Vakituinen työ tuli, lintsaus alkoi – Näin työpaikoilla keinotellaan koeajalla
Pikkufirmoissa puhutaan yhä enemmän koeaikahuijauksista: työhön palkattu ihminen puurtaa ahkerasti koeajan yli, ja sen jälkeen alkaa vältellä hommia. Kuinka yleistä tämä on?
Moni pienyrittäjä on avautunut sosiaalisen median palstoilla siitä, millaisia ongelmarekrytointeja on tullut tehtyä, ja miten ne ovat vaikuttaneet pienten työpaikkojen arkeen. Useimmissa toistuu sama kuvio.
Tasaveroisia hakijoita on paljon, ja lopulta päädytään siihen parhaimman vaikutelman tehneeseen ihmiseen.
Valittu aloittaa työsuhteeseen kuuluvan puolen vuoden koeajan, ahkeroi sen aikana esimerkillisen hyvin, kunnes sitten tulee se päivä että pesti muuttuu pysyväksi.
Välittömästi sen jälkeen alkaa suoranainen lintsaus tai mystisiä selittelyjä siitä, miten homma ei sujukaan. Vakinaistettu työntekijä saattaa myös aloittaa kroonisen sairauslomakierteen, vaikkei ollut koeaikana kertaakaan saikulla.
”Nämä ovat tyypillisimpiä esimerkkejä epäonnistuneista työntekijävalinnoistani”, kertoo sosiaali- ja terveysalalla toimiva yrittäjä Paula.
”Jotkut tuntuivat ajattelevan, että vakituisena työntekijänä on ikään kuin lupa käyttäytyä miten vain. Hankalimmalla sairastelijalla oli tapana pyytää vapaata jotain menoaan varten, ja kun hän ei sitä saanut, hän jäi sairauslomalle juuri niinä päivinä”, Paula kertoo.
(Yrittäjä ei halua esiintyä jutussa nimellään. Seura haluaa suojella myös jutussa kuvailtujen työntekijöiden yksityisyyttä.)
Poissaoloja ei huomata heti
Työnantajan on vaikea puuttua tällaiseen käytökseen kovin nopeasti. Menee helposti useita viikkoja, ennen kuin asian pystyy luontevasti ottamaan esiin. Ihmiset eivät voi oikeille sairasteluilleen mitään, ja flunssa- tai vatsatautikierteen kaltaisia huonon tuurin kasautumia saattaa tulla kenelle vain.
Useimmiten vyyhti lähtee purkautumaan siten, että muut työkaverit kertovat esimiehelle uuden kollegansa poissaolojen aiheuttamista käytännön pulmista.
Tämän jälkeen niihin on pakko tarttua, ja kysyä ihmiseltä mitä ihmettä on meneillään.
Joidenkin työntekijöiden kohdalla vakava kahdenkeskinen keskustelu auttoi, Paula kertoo.
Usein kävi ilmi, että ihmisellä oli yksityiselämässään joku niin vaikea tilanne, että hän uskalsi paljastaa sen vasta koeajan jälkeen.
”Kun työntekijä sai puhua asiasta, tilanne saattoi helpottua jo sillä”, sanoo Paula.
© JUSSI JÄÄSKELÄINEN
Työhaluton käyttäytyy samalla tavoin muuallakin
Jos hankaluudet tai motivaatio-ongelmat jatkuivat, eikä niihin löytynyt selitystä, Paula antoi alaiselleen suullisen huomautuksen. Kahden kirjallisen varoituksen jälkeen hän irtisanoi työntekijän.
Työhaluttomiksi itsensä tuntevien ihmisten kanssa työsuhteiden purkaminen sujui yleensä riidattomasti.
Vaikeampaa oli enemmän tai vähemmän keksityistä syistä johtuvassa sairauslomakierteessä olevien ihmisten kanssa. Erään alaisen lähtöprosessi kesti kaksi vuotta. Työterveyshuoltokin puuttui asiaan tosissaan, auttoi hoidon järjestelyissä, ja ihmisen kanssa käytiin säännöllisiä ja tiukkojakin keskusteluita. Lopulta tilanne ratkesi siihen, että työntekijä irtisanoutui itse.
Vieläkään Paula ei keksi, miten hän olisi voinut etukäteen päätellä näistä ihmisistä, mitä tuleman pitää.
”Olen todella onnellinen, että koeaika piteni neljästä kuukaudesta kuuteen kuukauteen – se ehtii osoittaa jo aika paljon, eikä ihminen välttämättä jaksa kuutta kuukautta näytellä.”
Paula sai vasta jälkeenpäin kuulla, että samat ihmiset olivat käyttäytyneet näin myös edellisissä työpaikoissaan. Tämä ei käy tietenkään ihmisten työtodistuksista ilmi.
Yllättävän moni työnantaja on edelleen aika kohtelias, eikä halua puhua entisistä alaisistaan liian suoraan. Harva haluaa tunnustaa palkanneensa itsekin pieleen.
Paula kertoo soittavansa nykyään aina työnhakijan suosittelijoille ja yrittävänsä varmistaa asiat itse paremmin.
”Jos soitan jollekin, eikä hän sano hakijasta oikein juuta eikä jaata, tiedän, että työntekijä ei ole paras mahdollinen valinta. Aidosti hyvät saavat kyllä kehuja”, Paula sanoo.
Toiset saavat paikata
Myös teollisuusalalla työskentelevä Jouni tietää tapauksia, joissa intoa on riittänyt tasan koeajan päättymiseen asti. Jounikaan ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään.
