Taloustieteilijät lyttäävät Suomen yleisen asevelvollisuuden: Tehoton ja Euroopan kalleimpia

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Lähes 80 prosenttia suomalaismiehistä käy armeijan. Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä aloitti tammikuussa 2012 1746 alokasta. © Kari Hautala/Otavamedia
Yleinen asevelvollisuus on halvin ja tehokkain tapa järjestää Suomen puolustus. Vai onko?

Aa-sento!

Huuto kimpoaa tiiliseinästä tiiliseinään Itä-Suomen viestipataljoonan toisessa viestikomppaniassa Vekaranjärvellä.

Alokkaat Joona Pohjonen, 19, ja Valtteri Nieminen, 19, tietävät, mitä se tarkoittaa.

Kantapäät napsahtavat yhteen, jalkaterien väliin jää kahden nyrkin mentävä aukko. Nyrkit hakeutuvat maastohousujen sivusauman kohdalle, ryhti oikenee luonnottoman pystyksi ja katse porautuu tuimana kasarmirakennuksen katon rajaan.

Jalkojen juuressa kasarmin käytävällä lepää kolmekymmentä rynnäkkökivääriä. Niiden kanssa harjoitellaan tänään ampuma-asentoa maaten.

Viime kevään ylioppilaat Pohjonen ja Nieminen ovat viikkoa aikaisemmin ajelleet päänsä kaljuiksi, vetäneet maastopuvut ylleen ja astuneet palvelukseen. Samoin on tehnyt 13 400 muutakin nuorta ympäri Suomen.

Miksi?

Koska Suomella on yleinen asevelvollisuus.

Miksi?

Koska se on halvin tapa järjestää Suomen puolustus.

Tai siltä ainakin näyttää. Katsotaanpa: Suomi käytti vuonna 2012 maanpuolustukseen 2,85 miljardia euroa. Se on noin 1,5 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Vertailun vuoksi: vuonna 2010 Ranskan puolustusbudjetti oli noin 45 miljardia, eli 2,5 prosenttia BKT:sta. Iso-Britannia käytti maanpuolustukseen 2,7 prosenttia BKT:sta, Kreikka 3,2 prosenttia, Turkki 2,7 prosenttia ja Virokin 2,3 prosenttia kansantuotteesta.

Muihin Euroopan maihin verrattuna Suomea puolustetaan siis varsin halvalla.

Näkymätön hintalappu

Mutta katsotaanpa kustannuksia hieman lähemmin.

Kansantaloustieteilijä Juha Honkatukia Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta tietää, että virallinen puolustusbudjetti ei kerro koko totuutta asevelvollisuusarmeijan hinnasta. Koska Joona Pohjosen ja Valtteri Niemisen sotilaskoulutus maksetaan verovaroista, armeijan kansantaloudellinen kustannus ei olekaan tuo 2,85 vaan 4,8 miljardia euroa.

Tämä on vähän mutkikas juttu, joten annetaan Honkatukian selittää.

”Laskelmieni takana on ajatus, että kun rahoitetaan julkista toimintaa, työpanos syrjäytetään muusta toiminnasta. Kun saadaan euro verorahaa, sen vaikutus kertaantuu niin, että yhteiskunnallisesti veroeuron hinta on noin 1,5 euroa.”

Eli armeija maksaakin puolitoista kerta enemmän kuin mitä budjetissa lukee. Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Suomen armeija olisi siten yhtä kallis kuin brittien armeija. Se on aika paljon, kun otetaan huomioon, että Ison-Britannian sotilasmenot ovat Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen maailman kolmanneksi suurimmat.

Mutta toisaalta eivätkö kulut noin laskettuina ole sitten puolitoistakertaiset kaikissa muissakin maissa?

”Ei välttämättä”, Honkatukia vastaa. ”Hyvinvointivaikutus vaihtelee verorakenteen mukaan, ja se taas on eri maissa erilainen.”

