Terrori ei unohdu koskaan: Pariisissa moni pelkää yhä henkensä edestä

Jaa artikkeliTilaa Seura
Bataclanin teatteri on yhä suljettu islamistien iskun jäljiltä. © Kari Hautala/Otavamedia
Terrorihyökkäysten jälkeen Eurooppa ei ole enää entisensä. Pariisissa moni pelkää yhä henkensä edestä.

Gunn Gestrin seisoo Place de la Républiquen aukiolla Pariisissa, ja pelko väreilee hänen kasvoillaan. Hän on suomalainen toimittaja, joka on asunut kauan Pariisissa. Ei ole kulunut puolta vuottakaan siitä, kun islamistiterroristit hyökkäsivät 13.11.2015 verisesti hänen kotikaupungissaan.

”Sitä päivää en unohda koskaan”, Gestrin sanoo.

Jo sitä ennen Pariisissa oli ollut pienempiä terrori-iskuja, jotka kuuluivat iskujen ensimmäiseen aaltoon.

Varhaiskevään aurinko häikäisee, aukion keskushahmo ja tasavallan vertauskuva Marianne katsoo kirkasotsaisena eteenpäin.

”Patsaan alapuolelle on kirjailtu Ranskan suuren vallankumouksen ja länsimaisen demokratian avainsanat vapaus, veljeys, tasa-arvo”, Gestrin muistuttaa.

Turistit, pariisilaiset ja filmiryhmät liikkuvat monumentin ympärillä. Joku vie patsaan juurelle lyhdyn. Kynttilä sulautuu osaksi satojen tuikkujen, lippujen, postikorttien, muistoesineiden, piirrosten ja kirjoitusten merta.

”Patsas on tasavallan symboli, jolta suuret ja pienet marssit alkavat”, Gestrin sanoo ja osoittaa toista tekstiä:

Fluctuat nec mergiturhuojuu, vaan ei huku. Juuri nyt tämä kuvaa hyvin ranskalaista ajattelua.”

Samalla Gestrin viittaa Ranskassa asuvaan juutalaisväestöön, 600 000 ihmiseen ja Euroopan suurimpaan juutalaiseen vähemmistöön, jota vastaan terrori-iskut osaltaan oli suunnattu.

”Tutkimusten mukaan noin kolmasosa heistä tuntee olonsa niin ahdistetuksi, että he harkitsevat muuttoa Israeliin tai muualle. Tämä on sääli, sillä juutalaisilla on ollut jo suuren vallankumouksen ajoista 1700-luvulta hyvät olot juuri Ranskassa”, Gestrin kertoo.

Gestrin muistuttaa myös, että Ranskassa on lisäksi Euroopan suurin muslimiväestö.

”Heidän taustansa on pääosin Pohjois-Afrikassa, lukumääräksi arvioidaan peräti kuusi miljoonaa.”

Pariisin lähiöissä asuu toisen ja kolmannen polven muslimeja, uusia ranskalaisia, joiden elämää riivaavat työttömyys ja syrjäytyminen.

”Ei ole uutinen, että moni heistä vihaa Ranskaa, länsimaista ajattelua ja Israelin valtiota. Heidän keskuudestaan Isisin värvääjät löytävät vastakaikua.”

Hävitystä vastaan

Tänne Pariisin Place de la Républiquen aukiolle kerääntyi terrori-iskujen ensimmäisen aallon jälkeen yli kaksi miljoonaa surijaa. Täältä alkoi massiivinen mielenosoitusmarssi 11.1.2015. Joukossa asteli 40 valtiomiestä ja -naista eri puolilta maailmaa.

Yli kahden miljoonan lisäksi muualla Ranskassa marssi lähes neljä miljoonaa mielenosoittajaa. Yhteensä heitä oli siis yli kuusi miljoonaa. Niin paljon ranskalaisia ei ollut kokoontunut joukkokokouksiin sitten toisen maailmansodan ja natsi-Saksan miehityksen.

”Mielenosoitukset olivat ainutlaatuisia. Järkytyksestä, pelästyksestä ja surusta huolimatta ihmiset olivat liikkeellä pystyssä päin ja rohkeina. He puolustivat demokratiaa, avointa yhteiskuntaa, sanan- ja ilmaisunvapautta, koko läntistä järjestelmää”, Gestrin kertoo.

