Kun ainoa ystävä on 112 – Tällaista on hätäkeskuspäivystäjän arki
Mies löytää vaimonsa elottomana vessasta. Yksinäinen nainen suree kuollutta puolisoaan. Hätäkeskuspäivystäjä Leena Partanen tietää, millaista on suomalaisten hätä.
Leena Partanen työskentelee Kuopion hätäkeskuksessa. Soittaja saattaa olla mistä päin Suomea tahansa.
Kymmentä vaille seitsemän illalla Leena Partanen, 35, laskeutuu portaat maanalaiseen ja tarkasti vartioituun laitokseen, laskee repun olaltaan ja huokaisee syvään.
Tavallisesti Partanen tulee yövuoroon hyvin levänneenä, mutta tämä päivä on poikkeus. Partasella on hevonen, ja se on sairastellut.
”Piti lähteä tallille mittaamaan siltä kuume. Eläinlääkäriä odotellessa meni koko päivä”, Partanen kertoo.
Siksi Partaselta jäivät unet vähiin edellisen yövuoron jälkeen. Kuopion hätäkeskuksessa on muutenkin menossa poikkeuksellinen päivä, sillä valtion tietoliikenneyhteydet tökkivät ja Hätäkeskuslaitos joutuu turvautumaan vanhaan varajärjestelmään.
Se ei ole kaikille päivystäjille tuttu.
”Tässä työssä on osattava sopeutua. Ei voi tuudittautua siihen, että kaikki menee aina niin kuin on suunniteltu”, Partanen pohtii.
Seurasimme hätäkeskuspäivystäjän arkea yhtenä syysyönä Kuopion hätäkeskuksessa. Se on yksi Suomen kuudesta hätäkeskuksesta.
Päivystäjät kirjautuvat järjestelmään henkilökortilla. Ulkopuolisia ei päästetä kuulemaan puheluita eikä näkemään soittajien tietoja – ei tätäkään juttua tehdessä. Matias Honkamaa
Viinaa, ahdistusta
Päivystäjät näkevät työssään suomalaisten hädän koko kirjon ja yhteiskunnan vuorokausirytmin. Iltaseitsemästä aamuseitsemään kestävä yövuoro on aikaa, jolloin tiet hiljenevät ja onnettomuusilmoituksia tulee vähemmän.
Se on myös aikaa, jolloin suomalaiset päihtyvät ja potevat ahdistusta ja yksinäisyyttä.
”Kyllä selvästi isompi osa soittajista on päihtynyt ilta- ja yöaikaan. Kun alkoholi yhdistyy ahdistukseen, ongelmat kärjistyvät”, Partanen toteaa.
Päivystäjän tehtävä on arvioida mahdollisimman ripeästi, tarvitseeko soittaja apua vai ei. Se on helpommin sanottu kuin tehty.
”Kun käy ilmi, että kyse on mielenterveysasiasta, silloin selvitetään, mikä on ihmisen toimintakyky. Kykeneekö hän päättämään, tarvitseeko apua? Onko lähellä joku, joka voisi auttaa? Onko tilanne akuutti”, Partanen luettelee.
Apua saa
Kun hätä on henkistä, päivystäjä välittää yleensä tehtävän sosiaalitoimelle tai kiireellisissä tapauksissa ensihoidolle, jolloin paikalle lähetetään ambulanssi.
”Mielenterveysasioissa ensihoidon tehtävä tehdään aika herkästi, koska tilanteen arvioimisessa ollaan pelkän puheen varassa.”
Ajoittain alalla nousee keskustelua siitä, voitaisiinko hätäpuheluissa ottaa käyttöön videoyhteys. Siihen liittyy kuitenkin yksityisyys- ja tietosuojariskejä. Myös päivystäjät vastustavat ajatusta.
”Koskaan ei voisi tietää, mitä joutuisi näkemään”, Partanen sanoo.
Juomme kahvit päivystäjien taukotiloissa. Pöydässä on pellillinen Partasen kollegan leipomaa omenapiirakkaa ja lehtitelineessä ruotsinkielisiä Aku Ankkoja. Osa Kuopion päivystäjistä on mukana ringissä, joka ottaa puheluja vastaan valtakunnallisesti, joten langan päässä saattaa olla suomenruotsalainen avuntarvitsija. Kalle Anka on hyvää kielitreeniä.
