Onko suomalaisista yritysjohtajista mihinkään?

Talouselämän kykyjenetsijä, headhunter, otti yhteyttä suomalaiseen yritysjohtajaan.

Toimeksiantaja etsii kansainväliseen, tunnettuun suuryritykseen toimitusjohtajaa – CEO:ta – kiinnostaisiko? Palkka ja edut ovat tietysti moninkertaiset suomalaiseen tasoon nähden, lisäksi ansioita nostavat varsinkin optiot ja bonukset, joille ei juuri kattoa näy. Tarjous esitettiin siksi, että Suomessa tunnetusti on taitavia ja huippulahjakkaita kansainvälisen tason yritysjohtajia.

Totta vai tarua?

Kertomus on totta ainakin siltä osin, että siihen on uskottu ja se on hyväksytty. Kansallinen aivovuoto eli suomalaisjohtajien joukkopako on haluttu padota sitouttamalla heidät kunnon palkoilla Suomeen.

Kuinka hyvin siinä on onnistuttu? Moniko lähti ja keitä Suomesta maail malle karanneet superjohtajat ovat?

”Rajat auki”

1990-luvun lopulla Suomenkin talouselämään rantautuneet optiot synnyttivät perusteluikseen ulkomaalaiskortin.

Vuonna 2002 metsäyhtiö Stora Enson hallituksen puheenjohtaja Claes Dahlbäck kertoi Talouselämä-lehdessä:

”Kilpailu johtajista on kansainvälistä. Stora Enson palkkiokomitea tarkkailee kilpailijoiden palkkatasoa jatkuvasti.”

Palkkataso on seurausta kilpailusta. Valtioneuvoston kanslian vuonna 2009 teettämä selvitys Kilpailu parhaista osaajista kertoo:

”Johdon rekrytoinnissa kilpailu on vapaata sekä Suomessa että kansainvälisillä markkinoilla, mikä vaikuttaa palkitsemisen vaatimustasoon.”

Ylimmän johdon palkitsemisia räätälöivän Alexander Group Oy:n Yrjö Kopra kertoi asian kansanomaisesti Yle TV1:n Ykkösdokumentti-haastattelussa 13.10.2010:

”No täähän on markkinataloutta… ja nyt meillä on rajat auki, ei ollut 60-luvulla.”

Vuonna 2009 suurten teollisuusyritystemme toimitusjohtajat tienasivat 1–2 miljoonaa euroa kannustuspalkkioineen. Huippua edusti silloin Nokian Olli-Pekka Kallasvuo, vuosi ansio 6,6 miljoonaa.

Palkkaerot suoritusportaaseen verrattuna ovat venähtäneet reilussa 20 vuodessa. Kun Neste Oy:n Jaakko Ihamuotila tienasi 1990 firman keskivertotyöntekijään verrattuna 12,5-kertaisesti, 15 vuotta myöhemmin Mikael Liliuksen ansiotulo oli jo 140-kertainen – 4,4 miljoonaa euroa.

Siitä kuilu on kasvanut. Tämän päivän rahaksi muutettuna silloisilla tuloillaan maan suurimman yrityksen Ihamuotila ei enää tänään pääsisi edes Suomen tuhannen parhaiten ansaitsevan yritysjohtajan joukkoon.

Supersuomalainen

Maailmalla menestyneiden suomalaisten huippujohtajien etsinnässä täytyy tehdä heti rajaus: suomalaisfirmat tai niiden tytäryhtiöt eivät kelpaa.

Toisekseen nyt etsitään nimenomaan kansainvälisten suuryritysten toimitusjohtajia, ei esimerkiksi niiden hallitusten puheenjohtajia.

Aluksi kannattaa muistella itse.

Suomesta maailmalle lähti Soneraa vuosina 2002–2003 toimitusjohtanut Harri Koponen. Ruotsalaisomistukseen ajautuneessa TeliaSonerassa hän oli lyhyen aikaa varatoimitusjohtaja, siirtyi pian pienehkön kuwaitilaisen telefirman vetäjäksi ja on nyttemmin palannut Suomeen – kauniisti sanottuna – aiempaa vähemmän haasteellisiin tehtäviin.

Entäs toinen: Estonian Air palkkasi kesällä 2011 toimitusjohtajakseen nuoren ja energisen suomalaisen Tero Taskilan. Ei kelpaa: firma on pelkkä narikka, ja Taskilankin pesti loppui vuosi sitten potkuihin.

Jos maallikko ei nimiä muistakaan, aina voi kysyä alan organisaatioista.

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT vastaa, että Australiassa asuva Heikki Savisalo on tuollainen etsitty liikkeenjohtaja. Vastaus diskataan, koska Savisalo johtaa omaa yritystään, joka sekään ei maailmanmitassa ole kovin iso.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK tarjoaa Googlen Saksan-myyntijohtajaa Petri Kokkoa, venäläisen Skolkovo-säätiön neuvonantajaa Pekka Viljakaista ja virtuaalipuhelinfirma Blykin Pekka Ala-Pietilää. Näissäkään nimissä kriteerit – toimitusjohtaja ja ulkomainen ja suuryritys – viistävät kaukaa ohi.

