Talouskatastrofi näkyy kreikkalaisten arjessa – lapsetkin oireilevat
Miltä näyttää arki maassa, joka on kokenut länsimaiden historian pahimman talousromahduksen? Kreikkalaiset eivät heristä nyrkkiä muulle Euroopalle, mutta manaavat omaa korruptoitunutta hallintoaan. Kurimuksen keskellä on tilaa myös toivolle, huumorille ja vieraanvaraisuudelle.
Maria Rigatoun ja Georgios Kyrakiksen tulot ovat laskeneet alle puoleen entisestä. He ovat luopuneet kaikista ylimääräisistä menoista, jotta lapset Mirto ja Vasiliki saavat ruokaa.
Ateenalainen perheenäiti Maria Rigatou rientää vastaan kadulle. Vieraat ovat saapuneet.
Ja vieraat eivät Kreikassa ole yhdentekevä juttu. Ei sinne päinkään.
Nyt he ovat vieläpä Suomesta.
”Moi!” huikkaa Rigatou selvällä suomen kielellä.
Hän nauraa iloisesti hämmästeleville ilmeillemme ja kertoo olleensa kolme kuukautta opiskelijavaihdossa Joensuun yliopistossa. Moi on yksi kymmenestä suomen sanasta, jotka Rigatou osaa.
Sisällä hänen miehensä Georgios Kyrakis tulee ovelle vastaan käsi ojossa. Hän katsoo syvälle silmiin ja hymyilee lämpimästi. Niin kuin kreikkalainen tekee.
Rigatou, 33, ja Kyrakis, 40, ovat opettajia. Tai Kyrakis oli. Molempien tulot ovat viime vuosina vähentyneet niin paljon, että perheen oli tehtävä jokin ratkaisu.
Julkisessa koulussa opettavan Rigatoun palkka on Kreikan talouskriisin myötä laskenut neljänneksellä ja hän tienaa nyt 900 euroa. Yksityiskoulun fysiikanopettaja työskentelevän Kyrakisin kuukausitulot romahtivat 1 500 eurosta 300-400 euroon.
Perheellä on kaksi lasta, eikä Ateenassa asuminen ole eurooppalaisella mittapuulla halpaa.
”Elinkustannukset ovat samaa luokkaa kuin Joensuussa 2000-luvulla”, Rigatou vertaa.
Ynnäilyn jälkeen ratkaisu oli selvä. Kyrakis jätti työnsä yksityiskoulussa.
”Kasvatan nyt mehiläisiä”, hän sanoo ujonoloisesti.
Kun elää modernin länsimaisen taloushistorian pahimmaksi arvioidun talousromahduksen keskellä, on valmis täyskäännöksiin.
”Meidän on elätettävä perheemme.”
Säästäminen ei enää ratkaisisi Rigatoun ja Kyrakisin taloushuolia. Menot on jo kutistettu minimiin.
Vieraat ovat mieluisia, koska rahapulan takia perheen sosiaalinen elämä on lähes loppunut. Kaikki rahat käytetään ruokaan, veteen ja sähköön.
”Jotta meillä on jotain, jos kaikki romahtaa.”
Nyt Kyrakisilla on kaksi mehiläiskuningatarta. Hän kertoo ostavansa viisi lisää.
Hunajasato tulee pian.
Toinen koti
Kalimera!
Hyvää päivää siis.
Kreikkalainen kädenpuristus on jämäkkä, ja katse on syvällä silmissä.
Hymyilevä nuorukainen Patroklos Papadimas ehdottaa, että kiipeämme aidan yli koulun pihalle. Se on hänen vanha lukionsa. Kesäisin sen ovet ovat yleensä lukossa.
Kiivettyämme koulun sisältä löytyy kuitenkin ihminen. Nainen voisi ikänsä puolesta olla Papadimasin äiti.
”Vahtimestari”, Papadimas kertoo.
Nainen ja nuorukainen tervehtivät toisiaan iloisesti. Nainen kysyy Papadimasilta apua sähkökatkaisinten toimintaan liittyvän ongelman kassa.
Ongelma ratkeaa, ja nuorukainen johdattaa meitä kohti lukion koripallokenttää.
Papadimas on edelleen tuttu näky koululla, kolme vuotta ylioppilaaksi valmistumisensa jälkeen.
”Tämä oli toinen kotini.”
Hän kävi paikassa sekä peruskoulun että lukion.
