n puheenjohtaja) tai Ahti Huovinen MTK:sta olivat häntä pyytäneet tai koska oli saanut Antti Oksaselta käskyn käydä keskusteluja”, Kilpailuviraston esityksessä todetaan.

Puukartellin taustalla vaikutti siis MTK:n tahto ajaa metsänomistajille keskitettyä hintaratkaisua. Se oli ollut maan tapa vuosikymmenien ajan.

Niin markkinat pidettiin vakaina ja teollisuuden pyörät pyörimässä. Kartellia kutsuttiin puutupoksi ja siihen osallistuivat sekä myyjät että ostajat.

Hinnoista sopimisen perinteen katkaisi vuonna 1993 Kilpailuviraston aloitteesta säädetty kilpailulaki. Se teki puutuposta lainsuojattoman, ja Kilpailuviraston ylijohtajasta Matti Purasjoesta koko metsäalan yhteisen vihollisen.

”On perhana romuttamassa puukaupan pitkää perinnettä”, Metsäliiton järjestöjohtaja, metsäneuvos Jaakko Punkari kuvailee protestimielialaa paperiteollisuuden historiaa käsittelevässä Paperin painajainen (Siltala) -tietokirjassa.

Tyytyväinen myyjä

Nyt on kunnanjohtajan vuoro puhua.

Seppo Pirttikosken mukaan puukartellin korvausasian ydinkysymys on, mikä oli puun oikea hinta kartellivuosina.

”Voisin hihasta ravistaa, mutta onko se oikea tapa käydä oikeutta?” hän kysyy.

Helsingin käräjäoikeuteen on kuitenkin jätetty noin 1 800 korvausvaatimusta, joissa tätä asiaa pyritään määrittämään?

”Korostan, että aikanaan on sovittu puun hinta. Myyjä on ollut siihen tyytyväinen, oli kartelli tai ei.”

Ja on edelleen tyytyväinen?

”Ollaan tai ei. Oleellinen kysymys on, ettei meillä ole sellaisia paperidokumentteja, joilla voisi oikeutta käydä. Koin ja koimme, että menestymisen mahdollisuus on olematon.”

Kuka tähän tulokseen tuli? Asiaa ei käsitelty Ilmajoen kunnanhallituksessa.

”Ei niin. Mutta asia on ollut sen verran kiinnostava, että sitä on käsitelty alustavasti työryhmässä, jossa oli kunnanhallituksen jäseniä ja puheenjohtajistoa. Kutsu lähti kaikille kunnanhallituksen jäsenille. Siinä kokoonpanossa päädyttiin sille kannalle, että tätä asiaa ei lähdetä viemään eteenpäin. Yhdyin tähän kantaan”, Pirttikoski sanoo.

Sitten hän kertoo jotain hyvin kummallista.

Juha Mäenpää oli mukana työryhmässä.

Taistelevat pipot

Autot rullaavat metsätien varteen.

Miehet riisuvat takkinsa.

Mäenpää asettuu puupinon eteen vasemmalle, Pirttikoski oikealle.

Ruutupaidoissaan ja Jussi-pipoissaan he ovat kuin kaksi marjaa.

Tai ukkometsoa.

Nyt selvitetään tämä sotku.

Navetta-info

”Uskomatonta! Täyttä palturia!” Juha Mäenpää kiehuu.

Koko joulukuun hän kirjelmöi kunnanhallituksen jäsenille kartellikor- vauksien hakemisesta.

”En tiedä olleeni mukana missään työryhmässä.”

Pirttikosken mukaan kunnanhallituksen jäsenet kutsuttiin Lähinavetta-infoon 18. joulukuuta.

”Infon jälkeen osa porukasta jäi keskustelemaan kartellikorvauksista. Hallituksen puheenjohtaja totesi, ettei korvauksia kannata lähteä hakemaan. Ja Juha, sinä olit siellä mukana”, kunnanjohtaja sanoo.

”Ei! Pitää varmaan kysyä muilta, muistavatko he olleensa tällaisessa työryhmässä”, Mäenpää huudahtaa.

”No, työryhmä on väärä nimi. Hallituksen jäsenet kutsuttiin tällaiseen briiffaukseen. Se oli puolen päivän aikaan. Töiden takia siihen pääsi pieni osa”, Pirttikoski kertoo.

”Moni hallituksen jäsen kyseli minulta myöhemmin, koska tästä asiasta äänestetään. Miksi siitä ei äänestetty?” Mäenpää haluaa tietää.

”Tämä asia ei ylittänyt valmistelukynnystä.”

”Monessa muussa kunnassa ylitti.”

”Mutta sillä tavalla se vakavasti otettiin, että sitä käsiteltiin vapaamuotoisesti Lähinavetta-infon jälkeen”, Pirttikoski sanoo.

Myöhemmin Pirttikoski lähettää lyhytsanaisen kokousmuistion, jonka mukaan vain kolme kunnanhallituksen jäsentä oli paikalla, kun kartellikor- vauksista puhuttiin. Mäenpään lisäksi eräs kokoomuslainen paikallaolija tarvitsee muistinvirkistystä ennen kuin tajuaa olleensa läsnä koko tilaisuudessa.

