Miten tähän on oikein tultu? Vanhemmat muuttuivat lastensa kuuliaisiksi palvelijoiksi – ”Lapsilla on enemmän oikeuksia, heidän mielipiteitään kysellään, töitä on vähemmän”

Ennen lapset olivat aikuisten apulaisia ja perheen työvoimaa, mutta nykyään tilanne näyttää kääntyneen toisin päin. Onko aikuisista tullut lastensa palveluskuntaa – jotka itsekin saavat käyttäytyä lapsellisesti? Tässä hyviä syitä siihen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lapset ovat Suomessakin yhä enemmän toivottuja ja odotettuja. Joissain perheissä se voi johtaa kasvatuksellisesti nurinkuriseen ajatukseen, että heitä pitää varjella kaikilta arjen rasituksilta. © istockphoto

Ennen lapset olivat aikuisten apulaisia ja perheen työvoimaa, mutta nykyään tilanne näyttää kääntyneen toisin päin. Onko aikuisista tullut lastensa palveluskuntaa – jotka itsekin saavat käyttäytyä lapsellisesti? Tässä hyviä syitä siihen.
Teksti: Miina Leppänen

Nykyiset lapset syntyvät usein toivottuina, harkittuina ja suunniteltuina. He myös saavat elää aiempaa pitempään lapsuuttaan – ja vanhemmat antavat heille edellisiä sukupolvia enemmän aikaa ja huomiota.

Koska perhekoko pienenee, lasten ei tarvitse enää itsenäistyä eikä kasvaa pois seuraavien, nuorempien sisarusten tieltä, joten vanhemmat saattavat keskittyä heidän tarpeidensa täyttämiseen.

Lapsi varttuu asemassa, jossa vanhemmat tai vanhempi ja mah­dollisesti isovanhemmatkin, täyttävät toiveet leluista, peleistä ja matkoista.

Jälkikasvua viedään harrastuksiin, jotta ne kasvattaisivat lapsen henkistä tai fyysistä pääomaa. Samaan aikaan lasten harrastuksilla on tutkitusti vanhemmille myös sosiaalisen aseman näyttämisen merkitys.

Lapsia ei enää tarvita perheen vanhusten auttajina. Isovanhemmilta saatetaan sen sijaan odottaa apua lapsiperheen arkeen. Entisaikojen suurperheissä apu oli molemminpuolista.

Miten vanhemmat ovat päätyneet tähän tilanteeseen? Yhtä syytä siihen ei ole, mutta monta pientä osatekijää.

Vanhemmat ja muuttuvat kotityöt

Kotien hoitamisessa ei enää ole sellaisia työtehtäviä, joita ennen sälytettiin näppäräsormisille lapsille.

”Kotitöitä on vähemmän, kun ruoan­laittoon menee vähemmän aikaa kuin viisikymmentä vuotta sitten, koska pakastimet ja jääkaapit ovat helpottaneet ruoanlaiton prosessia. Asuntojen lämmitys on harvalla enää polttopuista kiinni”, sanoo perhesuhteiden asiantuntija Milla Sinnemäki Väestöliitosta.

Kotitöiden luonne on myös muuttunut. Polttopuiden kantamisen tilalle on tullut talotekniikasta huolehtiminen, johon kovin pienten lasten osaaminen ei riitä.

Menneinä vuosikymmeninä lapsen koko tahto saattoi olla “äidin esiliinan taskussa”. Se ei ollut oikeudenmukaista – kuten ei sekään jos lapsi pakotetaan määräämään joissain asioissa kaikki aikuisten valinnat.

Menneinä vuosikymmeninä lapsen koko tahto saattoi olla “äidin esiliinan taskussa”. Se ei ollut oikeudenmukaista – kuten ei sekään jos lapsi pakotetaan määräämään joissain asioissa kaikki aikuisten valinnat. © Fred Runeberg/Otavamedia

Pieni tyttö lypsää lehmää, 'Samelan siitoskeskuskarjan lehmä Onnen-Apila seisoo rauhallisena ja tyytyväisenä kun 5-vuotias siirtolaistyttö Pirkko Storhammar sitä lypsää.’