Keskuskauppakamari ehdottaa ja mainostaa kansainväliseksi komeetaksi Kaliforniassa pilviohjelmistoja kehittävän Eucalyptus Systemsin toimitusjohtajaa Mårten Mickosta. Nimi on lupaava, mutta yritys jälleen pieni.

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ei kyselyyn vastannut.

Insinöörikansaa

Saalis on niin nolo, että tarvitaan yliopistollista apua.

Professori Olli-Pekka Ruuskanen Tampereen yliopiston johtamiskorkea koulusta ei hänkään keksi suoralta kädeltä kysyttyjä nimiä.

”Ulkomaalaisen yrityksen johtoon nouseminen vaatii aikaa. Suomalaisia ei myöskään tunneta maailmalla liikkeenjohtaja- vaan insinöörikansana”, sanoo Ruuskanen.

Hän neuvoo kysymään vielä Ekonomiliitosta ja suomalaista vientiä tukevasta asiantuntijaverkosto Finprosta, vaikka veikkaa jo etukäteen, että tulos on laiha.

Se onkin totta.

Ekonomiliitosta vastataan, ”ettei kukaan täällä muistanut suomalaista, ei ykkös- eikä kakkosketjusta”. Finpro jätti kokonaan vastaamatta.

Jotta asia olisi täysin varma, on käytävä läpi amerikkalaisen talouslehti Fortunen tuore listaus maailman sadan suurimman yrityksen toimitusjohtajasta. Tulos on selvä, sinivalkoiset huippujohtajat loistavat poissaolollaan.

Eikä auta, vaikka otetaan listalta 400 firmaa jatkoksi: yhtäkään maailman 500 suurimmasta yrityksestä ei johda suomalainen.

Väite siitä, että suomalaisjohtajat kilpailtaisiin maailmalle, vaikuttaa liioittelulta.

Riittävä tienesti

On tietysti mahdollista, että suomalaiset huippujohtajat eivät ole lähteneet maailmalle siksi, että edut ja ansiot ovat kotimaassakin muuttuneet riittäviksi.

Jouko Karvinen on pysynyt Stora Enson – maailmanmitassa pienehkön yrityksen – johdossa noin 3 miljoonan euron vuosipalkalla. Titteliinsä ja 2,6 miljoonan euron ansioihinsa on tyytynyt myös Metsä Groupin vuorineuvos Kari Jordan, samoin Keskon toimitusjohtaja Matti Halmesmäki. Vuorineuvos kuittasi runsaat miljoona euroa vuonna 2011, mies ei ole esimerkiksi vaihtanut Keskoa Tescoksi, brittiläiseksi kauppajätiksi, maailmanlistalla sijoitus 61.

Vuorineuvos Juha Rantanen sai vuonna 2011 Outokummulta 2,3 miljoonan euron tulot ja potkut, muttei häntä vielä ole revitty kansainvälisten teräsjättien tai muidenkaan suuryritysten toimitusjohtajien töihin.

Silti samaan aikaan toistetaan väite, että Suomessa yritysjohtajilla on kansainvälisesti vertaillen hyvin alhaiset ansiot.

Eurooppalaisessa vertailussa Suomi on häntäpäässä Ruotsin, Norjan ja Slovenian kanssa, kertoi Nokian ex-toimitusjohtaja Jorma Ollila toissa keväänä Yle TV1:n Ykkösaamussa.

Jos väite pitää paikkansa, suomalaisessa yritysjohtajuudessa on joko runsas osuus pyyteettömyyttä ja isänmaallisuutta – tai laiskuutta.

Toisaalta Suomi pystyy tarjoamaan myös omia erityisiä etuja.

Yksi on tässä jo aiemmin tiuhaan vilahdellut vuorineuvoksen titteli. Yritykset ostelevat niitä innolla valtiolta toimitusjohtajilleen. Muualla maailmassa moista ei esiinny.

Virta Suomeen

Viennin sijaan Suomi onkin panostanut johtajatuontiin.

Mikael Lilius palasi Ruotsista menestyttyään siellä Wallenbergin suvun palveluksessa. Varsinainen menestys odotti kotimaassa: yhdeksässä vuodessa hän ehti ansaita valtionyhtiö Fortumissa 33 miljoonaa euroa.

Muita ulkomailla pikku tähdiksi jääneitä palaajia ovat olleet muun muassa Alman Juho Lipsanen, Ylen Lauri Kivinen, aiemmin mainittu Jouko Karvinen ja esimerkiksi nykyisin Cargotecissä työskentelevä Mika Vehviläinen.
Finnairiinhan Vehviläinen alun perin houkuteltiin 600 000 euron vuosituloilla ja tunnetulla asuntoedulla. Ulkomaiden alipäällikkötöistä on hankittu meriittiä ja noustu suomalaisten yhtiöitten

korkeimpaan johtoon.

