Yhteiskuntasopimus ideoitiin jo vuonna 2008 – sai silloin täystyrmäyksen

Muistatteko vielä Jarmo Korhosen?

Hän oli se keskustan puoluesihteeri, joka jäi ihmisten mieliin vaalirahakohusta ja riidoistaan tuolloisen pääministerin Matti Vanhasen kanssa viime vuosikymmenen lopulla.

Harvemmille Korhonen voi tulla niiltä ajoilta mieleen myös yhteiskuntasopimuksesta. Nythän uusi pääministeri Juha Sipilä (kesk) on haikaillut yhteiskuntasopimusta vaalivoitosta lähtien.

Korhonen esitti yhteiskuntasopimusta jo vuonna 2008, kaksi vuotta ennen puoluesihteerikautensa päättymistä. Tyrmäys tuli yllättävältä suunnalta: porvaripuolelta. Korhosen puoluetoverin, pääministeri Matti Vanhasen ja kokoomuslaisen valtiovarainministerin Jyrki Kataisen suusta.

Korhonen totesi 18. syyskuuta 2008 Helsingin Sanomien haastattelussa, että yksi keino kilpailukyvyn turvaamiseksi olisi palkankorotusten jäädyttäminen. Hänen mukaansa Suomessa oli tehty selvästi ylisuuria palkankorotuksia.

Korhosen mielestä vientiteollisuuden kilpailukyky oli niin tärkeä asia, että siitä oli huolehdittava keinolla millä hyvänsä. Hän väläytti myös etuuksien leikkaamista. Näitä asioita varten olisi tehtävä yhteiskuntasopimus.

Kuulostaako tutulta? Kuin Sipilän suusta.

Korhosen yhteiskuntasopimusta eivät tuolloin rientäneet estämään vain ammattiyhdistysliikkeet. Se ei kelvannut omillekaan.

Taikakeino

”Sipilä haluaa yhteiskuntasopimuksen jo ennen uutta hallitusta”, uutisoi Maaseudun Tulevaisuus viikko viime vaalien jälkeen.

Samaa yritti keskustan viidenneksi viimeisin pääministeri Esko Aho jo vuonna 1991, juuri ennen Suomen syöksymistä syvälle lamaan.

Yhteiskuntasopimus olisi ollut myös keskustan vuonna 1999 ajama ”työreformi”. Anneli Jäätteenmäen ja Matti Vanhasen ajama uudistus oli saanut nimensä Maalaisliiton yli sata vuotta vanhasta maareformista, jossa torppareille lohkottiin omia maatilkkuja.

Työreformissa olisi monien muiden muutosten ohella lisätty niin sanottua paikallista sopimista, toisin sanoen riisuttu työehtosopimusten yleissitovuutta. Tavoitteena oli tietenkin kilpailukyky.

Yhteiskuntasopimus on ponnahdellut pintaan muutamien vuosien välein, aina keskustan suunnasta. Ex-valtiosihteeri Raimo Sailas kirjoitti huhtikuussa HS:ssa, että yhteiskuntasopimus on opittu tuntemaan mystisenä taikakeinona, josta hänen mukaansa tälläkään kerralla ei tule yhtään mitään.

Yhteiskuntasopimuksista keskusteltaessa nousee esiin yleensä muutama teema, joista keskeisimpänä palkat. Yhteiskuntasopimuksen suunnittelijat toivovat ”palkkamalttia”, palkkojen jäädytystä, työelämän joustoja, paikallista sopimista: mitä milloinkin yritysten kilpailukyvyn nimissä.

Ay-liike puolestaan vastustaa yleensä näitä kaikkia. Kertaakaan yhteiskuntasopimusta ei ole solmittu.

Liian iso leka

Kun Jarmo Korhonen oli lanseerannut ajatuksensa yhteiskuntasopimuksesta, seuraavana päivänä HS:n otsikko kuului:

”Katainen vakuutti Suomen kestävän talouskriisin.” Jutun ingressissä todettiin: ”Kukaan ei innostu puoluesihteeri Jarmo Korhosen ehdottamasta yhteiskuntasopimuksesta.”

”Budjetti on jo nyt erittäin eheyttävä veronkevennyksineen ja liikenneinfrastruktuurihankkeineen. Kasvu voi olla jotain yhden ja 1,8 prosentin välillä, mutta Suomi kestää sen kyllä”, Katainen totesi jutussa.

Ministereillä on apunaan neuvonantajat. Vanhasen alivaltiosihteeri Vesa Vihriälä täydensi Vanhasen ja Kataisen sanomaa toteamalla:

”On selvää, ettei Suomi ole menossa 1990-luvun alun tapaiseen kriisiin.”

Hän huomautti, että työvoimasta oli tulossa pikemminkin pulaa kuin ylitarjontaa. Hänen mukaansa työnantajien kannattaisi miettiä kaksi kertaa, ennen kuin ne ryhtyivät vähentämään työvoimaa kysynnän tilapäisen heikentymisen vuoksi.

Vanhanen kommentoi HS:ssa myös puoluesihteeriään, ei vain hänen lausuntoaan: ”Hänellä (Korhosella) on tapana aina lyödä lekalla silloin, kun jotakin sanoo.”

Vauhtisokeus

Valtionjohdon optimististen lausuntojen jälkeen alkoi valjeta, ettei syrjäinen Suomi ole suojassa maailmantalouden heilahteluilta.

Yhdysvalloissa oli vuonna 2007 alkanut finanssikriisi. Vaikka poliitikkojen lisäksi myös talous- viisaat ja pankit vuonna 2008 lohduttelivat, että Suomen talous kestää, luvut alkoivat pian näyttää toisin.