Pieni tyttö lypsää lehmää, ’Samelan siitoskeskuskarjan lehmä Onnen-Apila seisoo rauhallisena ja tyytyväisenä kun 5-vuotias siirtolaistyttö Pirkko Storhammar sitä lypsää.’ © Otavamedia

Kodin viihde-elektroniikan asentaminen ja säätäminen ovat poikkeus, siinä teineillä saattaa olla perheen parhaat taidot.

”Pitää osata valita tietokone ja sen ohjelmat, kännykkä, tabletti, telkkari”, Sinnemäki konkretisoi.

Niitä ei helposti miellä kotitöiksi, mutta jonkun ne täytyy hoitaa. Sinnemäki pohtii myös, mielsivätkö entisaikojen ihmiset vaikkapa eläinten hoitamisen koti- vai ansiotyöksi, jos lehmiä oli yksi.

Helpompaa tehdä itse

On myös inhimillistä, jos kiireiset aikuiset eivät uskalla tai jaksa laittaa lapsia kotitöihin. Usein se iltaruoka tai suursiivous on helpompaa tehdä itse: välttyy neuvotteluilta ja uusintasiivouksilta, jos työn jälki ei aikuista miellytä.

Leikki on lapsen työtä, sanotaan, ja myös koulu käy työstä. Tässäkin on paljon vaihtelua.

Kun neljäsluokkalainen moittii tunnilla äitiään, joka ei ole laittanut äidinkielen kirjaa hänen reppuunsa, vierustoveria voi hymyilyttää. Toisissa perheissä lapset oppivat huolehtimaan koulutavaroistaan ja läksyistään ikänsä mukaisesti.

Lapset tietävät oikeutensa ja vapautensa, mutta samalla heille tehdään karhunpalvelus. 2000-luvun alkuvuosikymmenellä ilmiötä kutsuttiin curling-vanhemmuudeksi.

”Lapsilla on enemmän oikeuksia, heidän mielipiteitään kysellään, töitä on vähemmän”, Milla Sinnemäki listaa.

vanhemmat hukassa

© istockphoto

Aikuista saa lapsettaa

Toisaalta on aiempaa hyväksyttävämpää, jos aikuinenkin käyttäytyy kuin lapsi, käyttää arkeaan kotitöiden sijaan leikkimiseen.

Sinkkumiehen kotona voi käydä kodinhoitopalvelu, joka tiskaa ja siivoaa, koska sinkku ei osaa tai halua, tai tahtoo tehdä kotitöiden ajan jotakin muuta.

Lasta ei voi moittia laiskottelusta tai vapaamatkustamisesta, jos aikuiselta hyväksytään samanlainen käytös. Asenteet työn ostamiseen tai valmis­ruokien syömiseen ovat muuttuneet.

”Kotitöihin suhtaudutaan sallivammin, eivätkä siisti koti tai viikkosiivous ole enää ihmisen mitta”, Milla Sinnemäki sanoo.

Lasta ei voi moittia laiskottelusta tai vapaamatkustamisesta, jos aikuiselta hyväksytään samanlainen käytös.

Ennen piipahdettiin kylään yllättäen, joten oli tärkeää pitää koti aina kuosissa ja pullaa pakkasessa tulijoiden varalta.

”Puhdas koti on kertonut perheestä, erityisesti emännästä, miten hyvin asiat ovat hallussa. Nykyään se ei kerro ihmisen elämänhallinnasta.”

Tilanne voi olla jopa päinvastoin. Jos osaa ottaa lunkisti, onkin kyse hyvästä stressinhallinnasta. Mallinsa lapset saavat lähipiirinsä aikuisilta.

Kaverivanhemmat eivät uskalla tai halua käyttää lapseensa edes normaalia työnjohtosuhdetta, koska monilla on muistoissa omat huonot kokemukset liian käskyttävistä perheistä ja autoritäärisistä aikuisista.

Kaverivanhemmat eivät uskalla tai halua käyttää lapseensa edes normaalia työnjohtosuhdetta, koska monilla on muistoissa omat huonot kokemukset liian käskyttävistä perheistä ja autoritäärisistä aikuisista. © istockphoto

”Jos kotona käy siivooja, onko siivous enää perheen aikuisten tehtävä – joten miksi se olisi lastenkaan, Sinnemäki konkretisoi.

