”Nuori artisti heräsi eräänä aamuna siihen, että lukee lehdestä olevansa floppi” – Anja Snellman pohtii, miten kulttimainetta hankitaan kirjoittamalla säälimättömän henkilöön menevästi

Englanninkielinen sanan ”flop” tarkoittaa: romahtaa, lysähtää, tipahtaa, lyyhistyä, mokata, epäonnistua täydellisesti.

Helsingin Sanomissa toimittaja Oskari Onninen kirjoitti 9.4.2019 nuoresta laulajasta: ”Luvattua esikoislevyä ei kuulu ja kiertue siirrettiin syksyyn: Onko Almasta tulossa suuren luokan floppi?”

Ne, jotka klikkasivat jutun auki digi-Hesarista, lukivat edelleen:

”Alman debyyttilevyn piti ilmestyä perjantaina. Ei ilmestynyt. Julkisuuteen on viime viikkoina tipahdellut yksityiskohtia, joista voi päätellä joko huonoa tai umpisurkeaa. Instagram storiesia vilkuilemalla käy ilmi, että Alman kevät on mennyt lähinnä kotona. Hän kävelee kauppakeskus Redissä kuin kuka tahansa meistä, haukkuu Suomen kansa ensin -puoluetta ja ottaa selfieitä kotonaan Helsingin itäisen kantakaupungin reunamilla.”

Onnisen kirjoittama juttu päättyy: ”Momentum on takanapäin, ja kiukaan sihahtamiseksi vaaditaan päivä päivältä enemmän.”

Englanninkielisen sanan ”click” tai ”klick” voisi kääntää: napsauttaa, naksahtaa, napauttaa, klikata. Klikkaus-journalismin juuritermi. ”Clickbaitjournalism”-sanan jälkiosa ”bait” on suomeksi yhtä kuin houkute, täky, syötti.

Sähköisen median läpimurto vuosituhannen alussa toi mukanaan uuden journalistisen metodin: kenen otsikko ja intro on raflaavin, spektaakkelimaisin, julkein, juuri hänen juttunsa klikataan netissä auki.

Oskari Onninen sihautti Alma-madonluvuillaan kiuasta kunnolla, eli sai taatusti kansan klikkaamaan.

Ja niinpä nuori artisti heräsi eräänä aamuna siihen, että lukee lehdestä olevansa floppi.

Talvella 1973 olin hyvin nuori wannabe-kirjailija, kun opettaja toi äidinkielen tunnille Hymy-lehden ja näytti sieltä jutun, jonka otsikkona oli: ”Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka”.

Opettaja itki ääneen ja sanoi meille, että kaikki ihmiset ovat herkkiä, ja varsinkin taiteilijat. Että emme saa ikinä unohtaa sitä.

Hymyn raaka teksti mursikin 28-vuotiaan Mukan. Hän ei kyennyt nukkumaan jutun ilmestymistä seuranneeseen viikkoon, joutui sairaalaan, ja kuoli vähän sen jälkeen.

Osattiin siis olla julmia ja julkeita ennen klikkausmetkujakin. Eikä Onninen ole ensimmäinen Hesarissa kynsiään teroitteleva nuori kriitikko, joka hankkii kulttimainetta kirjoittamalla säälimättömän henkilöön menevästi. Pekka Tarkalla, Seppo Heikinheimolla, Jukka Kajavalla ja Mattiesko Hytösellä on perintöprinssinsä ja -prinsessansa; monet heistä esikuviaankin julmempia.

Ainoa vain, että nykyisin on tämä termi: vihapuhe. Edellämainittujen jotkin kirjoitukset täyttäisivät nykyisellään vihapuheen määritelmän kevyesti.