Minne katosi kylmäverinen vakoilija Vilho Pentikäinen?

Mitä tapahtui vakoilija Vilho Pentikäiselle? Jatkoiko Suomen kaikkien aikojen vakoilija agenttielämäänsä Ranskassa? Vai kuoliko hän Stalinin vankileirillä?
Martti Backman
Asiat Tutkitut 24.3.2017 11:00

Suomen menestynein vakoilija on luutnantti Vilho Pentikäinen. Hänen pakonsa Neuvosto-Venäjälle oli vuoden 1933 suurin uutinen Suomessa.

Yleisö ei tahtonut uskoa silmiään lukiessaan lehdistä päivästä toiseen yhä uusia yllätyksiä Pentikäisen jäljiltä paljastuvasta, Neuvostoliiton johtamasta kansainvälisestä vakoilujärjestöstä. Liigan lonkerot kiemurtelivat Tukholmaan, Berliiniin, Pariisiin, Lontooseen ja New Yorkiin.

Pentikäinen toimitti vakoilusaaliinsa Helsingin Albertinkadulla toimineeseen Neuvostoliiton lähetystöön. Puna-armeija tuhosi lähetystörakennuksen jatkosodan suurpommituksissa, joiden jälkiä yritetään tässä korjata. © Lehtikuva/Heide Foto

Helsingissä toimineen vakoilurenkaan johtajaksi paljastui kanadalainen hienostorouva Mary Louise Martin ja hänen lähimmäksi apurikseen amerikansuomalainen opettaja Arvid Jacobson. Uutisia ahmineet suomalaiset saivat herkutella kuvauksilla salaperäisen ”Mata Harin” ylellisestä elämäntavasta marsalkka Mannerheimin naapurina Kaivopuistossa, hänen vaate- ja kenkäkokoelmistaan ja pyörittämästään seurapiirisalongista.

Mutta vakoilujärjestön todellisesta tähdestä, Suomen armeijan yleisesikunnassa palvelleesta Vilho Pentikäisestä ei ollut paljonkaan kerrottavaa. Pentikäinen oli loikannut rajajoen yli reppu täynnä yleisesikunnasta anastettuja asiakirjoja lokakuun 2. päivänä 1933, ja sen jälkeen hän hävisi punaisen hämärän maahan.

Mitä Pentikäiselle tapahtui paon jälkeen, on edelleen mysteeri. Palasiko hän Neuvostoliiton valvontakomission mukana Suomeen, kuten on väitetty? Vai teloitettiinko hänet Neuvostoliitossa?

Skandaalin peittely

”Suureksi vakoilujutuksi” ristitty vyyhti tutkittiin suuren salaperäisyyden vallitessa suljetuin ovin. Sotaväen ylimmässä johtokeskuksessa paljastunut julkea vakoilu oli armeijan johdolle suuri häpeä, ja sitä kenraalit pyrkivät kaikin tavoin peittelemään ja vähättelemään.

Oli uskomatonta, että kymmenen vuotta aikaisemmin punakaartissa ase kädessä taistellut kommunisti oli voinut edetä upseeriksi ja vielä valokuvaajaksi sotaväen kaikkein pyhimpään, yleisesikuntaan. Skandaalin pelossa armeijan johto tiedotti, että luutnantti Vilho Pentikäinen ei ollut päässyt käsiksi mihinkään todellisiin sotasalaisuuksiin ja että hän ei ollut voinut aiheuttaa merkittävää vahinkoa.

Todellisuus oli aivan toinen.

Vilho Pentikäinen oli kymmenen vuoden aikana urkkinut järjestelmällisesti kaikki armeijan sotasuunnitelmat, ohjesäännöt, kartat, miehistöluettelot, piirustukset linnoitteista, laivoista ja aseista. Ja mikä pahinta myös Suomen tekemät salaiset sopimukset puolustusyhteistyöstä muun muassa Viron kanssa. Yleisesikunnan valokuvaajana Pentikäinensellä oli pääsy kaikkiin puolustusvoimien yksiköihin, ja Pentikäisen Leica-kamera lauloi ahkerasti.

