Kokonaiset kaupungit vaihtavat paikkaa: Pohjois-Ruotsin malmikaupungit lähtivät pakoon kaivosten vyöryessä päälle

Valtava järistys liikutti maata. Tärinä tuntui Suomessa asti. Pääkallonpaikalla oltiin Jällivaaran Malmivaarassa, Pohjois-Ruotsissa.

Skaugvollin pariskunta istui säikähtäneenä olohuoneessaan. Järistys tapahtui vain kivenheiton päässä heidän kotoaan.

Majvur-emäntä oli kauhuissaan. Vatsanpohjaa myöten tuntui kuin koko puinen talo olisi huojunut. Niin kuin Hollywood-elokuvissa tai katastrofialueiden uutisfilmeissä.

Mutta nyt oltiin Ruotsissa, tuossa niin turvallisessa kansankodissa. Suuri romahdus tapahtui 30. heinäkuuta 2015. Ikkunat särähtelivät ja natisivat niin, että ajatuksissa vihloo vieläkin.

Joko nyt menetettäisiin ihmishenkiä, kuolema koluaisi?

Kaukana etelässä, melkein Tukholmassa Uppsalan kaupungin seismografilaitteistot, jotka mittaavat maanjäristyksien voimakkuuksia, värähtelivät 3,1 Richterin asteikon lukemilla.

Sama luku mitattiin Helsingin yliopiston seismologian instituutissa.

”Jällivaaran ja Kiirunan malmikaivosten sortumat ja räjäytykset ovat mittareissamme jokapäiväisiä ilmiöitä. Paikan päällä ikkunat helisevät, asuintalot sekä muut rakennukset ovat lujilla ja saavat halkeamia”, seismologi Katriina Arhe sanoo.

Malminlouhinnan tieltä Jällivaarassa ja Kiirunassa siirretään paikoiltaan kokonaisia kaupunginosia, keskustoja ja taajamia, koska muuten niitä uhkaa vajoaminen kaivoslouhosten syvänteisiin. Samalla ihmiset joutuvat jättämään vanhat kotinsa.

Surullinen kohtalo

Näkymä Skaugvollien keittiön ikkunasta on aavemainen. Pihalla on teräksinen aita, jonka toiselle puolen ei ole enää menemistä. Siellä on vain autiota. Rujo aita pilaa muuten niin kauniin vaaran rinteeltä avautuvan Lapin maiseman Jällivaaran suuntaan.

Kjäll-isäntä, nyt jo eläkeläinen ja malmikaivoksen entinen työntekijä jatkaa:

”Aidan tuolta puolen on evakuoitu pois kaikki asukkaat. Talot ovat tyhjiä, ikkunoihin on lyöty laudat kiinni. Rakennukset jyrätään tasaisiksi seuraavan romahduksen alta. Myös kulttuuriarvoiltaan tärkeitä taloja on siirretty uusille. Evakuoiduille ihmisille rakennetaan tai on jo rakennettu uusia kaupunginosia.”

Kjäll Skaugvollin vaimo Majvur tiivistää tunnelman yhteen sanaan.

”Surullista, tråkigt. Siirretään ihmisiä ja rikotaan maisemia. Mutta kuitenkin miltei jokainen täällä asuva ymmärtää, miksi näin menetellään. Koko Jällivaaraa ei olisi, jos ei olisi kaivostoimintaa. Sama pätee Kiirunaan, joka oli ennen maailman laajin kaupunki. Ei ole vaihtoehtoja, protesteja ei juurikaan kuulla.”

Ruotsin valtiollinen kaivosyhtiö LKAB, Luossavaara-Kiirunavaara Aktiebolag, on läsnä kaikkialla. Ulkopuolisen on sitä vaikea ymmärtää. LKAB on alueella eräänlainen uskonto, melkein kuin Jumala. LKAB:tä ei kyseenalaisteta.

