Ratkaisu työvoimapulaan: Metsurin ammatti ei kiinnosta suomalaisia, mutta maahanmuuttajan kädessä sähkösaha pysyy

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Lipposten perheen kotikuusi kasvoi uhkaavan lähellä taloa. © Jaani Föhr
Kemissä pakolaisia koulutetaan metsätyöntekijöiksi. Töitä riittää, sillä metsäalan opinnot eivät kiinnosta suomalaisnuoria.

Metsurit töihin! Ammattiopisto Lappian metsäalan opettaja Veijo Nurmikumpu huutaa oppilaitoksen juuri seisahtaneen pikkubussin sivuoven suuntaan.

Oranssinvärisiin turvavaatteisiin pukeutuneiden opiskelijoiden ryhti kohenee välittömästi, kun heitä kutsutaan metsureiksi. Hyväntuuliset metsätalousopiskelijat keräävät Sprinterin takakontista sahansa, ja pian kaksitahtibensan haju leijailee tankkaavan joukon ympärillä.

”Heille turvavaatteet ovat univormu, jota kannetaan ylpeänä. Työmoraali on sellainen, jota en nuorisoasteen opettajana muuten saa nähdä”, Nurmikumpu sanoo.

Metsurit ovat burmalaisia ja somalialaisia pakolaisia, jotka raivaavat päivän mittaan siivun kunnan metsittyneistä puistokaistaleista Keminmaan Kallinkankaalla. Käytännön työmaa on ammattiopisto Lappian maahanmuuttajille räätälöimässä metsätalousalan opintojaksossa viimeinen, joka tehdään opettajan valvonnassa. Seuraavaksi opiskelijat jatkavat työharjoitteluun metsäalan yrityksiin eri puolille Meri-Lappia.

Sotilashallintoa pakoon

Opiskelijat jakaantuvat kahdelle metsäpalstalle.

Pian polttoaineen ja pakokaasujen käryyn sekoittuu vastakaadetun puun makea tuoksu, jota tihkusade vain voimistaa. 1970–80-lukujen taitteessa rakennetun asuinalueen metsiköt ovat saaneet kasvaa rauhassa. Vesakoiden ja valtoimenaan kasvaneiden havupuiden seassa on ryhdikäs koivikko, joka jätetään siistimistyössä alueen komistukseksi.

Bee La Tu, viiden lapsen isä, tuli perheensä kanssa pakolaisena Kemiin viisi vuotta sitten. Burmassa Tu työskenteli maanviljelijänä ja erilaisissa metsätöissä. Viiden vuosikymmenen aikana sotilashallinto on kuitenkin ajanut maan hyvin alikehittyneeksi. Tu tapailee aiemmissa metsätöissä käyttämänsä työkalun nimeä muutaman hetken.

”Justeeri!” hän hihkaisee. ”Kirves ja justeeri, ei moottorisaha.”

Tun kasvava perhe odotti uutta kotimaata Thaimaassa viiden vuoden ajan heidän paettuaan pakolaisleirille. Kun sotilasjuntan valta Burmassa on kasvanut, maasta on paennut 1980-luvulta alkaen noin kolme miljoonaa ihmistä. Maa sai demokraattisesti tehtäväänsä valitun presidentin tämän vuoden maaliskuussa, ja maan nimi muuttui Myanmariksi, mutta perhe ei aio palata. Tu sanoo, että hänen perheensä koti on nyt Kemissä.

”Toivon terveyttä, koulunkäyntiä ja sosiaalista elämää”, Tu kertoo haaveistaan.

Onnekseen hänellä on niitä jo ollutkin. Tu on Kemin-vuosina ollut useissa työharjoitteluissa kaupungin puisto-osastolla ja puutavaraliikkeen lautatarhassa. Hän sanoo, että palkkatyö vaatisi parempaa kielitaitoa.

”Haluan oppia metsurin työtä. Suomen kieli on kuitenkin vaikea.”

Puu kaatuu!

Opiskelijoiden työmaalla lakosi metsää viimeksi yli 30 vuotta sitten, kun syyskuussa 1982 iskenyt Mauri-myrsky riehui Pohjois-Suomessa.

Myös Kallinkankaalla puita kaatui valtava määrä, kertoo opiskelijoiden valmistautumista talonsa kulmalta seuraava Kauno Lipponen. Hän harmittelee, että muutaman metrin päässä valtavaksi kasvanut puu on mahdollisten lahovikojensa takia liian iso riski myrskytuulella. Sen kaataminen on sovittu opiskelijoiden tehtäväksi.

”Tämä on Kallinkankaan korkein kuusi ja ainoa, joka selviytyi Mauri-myrskystä. Noin iso puu aivan talon vieressä huolettaa kuitenkin liikaa”, Lipponen sanoo.

Maamerkin kaataminen kerää naapurustosta uteliasta yleisöä. Monet heistä muistavat tuliterää aluetta runnoneen myrskyn tarkasti.