Valtioneuvoston kanslian selvitys 2009 tulkitsee tämän tarpeeksi ottaa huomioon ”palkitsemisjärjestelmien merkitys”.

”Myös valtio-omisteisissa yhtiöissä on ylimpään johtoon valittu henkilöitä, joilla on takanaan merkittävä kansainvälinen ura ja joiden todellinen vaihtoehto on ollut jatkaa uraansa Suomen rajojen ulkopuolella.”

Tuollaisia ”merkittävää kansainvälistä uraa” luoneita pikkupomojakaan ei ole tarpeeksi.

Konkreettisin esimerkki on Nokia. Sen pelastajaksi epäonnistuneen suomalaisjohdon jälkeen keksittiin mies uudelta mantereelta. Kuten tiedetään, nyt ei ulkomaalaisuus tai rahakaan auttanut. Kolmen vuoden jälkeen Stephen Elop vei mennessään maksettuina palkkoina ja palkkioina 19 miljoonaa euroa, saman verran lähtökorvauksia sekä myötäjäisinä Microsoftille Nokian puhelintuotannon. Jäljelle jäänyttä tynkä-Nokiaa NSN:ää johtaa Intian kansalainen Rajeev Suri.

Myös valtiovalta yrittää tukea tällaista johtajatuontia. Erityisestä avainhenkilöverosta nauttii tällä hetkellä jo runsas 650 ulkomaalaista. He maksavat ansioistaan vain 35 prosentin lähdeveron.
Elopinkin tapauksessa laista oli miehelle – ja nyt vaimollekin – ilmeistä hyötyä.

Retoriikkaa

Professori Olli-Pekka Ruuskanen saa uuden puhelun.

”Globalisaatio on yritysjohtoa kansainvälistänyt vähemmän kuin mitä tässä kotimaisessa keskustelussa halutaan antaa ymmärtää. Toki kohtuullisen hyvin menestyneitä voi jossain ollakin – me emme vaan tiedä heistä – mutta se, että meillä jotenkin riistettäisiin johtajat ulkomaille, se ei pidä paikkaansa. Varsinkin kotimarkkinoilla toimivien yritysten johtajien on vaikeaa löytää työpaikkaa ulkomailta. Tämä on retoriikkaa, eikä tämä kilpailuväite luo perusteita sille, että palkat ovat korkeita., sanoo Ruuskanen.

Hyvin usein kritiikki yritysjohtajien huomattavia ansioita kohtaan torjutaan kateuskortilla. Tällöin viitataan suomalaisiin urheilijoihin, jotka ansaitsevat miljoonia yleisön kadehtimatta.

Toisin kuin yritysjohtajat monet menestyneet suomalaisurheilijat maailmalla ovat maailman huippuja. Rallihuiput tai NHL-jääkiekkoilijat ovat oman alansa eliittiä, suomalaiset F1-kuljettajat sopivat hyvinkin 500 maailman parhaimman kilpa-autoilijan joukkoon. Siinä missä Mikael Liliuksen F-sarja vuosina 2000–2009 oli kansallinen liiga, Kimi Räikkösen pelikenttä on edelleen koko maailma.

Viihdepuolella Katri Helenalle ei tule mieleenkään seurata yritysjohtajamallia ja vaatia keikastaan miljoonia vain siksi, että Madonnallekin maksetaan sellaisia summia.

Maailman huippu

Aiemmin mainitulla Fortune-lehden 500 suurimman yrityksen listalla juhlivat ymmärrettävästi amerikkalaiset firmat.

Listan ykkönen tekee kuitenkin heti poikkeuksen. Englantilais-hollantilainen Shell on liikevaihdoltaan maailman suurin, ja tunnetusti sen hallitusta johtaa Suomen Kurikasta kotoisin oleva Jorma Ollila. Vaikka hallituksen puheenjohtajuus painiikin yrityksissä eri sarjaa kuin tekijämiesten toimitusjohtajuus, ei luottamusasemaakaan voi väheksyä.

Isänmaallisista syistä laajennammekin nyt kriteereitä.

Sijalla 174 – ainakin vielä reilun kuukauden – on suomalainen Nokia. Sen hallitusta johtaa Risto Siilasmaa, Espoo ja Suomi. Kun Nokia ja Siilasmaa yhtiökokouksen jälkeen Fortunen listalta putoaa, sinne jää edelleen ruotsalaispankki Nordea, sijoitus nyt 476. Vaikka sen toimitusjohtaja vuodesta 2007 on ollut tanskalainen Christian Clausen, pankin hallitusta johtaa lujasti Suomi-poika Björn Wahlroos.

Kolme 500:sta on kokonaisuutena sittenkin suomalaisittain huipputulos.

Pasila, Porilaisten marssi!