Honkatukian laskemat julkaistiin puolustusministeriön raportissa Suomalainen asevelvollisuus vuonna 2010. Raportin tekijät päätyivät kuitenkin reservin yliluutnantti Risto Siilasmaan johdolla toteamaan, että asevelvollisuus on jatkossakin paras tapa järjestää maanpuolustus.

Viiden miljardin pyssyleikki

Mutta katsotaanpa vielä lähemmin. Puolustusministeriö teetti vuonna 2007 oman selvityksensä asevelvollisuusjärjestelmän yhteiskunnallisista vaikutuksista. Selvityksen tuloksista se ei pitänyt melua.

Tutkijat Pertti Kiuru ja Toni Riipinen laskivat, että vuonna 2005 Suomen bruttokansantuote oli asevelvollisuusarmeijan vuoksi 600 miljoona tai jopa miljardi euroa pienempi, kuin mitä se olisi voinut olla, jos armeijaa käyneet nuoret olisivat olleet töissä tai opiskelemassa.

Tällä laskelmalla armeijan kansantaloudellinen kokonaishinta olisi siis virallisen 2,85 miljardin sijasta lähempänä neljää miljardia euroa.

Mutta jos katsotaan vielä hieman tarkemmin, armeijan hintalappu voi olla tätäkin isompi.

Kansantaloustieteen professori Panu Poutvaara on tutkinut asevelvollisuuden kustannuksia vuosia. Hän on tullut siihen tulokseen, että Suomen armeija on kansantalouden kannalta jopa kaksi kertaa kalliimpi kuin mitä virallisissa papereissa lukee.

Näkymättömissä olevat kustannukset syntyvät siitä, että nuorten työurat lyhenevät ja opiskelu ja valmistuminen viivästyvät, kun yksi terveimmistä elinvuosista humahtaa miespuolisella väestöllä ase kädessä metsässä. Osa kustannuksista tulee viiveellä varusmiesajan jälkeen, kun työuran alkamisen lisäksi lykkääntyy työuralla eteneminen.

”Kyse on vaihtoehtoiskustannuksista. Siitä, miten aikaa ja työvoimaa voitaisiin käyttää tehokkaammin” Poutvaara selittää puhelimitse Münchenistä, missä hän nykyään työskentelee.

Esimerkiksi alokas Joona Pohjonen kertoo, että ilman armeijaa hän istuisi haastattelupäivänä luennolla Metropolia-ammattikorkeakoulun tietotekniikan laitoksella. Valtteri Nieminen olisi töissä varastolla tai lukisi yliopiston pääsykokeisiin.

Mutta nyt he makaavat kasarmin lattialla ja yrittävät saada kolikkoa pysymään rynnäkkökiväärinsä tähtäimien päällä. Koska ylikersantti niin määrää.

Euroopan kalleimpia

Poutvaara on laskenut armeijan kustannuksia vastaavalla mallilla myös muissa Euroopan maissa.

Pelkän puolustusbudjetin mukaan Suomen puolustusmenot tosiaan ovat niukat. Mutta kun otetaan huomioon asevelvollisten työpanos, Suomen puolustusbudjetti onkin 2000-luvulla ollut bruttokansantuotteeseen nähden Euroopan kolmanneksi suurin.

Suomea kalliimmat armeijat on Poutvaaran vuoden 2004 laskelmien mukaan vain valtiontalouden mallimaalla Kreikalla sekä sapeleitaan ympäri maailmaa kalistelevalla Isolla-Britannialla.

Eli se siitä edullisuudesta.

Mutta jos Suomea nyt kuitenkin pitää voida tarpeen vaatiessa puolustaa, mikä olisi järkevin tapa se toteuttaa?

Vapaaehtoisuus, vastaa Panu Poutvaara.

”Järjestelmästä voitaisiin pienellä vaivalla muokata järkevämpi. Tällä hetkellä reserveihin koulutetaan iso joukko ihmisiä, joiden osaamisesta ei pidetä huolta ja joille ei tosi paikan tullen olisi riittävästi varusteita. Tehokkaampi ratkaisu olisi, että koulutettaisiin nykyistä pienempi joukko motivoituneita sotilaita, joiden toimintakykyä pidettäisiin yllä riittävällä määrällä kertausharjoituksia.”