”Hieman yleisempää on tosin ollut se, että innottomuus työhön on ilmaistu jo koeajalla”, hän kertoo. Teollisuusyrityksen arki ei sovi kaikille. Jos ihminen huomaa jo muutaman kuukauden jälkeen, ettei kyseinen homma ole oma juttu, on ihan reilua kaikille osapuolille päättää urakka siihen ja lähteä muualle.
Joku voi tosin laskelmoida, että on taloudellisesti hieman kannattavampaa saada potkut vasta vakituisesta työstä.
”Eihän näitä onneksi usein vastaan tule”, Jouni muistuttaa.
Kyse on hänen mielestään yksittäisistä ihmisistä, ei massailmiöstä tai muodista.
Jounin mukaan yleisin tilanne on ollut se, että vakipaikan saanut ihminen tulee kyllä tunnollisesti töihin, mutta suuri osa työajasta kuluu jonkinasteiseen velttoiluun ja tehtävien välttelyyn.
”Tässä voisi olla perustetta huomautukselle, mutta ei irtisanomiselle, jolloin huono työntekijä helposti jää palkkalistoille roikkumaan.”
Jounin kokemuksen mukaan tällaiset työntekijät ovat usein hieman eristäytyneitä ihmisiä, jotka helposti jättäytyvät muun työporukan ulkopuolelle, eivätkä edes yritä kuulua joukkoon.
Tunnollisia työkavereita nämä vähemmän motivoituneet kollegat ärsyttävät.
”Kyllähän se harmittaa, kun oma työkuorma kasvaa sen takia, että pitää tehdä myös velttoilijan hommat. Pahimmassa tapauksessa koko tiimi saattaa saada huonoa palautetta, jos tällaisen työntekijän takia työt myöhästyvät tai jäävät kokonaan tekemättä.”
© JUSSI JÄÄSKELÄINEN
Huijaukset räikeämpiä
Paulan ja Jounin tarinoiden kaltaisia tosikertomuksia kuulee monilta aloilta.
Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula painottaa, että pulmia aiheuttavat koeaikakeinottelijat ovat pieni vähemmistö kaikista työntekijöistä. Temput ovat vain aiempaa räikeämpiä.
Yleisin koeajan jälkeen ilmenevä ongelma on Makkulan mukaan se, että syystä tai toisesta ihmisen työnjälki huononee. Tai hän jää pois töistä ilmoittamatta syytä.
Ajatellaan, että vakipestin luontaisetuihin kuuluu oikeus ottaa omaa lomaa.
”Se ei välttämättä ole aina edes tietoista, vaan osin myös kulttuurinen ilmiö.”
Osa koeaikahuijaajista tietää, ettei työnantajilla ole nopeita keinoja puuttua tällaisiin pikkulintsauksiin.
Vaikka irtisanomisen peruste näyttäisi ilmiselvältä, yrityksen voi silti haastaa siitä oikeuteen.
”Pahimmassa tapauksessa asiasta riidellään vuosia, ja vaikka työnantaja lopulta voittaisikin jutun, on kulunut hirveä määrä rahaa ja aikaa, jota ei saa koskaan takaisin.”
Riitatilanteissa yrittäjät kokevat pääsevänsä helpommalla, kun maksavat korvauksia päästäkseen hankalasta työntekijästä eroon.
”Kun näin käy kerran tai pari, ei siinä välttämättä kauheasti ole enää palkkaushaluja”, Janne Makkula sanoo.
Omakehu johtaa väärinkäsityksiin
Myytti suomalaisten vaatimattomuudesta ei enää näy työnhaussa. Osaamme oikein hyvin liiotella kykyjämme, ja se tuo ongelmia.
Organisaatiopsykologi Pekka Järvinen muistuttaa, että jokainen hakija pyrkii aina työnhakuvaiheessa antamaan mahdollisimman hyvän kuvan itsestään. Jokainen on oma-aloitteinen, vastuullinen, sosiaalinen, halukas oppimaan ja kehittymään.
Uudet sukupolvet eivät pidä kynttiläänsä vakan alla.
”Jos rekrytointi perustuu vain haastatteluun, valinta voi luonnollisesti epäonnistua, vaikka ihminen ei tietoisesti huijaisi. Hän vain onnistui luomaan itsestään todellisuutta paremman kuvan, ja todellisuus paljastuu pahimmillaan vasta koeajan jälkeen”, Järvinen sanoo.
Rekrytoinnissa olisikin aina hyvä kysyä myös yksityiskohtaisia kysymyksiä työntekijän aiemmista hommista.
”Joskus tällöin voi paljastua, että ihminen ei pystykään kertomaan konkreettisia asioita siitä, mitä hän on tehnyt.”
Järvisen mielestä koeaika on nimensä mukaisesti aikaa, jolloin työnantajan pitää muistaa aktiivisesti seurata alaisensa toimintaa, käytännön vahvuuksia ja heikkouksia.
Joskus työnantajakin on antanut liian ruusuisen kuvan työpaikasta, sen hengestä ja tulevista tehtävistä.
Työntekijä on saattanut jäädä aluksi liian yksin, ilman riittävää opastusta tai perehdytystä.
”Tämä voi johtaa pettymiseen ja turhautumiseen, mikä näkyy huonona motivaationa tai jopa poissaoloina.”
Silloin on työnantajan velvollisuus korjata tilanne, ja puhua siitä rehellisesti ja avoimesti mahdollisimman pian.
Työsuhteen purkaminen ei saisi ikinä olla ensimmäinen ratkaisu, mutta joissain tapauksissa se on kaikille osapuolille onnellisempaa kuin ongelmien pitkittäminen.