Seura selvitti: Näin uskonrauhaa on rikottu vuosina 2013–2023 – Tällaisista teoista on tuomittu tekijöitä Suomessa
Elokuussa 2014 kolmekymppinen mies saapui rukoustilaisuuteen Helsingin Mellunmäessä sijaitsevaan moskeijaan. Tilaisuus oli kestänyt tovin, kun imaami tunsi töytäisyn selässään. Paikalle saapunut mies oli ajanut pyörätuolillaan yhteisön johtajaa selkään.
Pian kävi ilmi, ettei kyse ollut vahingosta. Mies alkoi huutaa ja tiukata, miksi moskeijassa luettiin Koraanin säkeitä. Hän alkoi repiä rukouskirjaa ja heitti sen väkijoukkoon. Seuraavaksi hän huitaisi imaamilta päähineen päästä.
Näin uskonrauhaa on rikottu vuosina 2013–2023
Seura pyysi asiakirjat tapauksista, joissa käräjäoikeudet käsittelivät uskonrauhan rikkomista 2013–2023. Riehuminen moskeijassa oli yksi 14:stä. Kymmenen vuoden aikana oikeuteen päätyi siis vain kourallinen uskonrauhaa koskevia rikkomuksia.
Mellunmäen tapaus oli ainoa, josta tuomio langetettiin uskonnollisen tilaisuuden häiritsemisen vuoksi – useimmiten tuomio tuli profeetta Muhammedia tai Koraania herjaavasta nettikirjoittelusta.
Tuskin Mellunmäen episodistakaan olisi tullut oikeusjuttua, ellei tuomittu olisi käynyt käsiksi seurakuntalaisiin, imaamiin ja poliisiin, joka kutsuttiin paikalle. Ennen kiinniottoaan riehuja ehti vielä panna tupakaksi moskeijan sisällä.
”Uskonrauhan rikkomisesta on tullut eräänlainen apupykälä, jota käytetään yhdessä muiden rikosten kanssa. Tyypillisesti sen parina on kansanryhmää vastaan kiihottaminen”, sanoo uskontotieteen tutkija Tuomas Äystö Helsingin yliopistosta.
Laki uskonrauhan rikkomisesta kieltää uskonnollisten yhteisöjen pyhinä pitämien asioiden ja Jumalan pilkkaamisen sekä uskonnollisen tilaisuuden häiritsemisen.
Uskonrauhan rikkominen rikoslaissa
Uskonrauhan rikkominen on rikoslaissa eräänlainen erikoisuus. Vastaava laki löytyy noin puolessa Euroopan valtioista, mutta sitä soveltaa käytännössä enää muutama: Suomi, Saksa, Puola ja Italia.
Muissa Pohjoismaissa ei uskonrauhan rikkomisen kieltävää lakia ole.
”Suomen on ajateltu olevan hiukan erilainen yhteiskunta kuin muut Pohjoismaat. Neuvostoliiton läheisyys ja myöhäisempi modernisoituminen on vaikuttanut siihen, että Suomi on vähemmän maallistunut”, Tuomas Äystö sanoo.
”Tutkimuksissa näkyy se, että suomalaiset uskovat Jumalaan ja kuuluvat kirkkoon enemmän kuin Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa.”
Rikoslakimme uudistettiin 1990-luvun lopulla, jolloin useita pykäliä käsittänyt luku uskontorikoksista – niin sanottu jumalanpilkkalaki – poistettiin. Se sisälsi erilaisia säädöksiä, joilla ei nähty enää käyttöä. Laki muun muassa määritteli, ettei talon palvelusväkeä saa estää osallistumasta uskonnollisiin tilaisuuksiin.
Poliittiset päättäjät eivät kuitenkaan halunneet luopua pyhyyden suojaamisesta kokonaan. Lakiin kirjoitettiin uusi pykälä uskonrauhan rikkomisesta. Kun lakiuudistuksesta keskusteltiin, kansanedustajien mielessä oli lähinnä kristilliset arvot ja luterilaisuus.
”Vasta lain voimaantulon jälkeen 2000-luvun alussa Suomessa käynnistyi laajempi keskustelu uskontojen moninaisuudesta paljolti maahanmuuton seurauksena.”
