Ilomantsin taksiyrittäjä: ”Tervetuloa Uber, mutta eväät mukaan, ettei kuole nälkään”

Jaa artikkeli
Moskovan reissutöiden jälkeen Kuivalainen on istunut taksin ratissa vuodesta 2000. © Tommi Taipale
Helsingin kehien ja liikennekaarien takana maaseudun taksit ajavat arkisia kyytejään. Markkinaehtoinen matkustaja on täällä harvinaisuus.

Lapinniemen kylä Ilomantsissa on syrjässä – siitä tuskin tarvitsee väitellä.

Matkaa kirkonkylälle on nelisenkymmentä kilometriä. Kylän kuudesta talosta kaksi on asuttuja. Toisessa niistä asuu taksimies.

”Tällaisessa korvessa pitää ihmisen asua. Mutta tykkään kyllä”, Jaakko Kuivalainen toteaa.

Ennen kymmenen kilometrin säteeltä saattoi keksiä pari koulua, kauppoja, postin, pankin ja kirkon. Nyt niiden kaikkien ovet ovat kiinni. Linja-auto lakkasi kulkemasta kymmenen vuotta sitten.

Suunnilleen ainoa jäljellä oleva palvelu on taksi. Ja se on sentään 24/7, kuten nykyään on tapana sanoa.

”Ympäri vuorokauden päivystetään housut jalassa”, Kuivalainen vitsailee.

Kahden kyyti

Taksiyrittäjä on herännyt puoli kuudelta. Puhelin alkaa soida melkein samantien. Ilmoitetaan, että yksi kyydittävä koululainen on sairaana.

Matkaan lähdetään kello 6.30. Välillä ajetaan reteästi tien vasenta laitaa.

”Pitää väistellä kuoppia, muuten auto hajoaa vuodessa. Tiet on huonontuneet 1980-luvulta.”

Muutaman minuutin kuluttua kyytiin saadaan aamun ensimmäiset matkustajat, koululaiset Joona Pikkarainen ja Teemu Timoskainen.

”Meille ei sitten tule ketään koulusta kahden kyydillä”, Pikkarainen ilmoittaa.

Sitten miehenalut kaivavat puhelimensa esille ja ryhtyvät pelaamaan geometriapeliä.

”Tympäiseehän tämä istuminen joskus”, Pikkarainen selittää.

”Usein nukun koko matkan.”

Niin paljon eilistä

Asutut talot ovat harvassa, koululaiset vielä harvemmassa. Seuraavaan pysähdyspaikkaan on 15 kilometriä.

”Talvella tie on harvoin aurattu tähän aikaan. Parikymmentä senttiä lunta tiellä ei ole mikään ihme”, Kuivalainen kuvailee.

”Tuossa on minun entinen kouluni”, kuski esittelee Käenkosken kohdalla.

Kuivalainen oli asuntolaoppilas eli hän asui viikot koululla ja vietti kotona pelkät viikonloput. Aikoinaan sellainen oli sivukylillä tavallista, mutta nykyään lapset kiidätetään kumipyörillä opintielle päivittäin. Ilman sitä taksimiehen leipä olisi ohut.

Vähän myöhemmin ohi vilahtaa Kuikkalammin entinen koulu. Muutenkin tien varrelle mahtuu paljon entistä: kauppoja, tukkikämppä, kyläpankki… Mikä olisi nykyistä?

”Valokuitu tuli meille viime vuonna”, Kuivalainen kiittelee.

Talvella täpärästi

Maatilalle vievällä tiellä taksimiestä odottaa yllättävä näky. Villisika kipittää auton edessä. Kuivalainen soittaa samantien isännälle karkulaisesta. Numero on valmiina puhelimen muistissa.

”Kohta alkaa asvalttitie. Päästään kapitalistiseen maailmaan.”

Sorateillä on omat haasteensa. Edellisellä viikolla meni tuulilasi.

”Renkaita puhkeaa silloin tällöin, ne ovat ihan kulutustavaraa. Sitten vaan vaihdetaan.”

Auto on jättänyt tielle tasan kerran. Se tapahtui hankalimmassa mahdollisessa paikassa, Lieksan rajalla, josta kirkolle on 70 kilometriä ja kännyköiden kuuluvuuskin vähän niin ja näin. Autokauppiaan huoltosopimus kuitenkin piti, ja vara-auto oli alla kahden tunnin odottelun jälkeen.

Kun 50 kilometriä tietä on takana, kyydissä istuu kuusi lasta, joista nuorin on ekaluokkalainen ja vanhin lukion kakkosella. Matkustajia haukotuttaa.

Kello 7.35 alakoululaiset jäävät kyydistä. Opettajat ovat vastassa ja toivottavat hyvää huomenta kaikille tulijoille. Hetken päästä myös yläkoululaiset ja lukiolaiset hyppäävät kyydistä.

