Suomi suomalaisille… vai sittenkin saamelaisille? Ensimmäinen maininta Suomesta on 800 vuoden takaa – ketkä asuivat alueella ensimmäisinä?
Suomi suom… vai sittenkin saamelaisille? On helppoa huudella kadulla vaatien ”maahanmuuttajia ulos”, jos unohtaa täysin, miten suomalaisuuden käsitekin on luotu tarkoituksellisella markkinointikampanjalla, vieläpä muualta tänne Suomenniemelle muuttaneiden ihmisten voimin.
Ja siitä on alle 150 vuotta.
Keski-Euroopasta 1800-luvun puolivälissä tulleen nationalismimuodin innoittamana myös meillä suomalaisuusmieliset alkoivat nähdä tällä niemellä kulttuuria, jota he halusivat vahvistaa.
He halusivat myös luoda uuden maan, kansallisvaltion, jolla on oma kieli, kulttuuri ja tunnustettu asema maailman valtioiden joukossa.
Suomi-brändiin tarvittiin myös malliksi ja esikuviksi käyviä lahjakkaita kansalaisia: heitä olivat muiden muassa Minna Canth, Akseli Gallen-Kallela, Järnefeltin perhe, J.L. Runeberg, Sakari Topelius, Jean Sibelius…
Melkein jokaiselle näistä ajattelijoista ja taiteilijoista on oma patsas pystytettynä 102-vuotiaan Suomen maaperälle.
Willem Blaeun tekemä karttakirja näyttää, miltä Pohjolan alue näytti vuosina 1645–50. Kuva: Interfoto / Lehtikuva
Tuontitavaraa Ruotsista
Mallisuomalaiset olivat pitkälti ruotsinkielistä sivistyneistöä, vain Minna Canth ja Järnefeltit puhuivat äidinkielenään suomea.
Ruotsinkieliset siis suurelta osin loivat kansakuntamme, eikä kansallisvaltiota olisi syntynyt ilman ruotsinkielistä väkeä. Siitä huolimatta monessa niemessä ja notkossa opiskellaan kieltä, jota monet kansalliskiihkoilijat haukkuvat ”pakkoruotsiksi”.
Vuosisatojen ajan Ruotsi toki pakkoasutti väkeä tälle puolelle lahtea, joten rannikon ruotsalaistaminen ei tapahtunut ihan itsekseen. Toisaalta olimme 600 vuotta muutoinkin virallisesti ruotsalaisia: 1200-luvulta lähtien Suomen alue kuului Ruotsille, sitten eteläinen Suomi toistasataa vuotta Kalmarin Unionille, pohjoiset alueet Novgorodille ja jälleen taas Ruotsille.
Ehdimme olla sata vuotta myös venäläisiä, ja 1800-luvun lopulla Suomi-nimistä valtiota luonnosteltiin venäläistä sortoa vastaan.
Heimojen maa
Ensimmäinen maininta historiankirjoissa Suomesta on 800 vuoden takaa, mutta noihin aikoihin ei tunnettu nykyisen kaltaista Suomea, edes alueena.
Tällä niemellä oli jo Suomi-niminen kulma, jota nykyään kutsutaan Varsinais-Suomeksi, mutta vasta myöhemmin Suomi alkoi tarkoittaa lounaisrannikkoa laajempaa aluetta.
1100-luvulla täällä asui vain noin 50 000 ihmistä, jotka kuuluivat heimoihin: Ahvenanmaalla asuivat ruotsalaiset, Laatokan rannoilla karjalaiset, sisämaan kiilassa hämäläiset, Lounais-Suomessa suomalaiset. Myös Päijänteen rannoilla ja Savossa oli asuinsaarekkeita.
Ja lähes kaikkialla asui perhekuntina myös yksittäisiä muita ihmisiä, niitä kaikkein alkuperäisimpiä Suomen asukkaita, saamelaisia. Heitä kutsuttiin tuon ajan termistössä vain epätarkalla yleisnimellä “lappalaisiksi”.
Puoli vuosituhatta sitten lappalaiset, saamelaiset tai saamelaiskieliä puhuneet asuttivat Pohjanmaata, Hämettä ja Savoa harjoittaen perinteisiä elinkeinojaan. Kuva: Kaisa Siren / Lehtikuva
Kokkolassa jo lapinkansaa
Käydään kurkistamassa paikkoja varhaiskeskiaikaisessa Kokkolassa. Vuonna 1200 Kokkolan pitäjä oli vielä enimmäkseen merenpohjaa.
Kun seutukunnan korkeimmat osat sitten kohosivat merestä, alueen ottivat haltuunsa lappalaiset, Perttu Immonen kirjoittaa Suomen rahvaan historiassaan.
He elivät riistalla. Kalaa ei merestä sen ajan pyydyksillä saatu nostettua tarpeeksi, joten väki oli hylkeenpyynnin varassa.
Liha käytettiin ravinnoksi, nahoista tehtiin rukkasia, laukkuja ja säkkejä, traani kelpasi lamppuöljyksi. Savolaiset toimittivat alueelle vaihtokauppana kaskiviljaa.
