Seksiväkivallalla mässäilyä vai taidetta? Seura tutki, keiden ohjaajien elokuvissa raiskataan – ”Onhan se aika paljon”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Piirros: Klaffitaulu, jonka takana ovat naisen kasvot.
© Anu Nieminen
Taidepiireissä kohistaan nyt raiskauksista. Tutkimme, miten yleisiä ne ovat 2000-luvun suomalaisissa elokuvissa.

Opettaja teetti lukiolaisille raiskausharjoituksia Kallion ilmaisutaidon lukiossa ja esitti niissä itsekin raiskaajaa.

STT paljasti asian marraskuussa 2017.

Ohjaaja Aku Louhimies kiusasi näyttelijä Pamela Tolaa keksimällä tälle kesken Paha maa– elokuvan kuvauksia raiskauskohtauksen, jossa Jasper Pääkkösen roolihahmo raiskaa tämän takaapäin lavuaaria vasten, oikeasti satuttaen.

Yle paljasti asian maaliskuussa 2018.

Ylen haastattelussa näyttelijä Pihla Viitala kertoo Aku Louhimiehen tokaisseen hänelle Käsky-elokuvan kuvauksissa, että ” joukkoraiskaus sopii sinulle”. Yhteensä kahdeksan miestä raiskaa Viitalan roolihahmon elokuvassa.

Kansallisoopperassa pyörii parhaillaan Trubaduuri-esitys, jonka avauskohtauksessa nuori nainen joukkoraiskataan väkivaltaisesti – eikä häntä sen koommin lavalla nähdä. Hahmon ainoa tehtävä koko oopperassa on tulla raiskatuksi avauskohtauksessa.

Helsingin Sanomat ihmetteli asiaa huhtikuussa.

Teatterimaailman raiskauskohtauksista kohuttiin pari vuotta sitten, kun näyttelijä Anna Paavilainen kertoi joutuneensa uransa aikana näyttelemään raiskattua teatterin lavalla yli sata kertaa. Hän kirjoitti kokemuksistaan monologin Play Rape.

Yksi-lehdessä Paavilainen kertoo haaveilleensa näyttelijäntyöstä teini-ikäisestä asti, muttei olisi voinut arvata, että työelämässä ”oli arkipäivää maata jonkun alla ja itkeä ja näytellä pelokasta”.

Alkaa vaikuttaa siltä, että jostain syystä raiskaus koetaan esittävässä taiteessa olennaiseksi osaksi ihmiselämää.

Kyseenalaista harjoitusta

Anna Paavilainen on kertonut joutuneensa esittämään raiskausta jo Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa ja harjoittelemaan sitä heti ensimmäisellä vuosikurssilla.

Raiskauksen sisältävää Tennessee Williamsin näytelmää Viettelyksen vaunu on käsitelty Teatterikorkeakoulussa omana kurssinaan, ja opiskelijat ovat kutsuneet kurssia Kuivapano kakkoseksi. Asiasta kertoi Ylen Kulttuuricocktail.

Vieläkö Teatterikorkeakoulussa harjoitellaan raiskauksia, näyttelijätyön professori Elina Knihtilä?

”Aloitin täällä opettaja vuonna 2013, eikä ainakaan siitä lähtien kukaan ole täällä teettänyt kyseenalaisia harjoituksia”, Knihtilä kertoo.

Knihtilä joutui itsekin harjoittelemaan raiskattuna olemista Teatterikorkeakoulussa opiskeluaikanaan 1990-luvulla.

”Silloin en pitänyt harjoitusta millään lailla moraaliltaan kyseenalaisena. Nyt pidän, todella kyseenalaisena. En kuitenkaan halua tuomita silloisia opettajiani. Se kuului tietyllä tavalla sen ajan henkeen, 90-luvun rankistelevaan ja testosteronia uhkuvaan ilmapiiriin, enkä traumatisoitunut niistä harjoituksista.”

Nyt, jälkikäteen, Knihtilä on miettinyt, mitä raiskausharjoituksissa oikein harjoiteltiin.

”Ihmettelen, mikä oli se asia, joka minun siinä naisopiskelijana oli tarkoitus oppia ja mikä oli se asia, joka miesopiskelijan oli tarkoitus oppia. Mutta teimme muitakin vahvoja tunnetilaharjoituksia, tämä oli yksi tapa tutkia asiaa. Mutta onneksi on muitakin keinoja harjoitella tunteita kuin raiskauksen simulointi.”

