Suomen verokommandojen pomo yllättyi veronkierron laajuudesta: Tavallisilla duunareillakin sveitsiläinen pankkitili

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Ensimmäisessä Hannu Kuortin veroparatiisijutussa vuonna 1992 pörssiyhtiön omistaja ohjaili tuloja veroparatiisiin. Tällaisten ”karvalakkiviritysten” jälkeen veronkiertotemput ovat monimutkaistuneet. © Rami Marjamäki / Otavamedia
Hannu Kuortti kehittää verohallinnossa tapoja päästä käsiksi veroparatiiseihin. Myös vuotoaineistoja verottaja on saanut ja käyttänyt.

Kun paljon puhuttu Panama-aineisto saadaan Suomen viranomaisille, tulee se todennäköisesti tutkittavaksi Hannu Kuortille. Kuortti on vuoden alusta johtanut verohallinnon vuonna 2014 aloitettua Ultra-projektia. Nimi on lyhenne sanoista ulkomaiset transaktiot.

Tarkastuspäällikkö Kuortin johtamassa 15 henkeä työllistävässä projektissa selvitetään kansainvälistä veronkiertoa analysoimalla muun muassa Suomesta ulkomaille ja ulkomailta Suomeen kulkevaa rahaliikennettä. Erityisenä mielenkiinnon kohteena on veroparatiisit.

Kuortti lienee veroparatiisien johtava asiantuntija verohallinnossa. Maailmanlaajuista huomiota herättäneestä Panama-vuodosta hän ei kuitenkaan saa puhua. Verohallinto on keskittänyt asian kommentoinnin yhdelle virkamiehelle.

Kuortilla on kuitenkin lupa puhua veroparatiiseista yleisemmin.

Tyypillinen tarina

Kuortti aloitti työskentelyn verohallinnossa vuonna 1987 opintojen ohessa. Hän kertoo ensimmäistä kertaa törmänneensä työssään veroparatiiseihin vuonna 1992. Tapaus on selostettu Suomen Kuvalehdessä (38/1998).

Erään pörssiyhtiön verotarkastuksen yhteydessä tarkastettiin myös yrityksen omistajiin lukeutuva suomalainen holding-yhtiö. Holding-yhtiö ei juuri maksanut veroja, koska sen pörssiosingot ja muut tulot kuluivat tappiollisiin osakekauppoihin ja muihin kuluihin.

Holding-yhtiö oli muun muassa tehnyt kauppaa omistamansa pörssiyhtiön osakkeilla. Verotarkastajien mielenkiinnon kohteeksi joutuivat muun muassa kaupat, jossa liechtensteinilainen yhtiö oli myynyt holdingyhtiölle 2 miljoonalla markalla ostamansa osakkeet 21 miljoonalla markalla. Myöhemmin holding-yhtiö myi osakkeet takaisin liechtensteinilaisfirmalle 8 miljoonalla markalla. Näin suomalainen yhtiö teki valtaisat tappiot ja liechtensteinilainen yhtiö vastaavasti suuret voitot.

”Edestakaisilla osakekaupoilla ja liechtensteiniin rekisteröidylle yhtiölle maksetuilla myyntiprovisioilla nollattiin tulos”, Kuortti muistelee.

Verotarkastajat epäilivät, että holdginyhtiön omistaja omistaisi myös liechtensteinilaisyhtiön ja järjestelyjen tarkoitus olisi kiertää Suomen verotusta. Liechtensteinilaisyhtiön omistajista ei saatu mitään tietoa, mutta verottaja päätti, etteivät osakekauppojen tappiot tai Liechtensteinin-yhtiölle maksetut “provisiopalkkiot” ole holding-yhtiölle verotuksessa vähennyskelpoisia menoja. Holdingyhtiölle määrättiin lopulta 16 miljoonan markan jälkiverot. Yritys tietenkin valitti veroista, mutta vuonna 1998 korkein hallinto-oikeus ratkaisi asian verottajan eduksi. Verot voitiin siis määrätä, vaikka veroparatiisiyhtiön omistajaa ei voitu selvittää. Tietojenvaihtosopimus Liechtensteinin ja Suomen välillä tuli voimaan vasta 2011.

Veroparatiisi ja visakortit

Kuortti kertoo, että hänen johtamansa projektin tavoitteena on paitsi valvonta, myös menetelmien kehittäminen. Ryhmä kokeilee koko ajan uusia keinoja päästä veroparatiisien avulla tapahtuvan veronkierron jäljille.

