Anni Saastamoinen tuhmeliiniasioilla: ”Onko kasvoista ja niiden näyttämisestä tullut intiimiyden mittari?”
”Alan ymmärtää, miksi naisten sääriä seksualisoidaan niin ahkerasti vielä näinä päivinä”, kirjoittaa kirjailija ja radiotoimittaja Anni Saastamoinen.
Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja.
Vaihdoin hiljattain työpaikkaa, enkä ole nähnyt joidenkin työkavereideni naamoja ollenkaan, joidenkin kasvoista olen nähnyt tosielämässä vain yläosan.
Kun sitten internetitse kuvan välityksellä tapahtuvassa kommunikaatiossa kohtaan heidän kasvonsa kokonaisina, olen jossain omituisessa innostuneisuuden tilassa. Että heillä onkin suut ja suiden yllä nenät, että he näyttävät hymyillessään tuolta!
Harvoinpa sitä omaakaan naamavärkkiään enää kokonaisena tulee kenellekään näyttäneeksi.
Postin asiakaspalvelija pyysi nähdä kasvoni, kun noudin minulle saapunutta pakettia palvelupisteestä. Häkeltyneesti jotain ”nonniih”-tyypistä sopertaen riisuin ensin silmälasini, sitten siirsin kasvomaskia kasvoiltani.
Tuli olo kuin olisin tuhmeliiniasioilla. Vilauttamassa jotain, mitä ei tulisi julkisilla paikoilla näyttää.
”Kiitos”, sanoi asiakaspalvelija minulle ja poistui sitten hakemaan pakettiani jostain palvelupisteen sokkeloisesta takatilasta.
”1800-luvun loppupuolella nilkan vilauttaminen oli periaatteessa pornografiaa”
Jäin sijoilleni hämmentyneen häväistyneissä tunnelmissa ja yritin asetella erinäisiä asioita kasvoilleni ja niiden ympäristöön, silmälaseja, maskia, kaulahuivia ja pipoa ja sensellaista. Huomasin hakevani toiminnallani lohtua siihen häkeltyneeseen tilaan, johon vilauttaminen oli minut lietsonut.
Siltä varmaan tuntuisi näyttää tässä tissiä, arvelin. Tämän sattumuksen jälkeen menin käymään Alkossa, jossa niin ikään pyydettiin vilauttamaan. Saman vaivaantuneisuuden vallassa kaavin taas kasvoni esiin ja koin tuhmeliinimaisen tunteen uudelleen. Tässä sitä vaan ollaan, naama valtoimenaan ihmisten ilmoilla, katsokaa nyt, minä ehdin siinä ohikiitävässä hetkessä ajatella ennen kuin taas sijoittelin asioita kasvojeni eteen ja lähistölle.
Alan ymmärtää, miksi naisten sääriä seksualisoidaan niin ahkerasti vielä näinä päivinä.
Vaikka ne ovat vain jalat, liitetään niihin paljon kaikenlaista erityislaatuista mielleyhtymää. Uskon tämän liittyvän siihen, että näiden kyseisten raajojen olemassaolo ymmärrettiin kunnolla vasta 1900-luvulla. 1800-luvun loppupuolella nilkan vilauttaminen oli periaatteessa pornografiaa. Tarinat kertovat, että noihin aikoihin jopa pöytien jalat tuli peittää, sillä niistä saattoi tulla mieleen naisen nilkka ja sekös saattoi kiihdyttää leudommatkin mielet.
Kasvoista tuli intiimiyden mittari
Kaikenlaista arkista sitä onkin tullut ottaneeksi itsestäänselvyytenä. Kokonaisia naamoja, esimerkiksi. Jo nyt tuntuu vieraalta ajatella, että vasta joitakin toveja sitten vaelsimme pitkin poikin naamasillamme kuin siinä ei olisi mitään merkillistä saati vaarallista.
Nyt kasvoista ja niiden näyttämisestä on tullut eräänkaltainen intiimiyden mittari. Joidenkin kuukausien kuluttua naamojen näkymisessä on tuskin enää mitään ihmeellistä, joten ehkä tästä merkillisestä kasvojensa julkisella paikalla vilauttelun luomasta jännityksen tunteesta pitäisi nauttia?
Kun voi kerrankin erittäin kesyllä tavalla kokea tekevänsä jotain pikkuisen tuhmaa.
Lue kaikki Anni Saastamoisen kolumnit tästä.