Kykypuoleen outo lasikatto - Miksi kokoomus ei halua naisjohtajaa?
Oppositiopuolue kokoomus korostaa mielellään työmarkkinoiden tasa-arvoa ja yleistä yhteiskunnan liberalismia, mutta yksi sokea piste puolueella on: naiset eivät koskaan ole päässeet sen puheenjohtajaksi.
Kokeneet poliitikot Elina Lepomäki, Sirpa Pietikäinen, Paula Risikko, Maija Perho ja Marjo Matikainen-Kallström ovat kukin vuorollaan yrittäneet kokoomusjohtoon, mutta turhaan.
Viime joulukuussa sata vuotta täyttänyt kokoomus ei ole kovin usein julkisesti pohtinut omia lasikattojaan. Puolueessa on vaikuttanut monia näkyviä ja voimakkaita, valtakunnan ykköskaartiin kuuluvia poliitikkonaisia, mutta jostain syystä kukaan heistä ei ole kelvannut Kansallinen kokoomus -puolueen johtajaksi edes väliaikaisesti.
Puolueen suurin jäsenjärjestökin koostuu pelkästään naisista. Kokoomusnaiset ry juhlii omaa satavuotisjuhlaansa Tampereella 16. marraskuuta, joten nyt on sopiva hetki kysyä, miksi?
Miksi kokoomus ei ole valinnut naista puheenjohtajakseeen?
Naisehdokkaita on ollut – puoluekokoukset eivät suosineet
Katsotaanpa numeroita. Nykyinen puolueen luotsi, entinen valtiovarainministeri Petteri Orpo on kokoomuksen 21. puheenjohtaja. Kaikki hänen edeltäjänsäkin kohta 101 vuoden aikana ovat olleet miehiä.
Naisia on ollut viidesti ehdolla: Sirpa Pietikäinen (1991), Maija Perho (1993), Marjo Matikainen-Kallström (2004), Paula Risikko (2014) ja Elina Lepomäki (2016). Puoluekokoukset eivät päätyneet heihin.
Kokoomuksen lisäksi vain reilusti nuoremmalla perussuomalaisilla ei ole ollut naisveturia. Silti Jussi Halla-ahon seuraaja voi hyvinkin olla jo nainen. Vaihtoehtoja voi olla jopa kaksi: Riikka Purra tai Laura Huhtasaari.
Juuri nyt eduskuntapuolueista enemmistöllä on johdossa nainen.
Politiikassa asiat ovat usein sitä, miltä ne näyttävät, ja kokoomus näyttää tässä kysymyksessä vanhakantaiselta.
Naisjärjestön ensi viikonlopun juhlapuhujia ei käy kateeksi: mainitako, että juhlittavilta puuttuu sadan vuoden jälkeenkin se komein saavutus eli puoluejohtajuus?
Jos korostaa, että puheenjohtaja valitaan aina pätevyyden perusteella – kuten kokoomuslaiset tässä artikkelissa painottavat – alleviivaako se silloin sitä, että naisehdokas ei ole ollut koskaan pätevin eikä sopivin?
Kuka on määritellyt, mikä tekee ehdokkaasta pätevimmän?
Vuonna 2004 ainakin media piti Marjo Matikainen-Kallströmiä ennakkosuosikkina puolueen johtoon. Rankan lobbauksen jälkeen toiselle kierrokselle pääsivät silti Jyrki Katainen ja Ilkka Kanerva, josta Katainen otti helpon voiton. Hannu Lindroos / SKOY
”Osaavin pitää valita”
Kun Seura kysyi kokoomuslaisilta, miksi puolue ei ole koskaan valinnut naista, harva heistä yritti pohtia kysymyksen perimmäistä syytä.
Kokoomusnaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman ei näe mitään rakenteellista estettä sille, että nainen ei voisi tulla valituksi kokoomuksen puheenjohtajaksi.
”Meillä on ollut loistavia naisehdokkaita. Uskallan väittää, että syy siihen, etteivät he ole tulleet valituksi, ei ole ollut sukupuoli.”
Kokoomus vuonna 1991: Sirpa Pietikäinen yritti puheenjohtajaksi – Pertti Salolainen voitti. Maija Perhokin hävisi Salolaiselle, mutta pääsi varapuheenjohtajaksi ja myöhemmin puoluesihteeriksi. Paula Kukkonen / Skoy
Vikman pitää varmana, että tulevaisuudessa naisia nähdään puolueen puheenjohtajina.
