Seura selvitti: Tuulivoiman ympärillä palkkamurha, vakavaa korruptiota ja rahanpesua – Näin likainen bisnes tahraa puhdasta energiaa Euroopassa

Monessa Euroopan maassa on selvitelty tuulivoimahankkeisiin liittyvää korruptiota. Jäljet johtavat mafiaan, poliittiseen eliittiin ja peiteyhtiöihin, mutta myös laillisesti toimiviin yrityksiin on jouduttu pettymään.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tuulipuisto Espanjassa, Navarressa. Tuulivoimahankkeisiin liittyy lahjusepäilyjä ainakin kahdessa Espanjan maakunnassa.

Monessa Euroopan maassa on selvitelty tuulivoimahankkeisiin liittyvää korruptiota. Jäljet johtavat mafiaan, poliittiseen eliittiin ja peiteyhtiöihin, mutta myös laillisesti toimiviin yrityksiin on jouduttu pettymään.
Teksti: Jani Kaaro

Tuulivoimaa on kutsuttu uudeksi kultakuumeeksi. Tuulivoimalla on hyvä maine saasteettomana energiamuotona ja avokätiset tuet esimerkiksi syöttötariffijärjestelmän muodossa ovat taanneet omistajille muhkeita voittoja.

Suomeen tuulivoimaa rakennetaan tällä hetkellä lähinnä markkinaehtoisesti, mutta monissa Euroopan maissa tukijärjestelmät voivat hyvin.

Tuet ovat houkutelleet markkinoille myös epäilyttäviä hahmoja, jotka koettavat hyödyntää järjestelmää taloudellisesti. Ei siis ole yllättävää, että eri puolilla Eurooppaa on selvitelty tuulivoimaan liittyvää vakavaa korruptiota.

Palkkamurha Maltalla

Yksi tuulivoimakorruptioon liittyvä tapaus on saanut laajaa kansainvälistä huomiota. Kyseessä on maltalaisen tutkivan journalistin, Daphne Caruana Galizian, murha vuonna 2017.

Tapahtumat ovat kuin agenttitarinasta: Galizia surmattiin autopommilla, joka räjäytettiin tekstiviestillä mereltä. Galizian uskotaan päässeen tutkimuksissaan liian lähelle Maltan poliittisen ja taloudellisen eliitin korruptiota.

Ei tiedetä, mihin tutkimukseen Galizian surma liittyi, mutta tiedetään, että hän oli seurannut rahan liikkeitä Montenegroon perustetun tuulipuiston taustalla. Mozuran tuulipuisto oli Balkanin ensimmäinen suuri tuulivoimaprojekti, jossa Malta oli mukana.

Muutama kuukausi ennen kuolemaansa Galizia tuli tietoiseksi Dubaihin rekisteröidystä yrityksestä nimeltä 17 Black. Maltan viranomaiset onnistuivat myös yhdistämään kaksi merkittävää maltalaispoliitikkoa 17 Blackiin Panamaan rekisteröityjen peiteyhtiöiden kautta. Se, mikä puuttui, oli henkilö 17 Blackin taustalla.

Murhatun toimittajan Daphne Caruana Galizian muistomerkki Maltan Vallettassa.

Murhatun toimittajan Daphne Caruana Galizian muistomerkki Maltan Vallettassa. Galizia tutki muun muassa tuulivoimaan ja maan poliitikkoihin kytkeytyvää hämäräperäistä yritystoimintaa ennen kuin hänet murhattiin. © iStock

Raha kulkee erikoisesti

Galizia ei ilmeisesti koskaan saanut tietää, kuka tuo henkilö oli. Mutta muut toimittajat, jotka jatkoivat Galizian työtä, kaivoivat esiin tiedon, että 17 Blackin omisti Maltan rikkain mies Yorgen Fenech. Sitten selvisi, että 17 Black oli ollut mukana junailemassa myös Montenegron tuulipuistoa.

Mozuran tuulipuisto laitettiin alulle vuonna 2010 ja sen toteuttajaksi valittiin espanjalainen yritys Fersa. Vuonna 2015 Malta ilmoitti, että valtion omistama Enemalta aikoi ostaa projektin.

Enemalta projektin ostikin, mutta Reutersin toimittajat selvittivät, että raha kulki omituisella tavalla. Fersa nimittäin myi 99 prosenttia osakkeistaan Seychelleille rekisteröidylle yhtiölle nimeltä Cifidex. Samoin teki montenegrolainen yhtiö, joka omisti osakkeista prosentin.