Sitten Partasen on aika siirtyä lasin taakse työpisteelleen päivystyssaliin, jonne ulkopuolisilla ei ole asiaa. Hän ottaa mukaansa muistiinpanovälineet, kuulokkeet, Kismet-suklaavohvelin ja juomapullon – sekä neulontavälineensä. Öisin puhelujen välit voivat venyä 5–10 minuuttiin, ja moni päivystäjä kuluttaa aikaa neulomalla. Yövuorossa on tänään yhdeksän päivystäjää.
”Nyt on menossa villatakki kaverin koiralle. Neulomisessa saa käsille tekemistä ja katseen pois näytöstä. Jos tapittaa 12 tuntia tietokoneen näyttöä, aamulla ei näe enää mitään”, Partanen sanoo.
Puhelujen välillä aika kuluu esimerkiksi neuloen. Pelkkä tietokoneen tuijottaminen koko yön läpi on silmille rankkaa. Matias Honkamaa
Monenlaista surua
Hätäkeskuslaitos vastasi viime vuonna kaikkiaan 2,7 miljoonaan puheluun. Se tekee noin viisi puhelua joka minuutti. Yhteydenottojen perusteella välitettiin 1,4 miljoonaa viranomaistehtävää.
Runsaat 600 000 puhelua katsottiin hätäkeskukseen kuulumattomiksi.
Kun suomalaiset eivät tiedä, mihin viranomaiseen pitäisi ottaa milloinkin yhteyttä tai miten toimia esimerkiksi sähkökatkoksen aikaan, he saattavat soittaa 112:een. Joukossa on myös vahinko- ja häiriösoittoja.
Aina päivystäjä ei katso viranomaisen apua tarpeelliseksi, mutta puhelu ei ole kuitenkaan ”turha”. Silloin soitto voidaan kirjata neuvontapuheluksi.
Aamuyöllä Leena Partanen saa puhelun keski-ikäiseltä naiselta, joka suree hiljattain edesmennyttä miestään.
Nainen kertoo lukevansa hautajaisten jäljiltä jääneiden kukkalaitteiden nauhoja ja adresseja. Hän sanoo kotiutuneensa hoitolaitoksesta ja odottavansa jatkohoitoa terveyskeskuksessa.
Partanen selvittää, että soittajalla ei ole välitöntä hätää ja toivottaa naiselle voimia. Tämä kiittää avusta.
Neuvontapuhelu, Partanen kirjaa.
”Ehkä hän soitti siksi, että aamuneljältä ei ole mitään muuta paikkaa, mihin ottaa yhteyttä. Tuntui, että hänelle jäi puhelusta hyvä mieli”, Partanen sanoo jälkeenpäin.
Erityisesti lasten ja vanhusten huolenpitoon liittyvät ilmoitukset ovat lisääntyneet viime vuosina. Matias Honkamaa
Varma työpaikka
Partanen on ensimmäiseltä koulutukseltaan tekstiilimuotoilija ja vetää edelleen sivutoimisesti käsityökursseja kansalaisopistolla. Partaselle oli alusta asti selvää, että muotoilijan työt ovat kiven alla.
Toistaiseksi pisimpään, 15 vuotta, Partanen on työskennellyt ruokakaupassa. Sinä aikana hän luki merkonomiksi. Vuonna 2015 heräsi ajatus uudesta alanvaihdosta.
Parikymppisenä Partanen oli ollut SPR:n vapaaehtoisena ensiapupäivystäjänä yleisötapahtumissa. Silloin kouluttaja oli kertonut hätäkeskuspäivystäjän työstä. Puheet palasivat kolmekymppisen Partasen mieleen, kun hän katsoi Nelosella esitettyä 112-tositelevisiosarjaa.
”Tajusin, että lyhyellä koulutuksella oli mahdollisuus päästä hyvään ammattiin, jossa töitä oli varmasti tiedossa. Ajattelin, että miksipäs ei.”
Puolitoista vuotta myöhemmin, jouluna 2016, Partanen valmistui ammattiin.