Voi olla, ettei Papadimasilla ja hänen vanhemmillaan ole muutaman vuoden kuluttua ensimmäistäkään kotia.
Vuosien työputki
Papadimas on ylioppilaaksi valmistumisensa jälkeen opiskellut Länsi-Kreikassa sijaitsevan Patrasin yliopistossa geologiaa kolmen vuoden ajan. Hän valmistuu vuoden kuluttua, mutta työnsaanti vaikuttaa liki mahdottomalta.
Siksi useimmat Papadimasin kaverit aikovat pyrkiä töihin ulkomaille heti, kun opinnot ovat ohi. Se on ainoa mahdollisuus saada koulutusta vastaavaa työtä.
Papadimas aikoo silti valmistuttuaan jäädä Kreikkaan ja kotikaupunkiinsa Ateenaan. Opintojen ohella hän tekee pätkätöitä lähettinä ja tarjoilijana. Hän arvelee, että samanlaisia keikkahommia on luvassa myös valmistumisen jälkeen.
Töiden laadusta riippumatta suunnitelma on selvä: poika haluaa auttaa perhettään.
Papadimasilla itsellään ei olisi ollut mahdollisuutta valmistua yliopistosta, jollei hänen isänsä olisi tehnyt vuosikaudet kovaa työtä rahoittaakseen poikansa opiskelua.
”Isälläni ei ole ollut yhtään vapaapäivää moneen vuoteen. Yleensä hän lähtee töihin aamulla kuudelta ja tulee kotiin illalla kahdeksalta”, Papadimas kertoo.
”Älkää syyttäkö isääni Kreikan tilanteesta. Syyttäkää hallintoamme.”
Demokratian kehto
Akropolis!
Huudahdus tulee huomaamatta. Katseemme nousevat ylös, ja siellä se on, suuri kukkula, jonka päällä lepäävät muinaiset temppelirauniot pylväineen.
Se ei ole aivan kansanvallan kehto. Antiikin Kreikan demokratia sai tarkalleen ottaen alkunsa toisella kukkulalla Agoralla, lähellä sekin. Mutta Akropolis ja sen valtava marmorinen päätemppeli Parthenon on se, johon huomio kiinnittyy.
Akropolis on Ateenan symboli, ja Ateena demokratian ylpeä kotikaupunki.
Veikko Vennamon todetessa, että ”Kyllä kansa tietää” tai Timo Soini riemuitessa jytkystä, jäljet johtavat tänne.
Ateenassa kansa sai äänen.
Tuon ajan demokratia ei tosin koskenut kuin osaa ihmisistä, sillä vain kansalaiset saivat osallistua kansanäänestyksiin. Naisille ja orjille ei suotu kansalaisoikeuksia.
Demokratian aamunkoiton Ateenan noin 250 000 asukkaasta äänestyskelpoisia arvioidaan olleen noin 30 000.
Nyt moni ateenalainen ja muu kreikkalainen tuntee olevansa taas vailla kansalaisoikeuksia. Näin siitä huolimatta, että maassa järjestettiin heinäkuun alussa kansanäänestys uusimman EU-tukipaketin ehtoihin suostumisesta.
Kansa äänesti lainan uusille säästöille ”oxi” eli ei. Euromaiden kanssa käytyjen tiukkojen neuvottelujen jälkeen Kreikan parlamentti kuitenkin päätti hyväksyä lainaehdot, joita vieläpä tiukennettiin kansanäänestyksen jälkeen.
Patroklos Papadimas ei ymmärrä, miksi koko äänestys järjestettiin.
”He kysyvät asiaa minulta. Parhaat talousasiantuntijat eivät osaa päättää, mutta minun, 21-vuotiaan opiskelijan pitäisi poliitikkojen mielestä pystyä sanomaan, mikä on oikea vaihtoehto.”
Korruptio rehottaa
Papadimasin ahdistus ei johdu siitä, ettei hän olisi kiinnostunut yhteisistä asioista. Päinvastoin: hän on perehtynyt asioihin huolella, ja seuraa politiikkaa aktiivisesti.
Kreikkalaiset ovat yleisesti poliittisia ihmisiä. Kaikki lehdet ovat poliittisia. Jopa urheilujoukkueet ja kahvilat ovat usein poliittisesti suuntautuneita. Ateena on täynnä lehtikioskeja, joista ihmiset hakevat luettavaa. Kaikissa on tarjolla laaja valikoima lehtiä vasemmalta oikealle.