”Pikkasen ollaan etuajassa, mutta talvella menee jo tarkalle.”

Renkipula

”Kai tässä on kahvit jo ansaittu”, Jaakko Kuivalainen pohtii kurvatessaan huoltoasemalle.

Seuraavana päivänä hän lähtee ajamaan asiointikyytiä suoraan aamun koululenkiltä. Silloin ei kupilliselle jää aikaa.

Seppo Huovinen istuu samaan pöytään. Päivän puheenaihe on karhunmetsästys. Ilomantsin viimeinen kaatolupa on käytetty edellisenä päivänä.

Kuivalaisella on kolme taksia ja saman verran työntekijöitä.

”Seppo on ajanut minulle kuukauden päivät. Onneksi hän juoksi minun perässäni ja pelasti viikonloppuni.”

Työntekijän saanti on yllättäen osoittautunut hankalaksi siitä huolimatta, että alueella on paljon työttömyyttä.

”Tiedän paikallisia, joilla on taksikortti, mutta eivät he ole edes kyselleet avointa paikkaa. Onkohan meillä liian hyvä sosiaaliturva?”

Kuivalainen on ollut taksiyrittäjä vuodesta 2000. Sitä ennen hän ehti viettää 14 vuotta reissutöissä rakennustyömailla Moskovassa. Pikku hiljaa hän on laajentanut toimintaa.

”Saa edes muutamia ihmisiä työllistettyä. Se tuntuu itsestäkin hyvältä.”

Monitoimitaksi

Huoltoaseman pihalla Kuivalainen auttaa ohimennen avaamaan Arja Ruokolaisen jumittuneen bensatankin korkin.

”Joskus on taksimiehestäkin apua.”

Sitten poiketaan kirkonkylällä asuvan taksiyrittäjän Sirkka Hassisen asuntoon vaihtamaan kuulumisia. Se on taksikuskien epävirallinen kokoontumispaikka. Pannu on kuumana.

”Tässä hommassa pitää olla aikuis-ADHD”, taksinkuljettaja Jari Tikkanen vitsailee.

”Kun sitten joskus kahdeksankymppisenä päästään eläkkeelle, niin kerätään 200 kiloa lakkoja…”

Puoli kymmeneltä Kuivalaisen auton kyydissä ei ole matkustajia, vaan postia. Kirjeiden ja lehtien jakelu on kuulunut hänen toimenkuvaansa alusta asti. Tällä hetkellä yrityksellä on hoidettavanaan kaksi postinjakelureittiä. Samoilla kyydeillä kulkee myös Pampalon kultakaivoksen työntekijöiden lounas.

Samaan aikaan toinen Kuivalaisen auto lähtee heittämään sairaalakyytiä Joensuuhun. Niitä keikkoja tulee välillä yölläkin, kun kunnassa on vain yksi ambulanssi.

Kun vielä kerrotaan, että viikonloppuisin Jaakko Kuivalaisen autolla ajetaan vanhuksille ruokaa, alkaa olla selvää, että syrjäkylän taksiyrittäjä on yhteiskunnan kyytien varassa.

”Sopimusajot ovat tärkeitä. Normaalia taksikeikkaa jos odotat, puolukkalinjalle joudut.”

Markkinaehtoisia, asiakkaiden itse maksamia kyytejä on lähinnä viikonloppuöisin. Nekin ovat vähentyneet.

”Kun kolmella autolla hoidetaan lauantai-iltaa, on kiikun kaakun, pääseekö ansioille.”

Suhtautuminen taksin käyttöön on muuttunut. Nuorisoporukoilla on kapakkareissuilla aina mukana oma kuski, joka hoitaa ajamisen.

”Taksilla ajamista pidetään kai vanhanaikaisena.”

Koulujen kesälomien aikaan taksiyrittäjä koettaa napsia enemmän sairaalakyytejä. Silloin saattaa vähän hengähtääkin – talvisaikaan vapaa viikonloppu on kolmen viikon välein.

Persmäeltä Ilomantsiin

Kuivalainen plaraa ajaessaan seuraavien laatikoiden postit kojelaudalle valmiiksi.

Thaimaalaiset marjanpoimijat hurauttavat ohi vanhalla ambulanssilla. Hyttysmaskit saavat heidät näyttämään jihadisteilta.

Hatuntiellä vastaan köröttää pyöräilijä.

”Tuo ajaa uskollisesti kahdesti viikossa kauppaan. Meille se soittaa vasta, jos on yli 20 astetta pakkasta.”

Toinen sitkeä sissi, Toivo Leppänen, pönöttää Kontiovaarassa odottamassa päivän aviisia.

”Topi on vastassa, vaikka taivaalta sataisi kirveitä. Jos häntä ei pariin päivään näy, soitan, onko kaikki kunnossa.”

