Seura selvitti: Kun uskomushoitoja antavan taidot loppuvat, miten käy potilaalle joka ei parane?
Uskomushoitajien, -terapeuttien ja valmentajien vastaanotolle kävelee joskus ihmisiä, jotka tarvitsisivat mieluummin ammattiapua johonkin vakavaan vaivaansa. Kuinka moni amatööri osaa siinä tilanteessa ohjata asiakkaansa muualle hoitoon?
Uskomushoitajien pitää tunnistaa, milloin hoidettava tarvitsee apua esimerkiksi ammattipsykologilta.
Jos sääriluunsa tänään katkaissut ihminen menee illalla kalevalalaisen jäsenkorjaajan vastaanotolle hoitoon, hyvin todennäköisesti tämä ohjaa asiakkaan samantien terveyskeskukseen kipsattavaksi, eikä ala tarjoilla akuuttiin murtumaan lääkkeeksi venytyksiä ja tasapainoharjoituksia.
Mielen vaurioita ”korjaavien” uskomushoitoja tarjoavien kanssa näin ei välttämättä käy: akuuttiin, vakavaan mielenterveyshäiriöön voi saada lääkkeeksi positiivista ajattelua, energiavirtoja ja aivojumppaa.
Ihmelääkintään luottavia on paljon
Suomessa toimii suuri määrä hyvinvointi- ja elämäntapavalmentajia sekä itseoppineita terapeutteja, jotka tarjoavat apuaan ihmisten mielen ja ruumiin vaivojen lievittämiseen.
Heidän pohjakoulutuksensa voi olla mikä tahansa. Moni myös käyttää mielenterveyspulmien hoitoon viittaavaa terapeutti-nimikettä, vaikkei heillä olisikaan esimerkiksi psykoterapiapätevyyttä. Sen voi saada vain sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilö.
Usein näiden uskomushoitoja tarjoavien ihmisten palveluista voi olla asiakkaalle lohtua arjen vaikeuksiin ja apua vaikkapa stressin purkamiseen.
Ongelmia tulee silloin, kun asiakkaan vaiva onkin sellainen, johon tarvittaisiin pikaista koululääketieteen apua.
Uskomushoitajankin pitäisi silloin toimia eettisesti oikein ja osata lähettää maksava asiakkaansa ammattiauttajalle – mutta nyt näin tapahtuu liian harvoin.
Vaaralliseksi tilanne muuttuu, jos hoitaja painostaa tai antaa asiakkaansa ymmärtää, että koululääketiedettä ei pidä käyttää.
Uskomushoitoja käyttää jopa 100 000 vakavasti tai parantumattomasti sairastunutta
Psykiatrisen vankisairaalan asiantuntijaylilääkärin Hannu Lauerman mukaan suomalaisista 1–2 prosenttia sanoo käyttävänsä pelkästään uskomushoitoja myös vakaviin tai eteneviin sairauksiin.
Tämä tarkoittaa noin 50 000 – 100 000 ihmistä.
Monissa hoitomuodoissa annetaan katteettomia lupauksia esimerkiksi ravintolisien ja luontaistuotteiden tehosta. Lauerma kertoo tietävänsä ainakin yhden lapsipotilaan, jonka syöpää vanhemmat päättivät hoitaa uskomuskeinoilla. Lapsi menehtyi sairauteensa.
Ihmerohdot ovat puoskaroinnin ääripää. Mutta myös henkiset vippaskonstihoidot ovat riskialttiita, jos asiakkaaksi tuleva onkin mieleltään vakavasti sairas.
Hannu Lauerma sanoo ymmärtävänsä uskomushoitoja, jotka tuottavat käyttäjälleen esimerkiksi mielenrauhaa tai välittämisen tunteita. Niitä ei vain pidä myydä ”vaihtoehtona” lääketieteelle tai ihmekeinoina parantumiseen. © Lehtikuva
Löytääkö amatööri oikeat sairaudet?
Maallikko ei välttämättä osaa tunnistaa asiakkaansa kokemien traumojen syvyyttä ja vaikutuksia, sanoo psykologi, kouluttajapsykoterapeutti ja Suomen traumaterapiakeskuksen toimitusjohtaja Soili Poijula.
