Jääkiekon valmennus uudistui ja vanhan liiton ärjyluotsit väistyivät - Valmentaja Tommi Niemelä lajista: ”Me ollaan pelaajia varten, ei toisinpäin”
Monia jääkiekkojoukkueita luotsataan yhä tyylillä, joita ei kaikilla työpaikoilla suvaittaisi. Silti johtaminen muuttuu kaukalossakin koko ajan paremmaksi – ja tuloksia etsitään nyt tavoilla, joille vanhan liiton ärjyjävalmentajat olisivat ennen hymähdelleet.
Tommi Niemelän mielestä Suomella ei ole varaa kohdella ketään pelaajaa huonosti.
Naisten kiekkomaajoukkue oli ennen Pekingin olympialaisia ja niiden aikana ykkösuutinen lähes joka urheilumediassa, mutta ei tavalla, jota jääkiekon lajiyhteisö olisi toivonut.
Päävalmentaja Pasi Mustosen ja maalivahti Noora Rädyn pitkään jatkunut nokittelu päättyi tilanteeseen, jossa Mustonen jätti maailman parhaisiin torjujiin kuuluvan Rädyn ulos Naisleijonista.
Tämä ei olisi ollut tavatonta: valmennusjohdolla on oikeus tehdä sopivaksi katsomansa valinnat. Julkinen riitely ja Mustosen ristiriitainen viestintä antoivat kuitenkin kuvan arvovaltakiistasta, jonka maksajaksi ja myrskynsilmään joutui joukkue, etenkin kisoihin valitut muut maalivahdit.
Ennen autoritaaristen ärjyluotsien laji
Naisleijonat kokosi rivinsä ja otti olympiapronssia, mutta jääkiekolla on perinteinen maine kovien ja autoritaaristen ärjyjäluotsien lajina. Yhtenä tunnetuimpana vanhan liiton miehenä voi pitää Hannu Jortikkaa, joka on niittänyt myös menestystä neljällä eri vuosikymmenellä.
Ammattiurheilussa tulos on paras todiste. Jortikka, 65, perusteli toimintamallejaan ja kurinpitoaan aiemmin sillä, että ammattilaisia tai ei, joka joukkueessa on ”lusmuja ja hölmöjä, jotka eivät tee hommia vahtimatta.”
”Seison yhä sanojeni takana, mutta se aika oli toinen. Nykypelaajat tietävät alusta asti, mitä heiltä vaaditaan ja kuinka kovaa kilpailu on. Sekin vaikuttaa, että ennen päävalmentaja vastasi apureineen koko paketista 11 kuukautta. Nyt on isot tiimit ja eriytetyt tehtävänkuvat ja pelaajille yksilölliset ohjelmat”, Hannu Jortikka sanoo.
Hannu Jortikan mekastus on osa suomalaista kiekkohistoriaa – monella veteraanipelaajalla on kokemuksia Jortikan karjaisujen kohteeksi joutumisesta. Videopätkiä näistä löytyy Youtubesta paljon. © Lehtikuva / Jussi Nukari
”Vanhan liiton malli oli normi – muusta ei tiedetty”
Pelicansin liigajoukkueen päävalmentajaa Tommi Niemelää taas voi pitää uuden valmentajapolven kasvoina. Niemelä, 38, on luotsannut Pelicansissa junioreita 6 vuotta C-nuorista A-nuoriin sekä useita nuorten ikäluokkia maajoukkuetasolla, kruununa alle 18-vuotiaiden MM-kulta vuonna 2018.
Kestohyväntuulisen oloinen Timo ”Hölö” Niemelä eroaa jo ulkoisesti kiekkokäskijän prototyypistä.
Valmentajina niin junioreissa kuin liigatasollakin on entisiä suomalaisia huippupelaajia, joiden aktiivivuodet ajoittuivat pääosin 1980–1990-luvulle. Monet heistä ovat kommentoineet, että matkaan tarttui hyvää oppia, mutta esimerkkiä siitäkin, miten ei ainakaan kannata toimia.
Niemelän peliuralle mahtuu kiertolaisuutta Italian, Hollannin ja Tanskan kaltaisissa pienissä kiekkomaissa. Maalivahdin pelipaikka tuo erilaisen vinkkelin valmennukseen, mutta roolimallit tulivat omista kokemuksista.
”Kun siirtyy pelaajasta penkin taakse, päässä on väistämättä aiempi näkemys siitä, millaista hyvä valmennus on. Mutta kyllä niitäkin juttuja oli, joita en missään tapauksessa halunnut tuoda mukana. Ihmisten kohtelu, tapa antaa palautetta ja lähestyä kehittymistä, voittamista ja häviämistä oli ennen hyvin erilainen”, Tommi Niemelä muotoilee.
