Karttakirjat uusiksi: Tältä näyttää Norjan ehdottama Haltin uusi huippu

Suomi on nousemassa uusiin korkeuksiin, koska norjalaiset suunnittelevat lahjoittavansa meille 100-vuotislahjaksi Haltin huipun.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Haltin keltainen rajapyykki on Suomen korkein kohta ainakin vielä toistaiseksi. Pyykin takana on 100-vuotislahjaksi kaavailtu huippu..

Suomi on nousemassa uusiin korkeuksiin, koska norjalaiset suunnittelevat lahjoittavansa meille 100-vuotislahjaksi Haltin huipun.
(Päivitetty: )
Teksti: Jenni Leukumaavaara

On helppo ymmärtää, miksi presidentti Urho Kaleva Kekkonen niin usein halusi Kilpisjärven erämaa-alueelle hiihtelemään. Helikopterista avautuva, syksyisessä auringonpaisteessa lepäävä maisema on ainutlaatuinen.

Tummansiniset arktiset järvet ja niiden pinnasta heijastuvat pilvet, loputtomiin jatkuva harmaan ja vihreän leikki saavat suun unohtumaan auki. Helikopterilentäjä ja yrittäjä Pekka Tuononen osoittaa Suomen korkeimpiin lukeutuvaa vesiputousta, 17-metristä Pihtsusköngästä. Sen ylle muodostuu pieni sateenkaari.

Kauempana pilkottaa Halti, jonka hieman punertavat kyljet erottuvat muusta maisemasta. Sen kivikkoisessa rinteessä, 1324 metrin korkeudessa on Suomen korkein kohta – ainakin toistaiseksi.

Itsenäinen Suomi täyttää ensi vuonna sata vuotta, ja norjalaiset puuhaavat meille melkoista syntymäpäivälahjaa: seitsemän metriä korkeampaa Suomea. Pitihän sitä päästä katsomaan! Ja siellähän näkyy ihmisiäkin!

Mutta sitä ennen pitää käydä Norjassa kysymässä, mistä oikein on kysymys.

Malliksi koko maailmalle

Toinen lahjaidean puuhamiehistä, Kåfjordin eli suomalaisittain Kaivuonon kunnanneuvos Svein Oddvar Leiros kättelee reippaasti ja on silminnähden tohkeissaan lahjahankkeesta.

”Suomalaiset ovat meidän sisariamme ja veljiämme, ja tämä olisi mielestäni erittäin hyvä lahja Norjalta teille kaikille”, Leiros sanoo.

Lähdemme ajamaan lähemmäs Haltin Norjan puolen patikointireittejä. Kiemuraista hiekkatietä ajaessa ja lampaita väistellessä on aikaa käydä läpi koko eriskummallinen tapahtumaketju.

Lahjaidean varsinainen isä on Norjan maanmittauslaitoksen eläköitynyt pääinsinööri Bjørn Geirr Harsson, joka kesällä 1972 Suomen ja Norjan rakkaisessa rajamaastossa työskennellessään ihmetteli, miksi Suomen korkein kohta ei ole huipulla vaan rinteessä, tarkemmin ottaen Haldiˇcohkka -nimisen sivuhuipun vieressä.

Haldiˇcohkkan korkein kohta on 1331 metriä merenpinnan yläpuolella, ja juuri tämän seitsemän metriä korkeamman nyppylän Leiros, Harsson ja moni muu norjalainen haluaisi suomalaisille antaa. Koko Haltista he eivät ole luopumassa, vaan norjalaisille jää vielä korkein huippu, 1361 metrin korkeuteen kohoava Raisduoddarháldi.

Kun Harsson huomasi Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan lähestyvän, hän muisti Suomen rinnerajapyykin ja otti yhteyttä Norjan ulkoministeriöön. Harsson ehdotti, että Norja antaisi noin hehtaarin kokoisen alueen Suomelle, jotta Suomikin saisi korkeimman kohtansa tunturin huipulle rinteen sijaan.

Virallinen Norja ei reagoinut, mutta viime syksynä Facebookiin perustettu Halti som jubileumsgave -sivusto innostui senkin edestä. Sivustolla on jo lähes 17 000 tykkääjää eri puolilta maailmaa, ja aiheesta on uutisoitu Englantia, Yhdysvaltoja ja Australiaa myöten.