”Yksittäisen traumaattisen tapahtumankin kokeneelle, kuten raiskauksen uhrille voi tulla tunne, ettei pysty jatkamaan elämää. Hän on ylivireystilassa ja tapahtuma tunkeutuu jatkuvasti mieleen. Hänelle voi kehittyä traumaperäinen stressihäiriö”, Soili Poijula sanoo.
Vaikeammassa monimuotoisessa traumaperäisessä stressihäiriössä ihminen on jo lapsuudessaan altistunut kaltoinkohtelulle, väkivallalle, seksuaaliselle väkivallalle, koulukiusaamiselle ja traumatisoitunut pitkäkestoisesti.
”Nämä ihmiset ovat lapsuudestaan saakka joutuneet selviytymään ylivoimaisesta. He ovat jo haavoittuneita ja hauraita. Olennaista on, että auttajat eivät vahingoita heitä lisää”, Poijula korostaa.
Tällaisen ihmisen tilaa voi verrata psykoottiseen tai persoonallisuushäiriöön.
”Hyvinvointivalmentajilla ja -terapeuteilla ei ole samanlaista tietoa ja ymmärrystä vaikeasti traumatisoituneiden tilanteesta kuin traumapsykoterapeuteilla ja psykologeilla”, Poijula sanoo.
Kun harrastelijahoitajan vastaanotolle tulee vakavasti traumatisoitunut ihminen, kyseessä ei ole tasavertainen kahden aikuisen välinen hoivasuhde, jos asiakas on mieleltään hauras.
”Toimiakseen vastuullisesti hoitajan olisi osattava erottaa se, mikä potilaassa on tervettä ja mikä häiriintynyttä käytöstä”, Poijula huomauttaa.
Vakavasta mielenterveyden häiriöstä kärsivät ja monioireiset potilaat tarvitsevat pätevää ja monimuotoista ammattiapua.
Siinä ei kuitenkaan tule tuloksia nopeasti, joten moni ihminen tarttuu keinoihin joista luvataan pikaisempia tai jopa äkkiparantumisia.
”On ymmärrettävää, että tässä tilanteessa he saattavat etsiä lisäapua uskomushoitoja hakemalla”, Soili Poijula sanoo.
Etenkin kriisissä olevan on hyvin vaikea arvioida alan mainosten luotettavuutta tai sitä, onko tarjolla olevasta avusta hänelle enemmän hyötyä kuin haittaa.
Soili Poijulan mukaan vain vahva psykologian ja psykiatrian koulutus antaa valmiudet tunnistaa potilaan todellinen henkinen tila. © Lehtikuva
Huonosti hoidettu on vaaraksi – itsemurhariski nousee
Lumehoitajan tai itseoppineen terveysgurun luo viimeisenä toivonaan hakeutuva ihminen voi olla hyvinkin vaarallisessa tilassa – itselleen.
Ensipsykoosissa oleva näkee harhoja, on pelokas ja sekava. Mahdollisuus itsemurhaan on suuri. Kaksisuuntaista mielialahäiriötäkin sairastavilla on 15–20:n prosentin itsemurhariski.
”Tiedän tapauksia, joissa psykoosissa olleita nuoria miehiä on hoidettu pelkästään homeopatialla ja ”luontaislääkkeillä”. He ovat päätyneet surmaamaan omaisensa psykoottisin syin ilman mitään väkivalta- tai päihdetaustaa. Heidän todellisuudentajunsa on palannut nopeasti psykiatrisen vankisairaalan hoidossa”, Hannu Lauerma kertoo.
Jos psykoottinen ihminen pääsee asianmukaiseen psykiatriseen hoitoon, hänen riskinsä tehdä henkirikos pienenee 1/15 -osaan eli alle muun väestön odotusarvon.
Maallikon tekemä hypnotisointi on ainakin yhdessä dokumentoidussa tapauksessa johtanut siihen, että asiakas sai lyhytkestoisen psykoosin.
