Koulujen pakkouskonto: ”Tällainen pakko on kansainvälisesti harvinaista”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Opettajia mietityttää, ehdittäisiinkö yhteisessä oppiaineessa käsitellä sekä uskontohistoriaa että arkipäivän ongelmia. © Kari Hautala/Otavamedia
Suomalainen katsomusaineiden opetus on Euroopassa erikoisuus. Nyt arvokasvatusta ja uskontoja puuhataan yhdeksi oppiaineeksi.

Pitäisikö sekä uskonnon että elämänkatsomustiedon opetus heittää romukoppaan?

Elokuun puolessa välissä julkaistun kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä pitäisi. Aloitteessa ehdotetaan kaikille yhteistä katsomusainetta peruskouluun. Uusi oppiaine sisältäisi arvokasvatusta ja etiikkaa, ja se käsittelisi myös erilaisia maailmankatsomuksia ja uskontoja.

”Ajatuksemme on, että mikään katsomus ei ole toistaan arvokkaampi, enemmän oikeassa tai väärässä”, kansalaisaloitteen vastuuhenkilöihin kuuluva Ritva Hujanen kertoo.

Aloitteen vireille panijat perustelevat yhteistä katsomusainetta sillä, että nykysysteemi jaottelee oppilaat keinotekoisesti ja kohtelee heitä eriarvoisesti.

Onko todella näin?

Siveysoppia kaikille?

Evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvan suomalaiskoululaisen on pakko osallistua uskonnonopetukseen. Ne, jotka eivät kuulu näihin kirkkoihin, osallistuvat joko oman uskontonsa tai elämänkatsomustiedon opetukseen.

Kirkkoon kuulumisen ja uskonnonopetuksen suhde on suomalainen erikoisuus.

”Tällainen pakko on kansainvälisesti harvinaista. Monissa muissa maissa vanhemmat saavat päättää, osallistuuko heidän lapsensa uskontotunneille vai vaihtoehtoiseen opetukseen”, elämänkatsomustietoon erikoistunut yliopistonlehtori Eero Salmenkivi Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselta sanoo.

Nykyjärjestelmä syntyi lähes sata vuotta sitten, kun oppivelvollisuuteen perustuvaa koululaitosta rakennettiin. Uskonnonopetus nousi kiistakapulaksi jo alkutaipaleilla.

Esimerkiksi sosiaalidemokraatit kannattivat tunnustuksellisen uskonnon poistamista kouluopetuksesta. Keskustelussa esiin nousi myös ajatus kaikille yhteisestä oppiaineesta, siveysopista. Kirkkokansa ja kristilliset järjestöt pitivät uskonnosta irrotettua moraalikasvatusta kuitenkin mahdottomana.

Vuonna 1923 eduskunta päätti, että koulussa opetetaan kirkkoon kuuluville uskontoa ja kirkkoon kuulumattomille uskonnonhistoriaa ja siveysoppia. Ratkaisu on käytännössä edelleen voimassa.

Suomi poikkeus

Katsomusaineiden opetustavat vaihtelevat Euroopassa huomattavasti. Päälinjoja on kolme.

Yksi niistä on opettaa neutraalia, kaikille sopivaa oppiainetta, kuten etiikkaa tai uskontotietoa. Uskonnollinen opetus on tällöin kirkkokuntien vastuulla.

Näin toimitaan esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa, joissa kaikki opiskelevat uskontotietoa.

Venäjällä katsomusaineen saa valita kuudesta vaihtoehdosta. Ne ovat etiikka, ortodoksinen kulttuuri, maailmanuskojen kulttuuri, buddhalainen kulttuuri ja juutalainen kulttuuri. Järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2010, jolloin suurin osa, yli 40 prosenttia valitsi etiikan.

Joissain maissa uskonto on vielä selvemmin erotettu koulumaailmasta. Ranskan kouluissa ei opeteta uskontoa lainkaan.

Kolmas vaihtoehto on, että uskontoa opetetaan oppilaiden taustan perusteella, kuten Suomessa. Myös Saksassa opetetaan lähtökohtaisesti valtauskontoa ja tarjotaan vaihtoehtona etiikkaa tai filosofiaa.

Suomen järjestelmä on kuitenkin ainutlaatuinen. Pakollisen uskonnonopetuksen lisäksi sen erikoispiirre on elämänkatsomustiedon opetus.

Elämänkatsomustiedon edeltäjät, siveysoppi ja uskontohistoria olivat uskontokeskeisiä oppiaineita. Kun niiden uskonnonvapautta loukkaavasta sisällöstä kanneltiin YK:n ihmisoikeustuomioistuimeen vuonna 1978, Suomi joutui kehittämään järjestelmäänsä. Näin syntyi elämänkatsomustieto, eli ET. Sitä on opetettu kouluissa vuodesta 1985 lähtien.

”ET on toisaalta se maallinen oppiaine, uskonnottomien oma vaihtoehto. Toisaalta se on neutraali, kaikille kelpaava”, Eero Salmenkivi sanoo.

Tuntijako huolettaa

Monet ET:n opettajat epäilevät kaikille yhteistä katsomusainetta.

”Se vähentäisi etiikan opetusta ja elämänkatsomustiedon muita tärkeitä sisältöjä”, Salmenkivi sanoo.

Toinen ET:n opettajien huoli on, että uskonnon rooli kaikesta huolimatta korostuisi uuden oppiaineen opetuksessa.

”ET:n opetuksessa lähdetään liikkeelle oppilaan omasta maailmasta, johon kuuluvat tietokoneet, pelit, sosiaalinen media ja valtava kirjo asioita, jotka eivät kosketa millään tavalla uskontoa.”

Uuden oppiaineen hyvä puoli olisi se, että opetus olisi paremmin järjestettyä.

Suomen kouluissa opetetaan tällä hetkellä 13:a eri katsomusainetta, mikä tuottaa kouluille työtä. Pätevää opetusta voi olla vaikea saada ja eri uskontojen edustajat lokeroituvat omiin ryhmiinsä.

Aina opetusta ei edes järjestetä lainkaan, vaikka siitä on laissa säädetty.

”Meillä on huoli pienen kylän koulun ainoasta kirkkoon kuulumattomasta lapsesta. Hän saattaa istua kouluvuotensa käytävässä tai oman vakaumuksensa vastaisessa opetuksessa”, kansalaisaloitetta ajava Ritva Hujanen sanoo.

Uudistamisen vaikeus

Yhteisen katsomusaineen saaminen julkisiin kouluihin edellyttäisi muutosta uskonnon opetusta säätelevään perusopetuslakiin. Sen nykymuodon mukaan kouluissa tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta.

”Lisäksi olisi kenties muutettava tuntijakoasetusta. Myös opetussuunnitelman perusteet olisi uudistettava”, hallitusneuvos Anne-Marie Brisson opetus- ja kulttuuriministeriöstä kertoo.

”Uudistuksen tekeminen olisi haasteellista.”

Kansalaisaloitteen läpimenosta riippumatta keskustelu uskonnonopetuksen järjestämisestä tuskin tulevaisuudessa hiipuu.

Luterilaiseen kirkkoon kuulumattomien määrä kasvaa jatkuvasti sekä maahanmuuton että kirkosta eroamisen myötä. Helsingissä on jo kouluja, joissa kirkkoon kuuluu alle puolet oppilaista.

”Nuoret aikuiset eroavat kirkosta eniten, ja tämän vaikutus näkyy jo selvästi alakouluissa”, Eero Salmenkivi sanoo.

X