Seura selvitti: Nato-Suomessa vakoojaralli kiihtyy – Sota teki meistä tiedustelun etulinjaa
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa teki Suomesta tiedustelun etulinjaa. Vakoilun maailma on nyt kuumempaa kuin ”kotiryssien” aikana.
© Anu Nieminen
Suomi on ulkomaisen tiedustelun näkökulmasta harvinaisen kiehtova paikka.
On aina ollut.
Jo kylmän sodan kaudella Venäjän läntinen naapuri imi vakoojia suorastaan kärpäspaperin tavoin.
Vakoilun tuntija, emeritusprofessori Kimmo Rentola löytää tähän helposti syyn.
”’Maantieteelle emme voi mitään’, sanoi Paasikivi. Kyllä se on sijainti, joka ulkomaista tiedustelua täällä aktivoi”, Rentola summaa.
Tiedustelun maailma onkin ollut viime aikoina otsikossa tiuhaan.
Useita venäläisagentteja on paljastunut ja monia diplomaattipeitteillä työskennelleitä tiedustelijoita karkotettu asemamaistaan.
Ruotsissa on kohuttu eniten Peyman Kia -tapauksesta. Tavallista perhe-elämää elänyt ja valtiolle tärkeissä tehtävissä työskennellyt uppsalalainen Kia sai tammikuussa veljensä kanssa tuomion törkeästä vakoilusta Venäjän tiedustelupalvelu GRU:lle.
Toisessa naapurissamme Norjassa taas pidätettiin viime syksynä useita epäilyttävissä paikoissa drooneja lennättäneitä Venäjän kansalaisia. Aivan hiljattain, huhtikuun puolivälissä, Norja karkotti lisäksi 15 Venäjän tiedustelu-upseereiksi tunnistettua henkilöä.
Erilaisia vakoilutapauksia on paljastunut myös muun muassa Hollannissa, Albaniassa, Saksassa ja Slovakiassa.
Myös suojelupoliisissa työskennellyt historiantutkija Rentola on huomannut nykyajan ilmiön. Kärähdykset kielivät hänen mukaansa siitä, että vaikka teknologian merkitys alalla on noussut, ihmisten käyttö on yhä tärkeää.
”Kun seuraa paljastuneita yksityiskohtia, harvemmin niissä mikään yllättää. Esimerkiksi perheellisten, tärkeissä tehtävissä työskentelevien henkilöiden käyttö tiedusteluoperaatioissa on tuttua kauraa jo takavuosilta.”
Ruotsissa vakoojatapaukset ovat tiuhaan tapetilla. Maan viranomaiset pidättivät aamunkoitteessa 22.11.2022 kaksi vakoilusta epäiltyä henkilöä tukholmalaistalossa. Tapauksen yksityiskohdista kerrottiin vähän, mutta operaatio helikoptereineen herätti tukholmalaisissa paljon huomiota. © Lehtikuva
Tiedustelu tapahtunut aina diplomatian verholla
Kylmän sodan historian tunnetuimmat tiedustelijat Suomessa olivat Neuvostoliiton Helsinkiin sysäämiä ”kotiryssiä”.
Taustaltaan he olivat diplomaattipeitteellä suurlähetystössä työskennelleitä tiedustelu-upseereja, jotka pitivät likeistä yhteyttä suomalaisten poliitikkojen ja yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa.
Kimmo Rentola hahmottelee nopeasti ”kotiryssien” kärkikolmikon: ”Mihail Kotov, Viktor Vladimirov ja Albert Akulov.”
”Kaksi ensin mainittua olivat Helsingin KGB:n päälliköitä. Akulov heistä ainoa, jonka Kekkonen käskyllään karkotti maasta. Ja sitten kun Kekkonen vaihtui Koivistoon, Akulov ilmestyikin pian takaisin Helsinkiin.”
Diplomaattipeitteellä toimiminen on nykyään vähintään yhtä yleistä kuin ennen.
”Henkilötiedustelussa siitä on selvää etua. Diplomaatin status tarjoaa koskemattomuuden, jolloin vakoilusta kärynnyt henkilö voidaan ainoastaan karkottaa maasta, ei asettaa syytteeseen”, Rentola selventää.
Kaikki Suomeen kohdistuva ulkomainen tiedustelu ei tietysti tule idästä. Kylmän sodan Suomessa vaikuttaneista läntisistä tiedustelulegendoista Rentola nostaa esille brittien karismaattisen Meta Ramsayn.
”Tosin ennemmin kuin tiedustelulegenda Ramsay oli painava poliittinen vaikuttaja. Brittien motiivina lähettää hänet Kekkosen seuraajan valinnan aikaan Suomeen oli se, että he halusivat seurata presidenttipeliä lähellä Sdp:n sisäpiiriä. Ramsay kun sattui olemaan Britannian työväenpuolue jäsen.”