Potkuja jaeltiin. Kokonaisia isoja tuotantolaitoksia ajettiin alas. Esimerkiksi metsäteollisuudesta hävisi satoja työpaikkoja. Toimeentulotukijonojen raportoitiin kasvavan.

Suomeen tuli taantuma, jota kesti paperilla vain vuoden. Mutta vaara ei ollut ohi.

Tasan kaksi vuotta sen jälkeen kun Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen tyrmäsivät Jarmo Korhosen yhteiskuntasopimuksen, Tilastokeskus julkaisi tuoreen, erityisesti Suomen kannalta huolestuttavan tutkimuksen:

”Suomi meni kovaa ja putosi korkeammalta.”

Vuoden 2009 aikana bruttokansantuote laski Suomessa lähes kahdeksan prosenttia. Romahdus oli roimasti rajumpi kuin muualla EU:ssa.

Vuosi Kataisen, Vanhasen ja Vihriälän rohkaisevien kommenttien jälkeen Suomen talous oli joutunut syöksykierteeseen. Se saatiin oikaistua ennen maahansyöksyä, mutta uutta nousua ei ole näkynyt.

Pian finanssikriisin jälkeen Eurooppa ajautui velkakriisiin, joka järisti taas myös Suomen taloutta. Suomen talouden kasvu perustui pitkälti vientiin, ja velkakriisi veti Suomen uuteen taantumaan vuonna 2012. Nyt taantuma ei ollut yhtä raju kuin pari vuotta aiemmin, mutta jo alamaissa olleelle talouskehitykselle se oli paha isku.

Sitran selvityksen mukaan Suomi kärsi vuoden 2012 taantumasta enemmän kuin muut vertailukelpoiset maat, esimerkiksi Ruotsi ja Saksa. Suomen taloutta painoivat Nokian kannattavuuden heikkeneminen ja metsäteollisuuden hankaluudet. Eivätkä ne olleet tilapäisiä ongelmia.

Pessimistikin pettyy

Vuonna 2015 Suomi tuskailee edelleen saman ongelman kanssa kuin Euroopan velkakriisin kärjistyttyä: vienti ei vedä edelleenkään. Kasvu on saatava kotimaasta. Se on hankalaa kansantaloudelle, jonka kasvu on korostuneesti perustunut viennin vedolle yli vuosikymmenen ajan.

Viime viikolla valtiovarainministeriö korjasi talouden kasvuennustettaan pienemmäksi. Edellinenkin ennuste oli vaatimaton: puolen prosentin kasvu. Nyt ennuste on vaivaiset 0,3 prosenttia.

Sekin on tavallaan positiivista. Vuoden 2012 velkakriisistä lähtien bruttokansantuotteen kehitys on ollut miinuksella. Mutta muuten talouden kasvu ei ole 25 vuoden aikana ollut näin heikkoa kuin kolmena 1990-luvun alun lamavuonna.

Laman ja taantuman kynnyksellä, vuosina 1990 ja 2008 talous kasvoi molempina vuosina yli kaksinkertaisesti tähän vuoteen verrattuna.

Nyt odotukset ovat vuotta 2008 pessimistisemmät.

Valtionvarainministeriön ylijohtaja Markus Sovala luonnehti Suomen tulevaisuutta viime viikolla ministeriönsä talousennustetta esitellessään:

”Ei tämä hyvältä näytä.”

Taaskaan ei taideta mennä laman yli Tuntemattoman sotilaan kapteeni Kaarnan tapaan ”että heilahtaa”.

Tuhkaa päälle

Soitto tulee tuntemattomasta numerosta.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä soittaa havaittuaan vastaamattoman puhelun. Ministereiltä – pääministeriltäkään – ei voi odottaa täyttä asiantuntemusta kaikista valtakunnan asioista, joten heidän näkemyksensä nojaavat vahvasti neuvonantajien asiantuntemukseen.

Nyt Vanhasen taloustakapiru kuuntelee tarkkaan Jarmo Korhosen silloiset kommentit.

Vihriälä ei kiertele:

Korhonen oli oikeassa, valtiojohto asiantuntijoineen väärässä.

”Kuulostaa erittäin onnistuneelta suoritukselta tämän päivän näkökulmasta”, Vihriälä kommentoi Korhosen tuolloisia näkemyksiä.

”Arvioni kilpailukyvystä saattoi pitää silloin paikkansa, muttei pitänyt enää vähän myöhemmin. Se kehittyi hyvin huonosti 2009, ja 2010 edelleen. Kun asiaa katsoo nyt, ilman muuta palkkojen jäädytys olisi ollut viisas ratkaisu.”

Korhosen mukaan Suomi teki selkeitä virhettä. Väärin arvioitiin sokin kesto ja laajuus, kuten myös työmarkkinoiden joustokyky. Suomen kilpailukyky oli huipussaan vuosituhannen vaihteen molemmin puolin.

”Kerta kaikkiaan palkanmuodostusjärjestelmä ei ollut riittävän nopea reagoimaan sen mittaluokan sokkiin, joka tapahtui.”

Jos Korhosen yhteiskuntasopimus ja palkkojen jäädytys olisi toteutettu, Suomi olisi ehkä selvinnyt vähemmin vaurioin.

”Luulen, että se olisi estänyt kilpailukyvyn rapautumisen.”

Vihriälä sanoo olevansa tyytyväinen, että viime vuosikymmenen huonoiksi ilmenneet päätökset nostetaan esille nyt, kun Suomella on taas edessään vaikeita ratkaisuja.

”Näin sitä ihminen on erehtyväinen”, hän sanoo.

”Tämä on hyvä opetus siitä, miten arviointi saattaa mennä pieleen.”