Tätä et tiennyt: ilmastonmuutoksen torjuntaan annettiin hiljattain lisäaikaa – Miksi Kansainvälinen ilmastopaneeli kätki toivoa herättävän tutkimustuloksen raporttinsa uumeniin?

Lokakuussa 2018 huoli ilmastonmuutoksesta kasvoi ympäri maailman. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi silloin erityisraportin, jonka mukaan maapallon keskilämpötilan kohoaminen 1,5 asteella esiteollisesta ajasta aiheuttaa vakavia seurauksia.

Aiemmin turvarajana pidetyn kahden asteen lämpenemisen vaikutukset näyttivät jopa katastrofaalisilta.

Kaksi astetta sulattaisi Pohjoisen Jäämeren jäät kokonaan kerran kymmenessä vuodessa ja tuhoaisi kaikki koralliriutat, mutta puoli astetta vähemmän sulattaisi pohjoiset jäät vain kerran sadassa vuodessa ja hävittäisi riutoista ”vain” 70-90 prosenttia.

Merenpinta taas nousisi noin kymmenen senttimetriä vähemmän, jos lämpeneminen jäisi puoleentoista asteeseen kahden sijasta. Näin arviolta kymmenen miljoonaa ihmistä välttyisi meren nousun aiheuttamilta riskeiltä.

Erityisraportin ennusteiden karmivuutta korosti se, että lämpötila on noussut 1800-luvulta jo lähes asteen verrran.

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Markku Ollikainen totesi raportin julkaisupäivänä Helsingin Sanomissa, että ilmastotoimilla on paljon suurempi kiire kuin aikaisemmin on ajateltu.

Erästä merkittävää asiaa Hesari ei – monen muun median tavoin – silti kertonut. IPCC oli juuri lykännyt jopa yli vuosikymmenellä arviotaan 1,5 asteen lämmönnousun ajankohdasta nykymenon jatkuessa.

Ilouutinen sivuutettiin

Ilmastopaneeli nimittäin kasvatti uusimmassa raportissaan selvästi arviotaan hiilibudjetista eli siitä, kuinka paljon alailmakehään on varaa päästää hiilidioksidia ennen kuin se nostaa maapallon keskilämpötilaa 1,5 astetta.

Hiilibudjetti on tärkeä työkalu, kun laaditaan suunnitelmia siitä, kuinka nopeasti päästöt tulee lopettaa. Eli kauanko vaikkapa energian tuotanto voi perustua öljyyn, maakaasuun tai muihin päästöjen aiheuttajiin.

Edellisessä vuoden 2014 raportissaan paneeli arvioi, että puolentoista asteen nousu saavutetaan todennäköisimmin 2020-luvun alkupuoliskolla, jos päästöt jatkuvat nykyisellään.

Uudesta raportista paljastuu, että tämä rajapyykki siirtyi 2030-luvulle.

Kyse ei ole varsinaisesti salaisuudesta. Hiilibudjettiarvion muuttumisesta kertoi tuoreeltaan esimerkiksi arvovaltainen brittiläinen tiedejulkaisu Nature.

Mutta ilouutinen meni ohi suurelta yleisöltä. Isoista medioista ei ole helppoa löytää juttua pelivaran kasvusta.

Toivoa herättävä ennusteen tarkistus jäi harvojen tietoon, sillä IPPC kertoi siitä hyvin huomaamattomasti.

Eikä siinä kaikki. Paneelin uusi, ensisijainen arvio hiilibudjetista on turhan synkkä. Sen taustalla on oletus, että ilmasto olisi lämmennyt tähän päivään asti enemmän kuin järjestö itse arvioi toisaalla samassa raportissa.

Valistajan kiusaukset

Jotta IPCC:n toimintaa voi ymmärtää, on tunnettava järjestön luonne.

Kansainvälinen ilmastopaneeli on YK:n alainen hallitusten välinen järjestö, joka ei tee itse tutkimusta. Paneelin tehtävä on koota yhteen tutkittua tietoa ilmastonmuutoksesta.