Suomettunut 30-luku

Hankkimansa asiakirjat Pentikäinen toimitti valokuvattaviksi suoraan Neuvostoliiton Helsingin lähetystöön Albertinkadulle. Neuvostodiplomaattien osallistuminen vakoiluun rikkoi karkeasti diplomatian pelisääntöjä. Moskovasta toimintaa johti puna-armeijan yleisesikunta.

Tyypillistä oli, että neuvostodiplomaattien törkeily tuntui olevan ongelma enemmänkin Suomen hallitukselle kuin Kremlille. Pelossa maiden suhteiden enemmästä vahingoittumisesta Suomen hallitus valehteli julkisuuteen, että Neuvostolähetystö ei ollut osallistunut vakoiluun, toisin kuin julkisuudessa oli kirjoiteltu.

Vilho Pentikäinen oli Suomen oma James Bond. Hänen elämäänsä kuuluivat aseet, kauniit naiset ja nopeat autot. Pentikäinen nosti tuloja kahdelta valtiolta, luutnantin palkkaa Suomen armeijasta ja vielä vähintään kaksinkertaista luutnantin palkkaa puna-armeijalta. Yhteenlaskettuina Pentikäisen tienestit nousivat kenraalien ansioiden tasolle ja ylikin.

Vilho Pentikäisellä oli asunto Helsingin Ullanlinnassa, hän ajoi omaa amerikkalaista Willys Whippet -autoa ja keikaroi räätälin tekemissä univormuissa. Hänellä oli myös kallis harrastus, ammunta. Pistooliammunnassa hän saavutti suurmestariluokan tason ja osallistui useisiin kilpailuihin suomenmestaruudesta. Sanomalehtien urheilusivuilla hän poseerasi samassa kuvassa toisen suurampujan, presidentti Svinhufvudin, kanssa.

Joulun viettoa yhdessä Tyyne-puolison kanssa vuonna 1929.

Naisten mies

Kaikkein kallein Pentikäisen harrastuksista oli kuitenkin naiset. Sotilaspiireissä oli tiedossa, että Pentikäisellä oli mittava ”naiskaarti”, ystävättäriä kaikkialla kautta koko maan. Ja naissotkuihin Pentikäisen vakoilijaura lienee lopulta kaatunutkin.

Olisi luullut, että Pentikäisen elintaso ja elämäntapa olisivat herättäneet ihmettelyä ja epäilyksiä Yleisesikunnassakin, mutta sellaisesta ei ole mitään merkkejä. Esikunta ja sen valvontaosasto nukkuivat sikeää Ruususen unta ja olivat sokeita helmoissaan tapahtuvalle röyhkeälle sotilasvakoilulle.

Pentikäinen osasi näytellä osansa taitavasti. Hän oli omaksunut nöyrän, hiljaisen ja itsestään numeroa tekemättömän roolin. Juroa ja puhumatonta Pentikäistä pidettiin esikunnassa suorastaan vähän tyhmänä. Se annettiin Pentikäiselle anteeksi, koska hän oli samalla käytökseltään äärimmäisen sotilaallinen. Niinpä hän saikin jo 26-vuotiaana vänrikkinä Suomen valkoisen ruusun ritarimerkin tunnustukseksi ”puolustuslaitoksen hyväksi tekemästään työstä”.

Tärkeän vakoilupostinsa Suomessa jättäneen Pentikäisen vastaanotto Venäjällä ei ollut lämmin. Aluksi miehen epäiltiin tulleen lähetetyksi rajan yli provokaattorina ja kaksoisagenttina. Neuvostoliiton tiedusteluelimet kuulustelivat häntä tiukasti kahdeksan kuukauden ajan. Lopulta ne olivat valmiit luovuttamaan kuiviin puristetun sitruunan teloittajien käsiin.

O.W. Kuusinen pelasti

Tässä vaiheessa Moskovassa oleskelevien johtavien suomalaiskommunistien sääli heräsi. Otto Wille Kuusinen ja Yrjö Sirola puhuivat Pentikäisen puolesta ja onnistuivat pelastamaan hänet Lenin-koulun oppilaaksi. Siellä Vilho Pentikäinen opiskeli huomiota herättämättä peitenimen Erik Art suojassa.