La Tu on yksi varmimpia sahaajia opiskelijajoukosta, ja hän astelee kuusen juurelle Nurmikummun kanssa. Nurmikumpu huikkaa tontin kulmalta, että metsuriopiskelijalla on moottorisaha neljättä päivää käsissään. Tu nykäisee käynnistyskahvasta ja kone mörähtää käyntiin. Nurmikumpu ohjaa entistä justeerimiestä kääntämään laippaa oikeaan kulmaan siten, että järeä kuusipuu ohittaisi kaatuessaan sekä Lipposten katon että naapurin autotallin.

Yleisö odottaa, kun Tu taukoaa sahaamasta ja kiristää kaatumissuuntaa varmistavaa tunkkia. Sitten saha laulaa vielä hetken ja hiljenee. Muutamaa sekuntia myöhemmin kuusi rysähtää Lipposten talon viereiselle puistokaistaleelle. Naapurit taputtavat käsiään, ja Tu kiertää kuusen viereiselle mättäälle tupakanmittaiselle tauolle. Vuosirenkaat kertovat, että kuusi oli yli 120-vuotias.

”Rohkeus tulee tekemisen ja osaamisen kautta. Metsurin työn voi oppia kuka vain, mutta lopulta asenne ratkaisee ja sitä näillä on”, Nurmikumpu kehuu.

Hän on opettanut tulevia metsureita pian 30 vuoden ajan. Maahanmuuttajien ja pakolaisten opettamisesta hänellä ei kuitenkaan ole aikaisempaa kokemusta. Kielimuuri on vaatinut kärsivällisyyttä, sillä asiat täytyy kertoa selkokielellä.

”Toisaalta pojat ovat olleet ihmeissään, kun olen vaikkapa sanonut, ettei tässä olla jäniksen selässä. Yritän viljellä kielikuvia, sillä niitähän ympärillä käytetään.”

Metsätyöt näyttävät soveltuvan heikosti suomea osaaville hyvin, sillä opettaminen on käytännönläheistä. Nurmikummun työtä seuratessa huomaa, että hän puhuu vähän ja näyttää paljon.

”Samanlaista se on suomalaistenkin opiskelijoiden kanssa. Kun saha huutaa vieressä, ei puhetta kuule, vaan silloin pitää ohjata.”

Työn sankari

Työkalut ovat tulleet tutuiksi, ja nyt Nurmikummun leiviskänä on seurata opiskelijoita valppaasti ja korjata tekemistä, kun siihen on tarvetta. Useimmiten hän huomauttaa työergonomiasta, sillä metsätöissä väärät työtavat vievät sekä tehon että terveyden. Hän arvioi, että pakolaisopiskelijoilla on aidosti mahdollisuus edetä harjoitteluista ja tukitoimista itsenäiseen ammattityöhön: metsureista on koko maassa huutava pula.

”Nuorisoasteen opiskelijat eivät enää hakeudu metsäalalle. Metsurin työtä ei arvosteta, ja työtä pidetään raskaana.”

Viiden moottorisahan sointi kaikuu Kallinkankaalla, kunnes yksi sahoista hiljenee. Nurmikumpu seuraa huolestuneena, kun somalialainen Abdi Abdirisaq Said lähestyy pikkubussin vierelle aseteltuja bensakanistereita. Olemme metsässä Ramadanin aikana, jolloin muslimit paastoavat.

Muslimien suhtautuminen Ramadaniin vaihtelee, mutta Abdirisaq noudattaa paastoa tarkasti eikä syö eikä juo koko päivänä. Nurmikumpu huomauttaa, että metsurin työ on fyysisesti hyvin kuormittavaa. Saha painaa, liikkuminen on raskasta ja kasattavia puita kertyy päivän mittaa lukuisia.

”Kun päällä on täysi turvavarustus ja työtä tehdään tuota tahtia, nestehukan on oltava todella suuri.”

Abdirisaq tankkaa sahansa kolmannen kertaan, vaikka päivä lähestyy vasta lounasaikaa. Suurin osa tottuneistakin metsureista laittaa päivän pulkkaan viidennen tankin kohdalla.

Somaliassa sähköasentajana työskenneeltä Abdirisaqilta tulee suomen kielen sanoja tulee harvakseltaan, mutta hänen puheessaan on selvä kemiläinen sointi.

”Haluan opetella suomen kielen, että siitä tulee minun ystävä”, hän sanoo.

Nurmikumpu ja Abdirisaq istuvat vierekkäin hetki sitten kaadetun ja karsitun jättiläiskuusen rungolle. Nurmikumpu pyörittää sahan terää sormiensa välissä ja kertoo erilaisista teroituskulmista. Viilanveto kerrallaan terä tulee entistä ehompaan kuntoon. Abdirisaq palaa sahaamaan hetkeksi ennen ryhmän pistäytymistä lounastauolla. Hän saa tosin syödä vasta yön koittaessa.

”Ja silti hän on valmiina aamulla aloittamaan koulupäivän. En tiedä, miten hän sen tekee.”