Papadimas on seurannut kotimaansa politiikkaa vuosien ajan. Hän pyytää eurooppalaisia katsomaan ”lasin taakse”.
”Kansamme rahat ovat menneet kauan aikaa seitsemän kahdeksan perheen taskuun.”
Papadimasin mukaan tavallinen ihminen ei voi vaikuttaa asiaan. Kuin antiikin aikaan, ”demokratia” on Kreikassa jälleen koskenut harvoja ja valittuja kansalaisia.
”Kreikka on täysin korruptoitunut.”
Papadimas ei tarkoita vain poliitikkoja, vaan korruptio ulottuu hänen mukaansa kaikille tasoille.
”Jopa koulut ovat korruptoituneita. Jos kuulut eliittiin, saat parempia arvosanoja.”
Papadimasin mukaan korruptio heikentää opetuslaitosta niin, että monet koululaiset jäävät nykyään vaille tarpeellisia perustietoja, joiden avulla he voisivat ymmärtää yhteiskuntaa.
”He kasvavat äänestysikään, eivätkä tiedä esimerkiksi, mitä ovat fasistit.”
Vuonna 1993 perustetulla äärioikeistopuolueella Kultaisella aamunkoitolla on Kreikan parlamentissa 17 paikkaa. Puolue tunnetaan väkivaltaisesta kannattajakunnastaan ja esimerkiksi kaksi vuotta sitten tapahtuneesta vasemmistolaisen rap-artistin murhasta.
Myös vasemmistoanarkistit ovat hyökkäilleet äärioikeistolaisten kimppuun. Välienselvittelyissä on saanut surmansa kummankin ääripään kannattajia.
”Kyse tunteista”
Ateenan kaduilla törmää jatkuvasti seinämaalauksiin, joiden poliittisuus paistaa läpi vaikka ei kreikkaa ymmärtäisikään. Phaedonas Kidonatis vahvistaa havainnon.
Hän istuu toimistossaan, jossa hän pyörittää pientä kustannusyritystään. 43-vuotias Kidonatis on työskennellyt aikoinaan ulkomailla, muun muassa EU-komissiossa.
Kreikkaan hän palasi kymmenisen vuotta sitten, toteuttamaan unelmansa ja perustamaan tietoteoksiin keskittyneen pienkustantamon. Hän työllistää muutaman ihmisen ainakin vielä.
Kidonatis kertoo, että poliittinen pilailu on kreikkalaisille vahva perinne. Hän esittelee internetistä kreikkalaisten poliittisia piirroksia ja muita vitsejä kääntäen ne englanniksi.
Erityisesti seinämaalaukset ovat hyvin tummanpuhuvia aiheiltaan ja usein väreiltäänkin. Kieltä taitamatonkin havaitsee, että kyse ei ole iloisesta hassuttelusta.
OXI-sanoja on lähes joka paikassa. Välillä on vaikea löytää pintaa, johon sitä ei olisi kirjoitettu. Sanaa on printattu seiniin myös sarjatuotantona, jonkinlaisilla sapluunoilla.
Kidonatisista kreikkalaisten tempoilua ei kannata ihmetellä. ”Täällä on kyse tunteista, ei järjestä.”
Hän mainitsee, että toisen maailmansodan aikaan Kreikka ei suostunut myöntymään Saksan vaatimuksiin ja seuraukset olivat raskaat. Kidonatisin mukaan nyt Kreikassa on paljon henkeä, että tälläkään kerralla saksalaisia ei pidä päästää määräämään Kreikkaa.
”Tunteellisella päätöksenteolla on omat huonot puolensa.”
Natiseva valtio
Kidonatisin unelman tulevaisuus näyttää heikolta. Kustannusala on muutenkin vaikeuksissa, ja koko valtiokin natisee liitoksissaan.
”Me 35–55-vuotiaat olemme todennäköisesti kadotettu sukupolvi”, 43-vuotias Kidonatis sanoo.
Hänen mukaansa tähän ikäluokkaan kuuluvien ihmisten on vaikea saada töitä ulkomailtakaan, ja liki mahdotonta Kreikasta.
Kidonatisin kaksi työntekijää ovat tulleet ovelle asti tervehtimään suomalaisia vieraita. Mihinkään töihin emme ole saaneet ryhtyä, ennen kuin kustannustoimittajat ovat noutaneet meille jääkahvit ja vettä läheisestä kahvilasta. Ja varmistaneet pariin kolmeen kertaan, että eihän meillä varmasti ole liian kuuma ja muutenkin kaikki on hyvin.