Suomessa on vasta muutaman vuoden ajan ollut voimassa laki, jonka nojalla verottaja saa pankeista tietoja ulkomaiden ja Suomen välisestä rahaliikenteestä. Näitä tietoja verottaja on pyytänyt ja joiltain pankeilta saanutkin. Osalla on ollut teknisiä ongelmia ja yksi pankki on jopa kyseenalaistanut verottajan oikeuden saada tietoja. Verottaja voitti pankin hallinto-oikeudessa, mutta tapaus on nyt korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltävänä pankin valitettua päätöksestä.

Vaikka tietoa rahan liikkeistä saadaan, kansainvälisen veronkierron erottaminen laillisesta rahaliikenteestä on vaikeaa. Kuortin ryhmä yhdistelee tietoja eri lähteistä ja yrittää päästä verovorojen jäljille. Yksi mielenkiintoinen tietolähde on ulkomaisten maksukorttien käytöstä kerätty data, jota ryhmä pöyhii. Veroparatiiseihin kätkettyjä rahoja käytetään Suomessa niinkin arkisesti, että veroparatiisista hankitulla kortilla maksetaan ruokaostokset lähikaupassa.

”Haasteena on saada selville, mikä liittyy veronkiertoon ja ketkä ovat esimerkiksi turisteja, jotka eivät tietenkään verotuksellisesti meitä kiinnosta. Mutta kun veroparatiisikortilla maksetaan Suomessa vaikkapa auton katsastus, voidaan päätellä että kyse tuskin on turistista ja saadaan ehkä selville kortin käyttäjän henkilöllisyyskin”, Kuortti kertoo.

Tähän tapaan Ultra-projektissa pyritään löytämään kiinnostavia kohteita, joita on syytä tarkastella lähemmin. Eri lähteistä kerättyä tietoa rahaliikenteestä verrataan sitten henkilöiden tai yritysten veroilmoituksiin ja selittämättömien erojen löytyessä voidaan tehdä verotarkastus. Mikäli tuloja on jätetty verottajalle ilmoittamatta, määrätään jälkiverot ja asian vakavuudesta riippuen rangaistaan joko veronkorotuksella tai tehdään poliisille rikosilmoitus. Kuortti kertoo, että työ on vaativaa ja tulokset tulevat hitaasti. Hän kertoo, että projektissa on kuitenkin paljastettu jo miljoonien edestä kätkettyjä tuloja.

”Meillä on esimerkiksi pari tapausta, joissa molemmissa on lisätty noin neljä miljoonaa euroa verotettavia tuloja”, Kuortti sanoo.

Kiinnijäämisen riski

Kuortti kertoo, että 1990-luvulla veroparatiiseissa syntyi todellinen buumi.

”Tähän vaikutti osaltaan rahaliikenteen vapauttaminen ja toisaalta lama-aikaan veroparatiiseja käytettiin paljon ulosoton välttelyyn”, hän sanoo.

Kuortin mukaan varattomilla velallisilla saattoi olla asunnot, autot ja muu omaisuus veroparatiisiyhtiön nimissä.

”Silloin irtaimisto saattoi kattokruunuja myöten olla jonkun Mansaarelle rekisteröidyn yhtiön”, hän muistelee.

Kun verottaja alkoi kiinnittää huomiota veroparatiisien käyttöön, alkoivat tökeröimmät viritelmät hävitä. Myös lainsäädäntöä kehitettiin.

”Tällaiset karvalakkimallit vähenivät selvästi. Ei yritysten kirjanpidosta löytynyt enää tositteita tuollaisista aivan ilmeisistä rahansiirroista veroparatiisiyhtiöille”, hän kertoo.

Veronkierron torjunta lepää Kuortin mukaan kolmen peruskiven varassa. Näitä ovat hyvä lainsäädäntö, viranomaisten resurssit ja seuraamusjärjestelmä.

”Olennaisinta on kiinnijäämisriski. Siihen vaikuttaa viranomaisten resurssit: kyky ja halu torjua väärinkäytöksiä”, Kuortti sanoo.

Jatko-ohjelma hämärissä

Kuortti katsoo, että lain säännökset ovat olleet ”kohtalaisen hyvät” koko hänen virkauransa ajan. Hän myös sanoo, että vaikka yritysten voitoista perityn yhteisöveron minimointi on ollut paljon esillä, alkaa arvonlisäverotukseen liittyvä kikkailu olla jo merkittävämpi tekijä valtion verotulojen kannalta.

”Mutta kyllä kuitenkin ensisijainen haaste meillä on se, miten viranomaiset löytävät näitä väärinkäytöstapauksia”, Kuortti sanoo.

Resursseista puhuttaessa Kuortti muistuttaa, että niitä ei voi lisätä noin vain.