”Osaamisen ja pätevyyden pitää olla määräävä kriteeri niin puheenjohtajavalinnassa kuin työelämässä”, hän sanoo.
Vikman on toiminut kokoomusnaisten johdossa kahdeksan vuotta. Hän ei asetu enää ehdolle kolmannelle puheenjohtajakaudelle.
Kansanedustaja Paula Risikko on sekä naisliiton entinen vetäjä, ex-puhemies että viidessä hallituksessa istunut ex-ministeri.
Risikkokin sanoo olleensa aina sitä mieltä, että osaavin pitää valita.
”En kuuna päivänä usko, että kukaan kokoomuslainen ajattelisi, etteivätkö naiset pystysi puheenjohtajan pestiä samalla lailla hoitamaan kuin miehet.”
Alexander Stubb voitti Risikon puheenjohtajavaalissa 2014. Jan Vapaavuori tuli kolmanneksi. Risikko summaa, ettei hävinnyt huonolle, eikä huonoa voittanut.
Kokoomus vuonna 2014: Alexander Stubb voitti Paula Risikon, mutta puoluejohtajuuden arki oli myrkkyä Stubbin uralle. Risikon tie jatkui sisäministeriksi ja seuraavan eduskunnan puhemieheksi. Petri Kaipiainen / Kuvaryhmä/SKOY
”Kokoomus on kyllä vähän ukkopuolue”
Kokoomuksen kunniapuheenjohtaja, ministeri Ilkka Suominen johti puoluetta 1979—1991.
”Kokoomus on kyllä vähän ukkopuolue – hyvässä ja pahassa”, hän pohtii.
”Onko niin, että kokoomusnaisten kunnianhimo ei ole vielä yltänyt sille tasolle, että he olisivat antaneet miehille turpiin tyyliin, että ”nyt on naisten vuoro”, Suominen spekuloi.
Suomisesta tärkeintä on puolueen harjoittama politiikka, ei se, onko puheenjohtajalla hame vai housut.
Toisaalta hänelle sopisi hyvin, että Orpon seuraaja olisi esimerkiksi oma kummipoika Kai Mykkänen.
Kai Mykkänen on kokoomuksen 33. eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
Vain Ulla Puolanne ehti nousta kokoomusnaisista ryhmänsä puheenjohtajaksi. Vuodet olivat 1984–1987.
Mykkänen laskee, että nyt puolueen ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtajista kaksi kolmesta on naisia.
Juuri valittu puoluesihteeri on nainen, joten kokoomusta johtaa naisenemmistö.
Hänestä on enimmäkseen sattumaa, ettei kokoomuksella ole ollut naispuheenjohtajaa.
”Kun on aina monen tekijän summa, kuka sattuu voittamaan puheenjohtajavaalin, niin ennen pitkää nainen sen voittaa. Paras aina voittakoon. Niin se on tähänkin asti toivottavasti ollut.”
Mykkänen pitää tärkeänä, että kaikkien puolueiden kenttäväki ymmärtää arvioida ihmisiä ilman sukupuolen vaikutusta.
Kansanedustaja Elina Lepomäki sijoittui vuoden 2016 puheenjohtajavaalissa kolmanneksi, kun Orpo voitti.
Hän pitää puheenjohtajakysymystä sukupuolta laajempana.
”Onko meillä tarpeeksi diversiteettiä (monimuotoisuutta) puolueessa ja puoluetoiminnassa – erilaisella työ- ja elämänkokemuksella varustettuja ihmisiä?
Pääseekö politiikkaan ja vaikutusvaltaisiin tehtäviin myös myöhemmällä iällä ilman, että olisi ollut nuorisopolitiikassa tai kunnallispolitiikassa?”
Lepomäki vastaa kysymyksiinsä, että ei ole, eikä pääse.
Kokoomus vuonna 2016: Petteri Orpo ja Alexander Stubb voittivat Elina Lepomäen puoluekokouksessa. Pekka Holmström / Otavamedia
Ministeritaival jarruttaa
Kansanedustaja ja Varsinais-Suomen kokoomuksen puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén haluaisi nähdä naispuheenjohtajan lasikaton murtuvan pian lähitulevaisuudessa.