Poliitikot määrittelevät IPCC:n toiminnan suuntaviivat, ja eri maiden virkamiehet osallistuvat sen käytännön työhön. Tutkijat vastaavat – tässä kehikossa – raporttien tuottamisesta.

IPCC on julkaissut 1990 alkaen viisi suurta arviointiraporttia, jotka arvioivat toteutunutta ilmaston muutosta ja ennustavat tulevaa. Järjestön viimeisin suurponnistus oli viime vuoden erityisraportti, jonka yli 90 kirjoittajaa viittasivat noin 6 000 tutkimukseen.

Paneeli on merkittävä vallankäyttäjä, sillä maailman ilmastopolitiikka nojaa sen antamiin suosituksiin.

IPCC:n perusviesti on, että ihmisen aiheuttama lämmönnousu on johtamassa ennen kokemattomiin ympäristötuhoihin, joiden torjumiseksi on ryhdyttävä viipymättä tositoimiin.

Selvä enemmistö tiedeyhteisöstä tukee IPCC:tä. Arvostelijoiden mukaan paneeli taas liioittelee uhkia eikä yhteisestä kertomuksesta poikkeaville mielipiteille ole juuri tilaa.

Paneeli tuskin on niin puolueellinen kuin sen kovimmat kriitikot väittävät, mutta järjestön asema valistajana asettaa sen alttiiksi kiusauksille.

Saattaisiko IPCC esimerkiksi jättää viestinnässään hyvät uutiset vähälle huomiolle ja korostaa huonoja, jotta päättäjien kriisitietoisuus ei vain herpaantuisi?

Karibian koralleja. Tutkijoiden mukaan isolle osalle koralliriutoista olisi tuhoisaa, jos maapallon keskilämpötila nousisi 1,5 asteella esiteollisesta ajasta. AP / Lehtikuva

Nolo lätkämaila

Kansainvälisen ilmastopaneelin historia ei ole tahraton.

Vuoden 2001 raportin lätkämailagrafiikka puhuttaa tiedeyhteisöä yhä. Sen mukaan maapallon pohjoisen pallonpuoliskon keskilämpötila pysyi lähes samalla tasolla vuosituhannen ajan, kunnes 1900-luvulla alkoi voimakas lämpeneminen.

Pohjoisen pallonpuoliskon keskilämpötilan muutokset (2001):

Vuoden 2001 raportti näytti lämpötilan pysyneen varsin tarkasti samalla tasolla vuosituhannen ajan aina 1900-luvulle asti.

Suoravartista jääkiekkomailaa muistuttanut käyrä loi vaikutelman, että nykyinen muutos olisi tyystin poikkeuksellinen. Kuva nosti äläkän, sillä kriitikoiden mukaan se perustui tarkoitushakuisesti valittuun näyttöön.

Episodin kummallisuutta korostaa se, että tiedeyhteisössä vallitsee laaja yksimielisyys varhaiskeskiajan lämpimästä kaudesta. IPPC oli itsekin kertonut ilmiöstä aiemmin.

Myöhemmin paneeli korjasi käyriään. Esimerkiksi 2014 julkaistussa raportissa näytettiin, että varhaiskeskiajalla oli lähes asteen lämpimämpää kuin myöhäisen keskiajan ”pienellä jääkaudella”.

Pohjoisen pallonpuoliskon keskilämpötilan muutokset (2014):

Vuoden 2014 grafiikassa korostuu 1000-luvun alun lämmin jakso ja 1600-luvun viileys.

Keskiajan lämpötilat liittyvät nykypäivän ilmastokeskusteluun, sillä ne ovat tuorein osoitus siitä, että ilmasto on muuttunut ihmisestä riippumatta. Tästä muistuttavat ne, jotka epäilevät IPCC:n liioittelevan hiilidioksidipäästöjen vaikutusta lämpenemiseen.

Harhalaukauksia on ollut muitakin. Vuonna 2007 IPCC arvioi, että Himalajan jäätiköistä sulaisi ”hyvin todennäköisesti” 80 prosenttia vuoteen 2035 mennessä. Myöhemmin paneeli myönsi väitteen virheelliseksi.