Kallion lukiossa raiskausharjoituksia teetettiin oppilaille vielä viime syksynä.

”Se, että raiskausharjoituksia on teetetty lukiolaisilla, on hyvin kyseenalaista. Ihmettelen sitä suuresti.”

Knihtilällä on pitkä ansioluettelo näyttelijänä teatterissa, elokuvissa ja tv-sarjoissa. Onko hän joutunut esiintymään raiskauskohtauksessa?

”En muista joutuneeni. Mutta en myöskään ole tyypiltäni sellainen, kauhea sanoakin, raiskattava. Olen aika vähän näytellyt nuoren naisuhrin rooleja, minulla on ollut enemmän karaktääripainotteisia rooleja.”

Louhimies tilaston ykkönen

Sekä Pamela Tola että Pihla Viitala näyttelivät raiskauksen uhria Aku Louhimiehen ohjaamassa elokuvassa. Mutta suosivatko muutkin elokuvaohjaajat tarinoita, joissa raiskaus näytetään ja näytellään?

Miten yleisiä raiskauskohtaukset oikeasti ovat suomalaisessa nykyelokuvassa?

Se selviää vain tutkimalla kaikki pitkät kotimaiset elokuvat vuodesta 2000 tähän päivään. Niitä on yhteensä 276.

Elokuvissa tulee vastaan alastomia naisia, naisiin kohdistuvaa hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Useissa elokuvissa raiskaus on osa tarinaa, mutta itse tapahtumaa ei näytetä.

Näitä elokuvia ei kuitenkaan nyt lasketa. Haluamme tietää, kuinka monessa elokuvassa raiskaus näytellään ja näytetään. Vastaus: yhdeksässä. Niistä kolmen on ohjannut Aku Louhimies.

Onko se elokuvaraiskauksiksi kahdeksantoista vuoden aikana paljon vai vähän?

Piirroskuva.

© Anu Nieminen

”Onhan se aika paljon, joka toinen vuosi tasaiseen tahtiin”, sanoo dramaturgi ja käsikirjoittaja Tove Idström. Hän opettaa Aalto-yliopistossa tarinankerrontaa.

Tove Idström korostaa, että raiskauksessa ei ole kysymys seksistä vaan väkivallasta. Raiskaus on yksi väkivaltakohtauksen muoto. Ja väkivaltaiset kohtaukset voivat olla ehdottoman välttämättömiä tarinalle. Myös raiskauskohtaukset.

”Vastustan sensuuria niin että tukkani menee kiharaan, ja mielestäni raiskauksesta tuleekin ongelma vasta sitten, jos sen tarkoitus on ainoastaan ruokkia ja imettää katsojan tirskistelynhalua, kauhistelun ja taivastelun halua. Valitettavasti sellaisia kohtauksia on elokuvissa ja tv-sarjoissa runsaasti.”

Televisiossa raiskauksen näyttämisestä on tullut viime vuosina ”aika tavallista ja suosittua”. Asian on havainnut tutkijatohtori Aino-Kaisa Koistinen Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimusyksiköstä. Hän on televisiosarjojen suurkuluttuja.

Mutta mistä moraaliltaan ongelmallisen, tarinan kannalta turhan raiskauksen sitten tarinoista tunnistaa?

Turha raiskaus

Turhassa raiskauskohtauksessa raiskaus ei johda mihinkään, eikä sitä käsitellä. Sama pätee muuhunkin väkivaltaan. Jos kohtaus kertoo ainoastaan sen, että joku raiskataan, se ei kerro mistään.

”Oleellisin kysymys on, kuka uhri on. Onko hänellä edes nimeä? Näytetäänkö hänen kärsimystään? Näytetäänkö häntä ylipäätään enää raiskauksen jälkeen?” Tove Idström kysyy.

Ja jos raiskauskohtaus on vain tekosyy näyttää alastonta naisen vartaloa, se on turha. Sen voi leikata pois.

Tove Idströmillä on periaate, ettei kukaan näyttelijä joudu olemaan ilman vaatteita hänen kirjoittamassaan tarinassa.

”Seksiä, rakastumista, erotiikkaa, asitillisuutta ja kiihottuneisuutta voi kuvat ziljoonalla muulla tavalla kuin sillä, että laitetaan ihmiset hinkkaamaan toisiaan ilman vaatteita.”

Aino-Kaisa Koistisen havaintojen perusteella raiskauksen uhrien kokemus jää populaarissa fiktiossa usein vähälle käsittelylle.