Sen jälkeen ihminen oli harhojensa vuoksi vaarallinen ympäristölleen ja itselleen. Kun hän pääsi psykiatriseen hoitoon, hänen tilansa koheni. Hypnotisoija-terapeutti ei kuitenkaan suostunut osallistumaan asiakkaansa hoitoneuvotteluihin koululääketieteen edustajien kanssa.
Amatööriterapian tarjoaja voi myös istuttaa asiakkaalleen valemuistoja, jotka voivat pahimmassa tapauksessa johtaa perhesuhteiden rikkoutumiseen ja vakaviin perättömiin rikossyytteisiin.
”Näitä tapauksia on onneksi ilmeisesti harvoin”, Lauerma korostaa.
Yleisempää on vaikuttaa ihmisen hengelliseen näkemykseen ja selittää tautien syyt yliluonnollisiksi.
”Jos ihmisiin istutetaan uskomuksia, että demonit aiheuttavat mielisairauksia, se on aika järkyttävää”, Lauerma sanoo.
Uskomushoidoilla voi hoitaa sellaisia sairauksia, jotka paranevat itsestään. © Anu Nieminen
Hyvinvointipalvelujen antajien on tiedettävä omien kykyjensä rajat
Soili Poijula kaipaa mielenterveyden hoitajilta vastuuntuntoa ja kykyä tajuta omien taitojensa puutteet.
”Tämä koskee kaikkia hyvinvointipalveluita tarjoavia. Yleensä he oppivat kokemuksen myötä, että kaikissa tapauksissa he eivät pysty auttamaan.”
Silloin pitäisi uskaltaa luopua asiakkaasta ja ohjata hänet ammattilaisen käsiin. Tämä on ymmärrettävästi vaikeaa etenkin korona-aikana, jolloin jokainen asiakas on tärkeä toimeentulon lähde.
Palveluntarjoajien titteleistäkin pitäisi näkyä selvästi, että kyse on pinnallisesta auttamisesta.
”Voisi odottaa, että he ilmoittavat rehellisesti pätevyytensä, kun markkinoivat palveluitaan”, Poijula toteaa.
Alalla käytetään paljon itsekeksittyjä terapeutti-loppuisia nimikkeitä. Laillistettujen terapeuttien lista löytyy netistä Terhikistä, Valviran ylläpitämästä terveydenhuoltoalan ammattilaisten rekisteristä. Sieltä näkee mihin terveysammattiin ihmisellä on pätevyys.
Uskomushoidoista saa myös lämpöä ja toivoa
Uskomushoidoissa ei Hannu Lauerman mielestä ole sinällään mitään pahaa, elleivät ne syrjäytä tehokasta lääketieteellistä hoitoa.
Usein hoitoihin hakeutuvilla on ikäviä kokemuksia terveydenhuollosta. He kokevat, ettei heitä ole kuultu tai otettu tosissaan.
Lauerma ymmärtää kriitiikin, ja hänen mielestään lääkäreille pitäisikin opettaa yhä enemmän vuorovaikutustaitoja. Lämmin ja inhimillinen kontakti asiakkaan ja hoitajan välillä on aina hyväksi.
”Uskomushoitoja voi hyödyntää sellaisia sairauksia, jotka paranevat itsestään. Sekin on jo miellyttävää ja helpottavaa kuultavaa, kun hoitaja sanoo asiakkaan tilanteen paranevan.”
Soili Poijula ymmärtää, että ihmiset tarvitsevat toivoa ja hakevat kärsimykseensä helpotusta.
”Jos ihmisellä on kipuja, joihin lääketiede ei ole löytänyt mitään syytä tai parantavaa hoitoa kukapa ei etsisi apua lääketieteen ulkopuolelta.”
Hoitoja kokeileva on voinut etsiä jo pitkään apua terveydenhuollosta, mutta tuloksetta.
”Kun ihminen menee etsimään uskomushoitoja, hän voi olla juuri siinä elämäntilanteessa vastaanottavainen avulle. Hän siis kokee saavansa hoidosta hyötyä. Vaikeassa tilanteessa oleville apu on monesti valitettavasti vain hetkellistä”, Poijula arvelee.
Kyseessä ei ole tasavertainen kahden aikuisen välinen hoivasuhde, jos asiakas on mieleltään hauras. © Anu Nieminen