Facebook-sivuilla moni suomalainenkin on hihkunut innosta. Norjalle on esimerkiksi lupailtu täysiä pisteitä Euroviisuissa.

Harsson otti yhteyttä myös Kaivuonon kuntaan ja Leirosiin, joka innostui ideasta välittömästi. Kunnalle tuli itse asiassa yllätyksenä, että Haltin sivuhuippu edes on Norjan puolella. He olivat luulleet sen jo kuuluvan Suomelle.

”Toivon täydestä sydämestäni, että tämän lahjan antaminen veljeskansallemme onnistuu. Me emme häviä tässä yhtään mitään, mutta Suomelle olisi iso juttu saada ihan oikea huippu korkeimmaksi kohdakseen. Ja ennen kaikkea tällä olisi symbolisesti suuri arvo”, Leiros sanoo ja täsmentää:

”Nykyään on niin paljon sotia ja konflikteja. Suomi ja Norja voisivat olla esimerkkinä muulle maailmalle siitä, että voimme elää rauhassa ja että maata voidaan luovuttaa tällä tavalla rauhanomaisesti”, Leiros kertoo.

Sinnikkäästi vastatuulessa

Sosiaalisen median kuplinnan myötä myös Norjan ulkoministeriö lausui asiasta mielipiteensä. Se ei ollut mairitteleva. Virkamiesten mukaan maa-alueen luovuttaminen on perustuslain vastaista, eikä moinen toiminta muutoinkaan kuulu pohjoismaiseen perinteeseen.

Pyh! Näin pienestä eivät Harsson ja Leiros lannistuneet.

He päättivät kirjelmöidä suoraan Norjan pääministerille Erna Solbergille. Rajamuutoksen virallisena ehdottajana on Kaivuonon kunta. Kolmisivuisessa kirjeessä huomautetaan, ettei maa-alueella ole esimerkiksi arvokkaita mineraalej ja että Norja Nobelin rauhanpalkinnon luovuttajamaana olisi mitä parhain valtio näyttämään rauhanomaista esimerkkiä muulle maailmalle.

Tämän vuoden heinäkuussa pääministeri ilmoitti, että hän on sittenkin valmis harkitsemaan maa-alueen luovutusta.

“Meidän on määrä tavata pääministeri syksyn aikana, mutta eihän sinne noin vain marssita. Ymmärrän toki, että hänellä on paljon muutakin pöydällään, mutta uskon päätöksen syntyvän vielä tämän vuoden puolella”, Leiros sanoo.

Ratkaisevaksi seikaksi voi muodostua se, nähdäänkö rajansiirto perustuslaillisesti merkittävänä muutoksena vai pienimuotoisena rajantarkastuksena, joita esimerkiksi Suomen rajajoissa tehdään säännöllisin väliajoin. Raja kun kulkee joen syvimmässä kohdassa, ja se taas vaihtelee.

Norjalaisella itseluottamuksella varustettu kunnanisä luottaa siihen, että pääministeri tekee oikean päätöksen. Siis antaa meille Haldiˇcohkkan.

”Minusta se oli ja on edelleen loistava idea. Myös paikalliset, joiden kanssa olen asiasta puhunut, ovat kannattaneet ajatusta”, Leiros kertoo.

Kenen maa?

Haltin ympäristössä näkyy enemmän poroja ja lampaita kuin ihmisiä. Muutamaa Metsähallituksen tupaa lukuun ottamatta alue näyttää lähes täysin asumattomalta. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Saamelaiset ovat kulkeneet alueella jo ammoisina aikoina. Kuin muistutuksena tästä Leirosin auton viereen ajaa mönkijällään Norjan puolen saamelainen poromies Nils Johan Utsi. Hän on matkalla tarkistamaan raja-aidan porttia. Se on Utsin mukaan turistien jäljiltä harmittavan usein auki.

”Meidän pitää joka päivä kaksi tai kolme kertaa käydä tarkistamassa, että raja-aidan portti on kiinni. Vaikka siitä on monta kertaa sanottu, usein portti jää turistien jäljiltä raolleen”, Utsi kertoo.

