Mihin SKP:n valtava omaisuus katosi?

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Suomen kommunistinen puolue oli vielä 1980-luvulla voimissaan. Sitten loppuivat raha ja aatteen palo. © Martti Peltonen/LK
Suomen kommunistinen puolue (SKP) oli 1980-luvulla Suomen rikkain puolue. Se syöksyi rutiköyhyyteen omin avuin muutamassa vuodessa. 25 vuotta sitten koko puolue ajettiin konkurssiin.

Ennen kuin vähemmistössä olleita, marxismi-leninismiä kannattaneita taistolaisia ryhdyttiin heittämään 1981 ulos järjestötoiminnasta, SKP oli turvannut taloutensa kapitalistisin ja salaisin keinoin.

Kommunistien enemmistö arvasi, että Neuvostoliiton raha-apu loppuisi pesäeron jälkeen.

Puolueen taloudellinen menestys rakentui kolmen, toisensa näennäisesti ristiin omistaneen yhtiön, Rakomo Oy:n, Fexima Oy:n ja Variant Oy:n varaan.

Keskeisin niistä oli 1958 perustettu kauppahuone Fexima. Se toi Neuvostoliitosta puubrikettejä ja muita raaka-aineita ja vei sinne vaatteita ja teollisuushalleja.

Fexima oli myös välikäsi Helsingin keskustassa sijaitsevan raittiusyhdistys Koiton kivitalon kaupassa, joka takasi SKP:n enemmistölle taloudellisen riippumattomuuden. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pitkäaikainen, salainen raha-apu ei ollut enää välttämätön.

SKP kauppasi Koiton talon Feximalle 22 miljoonalla markalla (noin 9,5 miljoonaa euroa) vuonna 1981. Kolme vuotta myöhemmin Fexima myi saman talon rakennuskunta Hakalle 139 miljoonalla markalla (noin 47 miljoonaa euroa).

Sosialidemokraattien hallitsema rakennusyhtiö maksoi talosta selvää ylihintaa. Sillä saatiin kommunistit tukemaan E-osuuskauppojen suurfuusiota.

Voitokkaan talokaupan tuotto jäi kokonaan enemmistön haltuun.

Vähemmistö oli saanut osansa ensimmäisestä, selvästi alihintaisesta kauppasummasta. Se oli tyytyväinen siihen, kunnes 1984 tajusi tulleensa huijatuksi.

Seuraavana vuonna SKP:n ylimääräinen edustajakokous päätti erottaa taistolaiset piirit.

Yhtäkkiä vähemmistökommunistit huomasivat olevansa sekä poliittisesti että taloudellisesti ulkona SKP:sta.

Aatteelle uskolliset

Kommunistien toimintaan on maailman sivu kuulunut salailu ja peitetoiminta. Myös Suomen kommunistisen puolueen yritysten omistus oli häivytetty. Omistuksen ja ennen muuta vallan taannut ketju oli jännittävä.

Kaikissa yhtiöissä hallitus koostui vain muutamasta aatteelle uskollisesta talousmiehestä. Heidän kauttaan päätösvaltaa liiketoiminnassa käytti Suomen ja sosialististen maiden yhteistyöyhdistys. Sielläkin oli vain luotettuja kommunisteja.

Yhdistyksen päätösvalta yrityksissä perustui vaihtovelkakirjalainoihin. Yritykset olivat saaneet lainaa, jonka yhdistys saattoi halutessaan muuttaa osakkeiksi ja sitä kautta omistukseksi.

Järjestelyn ansiosta yhtiöiden todellista päätösvaltaa käyttävä taho eli kommunistinen puolue pysyi piilossa. Jos Suomen ja sosialististen maiden yhteistyöyhdistys olisi omistanut osakkeet, se olisi pitänyt kertoa kaupparekisteriin, mistä tieto olisi ollut kenen tahansa löydettävissä.

Vaihtovelkakirjojen avulla yhtiöiden tuotot saatiin nostettua velkojen korkoina, ei osinkoina. Verojakin vältettiin.

Lisää välikäsiä

Kun liiketoiminnan tuotot – ja sittemmin Koiton talon kaupasta tullut jättipotti – oli saatu yhdistykseen, ne piti vielä saada siirretyksi itse puolueen käyttöön. Siihen tarvittiin toista välikättä.

SKP:n hallitus päätti vuonna 1986 perustaa puolueelle erityisen tukisäätiön. Se tarkoituksena oli sääntöjensä mukaan edistää Skp:n, sen piirijärjestöjen ja osastojen sekä koko kansandemokraattisen liikkeen toimintaa.