Jos Kidonatis joutuu lopettamaan yrityksensä, hän ei ainoastaan joudu työttömäksi itse. Hän joutuu myös antamaan potkut ystävilleen. He ovat samaa ”kadotettua sukupolvea”.
Kidonatis voisi hyvällä onnella saada töitä ulkomailta, koska hänellä on pitkä kansainvälinen kokemus. Vaikeaa se silti olisi, mutta vielä vaikeampaa olisi lähteä.
”Jos lähtisin, joutuisin luopumaan kaikesta. Kaikesta tästä, jota olen rakentanut.”
Se on todennäköisesti edessä.
”Nyt en enää näe valoa. Viime aikoihin asti jaksoin toivoa.”
Tyhjät lihahyllyt
Taloudellinen ahdinko on tällä kertaa tasa-arvoinen: se koskee kaikkia. Lihamarketin käytävät ovat tyhjät, ja luksuskaupatkin ovat laittaneet lapun luukulle.
Markettien hyllyt ovat puolityhjät, mutta se ei Kidonatisin mukaan johdu tarvikkeiden puutteesta.
”Emme ole joutuneet vielä siihen tilanteeseen. Mutta ihmisillä ei ole rahaa. Kaikki ostavat niin vähän kuin mahdollista.”
Olisi hölmöä pitää lihaa hyllyssä vanhentumassa.
Ateenan ostoskadut ovat kuin autiokaupungista. Useimmat liikkeet näyttävät sulkeneet ovensa. Pienyrittäjät joutuvat nyt etsimään elantoa muualta.
Suomi esillä
Ränsistyneellä takapihalla soi musiikki. Kitarat ja banjot soivat, ja laulu raikaa. Ihmiset syövät euron hintaisia souvlakeja ja salaatteja.
Miesseurue vinkkaa kahta vapaata penkkiä vieressään.
Vanhin miehistä on eläkeläinen Alex, 72 vuotta. Hänellä on seuranaan taloutta opiskeleva poikansa Georgious ja tämän työtön ystävä Dimitri.
”Täällä me vähävaraiset saamme syödä edullisesti ja juoda oluttakin.”
Miehet eivät halua kertoa sukunimiään, sillä he pelkäävät poliisin kanssa tulevan hankaluuksia. Kyseessä on vasemmistolaisten tilaisuus, jossa ruoka-avun lisäksi kerätään varoja vangitulle anarkistille.
Alex kysyy, mistä olemme. Kuultuaan sanan ”Finlandia” koko seurue yllättyy. Maamme nimi on kovin tuttu kreikkalaisille tällä hetkellä.
Suomen pääministeri Juha Sipilä, valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) ja ulkoministeri Timo Soini (ps) ovat olleet näkyvästi vaatimassa Kreikalta kovaa kulukuria.
Mutta kreikkalaiset eivät vaikuta vihaisilta. He ovat uteliailta.
Alexilla on meille yksi kysymys.
”Mitä suomalaiset ajattelevat Kreikasta?”
Kreikkalaiset ovat ylpeä, historiansa tunteva kansa. Vastaamme diplomaattisesti, että tuskin Suomessa tavallisia kreikkalaisia paheksutaan, hallintoa kylläkin.
Alex huojentuu. Hän sanoo, että ainakin Kreikka on maailman kaunein maa, vaikka asioita ei ole hoidettu hyvin.
Terveisiä Soinille
Ateenan keskustassa on pieni kirjakauppa, jossa touhuilevat Christos ja Maria. Eläkeikää lähestyvä Papageorgioun pariskunta pitää pientä yksityistä kirjakauppaa. Tulevaisuus ei näytä hyvältä.
”Hyvin vaikeaa”, Maria Papageorgiou sanoo.
Jos he pystyvät pitämään kaupan pystyssä eläkeikään asti, asiat eivät helpottune: eläkkeitä on laskettu Kreikassa noin puoleen viime vuosina.
Christos Papageorgiou mainitsee Timo Soinin.
”Strong comments”, hän luonnehtii Soinin lausuntoja.
Papageorgiou ei puhu kovin hyvin englantia. Kidonatis kysyy täsmennystä kreikaksi, ja sanoo sitten englanniksi, että Papageorgiou oli tarkoittanut tiukkaa, ei vahvaa.
Kreikkalaiset ovat hieman vaitonaisen oloisia puhuessaan Suomen johtajista. Muutaman kerran tulee vaikutelma, etteivät he halua moittia maanmiehiämme.