Syytöksiä liioittelusta

Suomessa ilmastopaneelia on moittinut puolueelliseksi muun muassa toimittaja Matti Virtanen, jonka kirja Ilmastopaniikki julkaistiin äskettäin.

Virtasen mukaan IPCC:n raportteja vääristää se, että niiden kirjoittajat siteeraavat hanakasti omia tutkimuksiaan. Näin kävi lätkämailagrafiikankin kohdalla: ilmastohistoria-osuuden pääkirjoittaja Michael Mann ei osannut suhtautua kriittisesti tuloksiinsa.

”Valtaosa IPCC:n työstä on erinomaista. Mutta etenkin päättäjille ja medialle laaditut yhteenvedot liioittelevat lämmönnousua ja sen haittoja”, Virtanen sanoo.

Tasapuolisuuden vuoksi on todettava, että IPCC:tä on arvosteltu myös liian vähäisistä lämpenemisarvioista.

Mitä paneelin harha-askelista pitäisi ajatella? Sellaisilta lienee vaikea välttyä, jos tuottaa tuhansia sivuja tiedetekstiä kolmena vuosikymmenenä.

Ainakin yhden päätelmän voi tehdä. Ilmastopaneeli ei ole – kuten mikään muukaan ihmisen luomus – virheetön.

Sitä paitsi tieteen luonteeseen kuuluu se, että käsitykset asioista muuttuvat. Mutta silloin kuin näin käy, siitä olisi reilua kertoa avoimesti.

Lätkämailagrafiikkaa paneeli ei koskaan varsinaisesti myöntänyt harhaanjohtavaksi, mutta korvasi sen myöhemmissä raporteissaan kuvilla, joista huomasi virheen tapahtuneen.

Tämä on tietysti inhimillistä. Mikäpä asiantuntijaorganisaatio haluaisi huutaa maailmalle, että sen faktana kertoma asia ei pitänytkään kutiaan?

Raja rikki vuonna 2024?

Viisi vuotta sitten IPCC arvioi, että alailmakehään voisi päästää vuoden 2011 alusta lukien noin 550 gigatonnia hiilidioksidia ennen kuin lämmönnousu rikkoisi 1,5 asteen rajan.

Tämä oli siis keskitien arvio, jonka molemmille puolille jakautui puolet kaikista tutkijoiden ilmastomalleista.

Nykyään päästöt ovat noin 40 gigatonnia vuodessa. Toisin sanoen päästöjen jatkuessa ennallaan 1,5 astetta arvioitiin saavutettavan noin 2024.

Kolmasosa skenaarioista johti rajan rikkoutumiseen 2021 tai aiemmin.

Nyt keväällä 2019 ei näytä siltä, että puolitoista asteen lämpeneminen olisi aivan huulilla.

Ilmastopaneelin tuoreimman avion mukaan maapallon keskilämpötila on noussut esiteollisesta ajasta nykypäivään noin 0,9 astetta.

Jotta muutamassa vuodessa päästäisiin puoleentoista asteeseen, lämpenemisen pitäisi kiihtyä hurjasti toisen maailmansodan jälkeen vallinneesta tahdista, joka on ollut karkeasti 0,15 astetta vuosikymmenessä.

Raja rikki vuonna 2032?

Vuoden 2014 arvioiden heikkoa osuvuutta voi selittää se, että hiilibudjetti ja puolentoista asteen raja eivät olleet tuolloin huomion keskipisteenä. Suurempi kiinnostus kohdistui kahden asteen lämpenemiseen, minkä arvioitiin toteutuvan 2030- tai 2040-luvulla.

Ratkaiseva käänne tapahtui seuraavana vuonna, kun 195 maata sopi Pariisin ilmastokokouksessa paitsi lämpenemisen pysäyttämisestä selvästi alle kahteen asteeseen, myös pyrkimyksestä rajata nousu vain puoleentoista asteeseen.