Säätiön hallitus valittiin kommunistien parhaiden illegaaliperinteiden mukaisesti puolueen kovimmasta ytimestä, SKP:n keskuskomitean poliittisen toimikunnan jäsenistä.

Vuosina 1988–90 SKP:n tukisäätiö sai Suomen ja sosialististen maiden yhteistyöyhdistykseltä yhteensä noin 40 miljoonaa markkaa (yli 11 miljoonaa euroa). Sen säätiö lahjoitti melkein kokonaisuudessaan ja samassa rytmissä edelleen emopuolueelle.

Muita tuottoja SKP sai muun muassa myymällä Helsingin Alppilasta kivitalon. Fexima Oy myi osuutensa hotelli Presidentistä.

Mukaan kasinopeliin

1980-luvun loppupuolen suuret varainsiirrot puolueelle tapahtuivat pakon sanelemana. Tarkoitus oli ollut pitää viekkaasti ansaitut rahat tallessa. Hyvien liiketoimien tuotot oli kuitenkin pakko kuluttaa huonojen liiketoimien aiheuttamiin tappioihin.

Käänne huonompaan alkoi, kun SKP:n pitkäaikainen, varovainen taloudenhoitaja Olavi Kortealho jäi eläkkeelle 1985. Tilalle tullut Jorma Sorvari innostui ajan hengen mukaisesti kasinopelistä.

Puolueen sijoitus- ja liiketoimien työkaluiksi perustettiin kaksi yhtiötä, Corona-Invest Oy ja Sijoituslinkki Oy.

Nyt raha alkoi kulkea puolueesta poispäin: ostettiin talotehdas, perustettiin limonaditehdas, hankittiin kiinteistöjä.

Neuvostoliitosta lähdettiin tuomaan katamaraaneja, sinkkiämpäreitä ja hiomakiviä. Rahaa sijoitettiin myös ravihevosiin, jotka hitautensa vuoksi söivät enemmän kuin toivat, ja neuvostokondomeihin, joiden luotettavuus oli samaa luokkaa kuin emomaan poliittinen järjestelmä.

Liikekumppaneiksi löydettiin muun muassa sellaiset liikemiehet kuin Peter Fryckman ja Veikko Luode. Kumpikin sai sittemmin muhkeat tuomiot talousrikoksista.

Komeinta kommunisteille oli kuitenkin vaateliike Kuusinen Oy:n ostaminen Helsingistä. Sen maine, laatu ja hintataso oli totuttu liittämään yritysjohtajiin ja Suomalaisen klubin jäseniin.

Kuusisen kaupassa olivat mukana myös Risto Reijonen ja Rauli Aura, jotka hekin joutuivat sittemmin selvittelemään liiketoimiaan poliisin kanssa.

Kuusisen nimestä laskettiin aikanaan paljon leikkiä, vaikkei myyjänä ollut kauppaneuvos Reijo Kuusinen ollut mitään sukua kansainvälisesti kuuluisalle kommunistijohtaja Otto Ville Kuusiselle.

Kompurointia

SKP:n kasinopeli alkoi paljastua 1988, kun puolueen osallisuudesta liiketoimiin alkoi tihkua tietoja julkisuuteen. Yhtiöt alkoivat mennä nurin, liikekumppanit livistää. Puoluejohto keskeytti kaikki Jorma Sorvarin liiketoimet ja antoi hänelle potkut.

Kaikkiaan SKP:lle kertyi sijoitusseikkailustaan noin 50 miljoonan markan eli noin 12,5 miljoonan euron tappiot. Rahaa kuitenkin jäi vielä runsaasti: vasemmistolaisen yhteistyöpuolueen Suomen kansan demokraattisen liiton (Skdl) puheenjohtaja Reijo Käkelä arvioi 1990, että Skp ja Skdl hallitsivat vielä yhteensä noin 150 miljoonan markan (noin 38 miljoonan euron) omaisuutta.

Myöhemmin selvisi, että pelkästään Skp:n hallitsema nettovarallisuus oli noin 200 miljoonaa markkaa (50 miljoonaa euroa). Lisäksi oli muuta omaisuutta, kuten vaikeasti rahaksi muutettavat Helsingin Kulttuuritalo ja Hämeenlinnassa sijaitseva Vanajanlinna.

Varallisuus oli tarkoitus siirtää uuden Vasemmistoliiton haltuun. Velat haluttiin jättää muiden, ennen muuta puoluetta lainoittaneiden pankkien niskaan. Arkkitehtina olivat Timo Heikkinen, sijoitus- ja holdingyhtiö Variant Oy:n toimitusjohtaja, sekä puolueen luotettu tilimies Veikko Tuuliainen.

Velkojen siivous onnistui, mutta siirrettävä rahasäkki jäi aika kevyeksi.