Hävitys oli alkanut muutamaa päivää aiemmin. Tammikuun 7. päivänä 2015 terroristit tunkeutuivat satiirilehti Charlie Hebdon toimitiloihin ja murhasivat 11 lehden työntekijää ja yhden poliisin.

9. tammikuuta 2015 aseistetetut islamistiterroristit iskivät juutalaisten kosher-markettiin Itä-Pariisin Porte de Vincennesin kaupunginosassa. Jihadistiterroristien luodeista sai panttivanki-iskussa surmansa neljä sivullista ranskalaista.

”Kukaan ei olisi uskonut tätä mahdolliseksi: olihan meillä tietoa ja koulutusta, demokratiaa ja historian tuntemusta enemmän kuin koskaan ennen”, Gestrin sanoo.

Painajaisen esimakua

Rasistiset hyökkäykset olivat alkaneet jo aiemmin. Toulousessa ammuttiin juutalaiskoulun lapsia, ja Pariisissa kaapattiin, kidutettiin ja murhattiin juutalainen kännykkäkauppias. Tapettiin myös ranskalaissotilaita, jotka olivat uskonnoltaan muslimeita.

Oli myös islamistien hyökkäys pariisilaiseen henkilöautoon, jossa oli ranskanjuutalainen pariskunta. Jihadistit raiskasivat naisen ja vaativat sitten pariskunnan rahoja itselleen.

Mutta pahin oli vasta tulossa – eikä kukaan osannut kuvitella mittasuhteita.

Perjantai 13. marraskuuta 2015 – Bataclan. Päivämäärä oli syöpyvä Ranskan historiaan, kansakunnan alitajuntaan.

Isis-islamistit hyökkäsivät Bataclanin teatteriin kesken rock-konsertin, tulittivat silmittömästi ja ottivat panttivankeja. He surmasivat 132 ihmistä. Kuolleita kertyi 21 maasta ikään, sukupuoleen, rotuun, siviilisäätyyn, uskontoon tai sosiaaliseen asemaan katsomatta.

Katsomme Gestrinin kanssaa Bataclanin teatterin suuntaan. Se melkein näkyy jo, kun kävelemme Voltairen bulevardia pitkin etelään. Voltaire oli 1700-luvulla elänyt valistusfilosofi ja kirjailija, joka taisteli yhteiskuntaa mädättäneitä valtarakenteita vastaan.

”Nyt mieleen tulevat myös pariisilaiset puistot saksalaismiehityksen alla kyltteineen: kielletty koirilta ja juutalaisilta”, Gestrin sanoo.

Hyytävät väreet ryntäilevät selässä, kun saavumme Bataclanin eteen Voltairen bulevardilla.

”Tilanteen on täytynyt olla hirveä”, Gestrin sanoo Bataclanin edessä.

Teatterin ovet ovat yhä lukossa. Moni ranskalainen pelkää nyt henkensä edestä. Bataclanin hyökkäys muutti koko ilmapiirin.

Pariisissa pitkään asunut suomalainen, tulkkina työskentelevä Riitta Hyttinen tiivistää tunnelmat kauhujen illasta seuraavasti.

”Bataclanin ilta oli kuin ravistus. Perheellisenä ihmisenä, äitinä ja naisena huomaan nyt käyttäytyväni toisin. Vältän metrolla liikkumista ja kierrän paikat, joissa on paljon ihmisiä, kuten tavaratalot ja muut suuret liikkeet.”

Hyttinen tunnustaa, ettei hän enää ota autolla liikennevaloissa katsekontakstia lasinpesijöihin, jotka ilmestyvät paikalle punaisissa valoissa. Sitä vastoin hän lukitsee autonsa ovet.

Kuollut rakkaus

Jatkamme seuraamalla Isis-terroristien reittiä kohti osoitetta Rue de Charonne 92.

Gestrin osoittaa kadunkulmaa ja Belle Équipe -ravintolaa. Terroristit hyökkäsivät tännekin ja murhasivat viattomia. Hyökkäyksessä kuoli 19.