”Pitää muistaa, ettei meillä ole missään olemassa verotarkastajien tai talousrikospoliisien reserviä, josta voitaisiin vaan ottaa lisää resursseja.”

Kuortin korostamaa viranomaisten kykyä ja halua väärinkäytösten torjuntaan on hänen mukaansa pyritty rakentamaan viranomaisten yhteistyöllä, jota on ohjattu harmaan talouden torjuntaohjelmalla. Haastattelua tehdessä hallitus ei ollut vieläkään kertonut, onko uutta harmaan talouden torjuntaohjelmaa edes tulossa. Nähtäväksi jää, katkeaako kaksi vuosikymmentä keskeytyksettä jatkunut talousrikostorjunnan kehittäminen tällä hallituskaudella lopullisesti. Mikäli työtä olisi haluttu jatkaa keskeytyksettä, olisi ohjelman pitänyt valmistua jo viime syksynä. Ohjelmissa on ollut sekä esityksiä lainsäädännön kehittämiseksi että viranomaisten omia toimenpiteitä.

Vuodot satunnaisia

Verottaja on saanut osansa tietovuodoista. Ensimmäinen kuuluisa tapaus oli vuonna 2008 saatu liechtensteinilaisen pankin vuoto. Saksan tiedustelupalvelu osti pankin asiakirjoja sen entiseltä työntekijältä. Aineistossa oli myös parikymmentä suomalaista.

LGT-tapauksen verotarkastuksien koordinoinnista vastannut Kuortti on jaotellut vuodosta paljastuneet suomalaisasiakkaat kolmeen ryhmään. Näitä ovat ”vanhan rahan” edustajat, yritysmyynneillä rikastuneet sekä kansainvälisten yhtiöiden avainhenkilöt.

Tämä jaottelu on osoittautunut myöhemmin riittämättömäksi, Kuortti kertoo. Tämä on selvinnyt Panama-vuodon saaneen kansainvälisen toimittajajärjestön ICIJ:n aiemmasta vuotoaineistosta, joka tunnettiin nimellä SwissLeaks.

Myös Suomen verohallinto on saanut tämän sveitsiläistä HSBC-pankkia koskeneen aineiston. Se on Kuortin mukaan osoittanut, että kansainvälinen veronkierto onkin huomattavasti luultua kirjavamman joukon harrastus.

”Esimerkiksi ulkomailla työskennelleillä rivityöntekijöilläkin on saattanut olla sveitsiläinen tili, jonne pimeitä tuloja on ohjattu”, Kuortti sanoo.

Australian verottajan hallussa on ainakin osa Panama-aineistosta. Myös LGT-pankin aineistoa tuli Suomeen Australian kautta. Sen kanssa Suomi on sopinut tietojenvaihdosta. Luultavasti verottaja pääsee siis pian pöyhimään myös Panama-aineistoa.

Kuortti pitää vuotoaineistoja tärkeinä, mutta ongelmana on niiden satunnaisuus.

”Eihän me toimintaamme voida tällaisten ennakoimattomien vuotojen varaan perustaa, vaan meidän on kehitettävä valvontaa omien tietolähteidemme varaan”, hän sanoo.

Tahallinen epäkohta?

Tietoja on alkanut saada veroparatiiseista vasta aivan viime vuosina solmittujen sopimusten nojalla. Silti verottaja saa monista maista tietoja suomalaisten tuloista ja omistuksista pääasiassa vain, jos se osaa niitä kysyä. Ensi vuodesta alkaen monien veroparatiisienkin pitäisi automaattisesti toimittaa suomalaisten tiedot Suomen verottajalle. Se lisää osaltaan veronkiertäjien kiinnijäämisriskiä.

”Eihän se täysin aukotonta valvontaa tule olemaan, mutta verkko tihenee kuitenkin merkittävästi”, Kuortti toteaa

Esimerkiksi veroparatiiseina tunnetut Caymansaaret ja Mansaari sekä Euroopan salaisuuskeskukset, kuten Sveitsi, Liechtenstein ja Luxemburg ovat mukana automaattisessa tietojenvaihdossa. Panama sen sijaan ei ole sitoutunut vaihtamaan tietoja.

Monet veroparatiisit ovat Panaman kaltaisia pikkuvaltioita. Niiden on kuitenkin annettu rapauttaa veropohjaa myös maailman mahtavimmissa valtioissa. Kuortti katsoo, ettei tilannetta ole todella haluttukaan korjata.

”Maailmalla vuodot ovat paljastaneet taloudellisen ja poliittisen eliitin olleen vahvasti mukana näissä veroparatiisikuvioissa. Siihen liittynee paljon muutakin kuin vain yhtiöiden käyttäminen verenkiertoon.”

X