Pyytävä katiska on myös myytävä: Mäntyharjulainen mestari tietää valmistamisen niksit

Jaa artikkeliTilaa Seura
Meneekö oikein? Timo Vitikainen seuraa vierestä, kun Helena Hakola pusertaa viimeistelyä vailla olevan katiskan niittejä tiukemmiksi. © Juha Metso/Otavamedia
Mäntyharjulaiset Helena Hakola ja Timo Vitikainen rakentavat työkseen katiskoja.

Hauki on uinut katiskaan.

Reilun kilon painoinen petokala kiemurtelee ja lyö pyrstöään. Katiskan vihertävä rautalankaverkko notkuu ja särisee.

Pyydykseen on jäänyt myös toistakymmentä ahventa. Niiden eloonjäämiskamppailu on pomppimista. Terävät selkäevät hipovat katiskan kantta. Kalat putoilevat pohjaverkolle ja sinkoutuvat taas ylös.

Katiska rummuttaa.

Vaikka syksy ei ole kaikkein otollisinta katiskakalastuksen aikaa, niin Mäntyharjun Vanosenjärvestä on noussut käypä saalis.

Timo Vitikainen avaa katiskan luukun, nostaa pyydyksen ilmaan ja ravistaa. Ahvenet pääsevät sätkien pälkähästä. Hauki molskahtaa veteen, pyrstö käy pinnassa ja kala loittonee syvyyksiin.

Vitikainen ei ole nyt kalan tarpeessa, eikä hän ole edes innokas kalastaja.

Hän on katiskantekijä.

Veneen keulaan nostettu katiska nytkähtää jokaisella aironvedolla, kun soudetaan järvenselältä rantaa kohti.

Kala-Eemelin perinteikäs katiska ei taaskaan pettänyt.

Mestarin koodit

Ilmanpainekompressori suhisee Tapiolan tilan entisessä navetassa. Helena Hakola tarttuu katosta roikkuvaan niittipistoolin ja painaa kahvasta. Pistooli posahtaa ja taas on yksi niitti enemmän pitämässä kuusikulmaisesta verkosta leikattuja katiskanseiniä pohjaverkossa ja reunalangoissa kiinni.

B-8-50-mallin katiska alkaa vähitellen valmistua. Sen lisäksi Tapiolan tilalla rakennetaan B-8-40-mallin, erityisesti hauenpyyntiin suunniteltuja syvempiä B-10 katiskoja yhdellä ja kahdella nielulla ja Fisuja, joiden galvanoidut verkko- ja lankaosat on päällystetty vihreällä muovilla.

Oveen niitatuissa paperilapuissa on katiskantekijän koodeja: B-8/40-50/3020 A16 ja 910 B-8 3125.

Katiskojen mallit, materiaalit ja mitat on tarkasti määritelty.

Hakola on rakentanut ammatikseen katiskoja reilun neljän vuoden ajan Mäntyharjun Vanosen kylässä avomiehensä Timo Vitikaisen kanssa. Ennen heitä Kala-Eemeli-nimisen yrityksen katiskat valmisti nykyään jo 81-vuotias mäntyharjulainen Reino Laitinen peräti neljän vuosikymmenen ajan.

Vanha mestari opetti Hakolalle ja Vitikaiselle kädestä pitäen katiskanrakentamisen niksit ja salaisuudet kahden viikon pikakurssilla ennen kuin luovutti yrityksensä heille.

Kauhajoelta kotoisin oleva Hakola ei ollut ennen Laitisen oppiin menemistä kalastanut katiskalla kuin kerran.

”Katiska vietiin illalla veteen ja aamulla se löytyi tyhjänä kiven päältä vastarannalta.”

Katiskojen rakentamista ei voi oppia muuten kuin niitä tekemällä. Terävät verkot ja langat ovat vaikeita käsiteltäviä. Tapiolan katiskapajassakin on jouduttu paikkaamaan verinaarmuja käsien lisäksi myös otsasta.

”Joskus voi lentää myös työkaluja, jos emäntä hermostuu”, Hakola naurahtaa, tarttuu kasauspöydällä olevaan katiskaan ja nostaa sen ilmaan.

Katiska heilahtaa ja Hakola laskee sen takaisin pöydälle.

Seuraavaksi niitataan kansi.

Kotitilan paja

Entiseen navettaan remontoitu katiskapaja tuoksahtaa puulta ja raudalta. Lattiat on lakaistu puhtaiksi. Pakkausmuoviin käärityt verkko- ja lankakerät ovat siistissä rivissä seinustoilla ja hyllyillä.