Heidän perässään alueelle vaelteli suomalaisia uudisasukkaita monista eri suunnista.
1300-luvulla seudulle alkoi tulla Ruotsin kruunun käskystä myös siirtolaisia ja pakkoasutettuja Sveanmaalta eli lahden toiselta puolelta.
Kuvaus saamelaisten leiristä 1800-luvulta. Kuva: Heritage Images / Lehtikuva
Etelän erämaillakin
Keskiajan lopulla Ruotsin valtakunnassa alettiin pitää kirjaa väestä ja veroista, joten dokumentteja löytyy myös ”lappalaisista”, etenkin Kainuusta ja Metsä-Lapista.
Heistä on mainintoja myös savolaisista veroluetteloista vielä 1500-luvulta.
Kun liikutaan maantieteessä vielä etelämmäksi aina Hämeen ja Satakunnan seuduille ja ajassa 1600-luvulle, havaitaan, että myös eteläisen Suomen erämailla asui kirkonkirjojen mukaan lappalaisia.
Tätä tukee myös perimätieto, joten keskiajan lopulle saakka Suomi oli siis lappalaisten asuinaluetta aina Hämeen ja Satakunnan erämaihin asti.
Lappalaisuuden käsite?
Kiistanalaista on, keitä kaikkia nämä lappalaisiksi kutsutut ihmiset eri puolilla Suomenniemeä olivat. Olivatko he eränkäynnistä eläviä saamelaisia vai tarkoittiko lappalainen vain yleisesti pyyntielinkeinolla elävää ihmistä?
Avuksi tulee kielentutkimus. Kustaa Vilkuna osoitti 1970-luvulla Savon paikannimistöstä, että nimet perustuvat saamelaiskielisiin ilmauksiin. Niissä voi havaita saamelle tyypillisiä äänteenmuutoksia.
Se ei toki ajoita saamelaiskielisen väestön oleskelua mihinkän tiettyyn ajanjaksoon, mutta todistaa kiistattomasti heidän asuttaneen aluetta.
Suomalaisten ajateltiin tuossa vaiheessa jo elävän kaskiviljelyksestä, mutta rajanveto horjuu, sillä olletikin suomalaisväestökin hyödynsi metsän ja veden antimia.
Kaikki eränkävijät eivät kuitenkaan kutsuneet itseään lappalaisiksi.
Todennäköisesti suurin joukko saamelaisiksi laskettavia ihmisiä asui tuolloin heidän nykyisellä kotiseutualueellaan pohjoisessa. Esimerkiksi Hetan alueella saamelaisasutusta on arkeologisten löytöjen perusteella ollut kivikaudelta lähtien, siis ainakin 4000 vuotta.
Puoli vuosituhatta sitten lappalaiset, saamelaiset tai saamelaiskieliä puhuneet kuitenkin asuttivat Pohjanmaata, Hämettä ja Savoa harjoittaen perinteisiä elinkeinojaan. Mihin he hävisivät eteläisestä Suomesta?
Väistymisen yksi syy saattoikin olla uuden elinkeinon, poronhoidon aiheuttama elämäntapamuutos.
Pitkään on ajateltu saamelaisten väistäneen uudisasukkaiden kaskisavuja ja siirtyneen pohjoiseen.
Todellisuudessa väistymisen yksi syy saattoikin olla uuden elinkeinon, poronhoidon aiheuttama elämäntapamuutos.
Ruotsi-Suomen alue näytti 1500-luvulla tehdyn piirroksen mukaan varsin mahtavalta. Kuva: Photo12 / Lehtikuva
Porotalous muutti tapoja
Saamelaiset olivat vuosisatoja hankkineet elantonsa pyytämällä peuroja, vesi-, ja metsäkanalintuja sekä kalaa.
Keskiajan lopulla pohjoisen saamelaiset alkoivat pitää yksittäisiä kesyjä tunturipeuroja kantoeläiminä, houkutuseläiminä villipeurojen pyynnissä sekä ravinnoksi. Alkuun tällaisia poroja oli vain muutamia.
Tunturipeuroja alettiin kesyttää poroiksi, mikä paransi monen taloudellista tilaa. Keskiajan lopussa osa saamelaisista vaihtoikin peurojen metsästyksestä ja kalanpyynnistä poronhoitoon. Suurimuotoinen poropaimentolaisuus kehittyi siis vasta 1500-luvulla, ja se syrjäytti vanhan saamelaisten pyyntitalouden.
Täyspaimentolainen elämäntapa levisi 1600-luvulla ensin Norjan ja Ruotsin Lapin tunturiseuduille ja sieltä pohjoisimpaan Lappiin. Oli syntynyt uusi elinkeino, porotalous. Se vaati jutaamista: Saamelaiset vaihtoivat asuinpaikkaa vuotuiskierron mukaisesti talvi- ja kesäaikaan. Reitit saattoivat olla satoja kilometrejä.
Lapin rajan eteläpuolella monet saamelaiset omaksuivat talonpoikaisia elinkeinoja. Vaikkapa 1600-luvun Kemijärven ja Rovaniemen talollisista noin kymmenesosa oli saamelaisia.