Armeijaan lähteville pitäisi Poutvaaran mielestä myös maksaa nykyistä parempi korvaus.

”Kutsuttaisiinko sitä palkka-armeijaksi vai vapaaehtoiseksi maanpuolustuksesi täydennettynä reserveillä, on makuasia.”

Ei makuasia, vaan mahdottomuus, vastaa puolustusministeriö.

Risto Siilasmaan asevelvollisuustyöryhmä arvioi vuonna 2010, että nykyisellä puolustusbudjetilla saataisiin kasaan 20 000 miehen ammattiarmeija. Tällä hetkellä puolustusvoimat pyrkii 250 000 miehen reserviin.

Vähimmillään ammattiarmeijan pitäisi puolustusministeriön mukaan olla 60 000 miehen vahvuinen. Se on saman verran kuin Norjalla, vähän enemmän kuin Ruotsilla (50 000) ja vähän vähemmän kuin Tanskalla (70 000). Mutta se vaatisi yli kaksi miljardia euroja lisää verovaroja.

Poutvaara tunnustaa, että ammattiarmeija kyllä kasvattaisi virallista puolustusbudjettia. Kansantalous voisi silti hyötyä, kun suurin osa ikäluokasta olisi töissä ja opiskelemassa eikä kasarmilla puhdistamassa rynnäkkökiväärin lukkoja.

”Mutta taloustieteen perusteella ei voi sanoa, mikä olisi sopiva koko armeijalle. Se on poliittinen ratkaisu, johon vaikuttavat sotilaalliset uhkakuvat.”

Pojista miehiä

Sotilaalliset uhkakuvat eivät kuitenkaan ole perustelu asevelvollisuuden puolesta. Nykyjärjestelmän kannattajat muistuttavat mielellään, että armeijalla on paljon positiivisia ulkoisvaikutuksia. Siis hyötyjä, joita ei voi mitata rahassa.

Esimerkiksi presidentinvaalitenteissä Sauli Niinistö tapasi muistella, miten hän armeija-aikanaan tutustui ”erilaisiin ihmisiin” ja toivoi samanlaisia kokemuksia nykynuorillekin.

Toinen suosittu peruste ovat armeijan vaikutukset kansanterveyteen.

Tutkimusten mukaan varusmiesten kunto kohenee palveluksen aikana, mutta armeijan pitkäaikaisista vaikutuksista kansanterveyteen ei ole näyttöä. Se sen sijaan Siilasmaan raportista selviää, että tupakointi, nuuskan käyttö ja kovien kännien vetäminen yleistyvät armeija-aikana.

”Perjantaina saatan ottaa pari olutta”, vihjaa myös alokas Joona Pohjonen ja virnistää maastopuvussaan.

Kolmas peruste on syrjäytymisen ehkäiseminen. Todellisuudessa armeija valikoi varusmiehet nykyään entistä tarkemmin. Pahimmin syrjäytyneet ja päihdeongelmaiset eivät välttämättä edes kelpaa palvelukseen.

Monesti armeija esitetään myös koulutuslaitoksena, joka tarjoaa nuorille muun muassa johtaja-, ensiapu- ja kuljettajakoulutusta. Tässä kohtaa harvemmin mainitaan, että taloudellisesti armeija on varsin tehoton rekkamieskoulu. Kuorma-autokortin hankkiminen maksaa noin tonnin, yhden varusmiehen kouluttaminen keskimäärin 12 000 euroa.

Myös Sauli Niinistön mainitseman kansallisen yhtenäisyyden ylläpitämiseksi miljardien eurojen poikaleiri on varsin kallis väline.

”Ja jos nuo armeijan positiiviset vaikutukset kerran ovat niin ylivoimaisen hyviä, miksei niitä uloteta koskemaan koko väestöä”, Panu Poutvaara kysyy.