Suomessa liikkui taajaan huhuja Pentikäisen vierailuista vanhassa kotimaassaan. Hänet oli nähty milloin missäkin, kävelemässä Helsingin keskustassa tai houkuttelemassa rajalla puskasta huutaen kannaksen asukkaita kätyreikseen. Havainnot osoittautuivat mielikuvituksen tuotteiksi. Sanomalehdissä kirjoitettiin, että hänet olisi teloitettu jo kesällä 1934, mutta tämänkin uutisen lehdet joutuivat myöhemmin kumoamaan.

Espanjan sisällissodan sytyttyä 1936 komennettiin suurin osa Moskovan Lenin-koulussa ja sotakouluissa opiskelevista suomalaisista Espanjaan vasemmistohallituksen avuksi. Lähtökäsky sotaan oli useimmille hyvin vastenmielinen, mutta yhden Lenin-koululaisen naama loisti tyytyväisyyttään. Erik Art alias Vilho Pentikäinen oli vain odottanut tällaista mahdollisuutta.

Ja todellakin, Espanjan-komennus luultavasti pelasti Pentikäisen hengen. Kun hän palasi Moskovaan 1939 olivat suomalaisia pahasti niittäneet Stalinin vainot jo ohitse. Espanjassa Pentikäinen oli palvellut everstinä.

Espanjan käynnin jälkeen Pentikäisen tulevaisuuden näkymät vaikuttivat lupaavilta. Hänet oli hyväksytty jäseneksi Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen, mikä oli edellytyksenä korkeampiin asemiin pääsemiselle. Urahaaveille oli varmasti myös hyväksi, että Pentikäinen oli saanut puolisokseen Riikka Kuusisen, mahtavan Otto Willen tyttären.

Vilho Pentikäinen teki marssioppaan Suomeen

Majuri Pentikäinen sai viran Leningradin sotilaspiirin esikunnasta, Suomen topografisen toimiston päällikkönä. Työ tarkoitti sotilaskarttojen valmistamista Suomen suunnalla sotimiseen. Pentikäisellä olikin kädet täynnä työtä, sillä puna-armeija valmisteli jo täyttä häkää hyökkäystä Suomeen eli talvisotaa.

Pentikäisen johdolla valmistettiin hyökkäysarmeijan käyttöön opaskirja Suomi – marssiteiden kuvaus. Työ sujuikin kuin rasvattuna, sillä juuri Pentikäinen oli kymmenen vuoden ajan toimittanut Venäjälle marssioppaaseen koottuja tietoja Suomen tiestöstä, silloista, luonnonesteistä, sopivista maihinlaskupaikoista, puhelinlinjoista ja bensa-asemista. Hän oli paras mahdollinen asiantuntija tehtävään.

Talvisodan aikana Pentikäisen on kerrottu osallistuneen suomalaisten sotavankien kuulusteluun, ja hän oli myös Kuusisen kansanarmeijan käytössä Karjalan kannaksella.

Välirauhan aikana Pentikäinen sai purkaa toimintatarmoaan miehitetyssä Virossa, jossa suomalaisten veljeskansaa alistettiin neuvostokuriin.

Jatkosodan ajalta tiedot Pentikäisen vaiheista käyvät epämääräisemmiksi. Pentikäisen uskottiin toimivan tiedustelu-upseerina Suomen vastaisella rintamalla, mutta siihen tiedot loppuivat.

Valvontakomissiossa?

Rauhanteon jälkeen syksyllä 1944 Pentikäisen tarina osoitti taas elpymisen merkkejä. Levisi puheita, että Pentikäinen olisi palannut Suomeen valvontakomission neuvostoliittolaisen delegaation jäsenenä. Eikä ainoastaan jäsenenä, vaan peräti komission puheenjohtajan Andrei Zhdanovin adjutanttina, eversti Viktor Kuznetsovin nimellä.

Pentikäisen jäsenyys valvontakomissiossa olisi toteuttanut suomalaisten pahimmat painajaiset. Maanpetturi kukkoilemassa voittajien etujoukossa Helsingissä olisi ollut äärimmäisen nöyryyttävää ja pelottavaa. Kerrottiin, että hän olisi ollut jopa Zhdanovin mukana tervehdyskäynnillä presidentti Mannerheimin luona Tamminiemessä.

