Tulevaisuuden uhkakuva: Julkinen terveydenhuolto käy mahdottomaksi kalleutensa vuoksi

Jaa artikkeliTilaa Seura
Terveyskeskuksiin on jonoa, vaikka Suomessa on nyt yksi lääkäri noin 250 kansalaista kohti. © lehtikuva
Mikä tukkii terveyskeskukset? Lääkäreitä on enemmän kuin koskaan, mutta sairas ei silti aina pääse nopeasti lääkäriin.

Mene nyt ihmeessä käymään testissä, jos et ole koskaan käynyt, patisti ikätoveri Paul Lönnbergiä, 70, eturauhassyövän todennäköisyyttä mittaavaan PSA-verikokeeseen.

Vaikka Lönnbergillä ei ollut mitään oireita, hän otti neuvosta vaarin ja meni terveyskeskukseen. Moni voi ajatella, että onneksi. PSA nimittäin oli koholla, ja eturauhasesta löytyi syöpä.

Mutta.

Syöpä oli rauhallista tyyppiä, jollaisia on puolet diagnosoiduista eturauhassyövistä. Sille ei tarvinnut tehdä mitään. Lönnberg vain kävisi seurantatutkimuksissa puolen vuoden välein.

Nyt seurantaa on jatkettu kolme vuotta, eikä syöpä ole edennyt. Mitään oireita ei ole. Syöpä voi pysyä oireettomana kymmenenkin vuotta tai loppuiän.

Jos Lönnberg olisi levoton murehtija, tieto syövän olemassaolosta voisi huolettaa häntä joka päivä. Hänen sijassaan toiset jopa vaatisivat kiireellistä leikkausta.

Mutta rento Lönnberg näkee asian niin, että eturauhassyöpä kuuluu miehen ihmiseloon.

Tosiasia kuitenkin on, että yksi pieni testi teki hänestä loppuiäkseen syöpäpotilaan.

Onko kukaan enää terve?

Suomessa on lääkäreitä enemmän kuin koskaan: kun vuonna 1970 lääkäreitä oli yksi noin tuhatta suomalaista kohti, nykyään yksi lääkäri hoitaa 250 potilasta. Siltikään lääkäriin ei aina pääse nopeasti, kun tarve olisi.

Miksi?

Osittain ongelma johtuu siitä, että oireettomilta etsitään sairauksia ja terveet ramppaavat tutkimuksissa, väittää Suomen Akatemian kliininen tutkija, dosentti Kari Tikkinen.

Hänen mukaansa lääketiede on viime vuosikymmeninä kehittynyt niin huimasti, ettei enää kukaan meistä ole terve, jos tarkkaan tutkitaan.

”Jos kaikille ruvetaan tekemään magneetti- ja viipalekuvausta, jokaiselta löytyy jokin epäilyttävä patti sisäelimistä”, Tikkinen sanoo.

Hänen mukaansa monia riskitekijöitä on alettu kutsua sairauksiksi tai niiden esiasteiksi. Esimerkiksi verenpainetaudin esiastetta katsotaan sairastavan jo henkilön, jonka verenpaine on yli 120/80.

Viitearvojen laskemista suositelleella asiantuntijaryhmällä oli Tikkisen mukaan runsaasti yhteyksiä lääketeollisuuteen.

Myös esimerkiksi korkeaa kolesterolia lääkitään entistä herkemmin, vaikka lääkityksen hyödyt ovat kyseenalaiset, kun arvot ovat vain lievästi koholla.

Ja kun verenpaine- tai kolesterolilääkitys on kerran aloitettu, se vaatii seurantaa – eli lääkärikäyntejä – mahdollisesti ihmisen loppuiän.

Tutkimusten haitat

Turha medikalisointi hukkaa yhteiskunnan varoja ja tukkii osaltaan terveyskeskuksia. Lisäksi se on toisinaan haitallista potilaiden terveydelle. Esimerkiksi eturauhassyövässä jo tutkimuksista on hyvin usein haittaa.

”Koepalan oton jälkeen on 18 prosentilla kuumetta ja 37 prosentilla tulee verta peräsuolesta. Lisäksi 44 prosentilla on kipua, 66 prosentilla verta virtsassa ja 93 prosentilla verta spermassa”, Tikkinen luettelee urologian alan suurimman tutkimuksen tuloksia.

Mutta silti: voiko tarkkaa syöpädiagnostiikkaa kritisoida?

Eikö ole hyvä, että ihmiset käyvät tutkimuksissa ja lääketiede kehittyy niin, että sairaudet löydetään yhä aikaisemmin?

Hoidon riskit

Ensisijaisesti tämä on tietysti hyvä asia, mutta myös haasteellinen.

”Jos jatkuvasti laajennamme sairauden määritelmää, jää vähemmän aikaa oikeasti sairaille”, Tikkinen sanoo.

Lääkärit diagnosoivat nyt lukemattomille ihmisille ”sairauksia”, jotka eivät koskaan olisi aiheuttaneet oireita, puhumattakaan kuolemasta.

Osalle potilaista olisi parempi, jos pieni muutos – vaikka sitten syöpä – jäisi löytämättä.

Tikkinen ottaa esimerkiksi potilaan, jonka eturauhanen oli leikattu hyväennusteisen syövän takia. Kuoleman riski ilman mitään hoitoa olisi kymmenessä vuodessa ollut prosentin luokkaa. Mies oli kuitenkin ylitsevuotavan kiitollinen kirurgille, joka oli ”pelastanut hänen henkensä”.