Kielitaito hiertää

Monet opiskelijoista haaveilevat metsuri-metsäpalvelun tuottajan ammattiopinnoista. Edellytyksenä on kuitenkin riittävän hyvä suomen kielen hallinta. Pakolaisia luontoalalle vihkivä koulutuspaketti ei olekaan pelkästään metsänistutusta ja harventamista.

Ennen metsätöitä opiskelijat ovat olleet Kemin Lyseon lukion järjestämässä kieliopetuksessa. Valmennusta on ollut myös yleisemmin elämänhallinnasta ja terveydestä. Kokonaisuuden taustalta löytyy Valmiudet kuntoon -hanke, jonka projektipäällikkö Virpi Portimo on tullut videokamera mukanaan seuraamaan työpäivän etenemistä.

Hankkeen tehtävänä on edistää maahanmuuttajien työllistymistä ja samalla ehkäistä heidän laajaa työttömyyttään ja siten syrjäytymistä. Portimon mukaan jo lähitulevaisuudessa pakolaistaustaiset metsätyöntekijät voisivat työllistyä suoraan esimerkiksi oman osuuskunnan kautta.

Portimo tuntee opiskelijat ja heidän perheensä hyvin. Esimerkiksi Abdirisaqin perheen yhdistyminen oli juhla sekä pakolaisyhteisölle että heidän kanssaan työskenteleville suomalaisille. Hänen raskaana oleva vaimonsa tuli Suomeen ensin, ja Abdirisaq seurasi parin vanhempien tyttärien kanssa kaksi vuotta myöhemmin.

Portimo sanoo, että moni pakolaisista haluaisi työskennellä, ja heidän yhteisössään työtä pidetään erityisessä arvossa, mutta esteitä on liikaa. Portimo huomauttaa, että niiden poistaminen ei ole ainoastaan pakolaisten ja maahanmuuttajien auttamista.

”Eivätkä nämä opinnot palvele pelkästään metsätaloutta, vaan uudella työvoimalla on laaja merkitys”, hän huomautta.

”Kemillä on upea saaristo, jonka raivaaminen palvelisi myös matkailualaa.”

Lunta ja puuta

Burmalaiset De Hsa Li ja Ea Cho Mway ovat laulattaneet sahojaan viereisellä palstalla kahden tunnin ajan, mikä näkyy kasvaneina pöllikasoina. Sadekuuron jälkeinen auringonvalo pilkahtelee vastavapautuneen koivikon lomasta. Mway marssii tien vierelle katsomaan avautunutta palstaa.

Miltä metsurin työ tuntuu?

Mway kohauttaa hartioitaan, hymyilee velmusti ja sanoo, että hänen kokoiselleen – pienelle – miehelle metsätyöt käyvät voimille.

”Metsurin työ on hyvä, mutta puun kaato on raskasta”, hän sanoo.

Mway on asunut Kemissä neljä vuotta. Burmasta paettuaan hän odotti turvapaikkaa 12 vuotta Thaimaassa pakolaisleirillä. Hänen vanhimmat lapsensa ovat nyt teini-ikäisiä. Mway teki metsätöitä myös leirillä asuessaan. Thaimaassa pakolaiset ovat kuitenkin lainsuojatonta työvoimaa, joka työskentelee pidätysten ja palkattomuuden pelossa.

”Leirillä ei voi elää normaalia elämää. Suomessa on hyvä.”

Ennen uutta opintojaksoa Mwaylla on ollut Kemissä myös palkkatöitä lumen luonnissa. Jatkossa hän työskentelisi metsässä kesät ja lumikolan varressa talvet.

”Pitää olla ammatti, että saa hyvin töitä.”

Jos hyvin käy, töitä löytyy metsästä, missä Nurmikumpu ja opiskelijat viettävät suurimman osan yhteisestä ajastaan. Työmenetelmien ohessa opiskelijat oppivat kieltä ja suomalaisen työelämän perusteita. Nurmikumpu itse on oppinut, että suolaheinä kävisi loistavasti yhteen chilin kanssa ruoanlaitossa. Burmalaiset ovat hänen mukaansa löytäneet yrttien lisäksi myös herkulliset kuusenkerkät, joita he keräävät oppimisen lomassa.

Nurmikumpu huomauttaa, että toisin kun kantasuomalaisia nuoria, tämän ryhmän heräämistä ei tarvitse odotella, kun kello lyö kahdeksan ja Sprinterin on määrä startata kohti metsänlaitaa. Siellä vietetyillä tauoilla on aikaa vapaaseen jutusteluun. Burman pääuskonto on buddhalaisuus, somalialaiset ovat pääosin muslimeja. Kynsitulilla näkemyksistä puhutaan rauhalliseen sävyyn.

”Siinä istutaan nuotiolla ja opiskelijat juttelevat keskenään uskonasioista. Ilman muuta tämä on ollut myös itselleni erityinen kokemus.”

FB_logo   Jaa juttu Facebookissa

Twitter_icon   Jaa juttu Twitterissä

Seura_Logo

  Tilaa Seura

X