Voiko tässä tarinassa olla perää?

Nykyisistä arkistoista ei löydy tietoja Pentikäisen saapumisesta Suomeen. Jos hän olisi ollut Helsingissä, hänet olisi varmuudella huomattu, ja siitä olisi pitänyt jäädä merkintöjä Valpon, ulkoministeriön ja sotilastiedustelun arkistoihin, mutta niitä ei ole.

Vain kuulopuheena kerrottiin, että kolme henkilöä olisi nähnyt Pentikäisen kävelevän everstin univormussa Helsingissä, muun muassa Stockmannin edessä. Mutta näiden silminnäkijöiden henkilöllisyydetkin ovat jääneet hämäriksi.

Olisiko Stalin halunnut aiheuttaa tällaisen skandaalin Suomessa heti rauhanteon alkajaisiksi ja nöyryyttää itseään Mannerheimia?

Kimmo Rentolan tuoreesta teoksesta Stalin ja Suomen kohtalo voi päätellä, että ei. Stalinin politiikkana oli luoda Suomessa luottamusta ja suopeutta Neuvostoliiton pyrkimyksiä kohtaan.

Stalinin päämääränä oli sotilaallinen sopimus Suomen kanssa ja jos hyvin kävi, sosialistinen kumouskin. Siihen ei sopinut suomalaisten tarpeeton pelottelu.

Kuolema vankileirillä?

Sotien jälkeen tiedot Pentikäisen liikkeistä hiipuivat vähitellen kokonaan. Vasta myöhemmin tuli ilmi väitteitä, että Vilho Pentikäinen olisi viettänyt 1950–60-luvuilla James Bond -elämää Ranskan ja Sveitsin sekä Espanjan alueilla toimimalla Neuvostoliiton sotilastiedustelun GRU:n vakoilujohtajana.

Vilho Pentikäisen veljenpoika, uskontotieteen professori Juha Pentikäinen yritti vuosien ajan jäljittää setäänsä Ranskan ja Sveitsin rajaseudulta onnistumatta löytämään hänestä merkkiäkään.

Lopulta Juha Pentikäinen lähetti 2007 virallisen tiedustelun Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:lle ja pyysi tietoja sukulaismiehensä kuolinajasta ja olosuhteista.

Saadun vastauksen mukaan Vilho Pentikäinen oli kuollut jo maaliskuussa 1942 nälkään vankileirillä, johon hänet oli suljettu tuomittuna vakoilusta Suomen hyväksi.

Vastauksessa oli mukana kuva pulipäisestä vangista, jonka saattoi hyvällä tahdolla tunnistaa Vilho Pentikäiseksi. Leirivangiksi hän on tosin varsin hyvävointisen näköinen. Ilmoituksen mukaan Pentikäinen oli elänyt Neuvostoliitossa nimellä Vilgelm Aleksandrovitsh Purov tai Puro.

Äkkiä katsoen Vilho Pentikäisen kohtalo näyttäisi näin tulleen selvitetyksi. Mutta siinä varjojen maailmassa, jossa Pentikäinen eli, ei mikään ole koskaan täysin selvää eikä sitä, miltä näyttää. On täysin mahdollista, että Pentikäisen Purov identiteetti olisi tällä kuolintodistuksella vain ”tapettu” ja hänet olisi jälleen synnytetty eloon jollakin uudella henkilöllisyydellä.

Lopullista sanaa Suomen suurimman vakoilijan kohtalosta ei ole vielä lausuttu. Venäjän tiedusteluarkistojen avautumista odoteltaessa Vilho Pentikäisen mysteeri elää edelleen.

Kirjoittajalta on juuri ilmestynyt suuresta vakoilujutusta kertova dokumenttiromaani Vakoojat – Vilho Pentikäisen pako ja neuvostovakoilun romahdus 1933 (Gummerus)

Lue myös:

 Petterin viestit

Kuoleman divisioona

Kuvat Markku Salomaan ja Juha Pentikäisen kokoelmat sekä Lehtikuva.