”Raiskaus saattaa ennemminkin motivoida miespäähenkilön toimintaa kuin kertoa naisuhrin kokemuksesta. Tarinoissa ei useinkaan kerrota, miten traumatisoivaa seksuaalinen hyväksikäyttö on ja miten siitä voi selvitä.”

Laadukkaissa tarinoissa raiskauksella on seurauksensa. Uhrin kärsimystä ja toipumista käsitellään.

”Esimerkiksi englantilainen draamasarja Happy Valley, varjojen laakso näyttää toisella kaudella erittäin väkivaltaisen sarjamurhaajan ja raiskaajan. Ainuttakaan raiskausta ei näytetä, uhrit ovat merkityksellisiä, vaikka he ovat nuoria, prostituoituja ja narkkareita. Heistä puhutaan koko ajan, heillä on nimet, ystäviä, jotka surevat heitä. Kaikella kerrotulla on motiivi”, Idström kertoo.

Väkivallan viehätys

Raiskauksia ja väkivaltaa ei esitettäisi elokuvissa ja televisiossa, jos ihmiset eivät niitä katsoisi. Miksi ihmiset sitten haluavat katsella niitä?

Asiaa on pohtinut elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon. Hän on kirjoittanut aiheesta myös kirjan Väkivallan lumo.

”Viihteessä pelottava asia muuttuu nautinnoksi. Yksi selitys väkivaltaviihteelle on se, että se auttaa meitä työstämään pelkojamme”, Bacon sanoo.

Viihdeväkivalta voi tuoda esille myös sadomasokistisen ulottuvuuden, jota ihmiset eivät haluaisi itsessään tunnistaa tai tunnustaa.

”Raiskaus on esimerkki juuri tästä. Kaikkien mielestä se on jotakin hirveää ja olemme vihaisia, kun oikeusjärjestelmämme ei anna kyllin rankkoja rangaistuksia raiskaajille. Silti voimme nähdä sen kiehtovana fiktiossa”, Bacon sanoo.

Baconin mielestä on jonkin verran todisteita siitä, että kuvitteellisen väkivallan määrä on käänteisessä suhteessa väkivallan esiintymiseen yhteiskunnassa. Väkivallasta voi tulla viihdettä vain sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ei ole todellista pelkoa oikeasta väkivallasta.

Mutta toisaalta väkivallan katseleminen voi vaikuttaa myös siten, että maailma alkaa näyttää pahemmalta paikalta kuin se todellisuudessa onkaan.

Pitämätön puolustus

Suomen kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi puolusti Helsingin Sanomissa Trubaduuri-esityksen alun joukkoraiskauskohtausta korostamalla, että ”taide peilaa kuitenkin aina todellisuutta”.

”Jos haluamme kitkeä näyttämöltä naisiin kohdistuvan väkivallan, tulee ympäröivän todellisuuden muuttua ensin”, Paasikivi sanoi.

Näyttelijäntyön professori Elina Knihtilä ei sulata ajatusta.

”Minulle ei riitä selitykseksi se, että vasta kun ympäröivä maailma muuttuu, raiskauskohtaukset poistuvat näyttämöltä. Trubaduurissa raiskauskohtaus on pelkkä tehokeino, raiskaus ei ole tarinan keskiössä.”

Elina Knihtilän mukaan taidetta ei tietenkään pidä millään lailla rajoittaa luomalla sen tekijöille epämääräisiä sääntöjä ja rajoituksia. Mutta tekijöiden täytyy kantaa vastuunsa, minkälaisia merkityksiä he sisältöjensä kautta tuovat katsojille. Koska tarinat eivät pelkästään kerro todellisuudesta. Ne myös luovat sitä.

Ja juuri sen vuoksi kysymys ja pohdinta siitä, kuinka paljon elokuvissa, tv-sarjoissa ja oopperassa raiskataan naisia, on hänestä äärimmäisen tärkeä.

”Mainosihmiset ovat tajunneet tarinoiden voiman jo aikaa sitten. Kaikki varmasti myöntävät, että mainokset vaikuttavat meihin ja tarinoilla myydään tavaraa. Miten sitten elokuvat ja tv-sarjat eivät muka vaikuttaisi? Nämä tarinat, joissa nuori nainen on uhri, vahvistavat naisen uhriasemaa.”