”Vanhan liiton malli oli normi, muusta ei tiedetty. Mutta kun on nähnyt, millaista oloa se voi tuottaa ihmisille, normia ei halua siirtää eteenpäin.”
Myös Niemelän urheilupsykologian ja valmennuksen opinnoissa korostettiin muutoksen tarvetta ja mahdollisuutta tehdä se.
Hannu Jortikka huomauttaa, että malli kulutti pelaajien lisäksi valmentajia.
”Nykyiset pari-kolmekymppiset ovat ihan erilaisia kuin 1980–1990-luvulla. Heille eivät mene läpi samat johtamistavat. Mutta sieltä on siirtynyt eteenpäin myös hyviä asioita, kuten treenikuri, tavoitteellisuus ja joukkueeseen sitoutuminen.”
Tommi Niemelän mielestä Suomella ei ole varaa kohdella ketään pelaajaa huonosti. © Lehtikuva / Roni Rekomaa
Valmennuskulttuuri on muuttunut nopeasti
Palloilun monitaituri Riikka Sallinen (ent. Välilä, os. Nieminen) pelasi Naisleijonissa uskomattomat 30 kautta ja päätti uransa kotikisojen MM-hopeaan vuonna 2019.
Hän ei halua ottaa kantaa Pasi Mustosen ja Noora Rädyn tapaukseen, mutta myöntää, että joutui itsekin selvittelemään luotsin kulmikkaita lausuntoja ja toimia joukkueen kapteenistossa.
”Se muutos, mikä valmennuskulttuurissa on tapahtunut aika nopeaan tahtiin, ei ole helppo kaikille. Olen itsekin vanhan liiton kasvatti. Silloin asiat otti annettuina, vaikka huutaminen, käskyttäminen, vääränlainen ehdottomuus ja suoranaiset törkeydet eivät ehkä tuntuneet oikeilta”, vuonna 1973 syntynyt Sallinen muotoilee.
Tähtistatuksestaan huolimatta Sallinen tunnettiin läpi uransa tunnollisena harjoittelijana ja joukkuepelaajana, mutta etenkin amatööripohjaisessa naiskiekossa eteen tuli tilanteita, jossa kaikki eivät toimineet joukkueen edun mukaisesti.
”Joskus valmennus muistuttaa, kuka määrää ja miten toimitaan – mutta sen voi tehdä hyökkäämättä pelaajan persoonan kimppuun. Täällä Ruotsissa keskusteleva johtaminen on paljon vanhempi juttu koko yhteiskunnassa. Joskus tuskastun itsekin, että päättäkää nyt jo, mitä tehdään”, Annerstadissa asuva ja fysioterapeuttina työskentelevä Riikka Sallinen naurahtaa.
Kulttuurierot näkyvät myös Venäjän KHL:ssä
Jääkiekko ei ole maailmasta erillinen saari. Hannu Jortikka tutustui kulttuurieroihin Venäjän KHL:ssa, jossa pelaajat odottivat yhä käskyjä ja yhdensuuntaista johtamista.
”Venäjällä valmentajan vallalle ei ole mitään rajoja ja johtoporras katsoo olevansa oikeutettu sekaantumaan joka asiaan. Itse kieltäydyin vetämästä joukkueelle rangaistusluistelua matkareissujen jälkeen ja hyllyttämästä tai myymästä huippupelaajaa, joka oli riitautunut toimitusjohtajan kanssa”, Vuoden sotilaaksikin 2012 Habarovskissa Amuria valmentaessaan valittu Jortikka muistelee.
Riikka Sallinen päätti pelaajauransa MM-hopeaan 2019. Hänen mielestään valmentaja voi käyttää määräysvaltaansa myös ilman pelaajan persoonaan käymistä. Sallisen takana Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen. © Lehtikuva / Jussi Nukari
Valmentajissa on yksilöinä paljon eroja
Historiattomuus tuottaa yleensä tietämättömyyttä ja yksinkertaistuksia. Niin Jortikka, Niemelä kuin Sallinen korostavat, että yksilöissä on eroja: aina on ollut myös valmentajia, jotka tekevät toisin.
”Se on ihan paskapuhetta, että me kaikki oltiin jotain hirviöitä. Kaikkien valmentajien julkinen kuva ei liioin ihan vastannut totuutta”, Hannu Jortikka puhahtaa.