Lakia päädyttiin käyttämään lähinnä islamiin kohdistuvissa tapauksissa. 2000-luvun alusta tunnetaan joitain yksittäisiä tapauksia, joissa tuomio on langetettu kristinuskon tai juutalaisuuden pyhien asioiden pilkkaamisesta.
Vapauttava tuomio kristinuskoon kohdistuneesta loukkauksesta
Kymmenen viime vuoden aikana kristinuskoon kohdistuneita loukkauksia oli vain kahdessa tapauksessa, mutta niissä tuomio oli vapauttava.
Maahanmuuttokeskustelu liittyy voimakkaasti islamiin. Sen yleinen tunnettuus vaikuttaa siihen, että viranomaiset ottavat tutkittavaksi herkemmin siihen kohdistuvia loukkauksia. Oikeustapaukset saavat harvoin alkunsa asianomistajan tekemistä rikosilmoituksista. Tyypillisesti valtakunnansyyttäjä nostaa tutkittavaksi tapauksia, joilla katsoo olevan riittävästi yleistä painoarvoa ja näkyvyyttä.
”Suomessa on hyvin vähän keskusteltu siitä, miltä näyttäisi johonkin toiseen vähemmistöuskontoon liittyvä herjaaminen. On epäselvää, millä tavoin tuomari osaisi käsitellä esimerkiksi buddhalaisuuteen liittyvää pilkkaa”, Tuomas Äystö sanoo.
Millaisia tapauksia uskonrauhan rikkomiset sitten Suomessa yleensä ovat?
Yksi esimerkki löytyy vuodelta 2015. Satakuntalainen mies levitti Facebookissa valokuvaa, jossa Koraanin päälle oli levitetty pekonia ja ulostetta. Hän kirjoitti toivovansa, että se aiheuttaa islaminuskoisissa ”mahdollisimman suurta kiihotusta ja peppukipua”.
Mies sai tuomion myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Ero kahden rikoksen välillä oli se, että kiihottamispykälää käytettiin tuomitun blogikirjoituksiin, joissa hän herjasi islaminuskoisia ihmisiä. Uskonrauhan rikkomisesta taas oli kyse, kun herjaamisen kohteena oli pyhänä pidetty Koraani.
Samaa kaavaa noudatti suurin osa tuomioista.
Poliisi saa selvitettäväkseen yleensä alle kymmenen ilmoitusta uskonrauhan rikkomisesta vuosittain. Poikkeuksena vuosi 2017, jolloin rikosilmoituksia tehtiin 15. Käräjäoikeuksiin asti juttuja päätyy vain muutama vuosittain.
Tapausten vähäisestä määrästä huolimatta mukaan mahtuu kummallisuuksia.
Eräs tuomittu kirjoitti blogissaan, että Iranin entinen uskonnollinen johtaja ajatollah Khomeini on pedofiili. Suomalainen oikeus siis tulkitsi valtionjohtajaan rinnastuvan ja nykyaikana eläneen ihmisen islamilaiseksi pyhäksi.
Yhdessä tuomiossa riitti syyksi itse islamin – ei minkään nimetyn pyhän asian – herjaaminen.
”Aina ei ole selvää, millaiset teot johtavat tuomioon uskonrauhan rikkomisesta. Laki on sanamuodoltaan väljä ja monitulkintainen, ja ennustettavuuden puute on oikeusjärjestelmän kannalta ongelma”, Äystö arvioi.
Rajoittaako laki sananvapautta?
YK:n ihmisoikeuskomitea on suositellut, että Suomi luopuisi koko laista. On myös perusteltu, että kansanryhmää vastaan kiihottaminen riittäisi kattamaan uskonnollisten vähemmistöjen suojan, sillä siinä on mainittu myös uskonnot.
”Pykälän poistamisesta on keskusteltu useasti, mutta se vaatisi, että jokin puolue nostaisi sen hallitusohjelmaan. Sitä tuskin tapahtuu. Kansalaisten tai rivikansanedustajien aloitteet eivät todennäköisesti saa tarpeeksi kannatusta”, Tuomas Äystö sanoo.
Lakia on arvosteltu myös sananvapauden rajoittamisesta, mutta tuomiot eivät tue näkemystä. Oikeuden perusteluissa sanottiin selvästi, ettei sävyltään asiallinen tai asiallisesti perusteltu uskontojen kritiikki riko uskonrauhaa.