Myös tutkijatohtori Aina-Kaisa Koistisen mukaan viihde normalisoi naisen kohtaamaa väkivaltaa ja vahvistaa käsitystä siitä, että naisen ruumiiseen kohdistuu aina uhka ja ikään kuin sille ei voisi tehdä mitään. Tämä luo turvatonta kuvaa naisen asemasta yhteiskunnassa.

Knihtilä kyseenalaistaa myös naisiin kohdistuvan väkivallan näyttämisen taiteessa sillä perusteella, että sehän vain kertoo todellisuudesta. Tilastojen mukaan mies on paljon todennäköisempi väkivallan uhri kuin nainen.

”Mutta aika pitkään tässä on nyt katseltu näitä poliisisarjoja, joissa jonkun seksuaalisen näkökulman kautta löytyy pelkästään naisen raatoja sieltä sun täältä.”

Tove Idström on huomannut, että nuoren naisen alastonta ruumista käytetään usein pelkkänä lavasteena, kulissipainona.

”Se on keino saada tarina käyntiin. Että mistä mä aloittaisin tän jutun. No mä laitan ton muijan tohon kuolleena ja ilman vaatteita. Sen jälkeen huomio kiinnitetäänkin rikoksen selvittelijöihin ja tekijään, jotka useimmiten ovat miehiä.”

Professori Knihtilä toivoo, että myös katsojat oppisivat tunnistamaan, millaisia arvoja ja asenteita elokuva tai tv-sarja katsojille tarjoilee. Ja äänestäisivät jaloillaan.

”Ja toivoisin myös, että he, jotka ovat portinvartijoita niille sisällöille, joita päästään tekemään, tiedostaisivat, mitä merkityksiä he vahvistavat rahallisella tuellaan.”

#metoo vaikuttaa

Suunnataan nyt elokuva-alan pääportinvartijan puheille. Hän on Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja Lasse Saarinen. Elokuvasäätiö jakaa valtion tukirahat elokuvien tekijöille.

Lasse Saarinen aloitti elokuvasäätiön toimitusjohtajana elokuussa 2016, eikä hän ole ollut hyväksymässä tukea yhdellekään Seuran listaamalle raiskauksen sisältävälle elokuvalle.

Vaikuttaako käsikirjoituksessa oleva raiskauskohtaus tai seksuaalinen väkivalta tukipäätökseen?

”Minulla on käsitys, että tässä yhteiskunnassa julkisen vallan käyttäjät eivät harrasta ennakkosensuuria. Tiedetään kyllä, mihin sellainen johtaa.”

Entä jos käsikirjoituksessa on tarinan kannalta tarpeeton raiskaus- tai väkivaltakohtaus? Ei kai sellaisen tukematta jättäminen voi olla sensuuria?

”Minkään yksittäisen asian perusteella tukea ei tietenkään olla myöntämättä. Ei väkivaltakohtaus sinänsä voi olla este, mutta esittelijät, jotka käytännössä tuesta päättävät, joutuvat sitten miettimään, onko kokonaisuus sen arvoinen, että se ansaitsee tuen.”

Olisiko kuitenkin tarpeellista pohtia, kuinka paljon valtion varoilla tuetaan elokuvia, joissa mässäillään naisten seksuaalisella hyväksikäytöllä tai muulla väkivallalla? Vai onko kysymyksen esittäminenkin jonkinlainen sensuurin esiaste?

”Ei, kyllä tämä on ihan hyvä kysymys. Kyllä #metoo-kampanja johtaa asioihin myös tässä talossa, on jo johtanutkin. Nyt talon sisällä keskustellaan tukea hakevien elokuvien sisällöstä entistä enemmän.”

Entä miltä näyttää tuoreiden tukipäätösten perusteella suomalaisen elokuvan lähitulevaisuus?

Saarinen ei keksi listalta yhtään elokuvaa, jossa olisi edes väkivaltaa, saati raiskauksia.

”Tosin tästä yhdestä kansainvälisestä yhteistuotannosta en mene takuuseen. Tiedän siitä vain esittelylauseen, joka kuuluu näin: päähänpotkitut lukiolaisnörtit saavat mahdollisuuden olla kuninkaita. Sehän voi tarkoittaa mitä vain.”


Elokuvien seksiväkivalta

Teksti Ulla Janhonen, Milla Ollikainen, Sanna Puhto ja Miia Saari

Piirroskuva: Filminauha.

© Anu Nieminen

Luokkakokous (2015)

Ohjaaja Taneli Mustonen

Niklas, Tuomas ja Antti lähtevät 20-vuotis­luokka­kokoukseen ja irstailevat urakalla. Kun Niklas sammuu, Antti ja panokaverinsa Reetta vetävät Niklaksen mukaan seksiaktiinsa. Elokuvasta ei selviä, miten se Niklakseen vaikuttaa.