”Esimerkiksi Rindellin Harri on ihan mahtava persoona, jonka valmennus oli ihmisläheistä ja hänen tyylistään läpi hänen uransa”, Tommi Niemelä sanoo.
Rindellin ansioita ei kiistetä, mutta yhdenlainen ajankuva on sekin, että hän teki suurimman osan valmennusurastaan Ruotsissa – ja tyylikkään HIFK-herrasmiehen lempinimi Suomessa oli ”Kiva-Harri”.
Riikka Sallisella ei ole todella ikäviä kokemuksia huimalta uraltaan, mutta hän korostaa, että positiivinen, rohkaiseva ja turvallinen ilmapiiri ruokkii kehitystä.
”En tiedä ketään, miestä enkä naista, joka olisi voinut ja pelannut paremmin epäonnistumisen ja rangaistuksen pelossa. Ennen ei tasan ollut paremmin. Sitoutuminen, oma motivaatio, luottamus ja vapauden mukana tuleva vastuu auttavat saamaan ihmisistä parhaan irti. Jukka Jalosen Leijonat on antanut tässä loistavaa esimerkkiä vuosien ajan.”
Kultaluotsi Jukka Jalonen on korostanut muun muassa stressinhallintaa ja yksilöiden erojen huomioimista – näin saadaan erilaiset ihmiset pelaamaan yhteen tehokkaimmin. © Lehtikuva / Riku Laukkanen
Jääkiekon valmennus- ja toimintakulttuuri muuttuivat viime vuosikymmenen aikana
Tommi Niemelä arvioi, että valmennus- ja toimintakulttuurin muutos käynnistyi toden teolla vasta 2010-luvulla. Iso osa oli liittotason linjanmuutoksella, jonka arkkitehtinä pidetään yleisesti Erkka Westerlundia, mutta pelkkä ylhäältä alaspäin kaadettu oppi ei olisi riittänyt.
”Kyllä ongelmatilanteita ennenkin selvitettiin puhumalla, mutta ymmärrys siitä, että tiettyjen tekemisten tapojen täytyy muuttua, tuli ajan kanssa ja ihan käytännön syistä. Esimerkiksi pelaajien pitäminen ’koirankopissa’ on paitsi kaikille vahingollista myös hölmöä ja kallista”, Hannu Jortikka sanoo.
”Lähtökohta on, että me ollaan pelaajia varten, ei toisinpäin. Auktoriteetti pitää olla, mutta kun pelaajat tajuavat, että valmennus pyrkii auttamaan heitä eteenpäin, kurinpito-ongelmia ei juuri esiinny”, Tommi Niemelä vahvistaa.
Jääkiekkokulttuuriin kasvetaan sisään ja sosiaalistutaan voimakkaasti. Etenkin nuorena yhteisö on voimavara, mutta se voi myös ahdistaa, mikäli normit ja ryhmäpaine eivät salli erilaisuutta.
Tästä ovat julkisesti kertoneet uransa vain 27-vuotiaana motivaatio-ongelmiin lopettanut, lähes 300 liigaottelun Topi Nättinen sekä homoseksuaalisuutensa salannut ex-kiekkoilija Janne Puhakka. Jälkimmäiseltä ilmestyi juuri yhdessä kiekkotoimittaja Risto Pakarisen kanssa kirjoitettu Ulos kopista (Johnny Kniga).
Ihmislähtöinen valmennus ei tarkoita lepsuilua
Takavuosina hierarkia oli voimissaan myös joukkueen sisällä. Vanhempien pelaajien sana oli laki, tähdiltä siedettiin lähes millaista käytöstä tahansa, ja osa tulokasrituaaleista näyttää lähinnä simputukselta.
”Nuorten pitää kunnioittaa vanhempien pelaajien saavutuksia, mutta fiksulla esimerkillä on paljon parempi voima. Jos konkarit tekevät kaiken täysillä, harvoin muut kehtaavat luistaa”, Tommi Niemelä sanoo.
Vaikein vaihe junioreissa osuu etenkin pojilla murrosiän tuiskeisiin 15–18-vuotiaana, jolloin vaatimustaso nousee ja osa putoaa pois. Kun ennen häiriökäyttäytymistä joko katsottiin läpi sormien tai siitä rangaistiin sanktioilla, ulos heittämisellä tai jopa väkivallalla, nyt pyritään selvittämään syyt ja etsimään ratkaisuja.
Tunnetuin esimerkki kasvukivuista lienee NHL-tähti Patrik Laine, joka on itse myöntänyt olleensa murrosiässä ”kusipää” ja vaarassa pilata uransa ennen kuin se todella alkoikaan.