Kaikki tapaamamme ihmiset tekevät kuitenkin selväksi, että ongelmat eivät ole Suomen, EU:n eivätkä edes Saksan syytä. Kidonatis sanoo, että EU:ssa ei ole osattu tehdä oikeita päätöksiä Kreikan suhteen, mutta se ei ole varsinainen syy ahdinkoon.
”Tietenkin ylivoimaisesti suurin osa syyllisyydestä on Kreikan.”
Kreikkalainen ilta
Maria Rigatoun ja Georgios Kyrakiksen kotona on meneillään kreikkalainen ilta. Ensin puhutaan vieraiden kanssa politiikkaa, ja sen jälkeen syödään parvekkeella. Lapset leikkivät. Rigatou on tehnyt kreikkalaisia leipiä, joiden päällä on tietenkin tomaattia, fetajuustoa ja oliiveja. Snapsitkin saadaan.
Perhe saa asua ilmaiseksi, sillä asunto on Rigatoun vanhempien. Se on hänen lapsuudenkotinsa.
”Olemme etuoikeutettuja. Useimmilla perheillä ei ole tällaista tilaisuutta.”
Monet kreikkalaiset ja jopa kokonaiset perheet ovat muuttaneet sukulaisten luokse, kun koti on mennyt alta. Siksi kodittomien määrä ei ole kasvanut niin paljon, kuin olisi voinut. Ne, joilla on sija sukulaisten luona, ovat onnekkaita.
Kyrakis haluaa kertoa mielipiteensä Suomen valtiovarainministeristä Stubbista.
”Stubbin puheet ovat tiukkoja. Hän on sanonut muun muassa, että Kreikassa ei ole tapahtunut mitään 30–40 vuoden aikana”, Kyrakis sanoo.
”Ja Stubb on aivan oikeassa!”
Kyrakis on varma, että Kreikka siirtyy drakmaan lähivuosina. Hän sanoo, ettei kukaan tiedä, mitä sen jälkeen tapahtuu, mutta todennäköisesti vaikeat ajat ovat edessä.
Rigatou kertoo, miten lapsetkin oireilevat. Hänen oppilaansa, yhdeksänvuotias poika oli käsityötunnilla tehnyt hienon talon, jota muut oppilaatkin olivat ihastelleet. Seuraavana päivänä hän oli tullut itkien kouluun.
”Kysyin, mitä on tapahtunut. Poika vastasi, että hän oli nähnyt pahaa unta, jossa pankki oli ajanut häntä takaa ja vienyt hänen hienon talonsa”, Rigatou kertoo.
”Lapsetkin joutuvat kuulemaan asioita, joita he eivät pysty käsittelemään.”
Kuulostaa tutulta. 1990-luvun alun Suomelta.
”Älkää tuomitko”
Kreikkalainen ylpeys on kokenut kovan kolauksen talouskriisin aikana. Se on aiheuttanut julkista ärtymystä, mutta tavalliset ihmiset eivät vaikuta vihaisilta. He vaikuttavat surullisilta.
”Suomessa ei tiedetä, mitä täällä tapahtuu. Eikä se ole suomalaisten syy. Emme mekään tiedä”, Kyrakis sanoo.
”Älkää tuomitko Kreikan kansaa poliitikkojen ja teknokraattien perusteella”, hän pyytää.
Rigatou kertoo olevansa huolissaan. Oman maan mahtava historia on kreikkalaisille tärkeä.
”Kun olin Joensuussa, huomasin, miten Suomessa arvostettiin ja ihailtiinkin Kreikan menneisyyttä. Jos sekin arvostus on nyt kadonnut, olen surullinen.”
Kyrakis tarvitsee välillä käännösapua, sillä hän pelkää, ettei pysty ilmaisemaan itseään kunnolla englanniksi. Kreikkalaiset puhuvat pöydässä välillä keskenään politiikkaa, kreikaksi.
Ilta on pimennyt. Kreikankielistä keskustelua kuunnellessa mielessä on ajatus, että Akropolis ja muut Kreikan muinaisen historian rauniot ovat tuossa ihan lähellä, muutaman kilometrin päässä.
Nyt istumme iltaa ihmisten kanssa, jotka yrittävät saada ansaittua lapsilleen päivittäisen elannon. He surevat demokratiansa ja maansa tilaa.
Demokratian raunioita.
He toivovat, että rauniot saadaan vielä korjattua.