Perheissä on eri käsityksiä siitä, mikä työ kuuluu lapselle. Taaperot ovat kiinnostuneita kodin töistä, pyyhkivät rätillä ikkunoita ja kalusteita, joten innostusta kannattaa Sinnemäen mukaan hyödyntää.

Kun lapsi saa tehdä, hän huomaa työnsä jäljen ja ehkä oppii askaroimaan kodin töitä omaehtoisesti.

”Aikaisemmin lapsilla ei ollut vaihtoehtoja, nykyään ei entiseen tapaan käskytetä”, Milla Sinnemäki tiivistää.

Kaveria ei komenneta

Yksi syy siihen, miksi toiset vanhemmat kavahtavat normaalia patistamistakin ja mieltävät sen käskyttämiseksi, johtuu heidän omista kokemuksistaan.

Nuoruutta ihannoiva elämänvaihe on pidentynyt, ja nelikymppinen saattaa yhä kokea olevansa nuori. Vanhemmuus voi olla siinä mielessä hukassa, että on vaikea asettua auktoriteetiksi, koska on mukavampaa olla kaveri.

Ensimmäinen lapsi saadaan nykyään aiempaa vanhempana, koska sopivan puolison löytäminen ja työelämään pääsy voi olla mutkikasta.

Suomessa vietetään paraikaa Lasten oikeuksien viikkoa. Lasten velvollisuuksista puhuminen ei ole muodikasta, ja se ymmärretään helposti väärin lasten alistamisena.

Suomessa vietetään paraikaa Lasten oikeuksien viikkoa. Lasten velvollisuuksista puhuminen ei ole muodikasta, ja se ymmärretään helposti väärin lasten alistamisena. © istockphoto

Nyt äidillistytään keskimäärin 29-vuotiaana. 1930−1950-luvuilla vanhemmiksi tultiin suhteellisen nuorina, ja enemmistö perheen lapsista syntyi ennen kuin äiti oli täyttänyt kolmeakymmentä.

Lasten kasvattamisessa on asioita, jotka tulevat yllätyksenä. Vielä isompi muutos se on henkilölle, jonka elämänmuoto on erillistynyt lapsen maailmasta.

Lapsia hankitaan, oikeammin saadaan yksilöllisin perustein. Sitten kun se kauan odotettu jälkikasvu syntyy, häntä ei haluta ”rasittaa” arjen hankaluuksilla.

Jälkikasvulle halutaan mahdollisimman hyvä, mielellään hiukan omaa parempi elämä, ja vanhemmat vaativat itseltään paljon.

Nyt moni uurastaa siksi, ettei lapsen tarvitsisi kohdata arjen vaativuutta liian aikaisin.

Kun haluaa olla mahdollisimman hyvä äiti tai isä, yrittämiseen väsyy helposti, sillä aina voisi parantaa.

Tästä syntyy riittämättömyyden tunne ja kierre – joka voi myös estää perheen lapsiluvun kasvattamista.

Oletukset hyvästä lapsuudesta rakentuvat ympäröivän yhteiskunnan normeihin. Lasta mitataan myös rahassa, ja hänet nähdään kustannuseränä, kun nuoret aikuiset pohtivat, onko heillä varaa lapsiin.

Ennen muinoin sanottiin, että lapsi tuo leivän tullessaan. Se tarkoitti sitä, että omiensa eteen tekee kaikkensa ja työ palkitsee tekijänsä. Jälkikasvun eteen uurastamisessa nähtiin siunauksensa.

Nyt moni uurastaa siksi, ettei lapsen tarvitsisi kohdata arjen vaativuutta liian aikaisin.

Kaiken tämän sen seurauksena meillä on väsyneitä vanhempia ja lapsia, jotka ovat tottuneet olemaan huomion ja avun keskipisteenä niissäkin asioissa, joissa he pärjäisivät mainiosti omin avuin. Jos vain saisivat siihen tilaisuuden.

Lähteet: Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa. Kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun. Into, 2020. Pirjo Hämäläinen-Forslund: Maammon marjat, WSOY, 1987. Unicef ja lasten oikeuksien sopimus.

Lue myös: Koulujen modernit avotilat täyttävät oppilaiden arjen melulla ja kaaoksella – Miksi luokkahuoneettomuus on yhä muotivillitys? Opetusneuvos: ”Avit ovat niitä, joihin ongelmista voi kannella”

X