Ja se aiheuttaa lisätyötä, koska porot eivät raja-aidoista piittaa. Laki kuitenkin määrää, etteivät Suomen ja Norjan porot saa sekoittua.

Esimerkiksi Norjan saamelaiskäräjien presidentti Aili Keskitalo ja Suomen saamelaiskäräjien jäsen Áslat Holmberg ovat huomauttaneet, että Norja ja Suomi jakavat oikeastaan saamelaisten maita – saamelaisilta kysymättä.

”Vaikka alue on pieni, tämä ele osoittaa selkeästi, miten sekä Suomi että Norja suhtautuvat saamelaisten oikeuksiin: meidän maamme on täysin heidän tahtonsa alla”, Holmberg sanoo ja jatkaa omalla ehdotuksellaan:

”Myös Saamenmaa juhlii ensi vuonna yhteistyönsä satavuotisjuhlaa, ja nyt olisi hieno mahdollisuus ottaa pikkuruinen askel kohti saamelaisten oikeuksien kunnioitusta ja antaa tämä pieni maapala takaisin saamelaisille.”

Mitäpä lahja-asiasta tuumitaan Suomen puolella Saamenmaata, Haltin vieressä?

Raittijärven saamelaiskylässä, pohjoissaameksi Ávžžášjávrissa, on kymmenkunta asuintaloa, joissa asutaan osavuotisesti. Aina täällä kuitenkin joku asuu, tällä kertaa Aslak Nils Thomas eli Ailu Juuso.

Hellyydenkipeä porokoira Seri pyrkii syliin Juuson punaisen tuvan portailla, joilta avautuva pihanäkymä on heittämällä yksi Suomen hienoimmista. Poroaidat odottavat hiljaisina seuraavia erotuksia.

Juuso on tietoinen Haltin lahjasuunnitelmista. Hänen mielestään se on mukava teko norjalaisilta, mutta hän ei usko sen hetkauttavan omaa arkeansa suuntaan tai toiseen.

Juusokin toki tietää alueen historian, ja että Haltia on pidetty pyhänä paikkana, mutta poromiehen ja koparakunnan kannalta katsottuna yksi jalkapallokentän kokoinen ja rakkakivikkoinen sivuhuippu ei ole kovin tärkeä.

”Paitsi jos oikein alkaa kulkea turistia moottorikelkoilla ja muuten, sittenhän se alkaa jo häiritä”, Juuso sanoo.

Uusi matkailuvaltti?

Matkailualalle ja Kilpisjärven yrittäjille uusi huippu ja sen ympärillä pyörivä somepörinä voisi tuoda hyvinkin lisää asiakkaita. Kilpisjärven Saanalla ja Haltilla käy vuosittain tuhansia vaeltajia. Moni on pitänyt kunnia-asiana käydä Suomen korkeimmalla kohdalla, vaikka se Suomen puolelta tehtynä vaatii useamman päivän patikoinnin.

Mitenkäs nyt, pitääkö tulla uusintakäynnille?

”Kyllähän siinä tietenkin sellainen Halti 2.0 -meininki voisi olla, että kaikkien Haltilla käyneiden pitäisi tulla nyt uudestaan se huiputtamaan”, Kilpisjärven keskustassa lomakeskusta pyörittävä toisen polven yrittäjä Sauli Vanhapiha pohtii.

Näin voi hyvin käydäkin. Haltin legendaarisessa vieraskirjassa on jo lähes 130 000 nimeä, ja moni heistä voisi tulla patikoimaan myös uudelle huipulle.

Vanhapihakin arvostaa norjalaisten suunnitelmia.

”Onhan se jaloa ja avokätistä, että tuolla tavalla vain halutaan antaa maata, hieno vastaantulo norjalaisilta. Ja kyllähän siellä on isompiakin nyppyröitä, joita heille vielä jää”, Vanhapiha naurahtaa.

Kyselykierros Kilpisjärven matkailuyrittäjien keskuudessa kuitenkin paljastaa, että vaikka norjalaisten lahja-ajatus on huomattu ja sille on hyväksyvästi myhäilty, sen suurempia suunnitelmia uuden huipun hyödyntämisestä ei vielä ole. Ehkä se johtuu myös siitä positiivisesta ongelmasta, että yrittäjillä on ollut yhä kiireempää jo nykyisissäkin kasvavissa matkailijamäärissä.

