Lomailee, saikuttaa, pekkastaa? Tässä yllättävä totuus suomalaisten laiskuudesta

Mielenilmaisun alkuun on puoli tuntia, kun taivas repeää. Sade kastelee metallimies Petri Ijäksen hupun alta pilkottavan tupakan, mutta ei sammuta sitä.

48-vuotias Ijäs on tullut osoittamaan mieltään Helsingin Rautatientorille. Hän työskentelee Rahapajassa työkalun valmistajana.

”Hallituksen sanelupolitiikka on syvältä. On tärkeää tulla torille näyttämään se.”

Sanelu viittaa hallituksen suunnitelmaan puuttua sunnuntaikorvauksiin, lyhentää lomia, karsia ensimmäisen sairaspäivän palkka, jotta työvoimakustannuksia saataisiin laskettua viisi prosenttia.

Hankkeen taustalla kummittelee syyllinen: suomalainen työntekijä.

Hän on Euroopan laiskin.

Laiskotteleva suomalainen

Suomalainen työntekijä on huomattavasti vetelämpi kuin espanjalainen, italialainen tai saksalainen, kun asiaa mittaa tehdyillä työtunneilla.

Tämä ilmenee Euroopan tilastoviranomaisen, Eurostatin, tuoreesta tilastosta.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja hallitus ovat lyöneet rumpua näistä tiedoista. Tilaston mukaan Suomessa kokoaikaiset työntekijät tekevät Euroopan lyhyintä työaikaa, koska he sairastavat, pekkastavat ja lomailevat.

”Meillä on ollut varaa lyhyeen työviikkoon, mutta eipä ole enää”, EK:n pk-johtaja Jyrki Hollmén sanoo.

Miksi ahkeruudestaan kuuluisa suomalainen laiskottelee, vaikka maan talous on kuralla? Laiskotteletko sinä, metallimies Petri Ijäs?

”Teen 40-tuntista työviikkoa.”

Ijäs ei allekirjoita väitettä liian lyhyestä työajasta. Mieluummin hän tekisi vähemmän töitä kuin 40 tuntia viikossa.

”Järkeilen niin, että mitä lyhyempi työaika, sitä suuremmalle porukalle riittää töitä.”

Vale, emävale, tilasto

Mutta mitä ihmettä?

Suomalaisen laiskaksi osoittaneen tilaston lisäksi Eurostat julkaisi samaan aikaan myös toisenlaista tilastotietoa. Emme teekään EU:n lyhintä työviikkoa, vaan työviikkomme on lähellä eurooppalaista keskitasoa.

Mistä tässä sekavuudessa on kyse?

Siitä, että tulokset vaihtelevat sen mukaan minkälaista työaikaa tilastossa tarkastellaan.

EK:ssa ja maan hallituksessa on katsottu kansainvälistä tilastovertailua, johon on kirjattu täyttä työpäivää tekevien työtunnit. Suomessa tähän porukkaan kuuluvat lähes kaikki miehet ja valtaosa naisista.

Manner-Euroopassa kokoaikaiset työntekijät ovat suurelta osin miehiä. Esimerkiksi saksalaiset, hollantilaiset ja itävaltalaiset naiset tekevät paljon osa-aikaista työtä eikä heidän työpanostaan kirjata näihin tilastoihin.

Niinpä kokoaikaisten työtunteja vertailtaessa vertaillaan suomalaisten miesten ja naisten työpanosta esimerkiksi saksalaisten miesten työpanokseen – ja suomalainen näyttää laiskalta.

Jos sen sijaan lasketaan yhteen kaikkien työntekijöiden – niin kokopäiväisten kuin osa-aikaisten – keskimääräinen viikkotyöaika, suomalaisten töissä viettämä aika pärjää vertailussa selvästi paremmin. Ero oikenee, koska vertailussa huomioidaan myös naisten muualla Euroopassa tekemä osa-aikatyö.

Näin vertaillen suomalaisen viikkotunnit ovat lähellä euromaiden keskiarvoa. Suomalainen on ahkerampi kuin saksalainen, itävaltalainen tai ruotsalainen, vaikka työajasta vähennettäisiin kaikki poissaolot, jotka johtuvat vuosilomista, pekkasista, sairaslomista ja muista vapaista.

”Kun mietitään julkisen talouden kestävyyttä, on relevanttia tarkastella kaikkia palkansaajia yhdessä. Kokonaistyöpanos vaikuttaa kestävyyteen”, Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen pohtii blogikirjoituksessaan.