Sirén johti viime kaudella eduskunnan feministiryhmää.
”Ei ole mitään syytä, ettei näin voisi tapahtua. Meillä on vahvoja ja päteviä naisia, jotka varmasti olisivat voineet nousta puheenjohtajaksi. Ehkä esimerkiksi ministerinä tehdyt epäkiitolliset päätökset eivät ole tukeneet etenemistä”, Sirén arvioi.
Nimiä hän ei halua mainita.
Osatekijä on Sirénin mielestä keskustassakin nähty ilmiö: monissa puolueissa naispuheenjohtajien tie on tyssännyt tilanteissa, joissa mies ei välttämättä olisi vaihtunut.
Kansanedustaja Antti Häkkänen – ja epävirallisen Orpon seuraajapörssin epävirallinen ykkönen – uskoo, että puoluekokousväki valitsee puheenjohtajakseen senhetkisistä ehdokkaista pätevimmän henkilön.
”Olennaisin kysymys on: nostaako organisaatio keskeisille paikoille naisia ja miehiä tasapuolisesti? Kokoomuksessa siinä ollaan puolueiden kärkipäätä”, hän näkee.
Häkkäsestä sukupuolta tärkeämpää on, minkälaista politiikkaa puheenjohtaja ajaa.
”Jos hän ajaisi vain miesten maailmaa, silloin pitäisi olla erittäin huolestunut.”
Kokoomuksen pitkäaikaisen kansanedustajan Ben Zyskowiczin mielestä kyse on vain sattumasta.
”Uskon siihen, että jatkossa, ennemmin tai myöhemmin, kokoomusta johtaa myös nainen”, Zyskowicz lausuu.
Samaa odottaa puheenjohtaja Petteri Orpo.
”Meillä on paljon osaavia ja päteviä naisia puolueessa eri tehtävissä. En epäile hetkeäkään, ettei jonakin päivänä nainen tulisi valituksi”, Orpo viestittää Seuralle, eikä edes yritä vastata kysymykseen.
Se hetki ei liene ensi kesänä Porin puoluekokouksessa.
Niin Häkkänen, Mykkänen kuin Lepomäki kertovat, ettei heillä ole tällä hetkellä suunnitelmissa haastaa siellä Orpoa.
Lue myös: Sanni Grahn-Laasonen ei ole koskaan katunut ministeriksi ryhtymistään
”Puhetapa vaikeuttaa”
Sukupuolittuneet rakenteet vaikuttavat edelleen politiikassa, tietää sukupuolta, valtaa ja politiikkaa tutkiva sukupuolentutkimuksen professori Johanna Kantola Tampereen yliopistosta.
”Puhetavat voivat vaikeuttaa niiden näkemistä. Esimerkiksi on tapa sanoa, että pätevin valitaan. Asiantuntijuus on yhä voimakkaasti sukupuolittunutta, ja juuri silloin mennään pätevyyspuheen taakse”, Kantola sanoo.
Tasa-arvotutkijat ovat yrittäneet korostaa, että pätevyys ja osaaminen eivät ole objektiivisia asioita.
Ne ovat rakentuneet pitkän ajan sisällä, ja niissä on painotuksia, joiden takia miespoliitikko voi näyttäytyä naista pätevämpänä ja uskottavampana.
”On tosi tärkeätä keskustella tekijöistä, jotka näyttäytyvät pätevyyden kriteereinä. Politiikassa se näkyy edelleen siten, että miespoliitikot ovat esillä ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä talouden asiantuntijoina mediassa. Ne ovat aloja, joissa pätevyys rakentuu ja joita pidetään erityisen tärkeinä”, Kantola korostaa.
Kantola kiittää keskustan entisen kansanedustajan Seppo Kääriäisen ajatusta sivistyspääministerin valinnasta.
Kantolasta se voitaisiin nähdä myös mahdollisuutena purkaa sukupuolittunutta asiantuntijuutta.
”Sukupuolittunut eriarvoisuus puolueiden sisällä ei rakennu yhdestä lasikatosta vaan monesta pienestä lasikatosta. Kun ne vaikuttavat yhtä aikaa, ne tuottavat helposti samaa tulosta.”
Kokoomukselle Kantola tarjoaisi työkaluksi itsetarkkailua: onko puolueen sisällä joitain käytäntöjä, joita pitäisi muuttaa?