LKAB omistaa myös Majvur ja Kjäll Skaugvollin kodin. Onkin päätetty, että heidän talonsa, teräsaidan tältä puolen, pusketaan maan tasalle tulevan järistyksen tieltä vasta 2018.

”Tai jos jo sitä ennen romahtaa, hautaan putoavat myös omat kirjat, kahvinkeittimet, kupit ja muu roina”, isäntä ironisoi mahdollista loppusijoituspaikkaansa.

Teräsaidan väärälle puolelle jäi myös Skaugvollien autotalli.

”Maisemahan on kuin slummista. Kaikki on tuhottu. Täältä on viety jo 150 rakennusta. Tuolla, vähän ylempänä Jällivaaran virkamiehet asuttivat 11 taloaan. Taloista yhdeksän siirrettiin uuteen paikkaan, kaksi jyrättiin maan tasalle.”

Tuhon laaksossa

Maan kitaan mäjähti koko Kaptenin asuinalue. Kauniin taajaman tilalla on enää vain kraateri, kuumaisema, tuhon laakso. Yli sata omakotitaloa oli mennyttä.

Romahtamishetkellä Kaptenissa ei enää asunut ketään. LKAB oli jälleen suorittanut asukkaiden evakuoinnin ajoissa. Onneksi.

Kjäll Skaugvoll työskenteli 14 vuotta LKAB:lle.

”Meille kaivosalueen asukkaille on selvää, että jonain päivänä siirto kodista napsahtaa kohdalle. Olisi turha panna hanttiin.”

Jotain malminkaivamisen mittasuhteista kertoo, että Malmivaarassa maan alla kulkee kaivoksessa noin 600 kilometriä väyliä, joilla kuljetusautot ja työntekijät voivat liikkua.

Toiminta on niin hyvin järjestetty, ettei tuhottu näkymä eikä pöhöttävät pusikot ja risukot koskaan leviä häiritsemään ruotsalaista hyvin hoidettua idylliä.

Esimerkkinä siitä on Kaptensvägen, entinen vilkas kauppakatu, joka sijaitsee ruokottamalla tienoolla, mutta on silti koristeltu kauniilla kukkalaatikoilla ja -istutuksilla. Kukkasetkaan eivät olisi täällä ilman LKAB:tä.

Massiivisia ihmissiirtoja

Jällivaaran ja Malmivaaran taajamien noin 14 000 asukkaasta siirretään LKAB:n ja Jällivaaran kunnan uusille asuinalueille minimissään 3 800 asukasta. Aikahaarukka on 2012-2032, ja enimmillään siirrettävien määrä on 6 800.

Jällivaaran ympäristö- ja rakennustoimen päällikkö on Suomesta muuttanut Antero Ijäs.

”Rakennetuksi tulee ainakin 2 000 uutta kotia uusille asuinalueille. Se merkitsee vähintään 250 000 neliömetriä. Vuokra-asuntoja on 1 200, ja asunnoista noin 560 tulee omakotitaloihin. Siirrettäviä ja uusia toimitiloja rakennamme 70 000 neliömetriä.”

Ijäs kutsuttiin tehtäväänsä runsaat pari vuotta sitten. Ensi töikseen hän putsasi pöydän, laittoi kaiken uusiksi.

”Vaihdoin koko työyksikön porukan. Enää meillä ei ruotsalaisittain diskuteerata loputtomasti. Nyt toimitaan. Rakennuslupien myöntämisajat ovat nopeutuneet moninkertaisesti. Olen digitalisoinut koko toiminnan.”

Valtavia rahoja liikutellaan. Jällivaarassa asukas- ja taajamasiirtojen kustannukset kohoavat maksimissaan yli miljardin euron. Kiirunassa, jossa toimet on aloitettu Jällivaaran perässä, koko keskustan siirtämisen budjetti kasvaa samoihin sfääreihin, ylikin.