”Tämä mäki on oikea taksimiehen unelma. Siihen ei voi ottaa vauhtia. Kahdesti olen jääkelillä tässä persmäen laskenut”, Kuivalainen esittelee Lapiovaaran kapealla kylätiellä.

Takaisin Ilomantsin keskustaan ehditään puoli kahdeksitoista. Jää hulppeat parikymmentä minuuttia aikaa hotkaista huoltoaseman sipulipihvi.

”On niitä kymmenen minuutin lounaitakin ollut, ja joskus syöminen jää kokonaan välistä.”

Uberin eväät

Jaakko Kuivalainen on aika aktiivinen kansalainen.

Hän istuu kalastuskunnan hallituksessa ja Ilomantsin kunnan liikennetyöryhmässä sekä Osuuspankin ja A-vakuutuksen edustajistossa. Yksi kausi meni kunnanvaltuutettunakin.

On siis varsin luontevaa, että hän on ollut myös aktiivinen taksiliittolainen vuodesta 2006. Paikallistasolta Kuivalainen on edennyt valtakunnallisen liittohallituksen puheenjohtajistoon. Ja järjestönsä tavoin hän on huolissaan alan tulevaisuudesta.

Taksien markkinoita jakamaan ilmestynyt kyydinjakopalvelu Uber ei Kuivalaista ihmeemmin huoleta.

”Kyllähän se on kaupunkien ongelma. Jos meille ovat tulossa, kannattaa ottaa eväät mukaan, ettei kuole nälkään.”

Ei hän silti Uberin toimintaa kovin hyvällä katso.

”Minkä verran sellaisesta tulee yhteiskunnalle tuloa? Varmaan ei mitään…”

Suurempi huoli on liikenne- ja viestintäministeriön suunnittelema taksiliikenteen vapauttaminen. Nykyisin taksiliikenne on luvanvaraista ja jokaisella paikkakunnalla on kiintiö liikenteessä oleville autoille. Myös taksien enimmäishinnoittelu on ministeriön säätelemää.

”Nykyisin taksin saa kaikkialla Suomessa koska tahansa. Jos ala vapautuu, ei ole velvoitteitakaan. Ei silloin kukaan päivystä hiljaiseen aikaan.”

Monelle muulle alalle kilpailu on tuonut piristystä. Esimerkiksi linja-autoliikenteessä matkustajamäärät kääntyivät hurjaan kasvuun, kun liikennöinti vapautettiin. Omalla alallaan Kuivalainen ei tähän usko.

”Kannattavuus menee kaikilta ja harmaa talous lisääntyy. En ymmärrä, mikä vika nykyisessä laissa on, kun meillä on toimiva taksijärjestelmä. Ministeriön tavoittelemat digitaaliset palvelut pystytään hoitamaan siinäkin.”

Oman elämänsä Bond

Jotta auton saa lounaan jälkeen liikkeelle, on puhallettava alkolukon pilliin. Startti vaatii selvät lukemat aina puolen tunnin paikallaanolon jälkeen.

”Monta kertaa päivässä saa puhaltaa ja lisäksi joskus vielä nimismiehelle.”

Puolenpäivän aikaan Kuivalainen nappaa ensimmäiset kotiinlähtijät kirkonkylän koululta. Parin tunnin päästä on vuorossa seuraava lenkki. Sen jälkeen on sopiva rako tankkaamiseen. Volkswagenin tankkiin hurahtaa 53 litraa dieseliä.

”Kotiin päin ei koskaan kannata lähteä vajaalla tankilla, vaikka on sielläkin parikymmentä litraa hätävaraa.”

Seuraavan päivän koulukyydeistä tulee jo puheluita. Yksi sairastelija on parantunut ja lähdössä taas opintielle.

”On se hyvä, että nämä tulevat nyt. Joskus ilmoituksia tulee kahdelta yöllä.”

Viimeinen lähtö koululta on kello 15.30, tällä kertaa Hattuvaaran suuntaan. Sieltä on hyvä oikaista kotipihaan metsäautotietä Pampalon kautta.

”Mennään, kun vielä voidaan. Talvella tämä tie on ummessa.”

Erämaataipaleella voi muistella tuulilasin takaa nähtyjä eläimiä. Hirvien lisäksi tiellä on vilahtanut ilves ja jopa ahma.

”Maukkulan suoralla olen kerran nähnyt viisi karhua samalla kertaa”, Kuivalainen muistelee.

Puoli viideltä taksimies on jälleen kotipihassaan. Kohta Onni-koira pääsee lenkille. Illan ohjelmassa on myös sienestystä ja marjastusta. Pihan kolme kasvihuonettakin kaipaavat hoitoa. Mutta harrastusten pariin ei voi unohtua, sillä huomenna pitää taas lähteä.

”Yhdeksän kantturoissa pitää nukkumaan mennä. Ei jouda Bondia katselemaan.”

X