Suomessa Ramsay järjesti muun muassa KGB:n agentin Oleg Gordijevskin kohutun loikan länteen Suomen kautta kesällä 1985.
Gordijevski muilutettiin rajan yli Ford Cortinan takakontissa. Venäläiset rajavartijat eivät saaneet syynätä diplomaattiautoa ja vainukoirat harhautettiin perunalastupussilla ja likaisella vauvanvaipalla.
”Myöhemmin Meta Ramsay teki loistavan poliittisen uran kotona Britanniassa ja sai paronittaren arvonimen. Suomi myönsi hänelle valkoisen ruusun komentajamerkinkin.”
Presidentti Urho Kekkosen presidenttitaival veteli jo viimeisiään Kurajoelle Neuvostoliittoon 16.11.1980 tehdyn kalastusmatkan aikaan. Vinkkejä narraukseen reissulla antoi tunnetuimpiin venäläisiin tiedustelijoihin kuulunut ”kotiryssä” ja diplomaatti Viktor Vladimirov. Seurueeseen kuuluivat lukuisten avustajien lisäksi myös muun muassa ulkoministeri Olavi. J. Mattila ja rouva Anita Hallama. © Ilkka Ranta/Lehtikuva
Poliitikko, paronitar Meta Ramsay on Suomessakin toiminut ”tiedustelulegenda”. Ramsay esiintyi kesällä 2017 Porissa Suomi Areenan ”Beyond Brexit” -keskustelussa. © Martti Kainulainen/Lehtikuva
Tiedustelun lisääntyminen sodan seurauksia
Puolustusvoimien pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kansanedustaja Pekka Toveri (kok) sanoo, että viime kuukausien lisääntyneet vakoojakäryt ovat selkeästi Ukrainan sodan seurausta. Maailma on muuttunut, myös Venäjän tiedustelun näkökulmasta.
”Läntiset tiedustelupalvelut ovat varmasti todenneet, että nyt pitää lähettää joku signaali venäläisille. Jollakin peitetehtävällä toimivan venäläisen tiedustelu- upseerin toimintaa on ehkä seurattu pidempään ja nyt on todettu, että okei, on oikea aika viheltää pilliin ja laittaa touhu seis.”
Ukrainan sodan herättämä tavallinen länsimainen kansalainenkin on voinut vaikuttaa käryjen lisääntymiseen.
”Tavalliset ihmiset ovat aktivoituneet viime aikoina ja ilmoittavat vaikkapa drooni-lennättäjistä yhteiskunnalle tärkeiden kohteiden lähistöllä aiempaa herkemmin”, Toveri arvioi.
”Kolmanneksi venäläiset ottavat nyt enemmän riskejä ja pyrkivät saamaan tietoja aiempaa epätoivoisemmin.”
Alati kiehtova Nato selittää myös tiedustelua
Supon vastatiedustelun päällikkö Pertti Haaksluoto arvioi puolestaan Venäjän tarvitsevan sodan aloitettuaan yhä enemmän tietoja ulkomaisista lähteistä.
”Heidän tiedonsaantimahdollisuutensa rajojensa ulkopuolelta ovat heikentyneet. Useita diplomaattipeitteellä toimivia venäläistiedustelijoita on tullut karkotetuksi ja rajojen sulkeutuminen on vaikeuttanut tiedustelijoiden kulkua ulkomaille.”
Suomen osalta vihdoin toteutunut Nato-jäsenyys lisää maan kiinnostavuutta ulkomaisten tiedustelupalveluiden näkökulmasta entisestään.
”Kyllä Nato-jäsenyys tekee meistä vielä aiempaa kiinnostavamman tiedustelukohteen. Ulkomaita kiinnostavat muun muassa Nato-politiikkamme sisältö ja tiedot asiakirjoista, joita Nato-maana saamme käsiimme”, Supon vastatiedustelupäällikkö punnitsee.
”Arktisen alueen politiikkamme ja ylipäätään ennakointi siitä, millaisia ratkaisuja olemme poliittisesti tekemässä, ovat nekin ulkomaiselle tiedustelulle erityisen kiinnostavaa informaatiota.”
Tiedustelu on brutaali ala
Tiedustelun metodit ja moraali ovat moninaisia. Nyrkkisääntö on, että ulkoapäin tiedustelijaa ja hänen tehtäväänsä on tavallisen kansalaisen lähes mahdotonta tunnistaa.
Jo kylmän sodan kaudella tunnetuimmat ulkomaiset tiedustelijat Suomessa olivat ulkoiselta olemukseltaan hyvinkin joviaalin oloisia tyyppejä.