Varat Vasemmistoliitolle

SKP:n ja SKDL:n johtoelimet päättivät 1989, että puolueet sulautetaan yhteen uudeksi Vasemmistoliitoksi. Uuden puolueen perustava kokous oli huhtikuussa 1990. Samaan aikaan vähemmistökommunistit saivat viimeisiä raha-avustuksia Neuvostoliitosta.

Vaikka vasemmiston poliittinen toiminta siirtyi uudelle puolueelle jo 1990 heti sen perustamisen jälkeen, Vasemmistoliitto sai täyden otteen SKP:ltä jääneisiin liiketoimiin ja varallisuuteen vasta kesällä 1992.

Entisen europarlamentaarikon Esko Seppäsen mukaan SKP:n kaikkea omaisuutta ei uskallettu siirtää Vasemmistoliitolle ennen sen valtasuhteiden vakiintumista.

Pelon aiheutti muun muassa Matti Viialaisen nousu uuden puolueen puoluesihteeriksi. Nykyinen Etelä-Karjalan maakuntajohtaja on entinen taistolainen.

Lisäksi enemmistöltä osin isännättömäksi jäänyt rahasäkki houkutti muitakin kuin uuden puolueen perustajia. Sellaisessa tilanteessa rahoilla on usein tapana joutua hukkaan.

Jälkiä selvitettiin monissa konkursseissa ja poliisin talousrikostutkinnoissa, mutta täyttä selvyyttä kaikkien varojen kohtalosta ei saatu – eikä luultavasti saada koskaan. Selvitetyistäkin tapahtumista osa on jäänyt julkisuudelta piiloon.

Se kuitenkin tiedetään, että varallisuus yritettiin siirtää Vasemmistoliitolle erilaisten väliyhtiöiden, yritys- ja tasekauppojen sekä yhtiöiden sulautumisten avulla. Tarkoituksena oli jättää velat taakse ja viedä tuliaisiksi varat. Elinkelvottomat yhteisöt, kuten SKP, SKP:n tukisäätiö ja Kulttuuritalo, ajettiin 1992 kylmästi konkurssiin.

Uuden puolueen taakse oli rakennettu samanlainen omistuksen ja vallankäytön ketju kuin SKP:llä oli. Suomen ja sosialististen maiden yhteistyöyhdistys vaihtoi nimekseen Sinsitra ry. SKP:n tukisäätiön korvasi uusi Avantisäätiö.

Uusi Vasemmistoliitto sai lopulta vain noin 20 miljoonaa markkaa (vajaat viisi miljoonaa euroa). Rahat olivat menneet ainakin onnettomiin talokauppoihin Berliinissä ja Vantaan Tikkurilassa, matkatoimisto Lomamatka Oy:n konkurssiin, puoluelehti Kansan Uutisten ja kirjapaino Yhteistyön ylläpitoon sekä SKP:n eläkevastuisiin.

Viimeinen erhe

Vaikka Vasemmistoliitto jäi ilman huomenlahjaansa, jotain kommunistien rahaimperiumista sentään jäi jäljelle. Voittajiin kuuluivat Yrjö Sirolan säätiö ja puolueen nuorisoliitto.

Säätiö hallitsi Hämeenlinnassa sijaitsevaa Vanajanlinnaa, jossa aikanaan toimi kommunistien sisäoppilaitos Sirola-opisto.

Nuorisoliitto taas oli saanut haltuunsa yhä Hyvinkäällä toimivan, halpatavaraa maahan tuovan Fenet Oy:n. Se oli perustettu 1985 yhtiöittämällä kauppahuone Feximan tuontiosasto.

Fenetin ja nuorisojärjestön välille oli rakennettu samanlainen omistuksen salaava omistusketju kuin emopuolueellakin. Välissä olivat Myötätuuli-niminen rekisteröity yhdistys sekä Hebe-säätiö.

Fenet oli aikanaan perustanut Hong Kong -tavaratalot tuontitavaroittensa vähittäiskauppaa varten. Nämä se katkerasti menetti Veikko Tuuliaiselle.

Vanhaan kommunistien tyyliin Fenet käytti kauppayhtiössä valtaa vaihtovelkakirjalainojen avulla. Muodollisesti Hong Kong Invest Oy:n osakkeet omisti Tuuliainen.

Eräänä päivänä nuorisoliitto huomasi, että Veikko Tuuliainen omisti yhtiön myös todellisuudessa: vaihtovelkakirjalainat olisi pitänyt vahvistuttaa oikeudessa, mutta kun se oli jäänyt jostain syystä tekemättä, lainojen ehdot eivät enää olleet voimassa.

X