Pohjoisen suoma huomattava taloudellinen harppaus saattoi liikuttaa etelän saamelaisväestöä paremmille laidunmaille.
Todennäköisempää on, että ajan oloon etelän lappalaiset, saamelaiskieliä puhuneet tai saamelaiset sulautuivat suomalaisväestöön. Joka tapauksessa saamelainen elämänmuoto väistyi eteläisestä Suomesta.
Kuningas alkoi rosvota
Samaan aikaan Lappiin muutti suomalaisia, talonpoikaisia uudisasukkaita, jotka saivat maita käyttöönsä vastineeksi verojen maksamisesta valtiolle.
Vanhastaan nautintaoikeus maihin oli saamelaisten siidoilla eli perhekunnilla, johon saattoi kuulua kymmenenkin perhettä. Siidat olivat käyttäneet vuosisatojen ajan omia laidunalueitaan, kunnes valtiot iskivät silmänsä pohjoisen luonnonrikkauksiin ja maihin.
Ne alkoivat omia alueita hallintaansa, ja entinen, saamelainen yhteiskuntamalli romuttui.
Syksyllä 1551 Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa päätti jälleen paikata valtionsa budjettia ja julisti käskykirjeellä:
”Otamme alamaisemme saamelaiset kuninkaalliseen suojelukseemme kaikkine irtaimine ja kiinteine omaisuuksineen.”
Hän teki uskonpuhdistuksen nimissä saman saamelaisille kuin katoliselle kirkolle, varasti omaisuuden valtiolle. Saamelaiset pantiin myös verolle.
Ryöstöretki ei päättynyt siihen, sillä 1760-luvulla Saamenmaa jaettiin neljälle eri valtiolle. Nykyisin 90 prosenttia saamelaisten kotiseutualueesta on valtion maata.
Lapinkylät hävisivät maakirjoista, ja Enontekiön alue suomalaistui 1800-luvulla.
Saamelaiset puolustivat maitaan mutta hävisivät kerta kerran jälkeen käräjillä.
Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Vaasa (1496–1560) kohteli saamelaisia erityisen kaltoin. Kuva: Lehtikuva
Maat omistaa valtio
Kun kansallisvaltio perustetaan, alueet katsotaan kuuluvaksi sille kansalle, joka ne itsenäistymisen aikaan omistaa.
Suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja venäläiset olivat asuttaneet saamelaisten historiallisen asutusalueen, Saamenmaan, kauttaaltaan jo vuosisatoja ennen Suomen valtion perustamista.
Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan viimeistään 1800-luvulla saamelaisilta piti ottaa loputkin. Heiltä oli helppo viedä, koska saamelaiset eivät omistaneet Ruotsin kuninkaan tai Suomen suuriruhtinaskunnankaan papereissa juuri mitään.
Kun saamelaisten elämäntapa oli liikkuva eikä siidojen oikeuksia kunnioitettu, perinnäissopimukset voitiin pyyhkäistä pois helposti.
YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistus vuodelta 2007 antaa alkuperäiskansoille lavean itsehallinnon ja määräysvallan alueilla, joita ne ovat vanhastaan asuttaneet.
ILO:n (YK:n kansainvälisen työjärjestön) sopimus alkuperäiskansojen ja heimokansojen oikeuksista hyväksyttiin 31 vuotta sitten. Suomi ei ole allekirjoittanut sitä, sillä maaoikeuksista ei ole päästy sopuun.
”Suomea suomalaisille” haluavat voisivatkin rehellisyyden nimissä vaatia tätä niemeä takaisin saamelaisille.
Kansallisvaltiot eivät vieneet vain maita vaan koettivat sulauttaa saamelaiset osaksi yhtenäistä kansaa.
Vielä 1900-luvulla saamelaisia kasvatettiin suomalaisiksi kieltämällä kieli ja kulttuuriset tavat. Paperilla komea, Suomen kansallisvaltioon iskostettu Yksi kansa -mentaliteetti ei sallinut kulttuurista moninaisuutta, ja sen saamelaiset saivat tuta raskaasti.
“Suomea suomalaisille” haluavat voisivatkin rehellisyyden nimissä vaatia tätä niemeä takaisin saamelaisille. Sillä vaatimuksella olisi enemmän todellisuuspohjaakin.
Lähteet:
Halinen, Petri: Saamelaiset rautakaudella ja keskiajalla. Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle.
Immonen, Perttu 2017: Suomen rahvaan historia. Kolmen suvun elämää keskiajalta 1800-luvulle. Atena.
Kanninen, Jaana & Ranta, Kukka 2020: Vastatuuleen. Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta. S&S.
Lehtola, Veli-Pekka: Eteläisen Suomen muinaiset lappalaiset. Muinaistutkija 4, 2007.
Vilkuna, Janne 1999: Keski-Suomen esihistoria. Keski-Suomen historia 1.
Vilkuna, Kustaa 1971: Mikä oli lapinkylä ja sen funktio. Kalevalaseuran vuosikirja 51.