Samalla kokous tilasi ilmastopaneelilta erityisraportin siitä, mitä 1,5 asteen lämpeneminen tarkoittaisi.

Valmista tuli lokakuussa 2018. Raportti ennusti puolentoista asteen lämmönnousun riskit aiempaa suuremmiksi, mutta samalla siirsi arviotaan sen toteutumishetkestä.

Raportin mediaaniarvio oli, että hiilidioksidipäästöt voisivat olla vuodesta 2018 alkaen 580 gigatonnia ennen kuin 1,5 astetta tulisi täyteen.

Uusi budjetti oli siis rahtusen suurempi kuin edellisen raportin vuodelle 2011 antama 550 gigatonnia, vaikka sillä välin oli jo ehditty tupruttaa hiilidioksidia taivaalle liki 300 gigatonnia.

Muutos oli merkittävä. Hiilibudjettien yhteydessä ei mainita vuosilukuja, mutta on helppo laskea, että IPCC siirsi mediaaniarvionsa puolentoista asteen lämpenemisestä vuoteen 2032.

Vihje alaviitteessä

Rajapyykin siirtymisestä noin vuosikymmenellä uutisoivat niin ilmastopaneeliin kriittisesti suhtautuvat bloggarit kuin ilmastonmuutoksesta vakavasti huolestunut brittiläinen Carbon Brief -sivusto.

Näitä eri laitojen julkaisuja yhdistää se, että niillä on rajallisesti lukijoita.

Ilmastopaneeli sen sijaan kertoi asiasta hyvin pidättyväisesti eikä sana levinnyt suuren yleisön seuraamiin medioihin.

Erityisraportin poliitikoille suunnatun yhteenvedon varsinainen teksti ei mainitse ilouutisesta mitään. Tosin tarkkaavainen lukija voi löytää pienellä tekstillä kirjoitetun alaviitteen, jossa ilmoitetaan gigatonneissa budjetin kasvu edellisestä raportista.

Toinen asia on, kuinka moni päättäjä on lauseen lukenut ja vielä ymmärtänyt sen.

Radikaali muutos

Jos haluaa selvittää, miten hiilibudjetti oikein muuttui, pitää lukea erityisraportin sivut 104–108. Ja moneen kertaan.

Vaikeaselkoisesta tekstistä ja taulukoista paljastuu vähitellen mielenkiintoisia seikkoja. Isoin asia on se, että käsitys esiteollisesta ajasta alkavasta hiilibudjetista on muuttunut radikaalisti neljässä vuodessa.

Kun 2014 arvioitiin, että vuodesta 1870 voi päästä hiilidioksidia ilmaan todennäköisimmin noin 2 250 gigatonnia ennen puolentoista asteen nousua, uusi vastaava arvio asettuu noin 2 800–2 900 gigatonniin.

Uutta arviota ei tosin kerrota sellaisenaan, vaan lukijan pitää laskea se itse ynnäämällä taulukon ja sen alaviitteiden lukuja.

Budjettiarvo siis nousi neljänneksellä. Mutta miksi?

Raportin hiilibudjettiluku ei anna tähän kysymykseen tarkkaa vastausta, mutta jotain tietoa siitä irtoaa.

Teoria väistyi

Paneeli kertoo huomioineensa nyt uusia, entistä kehittyneemmin menetelmin tehtyjä tutkimuksia, jotka vaikuttavat hiilibudjettiin.

Ilmenee, että vuoden 2014 raportin arviot historiallisesta lämpenemisestä perustuivat ilmaston teoreettisiin mallinnuksiin, joiden mukaan lämpötilan nousu olisi jo ylittänyt yhden asteen. Samaten arviot toteutuneista päästöistä nojasivat enemmän malleihin kuin tilastoihin.

Vuoden 2018 raportissa on tehty suunnanmuutos. Sen arvioissa teoria antaa tilaa mitatuille lämpötiloille ja tilastoidulle hiilenkäytölle. Siis jo vanhastaan tutuille tosielämän havainnoille.