Hätäkeskuspäivystäjän työ on pakkotahtista vuorotyötä, jossa ei itse voi vaikuttaa puhelujen määrään. Työ ei sovi kaikille, alan vaihtajia on paljon.
Partanen ei pane työaikoja pahakseen vaikka myöntääkin, että välillä puolisoa ei ehdi kuin ”moikata ovella” – myös Partasen puoliso tekee vuorotyötä.
”Vuorotyössä pidän arkivapaista. Enkä ole koskaan ollut aamuihminen, joten yövuorot sopivat minulle hyvin. Olen ollut pienestä asti hyvä nukahtamaan, eikä yövuoron jälkeen lepääminen ole minulle ongelma – yleensä”, Partanen naurahtaa.
Partasen mielestä työ on vastannut hänen odotuksiaan. Hän sanoo, että päivystäjän tärkeimpiä ominaisuuksia ovat taito kuunnella ja pysyä rauhallisena, vaikka soittajalla olisi kuinka hätä.
Partasen mielestä hätäkeskustyö ei sovi kaikille. Tärkeimpiä ominaisuuksia on rauhallisuus. Ihan vastavalmistuneilta ei sitä aina löydy, joten tehtäviin vaaditaan hieman enemmän elämänkokemusta. Matias Honkamaa
Kuolema aamulla
Yhä useampi tehtävä välitetään suoraan sosiaaliviranomaisille: kotisairaanhoidolle, lasten huostaanottoon, kotiapuun. Viime vuonna sellaisia oli 45 000 kappaletta. Syitä on monia, sanoo Hätäkeskuslaitoksen laatupäällikkö Tommi Hopearuoho.
”Erityisesti lasten ja vanhusten huolenpitoon liittyvät ilmoitukset ovat lisääntyneet viime vuosina. Lisäksi yleinen tietoisuus sosiaalitoimelle kuuluvista asioista on kasvanut”, Hopearuoho arvioi.
Yövuoron lopulla iäkäs mies soittaa hätäkeskukseen. Hän kuulostaa poikkeuksellisen järkyttyneeltä.
Mies kertoo Partaselle, että hän on juuri herännyt ja löytänyt vaimonsa elottomana kylpyhuoneesta. Mies kuvailee, että naisen ruumis on kylmä. Elonmerkkejä ei ole.
Päivystäjät käyttävät tehtäväluokasta nimitystä ”bertta eloton”. Ambulanssi lähetetään paikalle, mutta elvytystä ei aloiteta. Mitään ei ole enää tehtävissä.
Mies kertoo, että hänen lapsensa asuvat kaukana, eikä muitakaan omaisia ole lähellä.
Hän ei tunnu rauhoittuvan puhelun aikana, joten Partanen välittää tehtävän myös sosiaalipuolelle.
Tulee tunteisiin
Tällaisia soittoja tulee Partasen mukaan paljon: vanhukset heräilevät varhain kotonaan ja löytävät toisen kuolleena.
Sellaiset soitot tuntuivat Partasen mielestä alkuvaiheessa kaikkein vaikeimmilta.
”Päivystäjällä ei ole näissä tilanteissa oikein mitään tekemistä tai ohjeita annettavaksi. Voi vain miettiä, mikä ajatus ihmistä auttaisi.”
Partanen tunnustaa, että välillä soittajien tunnetilat tarttuvat, ja niiden käsitteleminen on kiinni päivystäjän ammattitaidosta.
Kun tilausajossa ollut bussi suistui Kuopiossa kaiteen läpi sillalta rautatielle 24. elokuuta 2018, Partanen oli työvuorossa.
Onnettomuudessa kuoli neljä ja loukkaantui parikymmentä ihmistä.
”Se oli niin iso juttu, että melkein kaikki salissa käsittelivät sitä. Puhelimet alkoivat soida ja päivystäjilläkin alkoi puhe kiihtyä. Tiedot tulivat pienistä palasista: yksi soittaja näki jotakin, toinen jotakin muuta ja kolmas saattoi olla itse osallisena onnettomuudessa”, Partanen kuvailee.
”Isoissa, uutiskynnyksen ylittävissä tapauksissa jää helposti miettimään, että teinkö parhaani siinä tilanteessa. Jos tehtäviä tarvitsee käsitellä jälkeenpäin, meillä on siihen onneksi hyvät välineet.”