Ennen katiskan kasaamista sen osat leikataan valmiiksi oikeaan mittaansa. Helena Hakolalle ja Timo Vitikaiselle on kehittynyt vuosien myötä sujuva työrytmi. Työvaiheet jaetaan keskenään: kun Hakola niittaa, niin Vitikainen lyö kumivasaralla niitit päistä sileiksi.

Kaikille Kala-Eemeli Oy:n käsityönä syntyvien katiskojen sovellutuksille on haettu patenttisuoja.

Kuusikulmainen verkko heilahtaa taas ilmassa ja niittipistooli posahtaa Hakolan kädessä: nyt katiskaan kiinnitetään aita.

Tapiola on Timo Vitikaisen kotitila. Hän lähti Mäntyharjulta metallialan töihin Imatralle 1970-luvun alussa, mistä muutti Iitin ja Lahden kautta Nastolaan 1998. Hakolan hän tapasi nastolalaisessa kuppilassa. Kolme vuotta kestänyt viikonloppusuhde johti lopulta siihen, että molemmat muuttivat Tapiolan tilalle.

Parikymmentä vuotta keittiökalustealalla ja sen jälkeen kahvilassa työskennellyt Hakola on vieläkin hieman elämänmuutoksestaan ihmeissään.

”En olisi koskaan uskonut, että teen vielä leipäni pitimiksi katiskoja!”

Rautalankaverkko helähtää. Reilun kilon painoinen niittipistooli posahtaa ja nousee Hakolan kädestä letkunsa ja keventäjän varaan roikkumaan.

B8-50-katiskan on ammuttu parisensataa niittiä, mutta nyt se on valmis.

Muodon salaisuus

Ulko-ovi käy.

Tauno Mikkola tulee koputtamatta taloon ja istuutuu pöydän ääreen. Talonväki tervehtii tulijan ja Helena Hakola loihtii hetkessä vieraan eteen kahvikupin.

Koko ikänsä Vanosen kylällä asunut Mikkola on kalastanut vuosikymmenten ajan Kala-Eemelin katiskoilla. Yksi pyydys on paraikaa Kukasjärvessä.

”Katiskassa oli tänään kaksi ahventa. Kun tulee kolmas, niin niistä keittää sopan”, Mikkola jutustelee.

Hänen silmiinsä nousee kirkas pilke, kun hän paljastaa, miten katiskaan saadaan oikea muoto.

”Nainen istuu saunassa kuivalle lauteelle ja ottaa kunnon löylyt. Kun nainen nousee, niin muoto on lauteilla valmiina.”

Suurin Mäntyharjulla valmistetulla katiskalla saatu kala on tiettävästi ollut 13 kilon hauki. Enimmillään yhdessä katiskassa on ollut parisensataa ahventa. Myös Mikkola on kotikylänsä katiskoihin tyytyväinen.

”Kalassa on pysytty, mutta se ei ole pelkästään katiskan hyvyyttä. Täytyy myös tietää, minne sen heittää.”

Syysilta hämärtyy ikkunan takana ja Mikkola alkaa tehdä lähtöä. Hän ei kuitenkaan ehdi enää käydä katiskalla, vaan lähtee valmistautumaan huomisille syysmarkkinoille.

Aamulla armoitettu kalamies kaupittelee vihanneksia.

Rehellisyyden palkka

Katiskat on ripustettu näytille navetanpäätyyn. Varsinaisten pyydysten lisäksi punamullatulla seinällä roikkuu pieni lastenkatiska, rautalankaverkosta tehty perunapesuri ja lieriönmallinen olutkatiska.

”Kun oluet laitetaan katiskassa järveen kylmenemään, niin saalis on varma”, Timo Vitikainen toteaa.

Jos talonväki ei ole kotona, niin katiskan voi ottaa seinältä ja maksaa sen nurkkalautaan naulattuun lippaaseen.

Kaikki katiskan seinältä ottaneet ovat sen myös maksaneet, mutta kerran lippaassa oli kahden euron ja 50 sentin vajaus.

”Mäntyharjun torilla tuli sitten mies kuittaamaan velkaansa, mutta annoin hänelle ne kaksi ja puoli euroa alennusta. Pitäähän rehellisyys palkita.”

Vitikainen ja Hakola aloittavat katiskojen rakentamisen syksyllä. Kevääseen mennessä niitä on valmiina useita satoja. Omien varastojen lisäksi myös osa naapureiden ladoista täyttyy tuliteristä pyydyksistä.

Pari vuotta sitten katiskantekijöille tuli tappiota salamaniskusta.

”Lato, johon oli varastoitu 150 katiskaa, syttyi tuleen ja katiskat sulivat romahtaneen katon alle.”