Cifidexin maksama kauppahinta oli 2,9 miljoonaa euroa, mutta kahden viikon päästä Enemalta osti sen kolminkertaisella hinnalla, 10,3 miljoonalla eurolla. Eikä siinä kaikki. Reuters paljasti, että 17 Black oli mukana kaupoissa.

Cifidex nimittäin toteutti kaupan lainaamalla 17 Blackilta kolme miljoonaa euroa. Kun Cifidex sai rahat Enemaltalta, se maksoi 17 Blackillle takaisin lainaamansa 3 miljoonaa sekä 4,6 miljoonan euron ”voitto-osuuden”.

Mitään selitystä ei tietenkään ole sille, siksi rahoja kierrätettiin näin monimutkaisella tavalla ja miksi siihen tarvittiin Cifidexin tai 17 Blackin kaltaisia välikäsiä. 17 Blackin omistaja, Yorgen Fenech, tienasi joka tapauksessa sievoisen summan.

Tänä päivänä Fenech istuu vankilassa odottamassa oikeudenkäyntiä Galizian murhasta. Hänen epäillään olevan murhan tilaaja.

Yorgen Fenech on maltalainen kasino- ja hotellimoguli, joka näyttää sotkeutuneen myös tuulivoimabisnekseen.

Yorgen Fenech on maltalainen kasino- ja hotellimoguli, joka näyttää sotkeutuneen myös tuulivoimabisnekseen. YARA NARDI / Reuters / MVPhotos

Rahanpesua puhtaalla energialla

Italiassa tuulivoimaan liittyvää korruptiota vastaan on taisteltu jo vuosia. Vuonna 2009 alkoi pitkä tutkinta, jossa pidätettiin 15 ihmistä korruptiosta epäiltynä.

Heidän joukossaan oli kaksi hyvin merkittävää hahmoa Italian tuulivoimateollisuudessa: Oreste Vigoreto, Italian tuulivoimayhdistyksen puheenjohtaja sekä ”Sisilian tuulikuninkaana” tunnettu Vito Nicastri, joka oli olkapäitään myöten mukana mafian toiminnassa.

Poliisin mukaan Vigoreto ja Nicastri pystyttivät useita peiteyhtiöitä, jotka siirsivät rahaa toisilleen niin että yritykset vaikuttivat olevan taloudellisesti hyvässä kunnossa.

Kaikki yritykset hakivat myöhemmin julkista rahaa tuulivoimaloiden pystyttämiseen, mutta vain osa rahoista käytettiin tuulivoimaan. Loput käytettiin pönkittämään peiteyhtiöiden taseita, jotta ne näyttäisivät uskottavilta, ja peiteyhtiöillä haettiin lisää EU-tukia.

Rikollisjärjestöt painostivat maanomistajia ja korruptoituneet viranomaiset voideltiin

Käytännössä huijaus toteutettiin näin. Rikollisjärjestöt etsivät maa-alueen, joka sopi tuulivoimalle ja painostivat maanomistajat myymään maan tai vuokraamaan sen pitkäaikaisesti.

Korruptoituneille viranomaisille maksettiin voitelurahaa, jotta projektin lupakäsittelyä nopeutettaisiin – muuten se olisi vienyt 3–6 vuotta. Kun lupa oli saatu, otettiin yhteys kansainvälisiin sijoittajiin, joita kiinnostivat julkiset tuet.

Mafia hallitsi Nicastrin kautta kaikkea tuulivoimateollisuutta Sisiliassa niin, että toimintaympäristö oli laillisesti toimiville yrittäjille lähes mahdoton. Eräs tällainen yrittäjä oli Salvatore Moncado, joka ei suostunut pelaamaan mafian säännöillä.

Seurauksena yksi Moncadon tuulipuistoista sytytettiin tuleen. Myöhemmin mafia koetti estää yhden hänen tuulipuistonsa rakentamisen väittämällä, että maa kuului rikollisperheelle. Kun Moncado ei suostunut perääntymään, hänen perheensä joutui elämään kaksi vuotta poliisin suojeluksessa.

Talousrikosten tutkinta on maratonlaji ja niinpä Nicastrin yhdeksän vuoden tuomio julistettiin vasta vuonna 2019. Tutkijat kykenivät osoittamaan, että Nicastrin valtavan yritysverkoston toisessa päässä oli Cosa Nostran viimeinen suuri johtaja Matteo Messina Denaro. Useista murhista etsintäkuulutetu Denaro on pakoillut poliisia vuodesta 1993 lähtien.