”Uhrit olivat viettämässä viikonloppua, nauttimassa perjantai-illan aperitiivejaan terassilla. Oli lämmintä.”

Kuten Bataclan, Belle Équipe (kaunis ryhmä) on edelleen suljettu. Hävityksen jäljet ovat näkyvillä. Lautoja ja vanereita ikkunoiden edessä. Ohikulkija on kirjaillut yhteen vanereista: ”L´amour est mort”, rakkaus on kuollut.

Ranskalaisten sydämissä elää samanniminen kappale laulaja-runoilija Jacques Brelin sävelin. Kauan sitten Brel lauloi: ”Vihasta on tullut heidän tieteensä, naurusta karjumista, rakkaus on kuollut, rakkaus on tyhjä.”

Kauhistunut taksikuski

Gestrin viittoilee taksia. Olemme lähdössä Charlie Hebdon toimitukseen.

Ankaran viittomisen jälkeen auto kaartaa paikalle. Sitä ajaa Malista kotoisin oleva Madou-niminen kuljettaja, mutta hän ei tunne tietä Rue Nicolas Appert -kadulle, ja navigaattori on tavarasäiliössä.

Edestakaisin kaasutellessaan Madou äityy puhumaan terrorismista.

”Terroritoiminta alkoi Länsi-Afrikasta. Isisin kanssa yhteistyötä tekevä islamistinen rosvojoukko Boko Haram on tehnyt paljon pahaa Malissa, kaapannut ja tappanut ihmisiä. On hirveätä, mitä islamistit nyt tekivät Pariisissa. Pelästyin pahoin enkä voinut moneen viikkoon ajaa hyökkäyspaikkojen ohi.”

Madou kertoo saaneensa islamilaisen kasvatuksen, mutta enää vuosiin uskonto ei ole merkinnyt hänelle mitään. Hänen mielestään uskonnot hajoittavat ihmisiä ja luovat riitoja.

”Kaikki rasismi on rikollista. Mitäkö ajattelen juutalaisista? Tai Israelista? Se on valtio, joka ensin oli uhri ja joka sitten muuttui itse pyöveliksi. Mutta ei minulla ole mitään tavallisia juutalaisia vastaan.”

Kun Madou kuulee, että olemme suomalaisia journalisteja, hän hermostuu entisestään. Lopulta hän onnistuu ajamaan Charlie Hebdon lähelle.

Sanat tunteille

Charlie Hebdon toimitus oli katuosoitteessa numero 10. Tänne terroristit iskivät.

”Runoutta on keksiä sanat tunteille”, viestii hento käsiala sisäänkäynnin vieressä.

Gestrin sanoo, että nykyinen toimitus on muuttanut salaiseen osoitteeseen. Vain 12 vainajan nimet muistotaulussa ovat jäljellä menneestä.

”Paljon on muuttunut. Pariisin poroporvarillisissakin kaupunginosissa poliisit tutkivat ihmisten laukut. On pystytty estämään uusia terroritekoja, mutta monet elävät kuin jokainen päivä olisi viimeinen.”

Ikkunoihin ja oviin ilmestyy yhä uusia Ranskan lippuja. Jos sini-puna-valkeat kansallistunnukset olivat ennen äärikansallisten piirien tunnuksia, niin nyt ne kuuluvat kaikille.

Kosher-uhrit

Kiväärein varustautuneet sotilaat seisovat surullisenkuuluisan kosher-kaupan edustalla. Kyltissä lukee Hyper Cacher. Siellä työskenteli iskun aikaan malilainen nuori mies, jolle annettiin terrori-iskun jälkeen sankarimitali, koska hän oli piilottanut kaupan kylmävarastoon ihmisiä säästäen näiden hengen.

”Terrorin jälkeen tämä malilainen sanoi minulle, että sankarin hänestä tekivät ranskalaiset, ei hän itse”, kosher-kaupassa nyt työskentelevä juutalainen Lassana Batily sanoo.

Hän sanoo tulevansa hyvin toimeen muslimien kanssa.

”Hehän ovat serkkujamme.”

X