Ei täällä silti vastustella, jos esimerkiksi FB-sivun uudet ja vanhat Suomi-fanit saapuvat kilvoittelemaan Haltin maisemiin.

”Tervetuloa vain!” Vanhapihakin toivottelee.

Kilpisjärven yrittäjien lisäksi uusi huippu tarkoittaisi töitä myös kustantajille ja painotaloille, joiden olisi uusittava esimerkiksi oppikirjojen tiedot. Mutta on niitä jouduttu korjaamaan aiemminkin.

Vuosikymmenien ajan Suomen korkeimman kohdan luultiin olevan 1328 metrin korkeudessa. Vikatikki johtui siitä, että vuonna 1963 Haltilla työskennelleet maanmittarit täräyttivät mittauspultin Norjan puolelle, lähimpään pitävään kallioon. Suomen puolen kivikossa eivät pultit paikallaan pysy.

Vuonna 2007 virhe korjattiin ja Suomi laskeutui neljä metriä alemmas.

Pirunpeltoa

Haltin nykyinen, keltaiseksi maalattu rajapyykki pilkistää rakkakivikon seasta. Siihen on tökätty Suomen ja Viron liput.

Helikopterilentäjä Tuononen ei ole varsinaisesti innoissaan Haltin kivikkoon laskeutumisesta, mutta parin yrityksen jälkeen löytyy tarpeeksi tasainen kohta. Ja tämä alusta ei ole mitään pikkusievää kivikenttää, vaan tukevat vaelluskengät vaativaa pirunpeltoa. Tuononen jättää roottorit pyörimään.

Paikalla on evästelemässä punaposkinen retkikunta. Retkue kuvaa meitä, kuvaaja heitä. Roottorit jylisevät. Meno on kuin Hollywood-elokuvassa.

”Seura-lehdestä Suomesta päivää! Keitä mahdatte olla?”

Retkikunta paljastuu norjalaiseksi. Norjan puolelta Haltin huiputtaneet Knut Ivar Nilsen, Lisbeth Kristoffersen ja Arne Samuelsen perheineen ovat lähteneet patikoimaan. Norjan puolelta Haltin huipulle kertyy matkaa lyhimmillään vain kuutisen kilometriä, tosin kohtalaista kuntoa sekin vaatii.

Joukkio on yksimielinen siitä, että lahjaidea on mainio ja että elämä norjalaisena jatkuu onnellisesti myös ilman Haltin sivuhuippua.

”Kannatamme ehdottomasti ideaa! Se on kaunis ele, ja meille jää vielä monta korkeampaa vuorta. Tästä voimme hyvin luopua”, Nielsen ja Kristoffersen sanovat.

He eivät liioittele: Norjan korkein huippu Galdhøpiggen on 2469 metriä merenpinnan yläpuolella ja on paitsi Norjan, myös koko Pohjois-Euroopan korkein vuori. Ja näkeehän sen jokainen Norjassa kesälomareissun tehnyt, että jylhää vuorenseinämää riittää.

Myös nykyiseen rajapyykkiin nojaileva ja eväsleipäänsä mutustava Samuelsen puoltaa ideaa.

“Yhtä lailla tänne pääsee patikoimaan ja luonnosta nauttimaan, on valtion raja sitten tässä tai tuolla”, Samuelsen viittilöi huipulle päin.

Niin, siellä se siintää, Suomen mahdollisesti uusi huippu, korkein kohta. Hyvin loivasti nousevassa kivikossa on vaalea kolmiomerkki, jota pitää paikallaan kasa painavia kiviä.

1331 metriä suomalaista kansallisylpeyttä. Vai epämääräinen kasa harmaata, nilkkoja vääntävää rakkaa? Seitsemän metriä korkeampi Suomi, nostaisiko se leukaa pari milliä ylöspäin? Se selviää ehkä jo seuraavien hankien, kaamoksen ja revontulien aikaan. Täältä niitä ainakin olisi komeaa katsella.

X