Raportti kertoo, että hiilidioksidia on tuprunnut tähän mennessä taivaalle todennäköisesti enemmän kuin vuoden 2014 mallit arvioivat. Mutta silti ilmasto on lämmennyt esiteollisesta ajasta vähemmän kuin vanhoissa malleissa arvioitiin – uuden budjettiarvion mukaan vain 0,97 astetta.

Näiden kahden muuttuneen arvion perusteella vaikuttaa siltä, että IPCC on tarkistanut arviotaan hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta: ne lämmittävätkin ilmastoa vähemmän kuin vanhat mallit arvioivat. Tätä ei tosin sanota raportissa suoraan.

On ilmeistä, että nämä uudet arviot ovat kasvattaneet hiilibudjettia. Myös muiden päästöjen vaikutus budjettiin on arvioitu uudelleen.

Jos arvio hiilidioksidin lämmitysvaikutuksesta on muuttunut, se ei ole vähäinen asia. Tutkijoiden kielellä kyse on ilmaston herkkyydestä eli siitä, kuinka paljon tietty määrä hiilidioksidia vaikuttaa ilmastoon.

Ja se vasta onkin herkkä kysymys. Valtalinjan tutkijat ja skeptikot ovat väitelleet jo vuosia, onko tiedeyhteisön keskimääräinen käsitys ilmaston herkkyydestä madaltunut, ja jos, niin kuinka paljon.

Tähän raportti ei anna tarkkaa vastausta.

Raja rikki vuonna 2036?

Erityisraportin läpikäyminen nostaa esiin vielä yhden erikoisen seikan. Ilmastopaneeli nimittäin arvioi lähes joka käänteessä maapallon keskilämpötilan nousseen 0,87 astetta esiteollisesta ajasta.

Hiilibudjettilaskelmasta tuttu 0,97 astetta vilahtaa historiaosuuden taulukossa yhtenä monista mahdollisista arvioista, mutta sitä ei ole nostettu osuuden varsinaiseen tekstiin.

IPCC:n ensisijainen käsitys 0,87 asteeen lämmönnoususta perustuu laskelmiin, joissa on huomioitu entistä paremmin tiedot merenpinnan lämpötilasta.

Jostain syystä raportissa kuitenkin ilmoitetaan ensisijaisena hiilibudjetti, joka perustuu 0,97 asteen lämpenemiseen. Siis se mediastakin tuttu 580 gigatonnia.

Kuva muuttuu, kun lähtökohdaksi otetaan 0,1 astetta pienempi lämmönnousu – jo siksikin, että se kasvattaa matkaa 1,5 asteeseen.

Näin vuoden 2018 hiilibudjetiksi saadaankin 770 gigatonnia. Vaikka tämä luku perustuu IPCC:n parhaaseen arvioon historiallisesta lämmönnoususta, se ilmoitetaan raportissa vasta kakkoslukuna.

Tämän viimeisen tarkistuksen tuloksena mediaaniennuste 1,5 asteen lämpenemisestä nykymenolla siirtyy jo vuoteen 2036. Eli toistakymmentä vuotta loitommaksi kuin IPCC viisi vuotta sitten arvioi.

Entä sitten?

Mutta kuinka merkittävää on se, että arvio hiilibudjetin täyttymisestä siirtyy reilulla kymmenellä vuodella? Eikö olennaisinta ole se, että maapallo on joka tapauksessa ajautumassa kohti kaikkien aikojen katastrofia?

Kun maailman johtajatkin on vasta äsken saatu vakuutettua rajujen muutosten välttämättömyydestä, niin kannattaako IPCC:n toitottaa heille heti seuraavaksi, että hiekan määrä tiimalasissa kasvoi juuri?

Ja toisaalta, jos arvio puolentoista asteen lämmönnousun vaikutuksista on merkittävästi synkentynyt aiemmasta, niin eikö tämä voi nollata saadun lisäajan vaikutukset? Ehkä riemuun ei olekaan aihetta?

