Vakuutusrasismia? PKN:n rumpali Toni Välitalo sai tapaturmavakuutuksen tiskin alta

Pertti Kurikan Nimipäivien jäsenet eivät saa sairausvakuutuksia. Syy: he ovat kehitysvammaisia.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen rumpali Toni Välitalo ei ole käyttänyt kertaakaan tapaturmavakuutustaan.

Pertti Kurikan Nimipäivien jäsenet eivät saa sairausvakuutuksia. Syy: he ovat kehitysvammaisia.
(Päivitetty: )
Teksti: Saara Heiskanen ja Tiia Ung

Monet kehitysvammaiset hakijat saavat kielteisen vastauksen hakiessaan sairaus- ja tapaturmavakuutuksia.  Yhdenvertaisuusvaltuutettu pitää vakuutusyhtiöiden toimintaa lainvastaisena.

Voit lukea asiasta laajemmin jutusta Syrjintää? Vakuutusyhtiö ei myynyt kehitysvammaiselle Eemulle, 10, tapaturmavakuutusta.

Entä tunnetut kehitysvammaiset? Ovatko he saaneet vakuutuksia? Kysytään, miten asia on hoitunut Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen jäsenten kohdalla.

Älä kerro muille

Yhtyeen rumpali Toni Välitalon äiti Aira Välitalo kertoo, että Tonin syntyessä 1980-luvulta vakuutusyhtiöillä oli buumi myydä edullisia sairaus- ja tapaturmavakuutuksia vastasyntyneille. Niitä myös ostettiin paljon.

”Minäkin ajattelin, että totta kai Tonille otetaan sairaus- ja tapaturmavakuutus”, Aira Välitalo muistelee.

Kun vakuutusyhtiöstä soitettiin, äiti kertoi haluavansa pojalleen vakuutukset.

”Puhelun aikana selvisi, että kysymys on kehitysvammaisesta lapsesta. Henkilö soitti uudelleen myöhemmin ja sanoi, että sitten ei anneta vakuutusta.”

Välitalo tympääntyi päätöksestä ja halusi tietää, miksi vakuutuksia kaupataan, jos niitä ei heidän pojalleen myönnetä. Vakuutusmyyjä lupasi selvittää, josko Tonille olisi mahdollista myöntää edes tapaturmavakuutus.

Lopulta tapaturmavakuutus myönnettiin, mutta Välitalon mieleen on jäänyt, mitä myyjä totesi hänelle puhelun aikana: yhtiössä ei ole tapana myöntää tapaturmavakuutuksia kehitysvammaisille.

”Myyjä kielsi minua kertomasta muille vanhemmille, että Tonille se oli myönnetty.”

Syrjintää

Tapaturmavakuutusta ei ole jouduttu Tonin kohdalla käyttämään kertaakaan. Sairausvakuutuskin olisi jäänyt käyttämättä, jos se olisi pojalle aikoinaan myönnetty, sillä Toni on ollut kehitysvammasta huolimatta täysin terve.

Aira Välitalo ihmettelee vakuutusyhtiöiden nurinkurisia käytäntöjä sairaus- ja tapaturmavakuutusten suhteen. Hän arvelee, että vammaisella lapsella on jopa muita pienempi mahdollisuus joutua tapaturmaan, sillä lapsi on usein jatkuvan tarkkailun alla.

Hänen mielestään vakuutusyhtiöiden toiminta on syrjivää.

”Se ei ole yhdenvertaisuutta. Jos asiakas haluaa lapselleen vakuutuksen ja on valmis maksamaan siitä, kyllä se pitäisi saada.”

”Tämä ei ole sairaus”

Toni Välitalon vanhemmat huomauttavat, että vamma sinänsä ei ole sairaus.

”Kyllähän monet kehitysvammaiset ovat täysin terveitä, mutta on tietenkin pahuksen paljon niitäkin, joilla on kaikenlaista sairautta. Se on epätietoisuutta, asenteellisuutta ja laiskuutta, että ei lähdetä ollenkaan yksilöllisesti katsomaan, onko tämä kaveri sairas vai terve”, isä Kyösti Välitalo toteaa.

Samaa sanovat Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen jäsenet.

”Me ollaan synnytty tämmöiseksi. Me ollaan vaan vähän erilaisia. Tämä ei ole sairaus, vaan vamma. Jos halutaan Suomi oikeasti tasa-arvoiseksi, meilläkin pitäisi olla mahdollisuus vakuutuksiin”, sanoo Sami Helle, Pertti Kurikan Nimipäivien basisti.

Kehitysvammaisen asema Suomessa on Sami Helteen mielestä parantunut vuosien saatossa, mutta työsarkaa riittää vielä. Lakien voimaantulo on kestänyt pitkään, eikä Helle usko, että vakuutusyhtiöidenkään käytäntöihin on aivan pian tulossa muutosta.

”Olen toiveikas, mutta en luule liikoja”, Helle sanoo.

Bändin laulajalla Kari Aallollakin on sanansa sanottavana vakuutusyhtiöiden toiminnasta:

”Se on kyllä Suomen maassa tyhmä juttu, että niitä ei myönnetä.”

Pertti Kurikka: Kappale vakuutuksista

Haastattelua tehdessä kävi ilmi, että PKN:n kitaristi Pertti Kurikka on tehnyt kappaleen nimeltä Vakuutus korvaa vahingon. Saimme luvan julkistaa toistaiseksi levyttämättömän kappaleen sanat.

Kevät tuli

Linnut lauloi

Pyörällä autoa päin

 

Vakuutus korvaa vahingon

 

Seurasaari

Vaikea nimi

Puukolla viilsin otsan auki

 

Vakuutus korvaa vahingon

Vakuutus korvaa vahingon.

X