Mitään virallista päätöstä ei tehty, eikä Suuri Savotta -vaihtoehdosta keskusteltu.

”Demokraattinen valmistelu siinä on kuitenkin ollut”, kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski sanoo.

Katoamistemppu

Päättäjä ei saa osallistua päätöksentekoon asiassa, jossa hänellä on kaksoisrooli. Tuhannen taalan kysymys kuuluu, voiko Metsäliittoa tai MTK:ta lähellä oleva kunnallispoliitikko päättää siitä, hakeeko kunta korvauksia puukartellista.

”Kyllä voi”, Kuntaliiton johtava lakimies Pirkka-Petri Lebedeff vastaa.

Juristin mukaan jääviys voisi koskea Metsäliiton johtotehtävissä olevia henkilöitä, mutta ei rivijäseniä.

MTK:ta jääviys ei koske, sillä sitä ei koskaan tuomittu puukartellista. Juridisesti se ei olisi ollut mahdollistakaan, sillä MTK ei ole elinkeinonharjoittaja.

”MTK ei ollut kartellin osapuoli”, Lebedeff muistuttaa.

Pukki kaalimaan vartijana

Jotkut tuomittujen metsäyhtiöiden konkarit pitävät kartellioikeudenkäyntiä absurdina näytelmänä.

”Ostajia syytetään hinnan vääristelystä, vaikka myyjät ja ostajat toimivat kaikki yhdessä”, eräs pitkän linjan puunostaja purnaa.

Absurdi näytelmä saa yhä uusia kierroksia.

Viime syksynä MTK:n ex-puheenjohtaja Esa Härmälä nimitettiin Metsähallituksen pääjohtajaksi. Uudessa työssään Härmälä hakee Metsähallitukselle 159 miljoonan euron korvauksia puukartellista, jonka taustalla hän itse toimi.

Eikä Härmälän ole edes tarvinnut kommentoida puukartelliasiaa julkisuudessa.

”Kuulostaa perin suomalaiselta ja banaanitasavallalta. Sama henkilö voi järjestellä kartellia ja hakea sieltä vahingonkorvauksia”, Kilpailuviraston entinen ylijohtaja Matti Purasjoki naurahtaa.

”Kun ei ole juridista vastuuta, ei ole myöskään moraalista vastuuta.”

Purasjoki epäilee, että kartellin perintö elää yhä kunnissa.

”MTK:n kannalta kartellioikeudenkäynti on huono juttu. Ja Suomessa on lukematon määrä kuntia, joissa MTK:lla on mahdollisuus vaikuttaa. Osa niistä on ehkä jättänyt lähtemättä mukaan vahingonkorvausoikeudenkäyntiin. On selvä, että siellä kunnissa se poliittinen painostus ja MTK-painostus on tapahtunut. Siellä on haluttu, että tämä into periä vahingonkorvauksia dempataan alas.”

Pimeä tie

Kartellikorvauksia on hakenut noin 40 kuntaa. Helsingin käräjäoikeus ei osaa sanoa tarkkaa lukua, koska tammikuussa jätettyjen uusien hakemusten käsittely on vielä kesken.

Luku oli yhtä vaatimaton myös vuonna 2009 tuomitun asfalttikartellin kohdalla. Saamattomuuteen on monta hyvää syytä.

Oikeudenkäynnillä on kustannuksia, lopputulos on epävarma ja sitä saa odottaa vuosia.

Raadollisempi selitys on, että vaikenemalla kunnat myöntävät tienneensä kartellista.

Sillä perusteella käräjäoikeus hylkäsi valtion korvausvaatimukset asfalttikartellissa. Oikeus katsoi valtion olleen tietoinen kartellista ja siten hyväksyneen sen toiminnan.

Tästäkö Ilmajoellakin oli kyse? Tiesikö MTK:ta lähellä oleva kunta koko ajan tekevänsä puukauppaa kartellin kanssa?

Seppo Pirttikoski kuuntelee teorian.

”Noin voi ajatella.”

”Ilman muuta tämän saa näyttämään ulospäin salailulta ja tarkoituksenmukaiselta. Mutta sellaista ei ole ollut. Tässä on toimittu parhaan osaamisen ja näkemyksen mukaan. Käsittääkseni tässä ei ole mitään lain rikkomusta sattunut”, kunnanjohtaja vakuuttaa.

Oli syy mikä hyvänsä, kuntien haluttomuus lähteä kartellikäräjille ei anna mairittelevaa kuvaa kansalaisen oikeusturvasta.

Passiivisuuden voi tulkita heikkoudeksi. Se viestii: ”Meitä voi huijata, emmekä aio viedä asiaa oikeuteen.”

Se voi kannustaa uusien kartellien perustamiseen.

Kyyninen maakuntien mies näkee kuitenkin asian toisin: Pienellä maalaispaikkakunnalla ei tarvita tuomaria, jotta asiat saadaan selvitettyä. Kavereiden kesken hinnasta voi aina sopia.

Katuvalot voivat odottaa. Kuntalaiset ovat tottuneet liikkumaan pimeässä.