Tommi Niemelä muistuttaa, että ihmislähtöinen valmennus ei tarkoita lepsuilua.
”Pitää osata olla kova, mutta niin, ettei siinä hyökätä ihmistä vastaan. Ongelmatilanteissa muistutan nuorta yleensä yhteisistä keskusteluista: sanoit, että unelmasi on päästä NHL:ään. Jos et ole valehdellut minulle, tuo ei vie sinua sinne – ja tämä koko homma loppuu vuoden-parin päästä, jos perseily ei lopu.”
”Nykynuoret ovat keskimäärin paljon fiksumpia, valveutuneempia ja omaavat enemmän tietoa maailmasta. Virheitä saa tehdä ja hölmöilläkin, kun se pysyy tietyissä raameissa. Joskus raja tulee vastaan, mutta häiriökäyttäytymisen taustalta löytyy yleensä isompia perheongelmia: alkoholismia, erotilanteita, työttömyyttä, vakavaa sairautta ja muuta, josta nuori ei pysty puhumaan. Silloin tarvitaan usein ulkopuolista tukea.”
Kulttuuri alkoi muuttua Erkka Westerlundin aikana kannustavammaksi. © Lehtikuva / Martti Kainulainen
Ei hinnalla millä hyvänsä
Tulos tai ulos -periaate on ammattiurheilun pohja, eikä se muutu. Mutta tavat, joilla paras tulos voidaan saavuttaa, nähdään nyt kiekossakin eri tavoin.
”Vanhojen tapojen haitat ymmärrettiin hyötyjä suuremmiksi. Suomella ei ole varaa antaa tasoitusta isomman massan kiekkomaille hajottamalla ihmisiä fyysisesti ja henkisesti ja ajamalla heitä pois lajista. Yksi iso muutos on se, että asioista uskalletaan puhua. Ja pahakin sana on välittämistä, jos se sanotaan oikein”, Tommi Niemelä korostaa.
Hannu Jortikan valmennus aiheutti lukemattomia tarinoita – osa tosia, osa väritettyjä. Yksi tunnetuimmista on Jokeri-aikojen videoklippi, jossa tuohtunut luotsi kommentoi kameralle puolustaja Arto Tukion suoritusta ja ”varaluistimen varaluistimia, tuus ny Tukio itte selittään”.
Oliko oman pelaajan nolaaminen median edessä todellakin psykologisesti viisasta?
”No ei ollut, ei. Tilanteet tulevat nopeasti ja tunnekierrokset käyvät korkealla, mutta monta asiaa olisi voinut jättää tekemättä ja sanomatta. Tuo on niistä yksi.”
”Likapyykki pestään kopissa” on yksi ikiaikainen joukkueurheilun periaate, jossa on hyvät ja huonot puolensa. Kaikki haastateltavat korostavat luottamuksen merkitystä ja sitä, että laillisuuden rajoissa pysyvät ongelmat pitää ensin pyrkiä selvittämään omalla porukalla.
”Joukkueen sisällä selvitetään vaikeatkin asiat. Mutta sitten on sellaista, joka on tärkeää viedä heti eteenpäin ja nostaa esiin mediankin taholta, kuten seksuaalinen häirintä ja mahdolliset muut väärinkäytökset”, Riikka Sallinen painottaa.
Pelikavereita logosta riippumatta
Jääkiekko on laji, josta on vaikeaa eikä edes tarkoituksenmukaista tehdä täysin ”sisäsiistiä”. Kamppailuelementti, vaatimustaso ja keskinäinen huumori ovat asioita, jotka eivät edellytä nujertamista tai tahallista loukkaamista.
”Pyritään voittamaan, kilpaillaan fyysisessä lajissa toista vastaan. Omien puolta pidetään, omia ei anneta kohdella kaltoin, mutta ei käytetä mitä tahansa keinoja. Kun peli päättyy, jäällä läpi ottelun vääntäneet tyypit voivat istua kaulakkain naureskelemassa, koska he ovat kavereita. Tämä puoli jää suurelta yleisöltä pimentoon”, Tommi Niemelä korostaa.
”Auktoriteettiasema on, mutta silti johdetaan samalta tasolta. Yritetään saada toiset kasvamaan paremmiksi. Jokainen johtaa yhä omalla tyylillään, mutta tietyt takavuosien temput ja työkalut eivät mene enää pelaajille läpi – ja ne tulisivat myös julkisuuteen tavalla tai toisella.”
Ja se ei ole huono asia, koska osa likapyykistä ei ole koskaan puhdistunut kopissa.