Kanariansaarten pyydys

Katiskojen myyntisesonki käynnistyy huhtikuussa ja jatkuu heinäkuulle saakka. Timo Vitikainen välittää valtaosan katiskoista jälleenmyyjille, mutta kevään myötä hän myös kiertää Hakolan kanssa kaupittelemassa pyydyksiä toreilla ja markkinoilla.

Katiskanrakentamisen ohella Vitikainen tekee kesäisin satunnaisia kirvesmiehentöitä.

”Ei katiskoilla pääse rikastumaan, mutta tulemme toimeen”, Vitikainen toteaa nostellessaan katiskoja pakettiauton peräluukkuun.

Kaupankäynti Vanosen syystorilla alkaa kello yksitoista, ja myytäväksi täytyy viedä tietenkin myös oman kylän katiskoja.

Yksi B8-40-katiska on myös lahjoitettu arpajaisvoitoksi.

Helena Hakolan aamuvarhaisella torikahvilan tiskille tekemät sillivoileivät seisovat jo valmiina tarjottimilla keittiön pöydällä.

Hakola myöntää, että kahdestaan eläminen ja työn tekeminen, yhdessä oleminen kellon ympäri voi joskus käydä hermoille.

”Tuskin me kuitenkaan olemme ainoa pari, jolle tulee toisinaan eripuraa. Kun Timo suuttuu, hän lähtee naapuriin tekemään remonttia.”

Hakola ja Vitikainen täyttävät piakkoin kumpikin 60 vuotta. Hakolalla on mahdollisuus jäädä kolmen vuoden päästä eläkkeelle.

”Ehkä rakennamme silloin katiskoja Espanjassa”, hän naurahtaa.

Vitikainen on nähnyt Kanariansaarilla suuria, kaksi metriä kanttiinsa olevia rautalankaverkosta rakennettuja pyydyksiä.

”Ne on tehty jykevämmästä ja isosilmäisemmästä langasta kuin meidän katiskamme. Ei niissä Vanosenjärven ahven pysyisi, mutta ne taitavatkin olla rapupyydyksiä.”

Tinkimätön kauppa

Tauno Mikkolan ja Meri Karlssonin pitkä myyntipöytä hehkuu värejä ja tulvii tuoksuja. Myytävänä on vihanneksia, juureksia, yrttejä ja kukkia. Pihlaja kurkottaa oksillaan punertavia marjojaan sinertävän taustalevyn yli. Kurkut ja kesäkurpitsat vihertävät. Kurpitsoilla on pulleat oranssit posket.

Aivan kuin pariskunta puuhailisi maalauksessa.

Myyntipöytä jatkuu entisen viljankuivurin sisätiloihin: saunavihtoja, perunoita, margariinilaatikoihin pakattuja kotimaisia onkimatoja, kynttelikköjä ja peltisuojuksia linnunpönttöjen reikien ympärille.

Mikkola vetää ovikellotikan pyrstöön sidotusta narusta. Nokka napsahtaa seinään.

”Nyt alkaa tivoli”, Mikkola naurahtaa.

Timo Vitikainen jakaa Mikkolan kanssa saman myyntitilan. Kaupan olevat katiskat on nostettu seiniin lyötyihin nauloihin roikkumaan.

Vanosenkylän syystori on menestys. Molemmin puolin tietä on parkkeerattu pitkät jonot autoja. Kuivurin pihalla alkaa olla jo tungosta. Helena Hakola päivystää kahvion tiskin takana. Vitikainen puikkelehtii markkinaväen seassa, ilmestyy välillä katiskoiden vierelle ja loittonee taas tungokseen.

Kauppa käy. Ihmiset sorisevat. Basistin ja kosketinsoittajan muodostaman Velvet-yhtyeen solisti Lotta Kauppinen tulkitsee entisen kuivurin päädyssä yhdysvaltalaisen ikivihreän Dream a little dream of me.

Mäntyharjun mökillään pitkälle syksyyn viihtyvä lahtelainen Timo Jantunen on kiinnostunut vihertävästä Fisu-katiskasta.

”Minulla on ollut täkäläisiä katiskoja jo useamman vuoden ajan, mutta Fisua en ole vielä kokeillut”, Jantunen kertoo.

Kaupat syntyvät kättä päälle lyömällä ja tinkimättä. Vitikainen laittaa rahat lompakkoonsa ja Jantunen ottaa katiskan syliinsä ja lähtee.

Jantunen kävelee torilta tielle ja pysähtyy. Katiskan vihertävät verkot väreilevät, kun Jantunen nostaa pyydystä ylemmäs.

Onpa se hieno.

Eikä se petä, jos vain tietää, mihin kohtaan järveä sen heittää.

X