Kun poliisi takavarikoi Nicastrin omaisuuden, siihen kuului 43 yritystä, 98 kiinteistöä, 66 pankkitiliä, luottokortteja, rahastoja, autoja ja veneitä yli miljardin euron arvosta – koko järjestelmä oli kuin luotu rahanpesuun.

Tältä italialainen Matteo Messina Denaro näyttäisi koneellisen vanhentamistekniikan mukaan tänä päivänä. Italian poliisi päivitti pitkään piileskelleen mafioson valokuvat.

Tältä italialainen Matteo Messina Denaro näyttäisi koneellisen vanhentamistekniikan mukaan tänä päivänä. Italian poliisi päivitti pitkään piileskelleen mafioson valokuvat.

Järjestäytynyt rikollisuus kiinnostui

Nicastrin tapaus oli kuitenkin vain jäävuoren huippu. Vuonna 2012 Italian poliisi lakkautti yhden Euroopan suurimmista tuulipuistoista Calabriassa. Poliisi oli löytänyt todisteita siitä, että tuulipuiston taustalla oli toinen mafiaryhmä, n’drangheta, ja he käyttivät tuulipuistoa rahanpesuun.

Myös Europol antoi vuonna 2013 varoituksen, jonka mukaan järjestäytynyt rikollisuus Italiassa oli yhä tiiviimmin mukana tuulivoiman rakentamisessa ja hyödynsi sitä rikollisen rahan pesussa.

Tuulivoimakorruption kanssa taistellaan myös monissa muissa maissa. Espanjan veroviranomaiset aloittivat vuonna 2015 laajan tutkinnan lahjusepäilyistä Kastilian ja Leonin itsehallintoalueella. Viranomaisten uskotaan ottaneen voitelurahaa yli 110 miljoonan euron arvosta. Lahjusten vastineeksi yhtiöt ovat saaneet rakennuslupia ja lupamenettelyä on nopeutettu.

Portugalissa taas tuulivoimayhtiö EDPR:n toimitusjohtaja joutui astumaan syrjään vuonna 2020 korruptioepäilyn vuoksi. EDPR on yksi maailman suurimmista tuulivoimaoperaattoreista. Tutkinta ulottuu Portugalin pääministeriin asti.

Katteettomia lupauksia Skotlannissa

Skotlannissa taas käydään hieman toisenlaista keskustelua tuulivoimasta. Maahan on rakennettu viime vuosina valtavasti tuulivoimaa, ja skotlantilaisille on vakuuteltu, että tuulivoima tuo mahdollisuuksia paikallisille yrityksille ja verotuloja.

Vakuuttelut ovat kuitenkin osoittautuneet melko katteettomiksi. Esimerkiksi vuonna 2020 nousi iso poru siitä, että suuresti odotettu Neart Na Gaoithen tuulipuisto – josta on tulossa yksi Euroopan suurimpia – jyvitettiin ranskalaiselle GE Renewable Energylle, joka on osa amerikkalaista General Electric -konsernia.

Myös muut projektiin liittyvät työt jaettiin hollantilaisten ja ranskalaisten kesken. Päätös tapahtui vain viikkoja sen jälkeen, kun Skotlannin hallitus oli luvannut, että suurempi osa vihreistä työpaikoista päätyisi skoteille.

Entäpä ne verotulot? Kaksi vuotta sitten skottilainen tuulivoimayhtiö Ventient Energy, joutui myrskyn silmään, kun sen havaittiin harjoittavan veronkiertoa. Ventient Energyn omisti yritys, joka oli rekisteröity Luxembourgiin, ja sen omisti firma, jonka kotipaikka oli Cayman saarilla. Tällä järjestetyllä firma saattoi kiertää veroja miljoonien puntien arvosta.

Tuulivoiman rakentaminen on kuohuttanut Skotlannissa.

Tuulivoiman rakentaminen on kuohuttanut Skotlannissa. Suuret lupaukset paikallisista hyödyistä ovat jääneet täyttymättä. iStock

Viime vuonna skottilaiset tutkivat journalisti penkoivat tuulivoimapuistojen omistussuhteita pintaa syvemmältä ja paljastivat karun kuvan. Noin kolmannes 50 tuulivoimayhtiöstä oli rekisteröity tunnettuihin veroparatiiseihin: Luxemburgiin, Cayman-saarille, Jerseyyn ja Guernseyhin. Vain 11 tuulivoimayhtiötä oli kokonaan skottiomistuksessa.

X