KOKOAIKAINEN TYÖSSÄ. Kokoaikaisen työntekijän tehdyt viikkotyötunnit saadaan, kun säännölliseen työaikaan lisätään palkalliset ja palkattomat ylityöt, ja siitä vähennetään lomat ja muut poissaolot. Näin piirtyy kuva kokoaikaisen todellisesta työpanoksesta. Grafiikka: Tinka Lindroth/Otavamedian visualistiryhmä

Euroopan ahkerat

”Suomi pärjää työtuntitilastoissa niin kuin sen pitääkin”, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas sanoo.

Suomen kaltaisissa korkean tuottavuuden maissa työviikko on lyhyempi kuin niissä maissa, joissa kilpailuvalttina ovat alhaiset työvoimakustannukset. Pitkä työviikko kielii matalasta työn tuottavuudesta. OECD:n vertailussa Euroopan pisintä viikkoa tehdään Turkissa, Kreikassa, Puolassa ja Slovakiassa.

Luitte oikein – Kreikassa. Maassa, josta on synnytetty kuva laiskuuden tyyssijana.

Suomen erikoisuus on se, että naiset tekevät kokoaikatyötä. Siksi Suomi ei kokoaikatyötä mittaavissa tilasoissa sijoitu yhtä korkealle kuin ne maat joissa naiset – ja äidit – puuttuvat kokoaikatyön tilastoista.

Tämä johtuu siitä, että täyttä työpäivää tekevän suomalaisen täytyy ehtiä hakemaan lapset päiväkodista ennen kello viittä. Saksalaisella isällä ei tällaista painetta ole, sillä saksalainen äiti on joko kotona tai tekee lyhyttä työpäivää.

Suomalaisen työntekijän työpäivän pituudella on siis lapsen muotoinen reunaehto, joka pakottaa täyttä työpäivää tekevät puolisot sovittelemaan työnsä tähän raamiin.

Kyse on isosta joukosta, sillä melkein neljälläkymmenellä prosentilla työvoimaan kuuluvista on kotitaloudessaan alle 18-vuotias lapsi.

Itse asiassa Suomessa ja Pohjoismaissa tehdään pidempää työpäivää, kuin voisi olettaa. Yleensä korkea rajaveroaste suitsii työhaluja, koska verot vievät ison osan lisätuloista.

”Suomalaisten työhaluja selittävät julkisten palveluiden elementit, jotka kannustavat ja helpottavat työhön osallistumista. Päivähoito on näistä oleellisin”, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta sanoo.

Metallimies Petri Ijäksen perhe aikoo käyttää näitä palveluita, kun hänen vaimonsa siirtyy opiskelemaan. Nyt vaimo hoitaa kotona parin kahta lasta, joista toinen on kolmevuotias ja toinen kahdeksankuinen.

Realistisempi tilasto

Vanhempien yhteenlasketun työajan tarkastelu toisi realistisemman kuvan siitä elämän kokonaisuudesta, jossa työtä tehdään.

”Olisi järkevää tarkastella perheen yhteen laskettua tuntimäärää, koska suuri osa työvoimasta on perheellistä”, Tampereen ylipiston sosiaalipolitiikan professori Jouko Nätti sanoo.

Näihin tilastoihin kuitenkin törmää harvoin. Nätille ei tule suoralta kädeltä mieleen yhtään.

Kymmenen vuotta sitten tutkija Timo Anttila selvitti väitöskirjassaan, että suomalaiset vanhemmat tekevät Euroopan pisintä työaikaa.

Tuoreesta riippumattoman eurooppalaisen tutkimuslaitoksen RAND:in raportista näkyy, että Suomen äidit käyttäytyvät kuten eurooppalaiset isät: viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsia tulee, osa-aikatyöt vaihtuvat kokoaikatöihin.

”Suomessa kokoaikaöihin pakottaa muun muassa asuntovelka. Mutta se ei ole ainoa tekijä. Kokoaikatyö on meillä kulttuurinen normi. Sille ei ole juuri vaihtoehtoja”, Nätti sanoo.

KAIKKIEN TYÖTUNNIT. Pylväsdiagrammi yhdistää kokoaikaisten ja osa-aikaisten tehdyt viikkotyötunnit. Tämä on relevantti mittari, kun halutaan nähdä kansantalouden kokonaistyöpanos. Suomen sijoitus nousee, koska meillä tehdään vähemmän osa-aikatyötä kuin Länsi-Euroopassa. Grafiikka: Tinka Lindroth/Otavamedian visualistiryhmä

Kilpailijoita kalliimpaa

Syyllistävätkö EK ja hallitus suomalaisia siis turhaan lyhyestä työviikosta, kun emme sellaista näytä tekevän?