Ruotsi jyrää ohi

Kun Vekaranjärven alokkaiden Joona Pohjosen ja Valtteri Niirasen isät kävivät armeijan, lähes kaikissa Euroopan maissa oli käytössä yleinen asevelvollisuus. Kylmän sodan päätyttyä maa toisensa jälkeen on kuitenkin luopunut suurista reserveistä.

Viimeisimpinä palkka-armeijaan vaihtoivat Ruotsi vuonna 2010 ja Saksa kesällä 2011. Suomen tavoin laajasta asevelvollisuudesta pitävät Euroopassa kiinni enää Kreikka, Turkki ja Sveitsi.

Kun maailma muuttuu, armeijatkin muuttuvat. Alokkaiden isien maailmassa sota oli todellinen – tai ainakin mahdollinen – uhka. Tämän päivän suurimmat uhat liittyvät sen sijaan talouteen.

Siksi Suomessakin pähkäillään taas tänä keväänä, miten suomalaiset saataisiin tekemään pidempään töitä. Yksi pähkäilijöistä on EK:n johtaja Jukka Ahtela, jonka johtama työryhmä ehdotti vuonna 2010 työurien pidentämistä niin alusta, lopusta kuin keskeltä.

Mitä mieltä hän on siitä, että puolikas ikäluokkaa telttailee vähintään puoli vuotta metsissä sen sijaan, että tekisi töitä tai opiskelisi?

”Perusolettama on, että asevelvollisuusaika on kaiken pohjalla. En näe, että se jollain tapaa lyhentäisi työuria. Se kuuluu tähän perusrakenteeseen”, Ahtela vastaa.

Eli näin on, koska näin on.

Suurin piirtein samalla tasolla oli alkuvuodesta presidenttiehdokkaiden argumentaatio. Heistä jokainen vannoi asevelvollisuuden nimeen, sillä ”se on osa suomalaisuutta”.

Professori Panu Poutvaaran laskelmat nousivat julkisuuteen kaksi vuotta sitten.

”Nähdäksemme kyse on yksittäisen tutkijan näkemyksestä”, pääesikunnan tutkimusosasto kommentoi Seuralle.

Keskustelu armeijan todellisesta hintalapusta tukahtui silloin, eikä sitä ole sittemmin herätelty.

Talvisodan hengessä

Joona Pohjonen ja Valtteri Nieminen ovat saaneet rynnäkkökiväärinsä putsattua. Asennossa seistään.

”Herra ylikersantti, alokas Niemisen ase ja lukko”, hän ilmoittaa RK 62:n piippu olallaan.

Ase on nimensä mukaisesti vuoden 1962 mallia. Asevelvollisuuskeskustelua – tai sen puutetta – seuratessa vaikuttaa siltä, että suomalaisten armeija-asenteet ovat samalta ajalta. Asevelvollisuus on tabu, suomalainen myytti, jota ei sovi kyseenalaistaa.

Ei, vaikka taloustieteen näkökulmasta järjestelmä vaikuttaisi olevan tehoton ja kallis.

Ei, vaikka lähes kaikki Euroopan maat ovat sen jo jättäneet historiaan.

Ei, vaikka maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) vuosina 2011 ja 2012 julkistamien kyselyiden mukaan enää 51–59 prosenttia suomalaisistakaan kannattaa asevelvollisuutta.

Miksi?

Vastaus löytynee vähän kauempaa kuin vuodesta 1962. Trauman vuodet 1939–1944 vaikuttavat Suomessa vielä 70 vuotta myöhemmin.

Vai mitä mieltä on alokas Pohjonen?

”Täälläkin on puhuttu siitä sotaveteraanien kunnioittamista. Ne oli siellä sotimassa meidän puolesta. Siellä kuoli paljon ihmisiä. Jos suomalaiset silloin selvisi siitä, kyllä me selvitään vuosi täällä armeijassa.”

 

Artikkeli on julkaistu alun perin Seurassa 8/2012.

X