Sitä paitsi ilmastopaneelin puolustukseksi voi sanoa sen, että järjestö kertoo tuoreimman arvionsa hiilibudjetista lähes avoimesti. Varjoon jää lähinnä se, kuinka radikaalisti IPCC muutti ennustettaan lyhyessä ajassa.

Vasta-argumentti näihin huomioihin on se, että vallankäyttäjien tulisi aina julkistaa kaikki olennainen tieto reilusti kansalaisille. Silloinkin, kun se on heille kiusallista.

Jos YK-järjestö jää kiinni valikoivasta viestinnästä, ihmiset saattavat lakata uskomasta siihen, mitä heille kerrotaan. Ja tämä taas voi vaikeuttaa ilmastonmuutoksen torjuntaa ennalta arvaamattomasti.

Liian synkän tulevaisuuden maalaaminen voi johtaa niin lamaannukseen kuin aiheettomaan paniikkiin. Jos maailmanloppu tulee kuitenkin, kannattaako tehdä enää mitään?

Raja rikki vuonna 2040?

Palataan vielä tuoreimpaan raporttiin. Sen yhteenvedon ensimmäisessä grafiikassa näytetään käyrä, jossa 1,5 astetta saavutetaan 2040.

Kuvan selitteessä kerrotaan, että näin käy, jos lämpeneminen jatkuu nykyvauhtia.

Hetkinen. Vuosilukuhan on myöhäisempi kuin raportin hiilibudjettiosiosta johdetut 2032 ja 2036.

Grafiikasta ei käy ilmi, että päästöjä pitäisi vähentää, jotta puolentoista asteen ylitys koettaisiin vasta 2040. Kyse on vain lämpenemisen tasaisen vauhdin taulukosta.

Miksi IPCC näyttää tällaisen käyrän? Onko nykypäästöjen jatkuesssa aikaa jäljellä sittenkin vielä kaksi vuosikymmentä?

Varmaa näyttäisi olevan vain epävarmuus.

Ikiroudan sulamisen arvioidaan jatkavan ilmaston lämmittämistä senkin jälkeen, kun hiilidioksidipäästöt on – mahdollisesti – saatu kuriin. Kaisa Siren / Lehtikuva

Toivoa on

Tässä jutussa on käytetty selkeyden vuoksi eri arvioiden mediaaneja hiilidioksidipäästöjen välittömästä lämmitysvaikutuksesta. Tämän jälkeen lämpenemisen ennustetaan jatkuvan vielä jonkin verran esimerkiksi ikiroudan sulamisen vuoksi.

Oikeasti IPCC ennustaa tulevaisuutta laajoilla skaaloilla. Esimerkiksi arvio 1,5 asteen osumisesta vuoteen 2040 tarkoittaa sitä, että raja rikkoutuu hyvin todennäköisesti vuosien 2030 ja 2052 välillä.

Ennustamisen vaikeutta lisäävät rajusti vaihtelevat arviot siitä, kuinka paljon muut kasvihuonekaasut lämmittävät ilmastoa. Sama koskee aerosolien viilennysvaikutusta.

Avoimia kysymyksiä on muitakin, esimerkiksi se, miten ilmasto lopulta reagoi uusiin päästöihin pitkällä ja lyhyellä tähtäimellä.

Raportin yhteenvedossa ilmastopaneeli esittelee polun, jolla pahin vältetään. Sen mukaan nykyhetkestä alkava hiilidioksidipäästöjen vähentäminen niin, että 2055 niitä ei ole enää ollenkaan, johtaa 1,5 asteen lämmönnousun ylitykseen samalla vuosikymmenellä. Myöhemmin lämpö putoaa takaisin turvalliselle tasolle.

Vaikka noin rajuille päästövähennyksille saataisiin uuden tiedon karttuessa esimerkiksi kymmenen vuotta lisäaikaa, kiire tulee silti.

Ilmastonmuutos ei siis ole peruttu.

Ennusteet ovat kuitenkin eläneet niin paljon, ja niihin liittyvät epävarmuudet ovat niin huomattavia, että yhden johtopäätöksen voi tehdä varmasti. Kaikki toivo ei ole heitetty.