Repisvaara, Jokiranta, Andra sidan, Itäinen Malmivaara, Mellanområdet. Siinä vain joitain taajamia, jotka Jällivaarassa rakennetaan tuhottujen alueiden tilalle.

Samalla Jällivaaran keskusta kokee rajun muodonmuutoksen.

”Urheilu-, jalkapallo- ja jäähallit rakennetaan uusiksi, samoin monikulttuuritilat. Asuin- ja liikerakennuksista puhumattakaan.”

Kirkko viedään taas!

Tavallisten asukkaiden kohdalla kysymys on aina myös häädöstä. Antero Ijäs tietää sen.

”Häätö mikä häätö, suhtautuipa asukas kotinsa siirtoon – tai tuhoamiseen – kuinka tahansa. Siksi on tärkeätä, että siirrettävien ihmisten tunteet ja taloushuolet otetaan aina huomioon”, Ijäs tähdentää.

Joskus on kuitenkin käynyt niin, että muuttaja on joutunut maksamaan välirahoja, kun uusi koti on puitteiltaan vanhaa selvästi paremmin varusteltu.

Ja on ilmassa sellainenkin kysymys, että jyrätäänkö kodit kenties muutaman kymmenen vuoden kuluttua alueilta, joille ihmiset nyt pakkomuutetaan.

”Totta on, että esimerkiksi Malmivaaran suuri kirkko siirretään paikoiltaan jo toiseen kertaan. Kartoittaahan LKAB malmiesiintymiä kaikkialta. Tiedetään myös, että mineraaleja on Jällivaaran keskustankin alla. Kuka koskaan ennakoi elämää täydellä varmuudella? Kustannustehokkuuden vitsihän on siinä, että mineraali muuttuu malmiksi silloin, kun louhinta ja kaivostoiminta aloitetaan.”

Ijäksen mukaan ainakaan LKAB:lla ei ole suunnitelmia louhinnan jatkamiseksi jo olemassa olevien projektien jälkeen. Ainoa uusi taajama, joka Ijäksen mieleen tulee tällaisia pohdiskeltaessa, on Malmivaaran kylkeen noussut Mellanområdet.

”Se sijaitsee niin lähellä kaivosaluetta”, hän sanoo.

Löylyjen hengessä

”Sauhnaan! Löyhlyyn pääsee nyt kotona suohraan vaikka rullaattorilla puskis. Mie sämppasin saunaosaston takia ja mie voitin virkamiehet”, kertoo taistelustaan Mellanområdetiin muuttanut Rune Nordmark. Hän asuu vaimonsa Berthan kanssa uudessa kodissa.

Ruotsissa viranomaispäätös saunan rakentamisesta ei ole itsestäänselvyys edes Pohjois-Ruotsin suomalaisperäisessä kulttuurissa.

”Ja veres, itte tehty vasta häätyy olla saunassa. Met saunoma ja vastoma melkhein joka päivä!”

Nordmarkit pulisevat sanansa vanhalla suomen kielellä, oikeammin meänkielellä. Syntyisin he ovat Narkauksesta, Ruotsin Tornionjokilaaksosta.

Kaivoksen tieltä Malmivaaran puolelta Nordmarkit joutuivat muuttamaan viisi vuotta sitten.

”Soli katkera hetki. Kotitalo oli itte tehty ja maksettu jo 1963. Melkhein 50 vuotta siellä asuthiin. Sitte oli pakko lähteä pois ko jänes haavalta. Sellasta pakkolähtöä omasta koista ei koskhaan unoha, met muistama sen päivän aivanko sen, ko met menimä 1963 sinne asuhmaan.”

Mellanområdetiin muuttaminen oli Rune ja Bertha Nordmarkille riipivä koettelemus.

Ja vaikka sauna saatiin, tulivat myös uudet naapurit, grannit.

”Mutta uuet grannit onki hyyää väkeä. Meänkielisiäki oon paljon. Nyt oon hyä olla tääläki, vaikka met lähimä katkerina Malmivaarasta.”