”Albert Akulovia luonnehdittiin tiedemiehen ja yliopiston dosentin näköiseksi. Myös Viktor Vladimirov muistutti varsinkin myöhemmällä iällään lupsakkaa vanhaa setämiestä”, Kimmo Rentola naurahtaa.
Mutta ”outlook”, se pettää.
”Esimerkiksi juuri leppoisan Vladimirovin tiedetään työskennelleen Suomen kausiensa välissä KGB:ssä sabotaasi- ja salamurharyhmän johtajana”, toteaa Rentola päätään pyöritellen.
Tutkija muistuttaa myös, että tiedusteluun kuuluu monenlaisia haaroja.
”On henkilötiedustelua ja verkon kautta tapahtuvaa kybervakoilua, korkean teollisuuden teknologiavakoilua ja diktatuurien harjoittamaa omien maiden kansalaisten urkintaa kohdemaissa.”
”Lisäksi tulevat tietysti ne radikaaleimmat: sabotaasitoiminta, räjäytykset ja jopa murhat.”
Nato-Suomessa niidenkin mahdollisuutta on pakko pohtia.
Venäläinen diplomaatti ja vakooja Albert Akulov (toinen vas.) vieraana Linnan juhlissa 6.12.1957. Puhemies K.-A. Fagerholm (vas.) vaihtaa ajatuksia Akulovin ja Neuvostoliiton suurlähettiläs Viktor Lebedevin kanssa. Oikealla herrojen tulkki. © Lehtikuva
Voisiko sabotaaseja tapahtua myös Suomessa?
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Jyri Lavikaisen mukaan huoli Suomen kamaralla tapahtuvasta radikaalista toiminnasta, vaikkapa räjäytyksestä tai salamurhasta, on otettava huomioon.
”Hereillä on oltava, kun ei tiedetä, mitä naapuri seuraavaksi mahdollisesti tekee”, Lavikainen kuittaa kysymyksen.
Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo varoitti hiljattain, tammikuun puolivälissä, maan sähköverkkoihin, tietoliikenteeseen tai huoltovarmuuskriittisiin kuljetuksiin kohdistuvasta Venäjän vakoilu- ja sabotaasiuhasta.
Muualla Euroopassa vastaavaa on jo tapahtunut. Tšekissä Venäjän epäillään sekaantuneen jo vuonna 2014 tapahtuneeseen ammusvaraston räjähdykseen. Niin ikään Bulgariassa räjähteli ammusvarikoilla, peräti neljään eri otteeseen vuosina 2011–2020. Mediatietojen mukaan varikoilla säilytettiin Ukrainaan ja Georgiaan menevää aseistusta.
Hyvin tunnettuja ovat myös julmat, entisten venäläisvakoojien myrkytystapaukset Britanniasta.
Lavikainen huomauttaa, että Venäjän suhde Suomeen on kehittymässä jossain määrin vihamielisempään suuntaan.
”Venäjän narratiivi meistä on viime kuukausina selvästi muuttunut. He ovat esimerkiksi jo jonkin aikaa rakentaneet tarinaa toisen maailmansodan aikaisista suomalaisista fasisteista.”
”En oikeastaan näe, miksi kaikkea, mitä tapahtuu maailmalla, ei voisi tapahtua myös meillä”, Lavikainen punnitsee.
Supo ei varoita tiedustelusta – vielä
Supon Pertti Haaksluoto sanoo, ettei Ruotsin mukaista varoitusta ole ainakaan vielä nähty relevantiksi Suomessa.
”Miksi he sen antoivat, sitä pitäisi varmaan kysyä Säpolta. Me olemme todenneet, että Suomen kriittinen infrastruktuuri on Venäjän kohde ja tiedustelu-uhka sitä vastaan on kohonnut.”
”Muualta Euroopasta esimerkkejä tällaisesta toiminnasta on, mutta tämän hetken arvion mukaan tämän kaltainen toiminta ei ole meillä todennäköistä.”
Haaksluodon mukaan Venäjän tiedustelutoiminnassa Suomea ja Ruotsia kohtaan ei ole sinällään nähtävissä suuria eroja.
”Kyllä heidän toimintansa on molempia maita kohtaan on hyvin samankaltaista.”
Ruotsissa vakoojatapaukset ovat tiuhaan tapetilla. Maan viranomaiset pidättivät aamunkoitteessa 22.11.2022 kaksi vakoilusta epäiltyä henkilöä tukholmalaistalossa. Tapauksen yksityiskohdista kerrottiin vähän, mutta operaatio helikoptereineen herätti tukholmalaisissa paljon huomiota. © AP / Lehtikuva
Suomi puuttunut tiedusteluun hiljaisesti
Eräs suomalainen erityispiirre tiedustelutapausten suhteen on aina ollut, niin historiassa kuin nykyäänkin, niiden hiljainen käsittely.