Päivystäjien mielestä vaikeimpia ovat tilanteet, joissa he tietävät että avun antaminen on jo myöhäistä. Matias Honkamaa
112 vastaa aina
Kuuden jälkeen aamulla Partanen on vastannut 50:een hätäpuheluun, välittänyt 30 tehtävää ja syönyt yhden Kismetin. Koiran villatakkikin on edistynyt hieman.
”Perusyö. Juopuneiden noukkimisia, itsetuhoisesta omaisesta huolestuneita perheenjäseniä, vanhusten kaatumisia ja rytmihäiriöitä”, Partanen luettelee.
Hän arvelee, että moni soittaa hätäkeskukseen siksi, että sinne saa aina yhteyden.
”Terveyskeskuksen päivystyksestä saatetaan sanoa, että ota yhteys omaan lääkäriin. 112 on helppo ja nopea tapa päästä puhumaan jollekin”, Partanen pohtii.
112 on kuitenkin tarkoitettu vain kiireellisiä ja todellisia hätätilanteita varten.
Sen ei ole tarkoitus olla kuin Pekka Saurin Yölinja-ohjelma, josta saa keskusteluapua henkisiin ongelmiin.
”Minusta sosiaalityöntekijöillä voisi olla oma suora numero, josta voisi saada neuvontaa 24/7. Kysyntää olisi varmasti”, Partanen sanoo.
Terveyspuolella on jo valtakunnallinen neuvontapalvelu: valtion maksuton terveysasioiden neuvonta- ja ohjausnumero ”Päivystysapu 116117”.
Harva kuitenkaan muistaa noin pitkän numerolitanian, joten helpompaa on näppäillä 112.
Kuopiossa keskuksen taukotilojen ovi käy, kun aamuvuorolaiset tulevat töihin ja lastaavat eväitään jääkaappiin.
Kun vaihto on tehty, Partanen aikoo mennä kotiinsa ja ”kaatua sänkyyn”.
Ei kuitenkaan pitkäksi aikaa. Hevostallilla Partasta odottaa eläintehtävä, joka tämän päivystäjän on hoidettava henkilökohtaisesti ja vapaa-ajalla.
Stadilaisen hätään voi vastata savolainen
Hätäkeskuslaitos on kokeillut työkuorman tasaamista niin sanotulla ylivuototoiminnan pilotoinnilla. Mukana on ollut satakunta vapaaehtoista päivystäjää Suomen kuudessa hätäkeskuksessa.
Jos oman alueen hätäkeskus ei vastaa kahdeksassa sekunnissa, puhelu siirtyy valtakunnalliseen jonoon, josta sen nappaa ensimmäinen vapaana oleva päivystäjä.
Niinpä umpistadilaisen hätään voi vastata savolainen päivystäjä – ja päinvastoin.
Henkilöstöpäällikkö Antti Koskelan mukaan kulunut kesä osoitti, että malli toimii.
”Se pelasti kesän palvelutasoa ja auttoi palvelemaan ruuhkahuippujen aikaan.”
Koskelan mukaan Hätäkeskuslaitos päättänee syksyn aikana toimintamallin laajentamisesta valtakunnalliseksi. Päätöksen tekee viime kädessä laitoksen johto.
Muutos edellyttää, että kaikki noin 500 päivystäjää koulutetaan vastaanottamaan hätäpuheluita ympäri maata. Päivystäjät perehdytetään esimerkiksi pääkaupunkiseudun liikenneympäristön ja raja-alueiden tuntemukseen.
Koskelan mukaan Erica-tietojärjestelmän verkottuminen mahdollistaa asiakkaan palvelemisen tehokkaasti missä päin Suomea tahansa.
Juankoskelaislähtöinen Leena Partanen on yksi kokeilussa mukana olevista päivystäjistä. Hän sanoo, ettei paikallistuntemuksen puute ole ollut ongelma, sillä kartta- ja paikannuspalvelut helpottavat työtä.
Murre-erot sitä vastoin aiheuttavat joskus huvitusta.
”Pyrin välttämään savon vääntämistä, mutta joskus lipsahtaa, jos soittaja on lupsakkaalla päällä. Silloin siihen saattaa lähteä itsekin mukaan.”