LKAB auttoi Nordmarkeja kodin etsinnässä Mellanområdetista.

Saunataistelun onnellisesta päätöksestä kuullessaan korkea viranomainen Antero Ijäs vannoo.

”Yhtään rakennuslupaa ei enää anneta, jos ei huusholliin tule myös sauna!”

Ei itku silmässä

Kiirunan puolella kaikki on suurempaa, vaikka tällä kerralla on oltu nopeampia Jällivaarassa.

”Jällivaarassa ihmiset sanovat, että kiirunalaiset ovat kuin heidän kuuluisa kirkkonsa: tulipunainen ulkopinnaltaan, mutta sisältä ihan musta”, Antero Ijäs humorisoi.

Jällivaaralaiset pitävät naapureitaan polleina. Kiirunan 26 000 asukkaasta noin 18 000 asustaa alueen keskustaajamassa, joka suureksi osaksi siirretään kilometrien päähän keskelle ei mitään.

Talojen jyrääminen on nyt aloitettu täälläkin.

”Etappimme kymmenestä talosta enää viimeinen on purkamatta. Tätä juttua luettaessa sekin on mennyttä. Ensin tilalle rakennetaan häkkyrät, joiden äärelle asukkaat voivat kokoontua kotejaan suremaan. Kunnes tanner romahtaa maan uumeniin”, LKAB:n työmaapäällikkö Pentti Hietala sanoo:

Näky muistuttaa Tšernobylin aavemaisemaa, jonka ydinvoimahelvetistä ihmiset joutuivat pakenemaan Pripjatin kaupugista.

Jyrki Koivuniemi, 52, tuli tänne viisivuotiaana Suomen Kolarista. Hän vie meidät Kiirunan keskustan kupeeseen katsomaan perheensä entistä, evakuointialueella sijaitsevaa omakotitaloa.

”Kotitalon alle tulee LKAB:n kuoppa, ja muutaman vuoden kuluttua maa vavahtaa alta pois.”

Pakkolunastuksessa kiinteistönvälittäjä arvioi nelihenkisen Koivuniemen perheen talon hinnan. Vallitsevan käytännön mukaan LKAB maksoi siihen neljänneksen lisää.

”Sain talosta noin 400 000 euroa, vuonna 2002 maksoin siitä vajaat 90 000. Uusi kotitalo löytyi Kurravaarasta taajaman ulkopuolelta 250 000:lla.”

LKAB on Kiirunan moottori. Jos LKAB yskäisee, koko Kiirunaan sattuu.

”Se on täällä realiteetti. Siksi myöskään meidän perhe ei lähtenyt kodistaan itku silmässä. Muutkin ovat olleet tyytyväisiä.”

Uurnalehdon kohtalo?

Kun Elisabeth Virkkusen, alkuperäiseltä nimeltään Sonja Elisabeth Olofssonin, isältä meni kaivoksella kuulo, perhe muutti Suomen puolelle Muonioon. Virkkunen siirtyi takaisin Kiirunaan 1970-luvulla. Hän on työskennellyt Kiirunassa opettajana, päiväkodin johtajana sekä rehtorina.

”Kirkko siirretään, kaupungintalo, Scandic-hotelli jyrätään, Folkets hus (kansantalo), asemat ja koulut – kaikki. Jotta emme hujahtaisi syvyyksiin, sen kyllä ymmärtää.”

”Mutta”, Elisabeth Virkkunen jatkaa. ”Vaikka ihmismieli on pohjoisessa avara ja joustavainen, vanhemman väen on toisinaan vaikea käsittää aivan kaikkea.”

Virkkunen pohtii sitä, miten Kiirunan uurnalehto ja sinne sirotellut tuhkat siirretään.

Virkkunen sanoo kuitenkin luottavansa, että yhtiö pyrkii kaikkeen hyvään myös tässä kysymyksessä. Onhan se LKAB.