Bunny The Killer Thing (2015)

Ohjaaja Joonas Makkonen

Kauhu­fantasiassa hirviöjänis raiskaa miehiä ja naisia. Pisimmässä raiskaus­jaksossa hirviö raiskaa ja tappaa nuoren naisen, Ninan. Nina on tätä ennen käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen sammunutta ystäväänsä Saraa. Elokuva on täynnä seksuaalista väkivaltaa, eikä sen seurauksia pohdita.

8-pallo (2013)

Ohjaaja Aku Louhimies

Vankilasta huumetuomion jälkeen vapautunut Pike yrittää aloittaa uuden elämän vauvansa kanssa. Pian kuvioihin ilmestyy entinen poikaystävä ja lapsen isä Lalli. Lalli syöttää huumeita Pikelle väkisin ja raiskaa hänet kylpyhuoneen lattialla. Uhri on shokissa. Elokuva perustuu Marko Kilven romaaniin Elävien kirjoihin, jossa raiskaus­kohtausta ei ole.

Puhdistus (2012)

Ohjaaja Antti Jokinen

(Elokuvassa kolme raiskausta)
Sutenööri raiskaa nuoren tytön, Zaran, joka on pakotettu prostituoiduksi. Kauhu ja kärsimys näkyvät Zaran kasvoilla.
Neuvostoliitto on miehittänyt Viron, ja neuvostomieliset virolaiset ovat tuoneet nuoren Aliiden kuulusteluihin. Kuulustelun päätteeksi miesjoukko raiskaa Aliiden, joka kuvittelee, ettei ole raiskauksessa mukana.
Aliide pakotetaan raiskamaan Ingel-sisarensa 10-vuotias tytär Linda tulikuumalla hehkulampulla. Aliide kantaa tekojensa seuraamuksia lopun elämänsä.

Harjunpää ja pahan pappi (2010)

Ohjaaja Olli Saarela

Johannes Heino on murhannut perheväkivaltaa käyttäviä miehiä, ja ylikonstaapeli Timo Harjunpää tutkii murhia. Heino houkuttelee Harjunpään uskovaisen Elisa-vaimon luokseen, raiskaa tämän väkivaltaisesti ja yrittää tappaa. Ei käy selväksi, jättääkö tämä Elisaan jäljet.

Käsky (2008)

Ohjaaja Aku Louhimies

Eletään kevättä 1918. Punainen naissotilas Miina Malin jää valkoisten vangiksi ja joutuu kahdeksan miehen joukkoraiskaamaksi. Teon jälkeen Miina itkee hetken, mutta muuten raiskaus ei näytä vaikuttavan Miinaan mitenkään.

Paha maa (2005)

Ohjaaja Aku Louhimies

Niko vie Elinan klubiin, jossa musiikki pauhaa ja ihmiset tanssivat transsissa ja sekaisin. Niko ohjaa Elinan klubin vessaan ja antaa tälle huumetabletteja. Elina menee tahdottomaan sekavuustilaan, ja Niko raiskaa hänet. Raiskauskohtausta ei alun perin ollut käsikirjoituksessa.

Hymypoika (2003)

Ohjaaja JP Siili

(Elokuvassa on kaksi raiskausta)
Nuori mies Taavi kuvaa ulkona ikkunan läpi, kun sisällä makuuhuoneessa hänen ystävänsä Jere raiskataan sadomasokistisessa ryhmäseksissä. Raiskaukset liittyvät poikaporukan sopimukseen, jonka mukaan jokainen tuo muiden nähtäväksi nauhan, jossa harrastaa seksiä. Jatkossa Sami raiskaa tytön ja kuvaa samalla tapahtuman kännykkäkameralla. Lopulta paljastuu, että Samin nauha oli turha, sillä muut olivat jo lopettaneet ”leikin”. Sami tekee itsemurhan. Raiskatun tytön tuntemuksista ei kerrota.

Koti-ikävä (2005)

Ohjaaja Petri Kotwica

Juhlien jälkeen äiti vetää sammuneelta, alaikäiseltä pojaltaan farkut ja kalsarit alas. Hän suutelee poikansa rintakehää ja istuutuu poikansa peniksen päälle. Poika herää äitinsä orgasmiin. Yö jättää poikaan musertavan muiston.

X