Kun muualla Euroopassa vakoojajuttuja pulpahtelee julkisuuteen, Suomi hoitaa tapaukset hiljaisesti. Diplomaatteja karkotetaan vähin äänin vakoiluista epäiltyinä.
Tämän hetken virallisen selityksen mukaan syy siihen, miksi juttuja ei nouse julkisuuteen ja siten suuren yleisön tietoisuuteen, selittyy suojelupoliisin harjoittamalla tiedusteluyritysten tehokkaalla ennaltaehkäisyllä.
”Pyrimme katkaisemaan mahdolliset vakoilutapaukset tehokkaasti jo ennen kuin syytekynnys ylittyy tai tapauksista koituu suurempaa haittaa maan turvallisuudelle”, Pertti Haaksluoto vakuuttaa.
Yle kertoi joulukuussa, että keskusrikospoliisilla on käynnissä kolme maanpetosrikostutkintaa.
On aivan mahdollista, että jokin parhaillaan tutkinnassa oleva tapaus päätyy käräjille ja ainakin jotkin sen yksityiskohdat yleiseen tietoisuuteen.
Lisäksi keskusrikospoliisilla on tutkinnassa eduskuntaan vuonna 2020 kohdistunut tietomurto.
Supo ja Pertti Haaksluoto eivät ota edelleenkään kantaa iskun alkuperään muutoin kuin nimeten sen tulleen ”valtiollisen toimijan taholta”.
Britannian kyberturvallisuusviranomaiset ovat nimenneet tämän tyyppisten iskujen tekijäksi Kiinan.
Tiedustelusta vaikeneminen maan tapa
Sekä Jyri Lavikainen että Kimmo Rentola arvioivat, että Suomen toimintatapaan vakoilupaljastuksissa vaikuttaa myös kotimainen, koeteltu traditio.
Jo Kekkosen ja Koiviston aikaan Suomi hoiti tiedustelijakäryt ilman turhaksi katsottua julkisuutta.
”Mennään sillä, mikä on todettu toimivaksi ja tehokkaaksi”, Rentola luonnehtii.
Haaksluoto vahvistaa, että arviossa tradition vaikutuksesta on perää.
”Kyllä hyväksi vuosikymmenten kuluessa todettu toimintatapa tietysti myöskin vaikuttaa. Toiset tiedustelupalvelut toimivat toisella tapaa. Jokaisella on oma tyylinsä.”
”Esimerkiksi Virossa on historiallinen perinne puhua tapauksista julkisesti paljon ja vahvoin äänenpainoin. Onkin muistettava, että vakoiluun liittyvä julkinen keskustelu on myös osa jokaisen maan harjoittamaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.”
Jos Suomessa ilmenisi esimerkiksi Ruotsin Payman Kian kaltainen tapaus, kerrottaisiin siitä myös julkisuudessa jossain vaiheessa, Haaksluoto vakuuttaa.
5,5 miljoonaa sensoria havainnoimassa mahdollista tiedustelua
Pekka Toveri korostaa nykyisten tiedustelu- ja sabotaasiyritysten ehkäisyssä viranomaistoiminnan ohella tavallisen kansalaisen aktiivista otetta.
”Meidän turvallisuusviranomaisillamme on rajalliset resurssit verrattuna vaikkapa Venäjän tiedustelun vastaaviin, mutta meillä on 5,5 miljoonaa sensoria, valppaita kansalaisia.”
”Jos havaitsee jotain omituista toimintaa vaikkapa jossain puolustusvoimien kohteen lähistöllä tai jossakin kunnanvirastossa on pengottu papereita, on siitä hyvä tarjota heti tietoa viranomaisille.”
Tiedustelupalvelut käyttävät hyväkseen myös rikollisia, jotka aiheuttavat vahinkoja taloudellisista tai ideologisista syistä omassa maassaan.
”Leninin termillä ’hyödyllisiä idiootteja’ löytyy valitettavasti meiltäkin.”
Tiedustelun maailma on siis viime aikoina entisestään kuumentunut ja metodeiltaan yhtä brutaalia kuten aina.
Heitetään kaikesta huolimatta ilmoille kuitenkin hieman keventävä kysymys.
Jos istuu Esplanadin puistossa Helsingissä aurinkoisena kevätpäivänä parisen tuntia, montako vieraan vallan agenttia mahtaa kävellä ohitse?
”Kyllä siinä ainakin pari menee. Varsinkin lounasaikaan”, Pekka Toveri hymähtää.
”Mutta heitä on vaikea tunnistaa. Nämä tyypit eivät kävele aurinkolasit silmillä ja sanomalehti kainalossa.”
He sulautuvat massaan.