Miehen kiitollisuutta ei himmentänyt se, että leikkauksen seurauksena hänelle oli ilmaantunut hankala virtsankarkailuvaiva ja hän oli menettänyt täysin erektiokykynsä.

Kun riskitekijä kerran löydetään, hoitamatta jättämistä ei useinkaan kestä potilaan eikä lääkärin pää. Myös Tikkinen kertoo määräävänsä potilaita seurantoihin joskus minimaalisten riskien takia. Potilaat ovat hanakoita valittamaan, jos lääkäri ei tee tai määrää tutkimusta.

Viime aikoina on uutisoitu optikkoliikkeiden tarjoamien silmänpohjakuvausten haitoista potilaille. Kuvaus rekisteröi myös pienet, usein aivan normaalit muutokset silmässä.

Helsingin Sanomien mukaan silmänpohjakuvausten väärät tulkinnat ovat johtaneet turhiin hoitoihin ja pahimmillaan jopa näön menetykseen.

Ja yhä me potilaat kuvittelemme, ettei tutkimuksista ole meille ainakaan haittaa.

Apua nettiasioinnista

Potilaat eivät ole mikään yhtenäinen joukko. Suomalaisjohtoinen PubPri-tutkimusryhmä on havainnut, että jotkut vaativat pääsyä terveyskeskukseen jämäkämmin kuin toiset.

Jäärät eli ”hierarkistit” haluavat verorahoilleen vastinetta ja haluavat päästä terveyskeskukseen aina, kun tarve on.

Toiset, ”autonomiset”, taas hoitaisivat pienet terveysasiat mieluiten netissä. Heitä kismittää, ettei terveyskeskukseen saa yhteyttä esimerkiksi sähköpostilla.

Nettiasioinnin kehittäminen auttaisikin purkamaan jonoja, arvioi PubPri-tutkimuksen johtaja, Itä- Suomen yliopiston professori Jari Vuori.

”Terveyskeskukseen siirtyminen on myös kustannuskysymys yhteiskunnalle. Siinä on äkkiä työpäivästä puolet pois”, Vuori huomauttaa.

Hänen mukaansa terveyskeskuksia kuormittavat myös sellaiset vaivat, jotka eivät sinne kuulu. Esimerkiksi vanhusten masennus voi johtua yksinäisyydestä, johon paras lääke ei löydy lääkäriltä vaan vaikkapa kyläyhteisöstä.

Apua ruuhkiin voisi olla myös pienistä terveyskioskeista tai -busseista, joita on jo kokeiltu. Niissä voisi asioida helposti vaikka kaupassakäynnin yhteydessä.

Turhaa paperityötä

Iso osa lääkärin työajasta menee nykyään paperitöihin, mikä taas osaltaan pidentää potilasjonoja. Potilaan voinnin ja toimenpiteiden tarkka kirjaaminen on hyödyllistä, mutta lääkärintodistusten kirjoittamiseen pitäisi saada tolkku, Tikkinen kritisoi.

Hänestä on järjetöntä, että edelleen monet työnantajat vaativat todistuksen jopa yhden päivän sairauslomasta, kun suuren osan todistuksista voisi kirjoittaa sairaanhoitaja.

Arvioiden mukaan 10–20 prosenttia kansalaisista varaa vuosittain 80–90 prosenttia terveyskeskusajoista. Näitä ”moniongelmaisia” on tapana syyttää jonoista.

Oikeasti suuri osa joukosta on ihan tavallisia suomalaisia, jotka sattuvat jonakin vuonna tarvitsemaan paljon lääkäriä. Ei ole olemassa riittävää tutkimustietoa siitä, kuinka moni pysyy vuosia terveyskeskuksen suurkuluttajana. Toki heitäkin on.

”Osaa tästä joukosta ei ehkä osata hoitaa oikein, kun he jumiutuvat vuosikymmeniksi suurkuluttamaan terveyspalveluja”, Tikkinen pohtii.

Toisaalta, juuri sairaita kuuluukin hoitaa.

”Mielekästä taas ei ole se, että ensin luomme turhia pelkoja, ja sitten hoidamme terveiden sairaudenpelkoa.”

Iso bisnes

Mutta miksei turhaa hoitamista saada aisoihin?

Tikkinen muistuttaa, että ihmisten huoli terveydestään on merkittävä bisnes. Siitä hyötyvät yksityiset yritykset, jotka pyörittävät yhä suurempaa osaa terveydenhuollosta.

Kaikki ammattilaiset toki käsittävät, että liika hoitaminen ei ole eettistä. Ei etenkään silloin, jos hoito on haitallisempaa kuin itse sairaus.

Ei kuitenkaan ole yksiselitteistä, mikä hoito on liikaa. Moni voi ajatella, että henkien pelastamiseksi esimerkiksi eturauhassyöpää kannattaa seuloa kaikilta miehiltä, vaikka tutkiminen aiheuttaa kiusaa ja haittaa tuhansille ja kuluttaa valtavasti veroeuroja.

Ainakaan julkisista varoista ei kuitenkaan voida maksaa kaikkien riskitekijöiden hoitoa. Kaikilta ei voida tutkia kaikkea.

Pahimmassa tapauksessa terveyskeskuksen jonot purkautuvat siksi, että koko terveyskeskus täytyy lopettaa, kun julkinen terveydenhuolto käy liian kalliiksi eli mahdottomaksi.

X