”Etujärjestöille on hyvin tyypillistä korostaa omaa näkökulmaa tukevaa tilastoa. Se vähän kuin kuuluu asiaan. Siksi on tärkeää, että keskusteluissa valotetaan myös muita näkökulmia”, Seija Ilmakunnas sanoo.

Hänen taustaorganisaationsa Palkansaajien tutkimuslaitos saa rahoituksensa ammattiyhdistysliikkeeltä.

Valtaosa taloustieteilijöistä on sitä mieltä, että Suomella on kustannuskilpailukykyongelma.

”Meillä on aika ajoin ollut tällaisia ongelmia. Ennen ne ratkaistiin devalvaatiolla”, Etlan Mika Maliranta sanoo.

Kun sitä korttia ei euroon liittymisen jälkeen ole käytössä, ollaan sisäisen devalvaation edessä. Sisäinen devalvaatio tarkoittaa sitä, että työtunnin hintaa alennetaan.

Siihen voidaan päästä muun muassa yritysten sosiaaliturvamaksuja leikkaamalla. Leikkauksia on suunniteltu rahoitettavaksi työntekijöiden pussista esimerkiksi siirtämällä arkipyhät ja leikkaamalla sunnuntaikorvauksia ja lomarahoja.

Arkipyhien siirto suosisi erityisesti prosessiteollisuutta, jolle keskelle viikkoa sattuva vapaapäivä aiheuttaa tuotannon pysäyttämisen takia erityisiä kustannuksia.

”Kansantalouden kannalta olisi hyvä, että tällaiset yritykset kasvaisivat mahdollisimman nopeasti, koska niiden työpaikat on tuottavampia kuin muissa yrityksissä”, Maliranta sanoo.

Ei luonnonlaki

Ovatko nämä tehokkaita keinoja auttaa vientiä? Elinkeinoelämän mielestä ovat. Erityisesti EK:ssa jurppii palkallinen vapaa-aika, jota suomalaisilla on sen näkökulmasta liikaa.

”Yritykset maksavat vuodessa jokaiselle työntekijälle kymmenistä tekemättömistä työpäivistä. Palkallisten poissaolojen kustannukset ovat yli 12 prosenttia kaikista työvoimakustannuksista”, Hollmén sanoo.

EK:ssa on laskettu, että yhden palkallisen arkipyhän ylimääräinen työvoimakustannus on koko kansantalouden tasolla yli 400 miljoonaa euroa.

Tehdasteollisuudessa työvoimakustannusten osuus on Eurostatin ja Suomen Pankin mukaan kuitenkin alle 15 prosenttia toimialan tuotoksesta.

Palkansaajien tutkimuslaitoksessa ajatellaan, että työajan pidentäminen on epävarma keino parantaa talouskasvua tai työllisyyttä.

”Se ei ole mikään luonnonlaki”, Ilmakunnas sanoo.

Asiaa ole juuri tutkittu, paitsi tänä vuonna Saksassa.

Muutamissa saksalaisissa yrityksissä pidennettiin työaikaa. Havaittiin, että vain niissä yrityksissä, joissa teetettiin jo aiemmin paljon ylitöitä, työajan pidennys paransi työllisyyttä. Yritykset säästivät, koska eivät joutuneet enää maksamaan kalliita ylityökorvauksia. Ne pystyivät palkkaamaan lisää väkeä. Muiden yritysten tilanteeseen työajan pidentäminen ei vaikuttanut.

Eli ne yritykset hyötyivät, joiden tuotteille oli jo ennestään kysyntää.

”Työajan pidennyksen tekee hankalaksi se, että Suomen talouden ja viennin näkymät ovat heikot. Jos työt tulevat tehdyksi pienemmällä porukalla, työttömyys voi kasvaa lyhyellä aikavälillä”, Ilmakunnas sanoo.

Työttömyyden uhka konkretisoituu yllättäen kesken jutunteon.

Haastattelun jälkeen metallimies Ijäs ottaa uudelleen yhteyttä.

Hänen työpaikallaan ovat alkaneet yt-neuvottelut.

”Asia tuli ihan puskista, sillä töitä on riittänyt”, Ijäs sanoo.

Ijäksen oma työ on ulkoistusuhan alla.

Yhtäkkiä elämän vakaaksi luultu perusta on muutoksen pyörteessä.

”Se pelottaa. Onneksi ei ole asuntolainaa.”

Elvytys on ruma sana

Alun perin työajan pidennyksen piti auttaa vientiteollisuutta. Nyt pöydällä oleva malli osuisi kipeimmin julkisen sektorin matalapalkkaisiin työntekijöihin.

Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö SOSTE:n pääekonomisti Jussi Ahokasta häiritsee tarjolla olevien keinojen tehottomuus.

”Talouden taantumaan ei auta se, että muutamat yritykset pystyvät parantamaan kannattavuuttaan hetkellisesti”, Ahokas sanoo

Kestävä nousu lähtee siitä, että yrityksillä on houkuttelevia tuotteita, jotka markkinoidaan oikein. Tällaisia tuotteita ja palveluita ja ei synny ilman panostusta tieteeseen, tutkimukseen ja koulutukseen.

”Vaikka nousu näillä keinoin tapahtuu hitaasti, siihen pitää kuitenkin koko ajan pyrkiä. Näitä kasvun edellytyksiä ei saa leikata, sillä silloin leikataan tulevaisuuden menestysmahdollisuuksia”, Ahokas sanoo.

Sellaisia nimittäin on, sillä energiavallankumous ja siihen liittyvät suuret investoinnit ovat vielä tekemättä. Liikenteen ja tuotannon rakenteet nojaavat edelleen fossiiliseen energiaan.

Metallimies Ijäs ajattelee samansuuntaisesti.

”Työajan pidentäminen on vain kikkailua. Kannattamatonta firmaa ei saada sillä kannattavaksi. Sen sijaan pitäisi puhua siitä kuinka investoidaan koneisiin, laitteisiin, menetelmiin ja ihmisiin”, Ijäs sanoo.

Entä jos meillä ei ole aikaa odottaa?

Nyt ekonomisti Ahokkaan suusta pääsee kirosana.

Elvytys.

Tiukassa kurissa

Ahokkaan mielestä on valitettavaa, että julkista lainanottoa edellyttävää elvytystä kavahdetaan Euroopassa ja Suomessa.

”Elvytys vaikuttaa nopeasti. Ollakseen tehokasta se pitäisi tehdä Euroopan laajuisesti. Saksa voisi olla siinä veturina, koska sillä on suuri vaihtotaseen ylijäämä.”

Jos saksalainen ylijäämäraha lähtisi liikkeelle euroopanlaajuisesti, se säteilisi investointeina ja lisääntyneenä kysyntänä moneen maahan. Luottamus kasvaisi. Yksityisen talouden kasvaessa myös julkisen talouden tila kohenisi.

Näin toimittiin 2009 finanssikriisin kouraistessa koko läntistä maailmaa. Ei pelätty elvyttää.

Nyt koko Eurooppa marssii Saksan tiukassa talouskurissa.

”Jatkamme hitaan kuristumisen tietä ja uskomme, että tunnelin päässä häämöttää valo. Emme vielä uskalla tunnustaa, että se saattaakin olla juna”, Ahokas sanoo.

Suomen talouskriisi on kestänyt seitsemän vuotta, mikä on kaksi kertaa kauemmin kuin 90-luvun lama.

”Kriisi voi helposti kestää vielä toiset seitsemän vuotta, jos talouspolitiikka jatkuu samansuuntaisena”, Ahokas sanoo.

TÄYTTÄ PÄIVÄÄ VAI OSA-AIKAA? Ympyrädiagrammeissa näkyy kokoaikatyön ja osa-aikatyön vaihtelu vanhempien ja ei-vanhempien keskuudessa. Isyys vähentää osa-aikatyötä, mutta vain Suomessa myös äitiys tekee niin. Grafiikka: Tinka Lindroth/Otavamedian visualistiryhmä

Luova tuho

Jos Ahokkaan mielestä olemme vasta matkalla pohjalle, Etlan Maliranta näkee talouskriisissä jotain hyvääkin.

Hän kutsuu sitä luovaksi tuhoksi.

Tämä ilmiö näkyi selvästi 1990-luvun lamassa. Pahimpana lamavuotena 1993, kun työpaikoista tuhoutui vuodessa yli 10 prosenttia, syntyi samaan aikaan yli 100 000 uutta työpaikkaa.

”Vaikka olisi kuinka huono tilanne, on lukuisia yrityksiä, jotka lisäävät työpaikkoja. Taantumien aikaan kaikkein tuottavimmat yritykset ovat sellaisia, jotka lisäävät henkilökuntaa”, Maliranta sanoo.

Voi olla, että metallimies Ijäksen työpaikka on joutunut luovan tuhon kouriin.

Siinä voi käydä myös hyvin.

Ijäs uskoo, että tilanteesta voi lopulta syntyä jotain hyvää.

”Yhtäkkiä on mahdollisuus miettiä, mitä oikeasti haluaa tehdä.”

Ihan vielä asia ei tosin tunnu siltä. Mutta ehkä jo vuoden kuluttua tuntuu.